Kävellen Suomen halki 35: Liminka-Oulu

Liminka herätti minut ihanan aurinkoiseen aamuun majapaikassani Lintukodossa, mihin olin saapunut edellisenä päivänä Rantsilasta. En pitänyt kiirettä pois Limingasta, vaan lähdin aamukävelylle Vanhan Limingan alueella.

Vanha Liminka

Heti alkajaisiksi ylitin puusiltaa pitkin puron ja astuin Limingan Taidekoulun piha-alueelle, missä sain kuljeskella erilaisten taideteosten seassa. Piha-alueelta löytyi niin veistoksia kuin esimerkiksi rakennusten seiniin kiinnitettyjä taideteoksia, sarjakuvat mukaan lukien.

Löysin myös kävelyreitin opasteen: Vanha Liminka on mahdollista valloittaa vaikkapa Keisarien kulttuurikuntopolun avulla. Reitin varrella voi infon perusteella tutustua Limingan yli 500-vuotiseen historiaan eri kohteissa. Kohdeopasteista löytyy myös jumppaohjeita. Tämä olikin ensimmäinen kulttuurikuntopolku, johon olen törmännyt. Useimmiten kulttuuriteeman ympärille suunnitelluilla reiteillä keskitytään vain kulttuurikohteista kertovaan tietoon.

Vaikka kulttuurikuntopolku kuulostikin hyvältä, päätin kulkea omia reittejäni tämän aamupalakävelyn ajan ja tyytyä pienempään lenkkiin ihan vain taidekoulun alueella sekä museoalueen liepeillä.

Ylitin hentoisena virtaavan, jokseenkin puroa muistuttavan Liminganjoen ja palasin takaisin Rantatielle. Ihailin vanhoja asuintaloja, jotka näyttivät olevan hyvässä kunnossa edelleen.

Toivotin hyvät huomenet koiraansa ulkoiluttaneelle naiselle ja aloimme jutella. Juttutuokio venyi iloisesti ja sain kohta kutsun hänen kotipihaansa sekä vieläpä kierroksen kauniisti hänen upeassa vanhassa talossaan, joka sijaitsee tällä viehättävällä Vanhan Limingan alueella. Pihapiirin matalassa keltaisessa talossa oli vielä kunnostusprojekti kesken. Kotivisiitti oli ihan huikea bonus aamuun – kiitos ystävälliselle emännälle!

Vanha Liminka oli nyt tavallista hiljaisempi, sillä museoalue oli kesällä 2020 suljettu. Vilho Lampi -museo sijaitsee Pohjois-Suomen vanhimmassa kansakoulurakennuksessa (1868). Myös oopperalaulaja Abraham Ojanperän Aappola -museoitu huvila jäi kutkuttamaan; olisi ollut kiva päästä sisälle, mutta ehkä joskus toiste. Huomasin kuljeskelleeni myös Abrahamin kulttuuripuistossa.

Tasainen taival pyöräreitillä

Sitten reppu selkään ja menoksi. Limingan kaupallinen keskus oli reittini varrella, kun lähdin matkaan kohti Oulua. Heti alkumatkasta pysähdyin toljottamaan häkellyttävän hyvää pyöräreittiopastetaulua, joka selkeästi näytti eri reitit, niiden merkintätavan ja välimatkat. Omaa taivaltani oli siis jäljellä 26 km tälle päivälle, sillä seuraisin pyöräilyn pääreittiä numero 10.

Ounastelin, että suuri osa päivän taipaleesta jatkuisi näissä merkeissä: erinomaisessa kunnossa olevaa kevyen liikenteen väylää ja ainakin pääosin tasamaastossa. Ei ehkä järin vaihtelevaa, mutta helppokulkuista.

Mielessäni kävi edelleen se, että Liminganlahti luontokeskuksineen jäi tällä kertaa väliin, mutta siellä poikkeaminen tämän päivän aikana olisi ajallisesti onnistunut vain polkupyöräpoikkeamana, enkä ollut onnistunut järjestämään fillarivuokrausta Limingan keskustasta. Siinäkin taas toiselle reissulle ohjelmaa.

Katsoiko tuo maitolaituria vartioiva nuorimies minua paheksuvasti, kun tiesi minun jättävän väliin myös Temmesjokisuun lintutornin, joka sekin on Liminganlahdella? Ylitin Temmesjoen ja ajattelin, että ehkä minä vielä joskus lähden katsomaan lintuja. Mutta en nyt.

Tasaista, tasaista, tasaista. Ja ihanaa auringonpaistetta.

Ja edelleen tasaista. Mutkatkin olivat harvassa tämän päivän taipaleella, eikä karttaakaan tarvinnut useasti katsoa. Oli vain seurattava fillarireittiä 10.

Kempele

Kempeleen keskusta lähestyi, mutta sitä ennen tuli vastaan kulttuurikohdetta markkeeraava Pappila-kyltti. Jo lähestyessä näki, että jotain oli vialla. Ei näyttänyt siltä, että vanha pappila olisi vain remontin alla. Ikävä kyllä tuo hieno 1899 valmistunut pappilarakennus oli tuhoutunut tulipalossa keväällä 2019 ja jäljellä oli enää purkutyömaa.

Kempeleläinen kevyen liikenteen väylä teki vaikutuksen. Mahtavan leveä baana sekä fillaristeille että kävelijöille – jotain aivan muuta kuin esimerkiksi kotikaupungissani Jyväskylässä. Kyllä tällaista kelpaa kulkea.

Sitä paitsi tuossa alikulkutunnelissa oli tosi hienot seinämaalaukset, tekijänä Marko Anttila (2019). Tunnelin toisella seinällä oleva maalaus muistutti valokuvaa vanhasta pappilasta.

Huomasin Kempeleessä olevani tismalleen päivämatkani puolivälissä. Ikävä kyllä sadepilvet keksivät piristää minua kuurolla juuri silloin, mutta koska olin sillä hetkellä bussikatoksen alla pitämässä evästaukoa, oli sadekuteet oli helppo kiskaista ylle.

Märkä kevyen liikenteen väylä johdatteli minua kohti Oulua, vaan sade älysi onneksi tauota. Pilvet jäivät kuitenkin uhkailemaan uusilla pisarahyökkäyksillä. Maalaismaisemien ja asutuksen sekaan tuli pienteollisuusaluetta ja liikenne tiheni. Kahvila olisi ollut kiva, mutta enpä sattunut avointa sellaista huomaamaan.

Oulu

Kun kartta näytti minun olevan lähellä Kempeleenlahtea eli meren rantaa, ei merimaisema tieltä katsottuna ollut kummoinen, kiitos välissä olevien rantaniittyjen. Jossain niiden takana vettäkin pilkotti, mutta tummansinisenä erottuva maakaistale taisi olla edelleen vain mannerta eli Oulunsaloa, tuota entistä saarta. En ainakaan uskonut, että Hailuoto tähän häämöttäisi.

Liikenne vilkastui entisestään ja tiet levenivät. Limingantullin automarketparatiisin jälkeen oli tehtävänä enää valita, mitä kautta astelisin keskustaan – ja minne siellä. Tai no, koska olin päättänyt kaksi vuotta aiemmin Suomen poikki -retkeni Oulun torille, oli toki marssittava samaan pisteeseen.

Päätin kulkea torille Hollihaan kautta, mikä olikin kiva ja äänimaailmaltaan mukavan hiljainen vaihtoehto. Hollihaan vehreä ja urheilullinen puistoalue teki vaikutuksen, samoin tämä hieno Hollihaka -maalaus (Salla Ikonen 2018). Ihastelin vielä muutamia vanhoja rakennuksia reittini varrella, mutta odotin jo, milloin rantamakasiinit tulevat näkyviin.

Kauppatorin kupeessa sijaitsevat punamultamaalatut makasiinit olivat ainakin saapuessani pääosin kiinni, eikä liikkeellä muutenkaan ollut kummoisesti väkeä. Koronaetäisyyksiä oli siis helppo pitää.

Toripolliisi kökötti samassa paikassa kuin ennenkin. Mutta minulla oli nälkä. Kova nälkä! Käännyin kannoillani ja kurvasin takaisin makasiinirivistön luo. Pannukakkutaloon! Vaan siellä oli täyttä ja myös edelläni porukkaa jonottamassa. Päätin kuitenkin odottaa, sillä ei huvittanut lähteä etsimään muuta ruokapaikkaa.

Sainkin odotella jonkin aikaa, että ihanasta Pannukakkutalosta vapautui pöytä (kiitos myös sen, että koronarajoitusten takia ei voinut istua liian lähellä muita), mutta se kannatti. Kinkku-juusto-pannukakku kera kuuman teen täytti juuri minun energiatarpeeni täydellisesti.

Ahh. Seuraavat yöt saisin majoittua Oulussa, vaikka matkani jatkuisikin pykälän verran eteenpäin myös seuraavana päivänä.

Parasta / mielenkiintoisinta

• Vanha Liminka ja sen alueella kävely
• Limingan taidekoulun pihapiiri taideteoksineen
• Keisarien kulttuurikuntopolku
• ihana yllätysvierailu Vanhan Limingan alueen yksityistaloon
• Ihan parhaat kevyen liikenteen väylät (eritoten pyöräilijöille) opasteineen koko päivän ajan
• Pannukakkutalon herkullinen pannari

Kävelypäivä

• 4.7. 2020