Siirry pääsisältöön

Vaelluksella Suomen poikki - osa 12: Oulu!


Jäljellä enää viimeinen osuus matkasta Raate-Oulu! Tuntui huimalta lähteä liikkeelle Oulun Heikkilänkankaalta, enää 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, tietäen että tämä kahden viikon mittainen kävelyreissu Suomen poikki päättyisi tänään. Alun perin olin arvioinut, että taivallukseen voisi mennä jokunen päivä enemmänkin, mutta tässä sitä nyt oltiin.

Iltaöinen kävelyni Muhokselta Heikkilänkankaalle johti siihen, että nukuin tavallista pidempään ja vedin kävelytossut jalkaan vasta puolen päivän kieppeillä. Ei ollut mihinkään kiire, eikä rinkka painanut selkää: jätin sen majapaikkaani odottamaan iltaa ja lähdin matkaan vain minirepun ja keveiden eväiden kera.


Palasin yöllä jättämälleni valtatie 22:n viereiselle kevyen liikenteen väylälle. Maatalousliikennettä ei näkynyt, saati sitten kiellettyjä mopoja, mutta ohitin kyllä hevosten laitumen.


Sitten riemastuin, kun kohdalle osui yllättäen jäätelökioski. Vaikka olin vasta alkumatkassa, kyllä jätski kelpasi! Tällaista se on, kun tullaan kaupunkimaisemiin. Kukkaro on kaivettava esiin.


Hirvosenojan vesi päilyi ruskeansävyisenä. Käännyin asvalttitien varresta Juuruksentielle, joka lähti viemään minua kohti sinisempää näkyä eli Oulujoen rantaa, avaran mäntykankaan kautta. Sain jalkojeni alle toviksi mukavan polun ja korkeat havupuut tarjosivat hetkittäin suojaa auringon säteiltä.

Alle vaihtui asvaltti ja vastaan tuli yhä useampia jalan liikkujia. Muhoksen keskustaa lukuun ottamatta olin tähän saakka kohdannut kävelijöitä (tai hölkkääjiä) vain muutaman per päivä, joten nyt tapahtui selkeä käänne. Koska rinkkani lepäsi majapaikan lattialla, tunsin olevani nyt kulkijana eri kastia: vain pienellä päiväkävelyllä. Varsinainen vaellusosuus oli jo takana.


Maikkulan kartanon viereistä nurmikkoa kastelivat sadettimet. Olisi ollut kiva käydä avarassa jokimaisemassa sijaitsevan kartanon pihamaalla, ehkä jopa teekupposella, mutta paikka toimii tilausravintolana.


Kävelin eteenpäin asvalttitien vasenta laitaa. Metsän puolella törötti muuntamokoppi, mutta olipa se hienoksi maalattu! Mieluummin tällaista kuin niitä yksivärisiä versioita.

Patamäen kohdalla käännyin tieltä oikealle, tallaamaan asuinalueiden poikki jälleen lähemmäs Oulujoen rantaa, ohi vesisuihkuista nauttivan urheilukentän nurmen ja lukemattomien omakotitalojen. Suoraan eteenpäin, käännös oikealle, käännös vasemmalle, suoraan eteenpäin, käännös... Se oli hieman mutkittelevaa, mutta lopulta saavutin jokimaiseman.

Oulunsuun uimarannalla pysähdyin huilille puun alle, varjoon. Vesipulloni vajeni hyvää tahtia.


Poikkimaantien sillan kupeessa oli kevyen liikenteen väylän tietyömaasta (kesä 2018) kertovia kylttejä. Niistä päätellen pääsin ihan tuoreelle päällysteelle nauttimaan sinivihreästä maisemasta. Onneksi jalassa ei ollut vaelluskenkiä, sillä tälle tasamaalle ja kovalle alustalle uudet, kevyet tossuni olivat helteessä ehdottomasti ihanampi vaihtoehto.


Vastarannalta pilkottivat vaihtelevat näkymät. Uudehkoa asuintaloa ja venerantaa, kaupunkimaisemaa puiden katveessa. Vanhoja rakennuksia, kirkon torni. Olisin tarvinnut paikallisoppaan, sillä kartasta ei apua irronnut. Omalla puolellani rantaa ohitin hulppeita omakotitaloja. Sitten alkoi näkyä enemmänkin väkeä rannassa, kun edessä oli Värtön uimarannan alue.


Väkeä oli Värtön uimarannan nurmikolla auringonotossa kuin Vilkkilässä kissoja. Investoin jälleen jäätelöön, olihan edellisestä tötteröstä jo pari tuntia aikaa. Uimarannan vieressä oli myös mattoja kuivamassa. Joen mattolaituria hieman hämmästelin, sillä kuivan maan pesupisteet ovat nyt jo sen verran hyvin yleistyneet.


Vasta jätskiä sulatellessani tajusin, että jäätelökioskin vieressä olisi ollut mukavan näköinen Koivurannan kahvila ihan kävelytien vieressä. Sinne sitten toisen kerran.


Ja olisihan siinä ollut myös saunalautta vohvelibaareineen. Värtön ranta vaikutti kivalta keitaalta kesäpäivän kohteeksi, etenkin kun tänne johti niin mukava maisemallinen kävely- ja pyörätie rantoja pitkin.


Mitä lähemmäksi tulin Oulun keskustaa, sitä vilkkaammaksi kävi liikenne. Käväisin ihan automelun varressa ja kävelin työmaa-alueen halki, mainioiden graffitien ohitse. Laukkaavia hevosia, vaaleahiuksinen pikkutyttö, ties mitä muita hahmoja. Ja visuaalinen työnhakuilmoitus! Voihan sen tehdä myös betonisillan seinään ;)


Mutkittelin vielä katuja pitkin uusien kerrostalojen ohi ja ajauduin vahingossa kiertoreitille vankilan vieritse ennen kuin pääsin palaamaan takaisin joen varteen. Kyllä oululaisia hemmotellaan tasaisilla väylillä ja kauniilla maisemilla veden ääressä!


Hupisaarille saavuttuani suuntasin jälleen kohti rantaa, sillä voimalan patoalueelta kantautui sen verran kutsuva kohina. Tai no, kyllä se oli ihan pauhua, kun pääsin lähemmäs tyrskyjä. Luukuista valui vettä ehkä tavallista isommalla volyymillä.

Hupisaarilla liikkui runsaasti kesäpäivästä nautiskelijoita, eikä ihme: saarilla risteilevät polut ovat yksinkertaisesti ihania väyliä ja vieläpä niin mahtavan lähellä Oulun ydinkeskustaa ja esimerkiksi taidemuseota.


Kun kävelin rannan kävelytietä yhä edemmäs, tulvi vesi aavistuksen jo lammikon verran kävelyväylällekin! Onneksi ei sentään pahemmin. Vesi oli noussut sen verran, että rantapuusto sai hellepäivän kunniaksi aikamoisen hyvät kylvyt.


Myös osa sillan alla olevista upeista seinämaalauksista sai osansa tyrskyistä. Toivottavasti maalausurakka on saatu tehdä vähemmällä vedellä.

Mutta voi hyvänen  aika, edessäni siinsi jo keskusta, rannan kirjasto, tori... Eli viimeisiä askeleita vietiin, kohti rantaa, joka ei olisi enää Oulujokea. En kaivannut ehdottomasti silmiini meren aavaa ulappaa ollakseni perillä.


Kävelin kesäisen vilkkaan torin poikki, rantamakasiinien vieritse ja koukkasin Kiikelin rantaan. Tässä olkoon Raatteen tien päästä alkaneen Suomen poikki -kävelyni päätepiste. Upotin sormeni lämpimään rantaveteen.


Perillä! Takana kahden viikon reissu Suomussalmelta Ouluun, ja miltei suunnitelmien mukaan. Pitkin maita ja mantuja, asvalttia, hiekkateitä, retkeilyreittejä, metsäpolkuja, niin sateessa kuin paahtavassa helteessä.

Yöunia laavussa, teltassa, pappilan aamiaismajoituksessa, hotellissa, mökissä, kodassa. Mäkimaastoja ja tasaista, mukavaa mutkittelua ja tuskastuttavan tylsää suoraa. Taivallusta aamulla, päivällä, illalla, yöllä.

Aikaa olla keskenäni, kohtaamisia mukavien ihmisten kanssa matkan varrella. Hirveästi hikeä, ei yhtään verta ja kyyneleitä, mutta useampi rakko jaloissa. Ei henkisiä vaurioita, vaan uusia, hienoja kokemuksia. Eli kaikki hyvin!



Suuntasin juhlistamaan retken päätöstä suosikkipaikkaani Tähtitornin kahvilaan. Kylmää juomaa, kiitos! Ulkomaisen limunaatin lisäksi palkitsin itseni paikallisella Kaira-oluella, jonka etiketti hurmasi: Kairassa kulkee sekalainen joukko. Ystävät yhtä luonnon kanssa, karun ja kauniin. Iltanuotion räiskeessä rauha valtaa rangan. Tauon paikka. En tosin päässyt nauttimaan sitä ohjeen mukaisesti parahultaisessa lämpötilassa purokylmänä, mutta maistui se kuitenkin.

Kippis ja kulaus, puraus pulleasta pullasta, kiitos Suomen poikki -retkestä!
Nyt seuraavia retkiä kohti.


P.S. Helteellä on todellakin huolehdittava riittävästä nesteytyksestä! Viimeisen kävelypäivän helle kaupunkiolosuhteissa teki minusta liian huolettoman kulkijan ja illalla Oulusta kotimatkalle lähtiessäni paljastui, että olin saanut lievän auringonpistoksen. Onneksi vasta silloin :)

Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä
Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan
Vaelluksella Suomen poikki - osa 6: Ukkohallasta Syvälammelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 7: Syvälammelta Puolangalle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 8: Puolanka-Valkeinen 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 9: Valkeinen - Utajärvi
Lepopäivän ratoksi: Utajärven kulttuuripolulla 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 10: Utajärvi - Halinsaari 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 11: Halinsaari-Muhos ja kohti Oulua

Kommentit

  1. Onnittelut kävelyreissun loppuun saattamisesta! Nyt alkoi tehdä mieli jäätelöä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tillariina! Tuo oli kolmen jätskitötterön päivä...

      Poista
  2. Hei, tätä reissua oli ihan tosi kiva seurata. Mainioita tunnelmia ja kuvia. Kiitos näiden jakamisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu! Oli itselle tosi kivaa palautella reissua mieleen, vaikka vähän pitkälle venähti tämä blogipostailu ;)

      Poista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta blogista. En tieda, miten tanne loysin - mutta Raatteen tie ainakin taytyy lisata omalle listalle - sitten joskus ! Tosin taytyy aloittaa harjoittelu ensin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :) Raatteen maisemilla on paljon kerrottavaa.

      Poista
  4. Tämä on ollut mielenkiintoinen matkakertomus. Kiitos.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset minunkin puolestani kiinnostavista matkaraporteista!

    VastaaPoista
  6. Moi Upe! Onnittelut hienosta suorituksesta! Kyllä tuossa mielestäni olisi jo kirjan ainesta....
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…