Siirry pääsisältöön

Vaelluksella Suomen poikki - osa 6: Ukkohallasta Syvälammelle



Kyllä teki hyvää huilata! Nukuin alppimökissä kahdet pitkät yöunet ja vietin leppoisan päivän Ukkohallassa, keräämässä energiaa reissun seuraavaan osuuteen kohti Puolankaa. Sorruin jopa elämäni ensimmäiseen pakastepizzaan. Eiköhän se tulisi kulutettua lähipäivinä.

Olisin voinut siirtyä Ukkohallasta Syväjärven päästä lähtevää yhdyspolkua pitkin saman tien UKK-reitille, mutta laiskuuttani kävelin Komulankönkäälle lyhyempää kautta, tietä pitkin. Asvalttitiellä en kohdannut hyttysiä, enkä juuri autojakaan.


Upea Komulanköngäs tuli vastaan ihastuttavan pian ja se sijaitsee vieläpä aivan tien vieressä. Tipautin rinkan selästäni ja lähdin katsomaan lähempää vanhaa myllyrakennusta, tupaa jonka hämärässä nurkassa oli kivikasa kuin savusaunassa ikään ja tietenkin vesiputouksia, joita on Komulankönkäällä (aiemmalta nimeltään Lauttaköngäs) peräti kaksin kappalein.

Lähempänä lähilaavulle johtavaa polkua (UKK-reitin uraa) sijaitseva uoma on louhittu myllyn tarpeisiin, mutta ihan näyttävästi vesi siitä alas virtaa. Tajusin saman tien, että tässä olisi todennäköisesti päivän hienoin maisemapaikka. Siispä vitkalaukaisinkuva.

Käväisin alavirran puolella myös vilkaisemassa Syväjoen varressa luonnonsuojelualueella olevaa laavua, jolle olisin voinut tulla jo toissa iltana yöpymään, mutta tulipa valittua sisäyöpyminen.  Olisihan siihenkin voinut päänsä kallistaa, mutta...

Nostin rinkan takaisin selkääni. Jahas, Komulankönkään parkkipaikka on vain muutaman sadan metrin päässä kohteesta, mutta sekin osoittautui liian pitkäksi matkaksi tallata sille autokunnalle, joka itsepintaisesti ajoi kevyen liikenteen väyläksi merkittyä kapeaa tietä puusillan yli ihan vanhan myllyn viereen. Mahtaa olla raskasta tuo autolla ajaminen.


Aika siirtyä UKK-reitille, jonka viitat löytyivät pian parkkipaikan jälkeen. UKK-reitti meni autotien yli kapealle polulle, joka seurasi aluksi entisen hakkuuaukean laitaa, kunnes kaarsi hieman metsittyneemmälle osuudelle. Välillä sain tihrustaa sinisiä maalimerkkejä ihan kunnolla, mutta kyllä sieltä aina jostain vähän sinistä pilkisti - joko puun rungosta, maassa lojuvasta kivestä tai muusta sopivasta paikasta. Ja olen tottunut vainuamaan polkuja kolutessani entisen Keski-Suomen maakuntauran vanhoja jälkiä.


Toki välillä oli pikkuisen umpeen kasvamisen makua... Mutta ei järin pahasti. Maalimerkit ovat aavistuksen maastoutuneet paikoin, joten hetkittäin koin tarvetta kaivaa esiin Retkipaikan karttasovelluksen. Oli ihan kiva tietää, että pysyn reitillä.


Metsäpolku vaihtui välillä vallattomaan hakkuuaukeaan, joka kukki somasti. Eikun läpi vaan!

Päivän aluksi sain kävellä kuivassa kelissä, mutta olin varautunut sääennusteen mukaisesti sateeseen, joka pian alkoikin. Siispä goretakki rinkasta esiin ja ylle. Lämminhän siinä tuli, kun alla oli ohut pitkähihainen, mutta odotin että saisin aikanaan luopua taas takista.

Läheltä pyrähti ukkometso lentoon. Söin kesän ensimmäiset muhevat mustikat. Viis sateesta, sittenkin.




Humala-arojen kohdalla ihailin majavien töitä lammen rannassa, mutta samalla tuli aika laittaa hyttyshuppu. Alkoi mennä hermot itikoiden kanssa, mutta onneksi olin varautunut verkkopäähineellä.


Ypykänlammen laavulla taukoa pitäessäni alkoi sataa. Heittäydyin hetkeksi oikoselleni hauskalle maisemamatolle, jonka joku ystävällinen sielu oli laavulle jättänyt, ja luin laavun vieraskirjasta äänekoskelaisen Villen tervehdyksen kesäkuun puolivälin tienoilta. Ville oli ollut kävelemässä UKK-reittiä Kolilta pohjoiseen, takana jo yli 300 km. Kaikkea hyvää kulkijoille, toivotti Ville lopuksi.

Eläköön vieraskirjat ja kohdelkoot kaikki kulkijat niitä kunnioittavasti, ei sytykkeinä, vaan mahtavana muistikirjana, johon jättää terveisiä muille reitillä liikkuville!


Ypykänlammen pintaan osui vain varovaisesti sadepisaroita. Muuten olisin saattanutkin pitää pidemmän lepotauon.

Lähdettyäni liikkeelle ihastelin vielä muutamia kukkivia juhannusruusuja, jotka koristivat sillan jälkeen rantapolkua. Iloinen yllätys vielä heinäkuun alussa!


Maasto oli todella vaihtelevaa: kuivaa kangasta, suota, hakkuualuetta, naavakuusimetsää, majavien valtakuntaa, hienoja keloja ja kallioita. Ilo kulkea! Eikä se sadekaan haitannut.

Paitsi että vähitellen huomasin jonkinmoista haittaa.

Sade päättyi aikanaan, mutta varvikkoinen ja välillä myös soinen maa oli ehtinyt kastua. Pidän vaelluksilla yleensä mukana ohuita säärystimiä, ihan vain laiskuuttani: jos tulee kuljettua mutaisella polulla, mutakylvyn saavat vain säärystimet, eivät housunlahkeet, ja säärystimet kuivavat huomattavasti nopeammin.


Niinpä olin suojannut vaelluskenkäni (Retkipaikan testissä olevat Haix Nepal Pro -kengät) paitsi gorehousujeni lahkeilla, myös säärystimillä. Siksi olikin melkoinen yllätys, kun huomasin kosteuden hiipineen kenkien sisälle. Erityisesti oikea vaelluskenkäni oli onnistunut ikävä kyllä imaisemaan maastosta sadevettä sen verran, että oikean jalan sukka oli litisevän märkä. Se kieltämättä latisti hieman tunnelmaa. Jos sadetta tai märkää maastoa osuisi eteen enemmänkin, olisivat vitsit vähissä: en kerta kaikkiaan tykkää kävellä jalat märkinä.
 
No, kenkävalitus sikseen. Eteenpäin niillä joka tapauksessa pääsi ja reitillä oli paljon haastavampia esteitä!


Hyrynsalmen on sanottu olevan Suomen lumisinta seutua. Kuulin bussimatkalla Suomussalmelle, että viime talvena lumikuorma aiheutti erittäin paljon latvojen katkeamista metsissä. Tämä esterata ei kuitenkaan näyttänyt lumikuormasta syntyneeltä, vaan myrskynkaadoilta.


Polku oli välillä ihan hyvässäkin kunnossa ja helppokulkuinen, mutta sitten välillä tuli tätä esterataa vastaan. Oli sen aiheuttanut mikä hyvänsä, ei kaatuneiden puiden kiertäminen tai yli kiipeäminen (mikä nyt sattuikaan onnistumaan helpommin) ollut ihan toivehommaa rinkan kera.  Välillä suorastaan sapetti. Mutta minkäs teet, eli eteenpäin. Tällä ihmistä testataan...


Näinköhän UKK-reitin uraa kerkiäisi joku vähäsen raivaamaan, vaikka ihan moottorisahan kera? Toivottavasti...  Sillä tällaisessa maastossa kilometrit tuntuvat pidemmiltä kuin muualla! Joskus siihen tunteeseen riittävät ylämäet, nyt mäkien lisukkeena olivat nämä puuesteet.



Pysähdyin harjanteelle katsomaan alas. Suon sävyt olivat kauniit, kuten aina.


Väsymys alkoi painaa märkäsukkaista vaeltajaa sen verran loppupäivästä, että odotin jo kiihkeästi reittiviittoja kilometritietoineen. Hei, missä on Syvälammen laavun etäisyys? Sinne asti oli tarkoitus vielä jaksaa.


Kun saavuin Puolangan Tonkohuikosen UKK-reittiselosteessa hehkutetulle kangas-harjumaastoalueelle, olin jo sen verran väsynyt, että en inspiroitunut sinänsä kauniista mäntykankaista. Alueella oli kuitenkin tehty lähinnä harvennushakkuuta, eikä maasto ollut mitään mahdotonta rytöä metsäkoneiden jäljiltä.

Niinpä jätin käymättä Syvälampea edeltävän laavun, kun se olisi ollut muutaman askeleen sivussa reittipolulta. Sen sijaan oikaisin jälleen vähäsen, kulkemalla pienen pätkän metsäautotietä polun sijasta. Teki jo mieli leiriin...


UKK-reitin ura kulki näillä main, maalimerkkejä näkyi välillä harvakseltaan. Tärkeintä oli kävellä oikeaan suuntaan.


Polku seurasi pitkän matkaa metsäautotien pohjia muutenkin, tai kulki aivan koneuran vieressä. Käväisi välillä alempana, nousi jälleen ylös. Lopulta tiesin olevani lähellä Syvälammen laavua.


Juuri ennen kulahtanutta puista siltaa oli polun vasemmalla puolella jännät kehikot - ilmeisesti siinä oli ollut jokin kangas katoksena. Ylitin puron ja kapusin mäkeä ylös, sitten enää hieman rämpimistä, kunnes kohtasin maahan kaatuneet laavun opasteet. Oliko laavu suoraan edessä vai…? Nuoli ei ohjannut oikeaan suuntaan, mutta pieni polku kääntyi vasemmalle eli juuri sinne, mihin kartan mukaan pitikin.


Ja sieltä se Syvälammen laavu sitten löytyi! Ihanaa! Vaelluskengät jalasta, pohjalliset pois ja kummatkin kuivamaan, laavun tarkistus:  ahaa, katto oli vuotanut takaosasta. Ja ehkä tässä suopehmeässä maastossa olisi myös itikoita sen verran, että oma teltta oli luotettavampi vaihtoehto.

Niinpä pystytin yhden hengen telttani (ensi kertaa koko reissulla) laavun viereen, iloiten myös siitä, että sade oli lakannut. Tein tulet, paistoin makkaraa ja paahdoin leipää juuston kera (ei ollut metsäpalovaroitusta, kiitos sateen), join monta kupillista teetä. Ripustin märät sukat kuivumaan nuotion viereen, mutta kengät vain laavun suojaan, etteivät ne olisi liian kuumassa.

Kyllä oli mukavaa olla kuivissa sukissa vaihteeksi. Ja eläköön puuvajan kuivat puut!


Illan edetessä sää kirkastui ja komistui. Kävin ammentamassa Syvälammesta lisää vettä vesipannuuni, valmiiksi aamiaisen laittoa varten.

Mutta ne vaelluskengät. Tottahan toki oli mahdollista, että olisivat aamulla kuivat, mutta luotto jaloissani olleeseen kenkäpariin oli mennyt, eikä minua täällä reissussa auttanut se, että takuun ansiosta saisin kotiin palattuani vielä uudet ja eheät vaelluskengät tilalle. Oli mietittävä varasuunnitelmaa.

Jospa ne vaelluskengät sittenkin kuivaisivat aamuksi.


Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä
Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan
Vaelluksella Suomen poikki - osa 7: Syvälammelta Puolangalle

Kommentit

  1. Tuollainen polun yli kaatuneiden puiden esterata tuli minuakin vastaan joskus Pirkantaivalta tapaillessani. Aikamoista seikkailua rinkan kanssa. Olisi tosi mukavaa, jos joku kävisi avaamassa reittejä myrskyjen jäljiltä.

    Ja märät kengät, ne ovat jotain aivan kestämätöntä. Siitä syystä vaellankin nykyään pääasiassa kumisaappain. Olen menettänyt luottamuksen vaelluskenkiin niin monen kastumisen myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut itse törmännyt moiseen esterataan aiemmin! Elän toivossa, että Kainuusta löytyy varoja pistää moottorisahapartio liikkeelle UKK-reittiä raivaamaan. Myrskynkaadot ja lumen poikki naksauttamat puut ovat kyllä semmoinen este/hidaste, että oksat pois... Onhan se raivaaminen aikamoista hommaa, mutta mikäli raivausta ei tehdä, kulkijoiden määrä voipi vähentyä.

      Minä luotan edelleen vaelluskenkiin, vaikka tuon yksittäisparin kanssa olikin epäonnea. Uudet tulivat takuun myötä sujuvasti tilalle. Vaelluskenkähistoriani aikana sukat eivät ole kastuneet kuin kahdesti - kerran harha-askeleen tähden (oma vika, vesi pääsi kengän suusta sisälle) ja sitten sen lopputaipaleellaan olleen kenkäparin kanssa, kun oli enää ajan kysymys, milloin toisen tossun nahka antaisi periksi. Se tapahtui suolla. Onneksi oli vain päiväretki ja toinen sukka pysyi kuivana :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la