Siirry pääsisältöön

Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan


Aamupuuroni hautui lautasella, savuntuoksuinen Sisu-tee kuksassa. Kuului taas kolketta ulkoa. Nyt  osasin jo arvata, kuka siellä oli: poro pihapiirissä. Ei siis mitään erityisen jännittävää...


Tällä kertaa yöuneni oli ollut katkonainen, sillä en ilmeisesti ollut onnistunut simahtamaan totaalisesti noin puolen metrin levyiselle kodan penkille. Patjana oli (penkille liian leveän makuualustani sijasta) kodassa ollut vanha sohvan pehmuste ja sen suojana makuupussin pussilakanani, tai liner, niin kuin hienommin sanotaan. Ihan hyvä, että en karsinut lakanaa pois rinkasta ennen lähtöä.

Kun kohta popsin puuroani, pyrähti talitintti kodan ja seinän välisestä raosta sisälle. Tipu oli ilmeisesti pettynyt siihen, että kota oli varattu ja palasi takaisin ulos samaa reittiä.

Tarkastin säätiedotuksen ja olin huojentunut: sade mahdollista. Se tekisi hyvää lämpötilalle, sillä edellisen päivän lukemat - vaikka olivatkin vasta parinkymmenen asteen kieppeissä - olivat minusta ihan liikaa. Rinkka kun nosti hikeä pintaan muutenkin.


Päätin suosiolla seurata fillarireittiä Ukkohallaan. Ainakin se olisi sujuva askeltaa, verrattuna hiihtoreitin mahdollisiin yllätyksiin.

Niinpä en kääntynyt Ukkohallaan johtavalle hiihtoreitille, vaikka opasteessa lukikin suloisen pieni kilometrimäärä: vain 13 km. Arvelin että hiihtoreitillä edessä olisi ollut jonkinlainen suoseikkailu hyttyslaumojen seurassa, joten siksikin valitsin mieluummin tylsemmän, mutta helpomman. Etenkin siksi, kun ei ollut hyttysmyrkkyä matkassa.


Jonnekin vasemmalle puolelleni jäi Rehvelinjärvi, josta ei näkynyt vilaustakaan Rehvelintielle. Hiekkatie jatkui metsän keskellä pitkästyttävän suorana, mutta ainakin etenin... Poro ja vasa jolkottivat vauhdilla tiehensä, kun äkkäsivät minut.

Punainen henkilöauto ajoi vastaan ja kuljettaja näytti hieman hämmentyneeltä. Että joku kävelee tätä tietä pitkin rinkka selässä.


Jano, alituinen seuralainen silloin kun hiki nousee pintaan, tuli jälleen ja istahdin tien varteen juomatauolle. Se punainen henkilöauto tuli takaisin ja pysähtyi viereeni, ikkuna auki. Rupattelimme hetken - kaikki hyvin, mistä tulen, minne menen. Sain hyvän matkan toivotukset.


Kun poikkesin tieltä vilkaisemaan läheistä laavua, tuli visiitistä lyhyt. Itikoita oli laavulla ihan mahdottomasti... Siispä lämpimällä säällä ei tässä virtaavan veden ääressä olisi ollut erityisen loistava nukkumapaikka. Laavu oli kuitenkin selvästi suosiossa, päätellen jo siitä, että laavun seiniin oli piirrelty hiilellä melkoisesti nimiä. Nuotiopaikan ympärillä näkyi muitakin "elämisen jälkiä".


Palasin hiekkatielle, joka ylitti äsken laavulta katselemani Tuomijoen (kartan mukaan Tuomijoki eli Niittyjoki!), ja suon jälkeen edessäni oli enää yksi ylämäki ennen Puolangantietä. Siinä mäessä tuli vastaan ihka ensimmäinen kävelijäihminen sitten Suomussalmen lähitienoon. Hän oli sauvakävelylenkillä.


Seuraavaksi siis asvalttitien laitaa pitkin eteenpäin. Huomasin jo kropassa väsymystä, vaikka päivälle ei ollut montaa kilometriä kertynytkään. Jalat jaksoivat, mutta rinkan kantaminen hyydytti. Niinpä päätin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja viettää Ukkohallassa kokonaisen lepopäivän enkä jatkaa matkaa jo seuraavana aamuna kohti Puolankaa.


Huomasin pitäväni huilitaukoja tiheään; loppumatka Ukkohallaan tuntui jo raahustamiselta. Pienimäentiellä istuin alas syömään viimeiset eväsohraleipäni juustoviipaleiden kera ja join vettä. Vielä oli edessä myös ylämäkeä ennen Ukkohallaa, joskaan en aikonut tallata sinne laskettelurinteen huipun kautta.


Loivan ylämäen maisemat taloineen olivat mukavaa vaihtelua metsämaisemiin. Kun vastaan tuli tien vasemmalla puolella harmaantuneita rakennuksia useampikin, olin aivan ihastunut! Se oli hyppäys menneeseen aikaan, jolloin taloja ei maalattu.


Myös tilan päärakennus oli maalaamaton, aivan upea! Tuntui mahtavalta, että rakennus ei ollut autiona, vaan siitä pidettiin edelleen huolta.

Vastaani käveli kohta kaksi miestä. Hyvänen aika, täällähän on kohta kävelijäruuhkaa! Pysähdyin hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Veljekset olivat leppoisalla lenkillä lapsuusmaisemissaan, toinen heistä kun asui alueella edelleen.

Vedenottamon jälkeen alkoi jo pilkottaa Syväjärvi - ei tullut talvihalla, tuli Ukkohalla!  Aloin miettiä, miltä laskettelurinteestään tunnettu paikka mahtaisi näyttää kesällä. Toisaalta, en ollut täällä aiemmin edes käynyt, eli ihan kaikki olisi uutta.


Lähestymiskyltit olivat aivan loistavia, vaikka vaketus ei meikäläistä innostanutkaan. Wakeboarding ei ole ihan minun juttujani.

Mieluummin vaeltammaan.


Tämä sentään... Jos vaikka ylihuomenna sinne, kun lähtisin tallaamaan eteenpäin.

Entä missä viettäisin yöni, tai itse asiassa kaksi? Marssin Ukkohallan respaan ja tiedustelin sisämajoituksen hintaa. Ilahduttavaa kyllä, "alppimajan" alakertakämppä oli yöltä 60 euroa (plus lakana-pyyhepaketti 12 e), joten päätin palkita itseni kahden yön mökkiyöpymisellä. Ukkohallassa on tarjolla myös saunamaailma erilaisine saunoineen, mutta tuumasin, että jo mökin sauna olisi ihan mahtava juttu. Kaiken kaikkiaan matkaa oli taittunut laskujeni mukaan Ukkohallaan mennessä noin 95 kilometriä.


Koska rinkkaselkää painoi, toivoin saavani majapaikan vastarannan nyppylän alaosasta, mutta luonnollisesti alppimajoitukseni löytyi liki vastapäisen mäen päältä, Syväjärven toiselta puolelta.

Järven yli pääsi sentään kävelemään kävelysiltaa pitkin, ennen kuin sain ottaa viimeiset hikipisarat ylämäen rappusissa.  Oli suloista päästä saunaan ja oikaista nukkumaan ihan oikeaan sänkyyn.

Olin jo etukäteen päättänyt, että käyttäisin reitin varren palveluita hyväkseni siellä, missä niitä tulisi vastaan. Maastossa nukkuminen on kivaa, mutta kyllä minulle mukavuudetkin kelpaavat!


Alppimajan hyvä puoli oli myös upeat vaaramaisemat. Kun sadealue illalla lähestyi, oli hauska katsella sitä täältä ylempää eikä olla keskellä metsää pikkuruisen teltassa, mistä ei olisi nähnyt ulos.

Seuraavana vuorossa olikin lepopäivä ja vain leppoisaa pienjaloittelua Ukkohallan ytimessä, sillä pidin hyvänä noudattaa pari vuotta sitten kahden kuukauden reissulla omaksumaani rytmiä (5+1): 5 päivää kävelyä, 1 päivä lepoa.

Ukkohallassa oli tilaisuus myös täydentää ruokatarpeita minimarketissa. Sen sijaan haikailemaani hyttysmyrkkysuihketta ei valikoimissa ollut. Hyttyskierukoiden polttaminen kävellessä tuntui hieman epäkäytännölliseltä korvikkeelta, joten jätin ne suosiolla hyllyyn.

Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä
Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 6: Ukkohallasta Syvälammelle 

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…