Siirry pääsisältöön

Vaelluksella Suomen poikki - osa 8: Puolanka - Valkeinen


Puolanka. Vaelluskenkäni olivat viimeinkin kuivat. Siitä huolimatta olin tehnyt karun päätöksen: en kävelisi niillä enää metriäkään ennen Oulua. Ei, en aikonut tassutella loppumatkaa avojaloin tai taukotöpsyköilläni, vaan Kenkäkuriiri oli tuomassa minulle toiset eli vanhat vaelluskenkäni loppumatkaa varten.

Manööveri hoitui sillä tavalla, että armas puolisoni teki pikahuollon vanhoille Haglöfseilleni, pisti ne Matkahuollon pikalähetyksenä Ouluun, mistä lähisukulaiseni (alias Kenkäkuriiri) oli luvannut toimittaa ne Puolangalle. Plus viedä valuvikaiset vaelluspopot pois;  hoitaisin Haixien takuuvaihdon uusiin myöhemmin.


Kenkäkuriiria odotellessa kävelin aamusella Pororajan majoituksesta Puolangan keskustaan eväsostoksille ja poikkesin matkan varrella olevaan somaan hirsitaloon, jossa toimii Isa Asp Seura ry. Kukkulan talon rakennutti runoilija Isa Aspin (1853-72) veli Jaakko Asp. Sain paikalla olleelta oppaalta aimo annoksen tietoa nuorena menehtyneestä Isasta, jota pidetään Suomen ensimmäisenä suomeksi kirjoittaneena naislyyrikkona.

Kun Kenkäkuriiri saapui, oli edessä vielä neuvonpito. Olin keksinyt, että Kenkäkuriiri voisi paluumatkallaan Ouluun tipauttaa rinkkani johonkin matkan varrelle niin, että kävelisin rinkan luo helteessä kevyellä kantamuksella. Hän olikin tullessaan bongannut sopivan paikan. Parinkymmenen kilsan päässä... Utajärveltä. Eli noin 50 kilsan päässä Puolangalta! Ihan oikeastiko?

Vaikka vähän hirvitti, olin otettu siitä, että Kenkäkuriiri uskoi minun selviävän sinne asti saman päivän aikana. Päätin tarttua haasteeseen! Olisi taivaallista kävellä päivä ilman rinkkaa ja yrittää napata alun perin kolmen päivän taipaleeksi arvioimastani kävelypätkästä yksi hellepäivä pois. 


Tankkasin Pororajan majoituksessa vielä lähtövälipalan ja nyöritin vanhat vaelluskengät jalkoihini.  Rinkkani lähti autokyydissä eteenpäin, minä tallaamaan maantien laitaa rimpulareppu selässäni.

Onneksi olin pakannut superkevyen minirepunkin matkaan - siinä kulkivat nyt vain välttämättömät kamat, eli päivän eväät, juuri ostamani hyttysmyrkky, aurinkorasva, tiekartta, istuinalusta ja pikkukamerani. Ouluunkin oli matkaa enää 128 kilometriä! Siis tietä pitkin, ei tismalleen minun suunnittelemaani reittiä.


Jo alkumatkasta kävi selväksi, että tulisin näkemään taloja harvakseltaan. Seuranani olisi lähinnä metsämaisemaa. Piennar sallisi parhaimmillaan kävelemisen hiekalla, tai sitten askeltaisin ainakin osittain asvaltilla, ainakin jos vastaantulevia autoja olisi sopivan harvakseltaan. Onneksi pientareet kukkivat. Ainakin välillä.


Puolangan tienvarsimainonta on mitä parhainta. Ei tarvinnut kääntyä pois, sillä oli jo matkalla poispäin Puolangalta. Rakastan puolankalaista asennetta!


Puolanka-Utajärvi-välille en ollut keksinyt muuta järkevää reittivaihtoehtoa kuin tietä pitkin kävelyn. Alun perin olin harkinnut suuntaavani aluksi Vaalan tielle ja sieltä pikkutietä Utajärven tielle, mutta kallistuin sittenkin Särkijärven kautta kulkevalle reitille. Edessä olisi kartan mukaan paljon pitkiä suoria (= tylsää), mutta korkeuserotkin olisivat vähäisiä. Sääennusteen mukaan en palelisi, kiitos +21-+24 asteen lämpötilan.


Ohitin ison energiapuukasa-alueen. Jossain nekin vielä poltettaisiin. Huomasin liikennemerkin alaosassa roikkuvan ampiaispesän. Olivatpa nekin paikan valinneet. Ilmeisesti pitivät autojen äänistä. Ajattelin joutavia. Oli aikaa.

Kun edessä oli matkaa viitisenkymmentä kilometriä, ei ollut juurikaan tarvetta seurata etenemistä tarkemmasta kartasta. Olin tuuminut ensimmäiseksi etapiksi Kivarinjärven tuntumassa olevaa laavua, mutta kävelin alkumatkan sen verran reippaasti, että tajusin jossain vaiheessa laavun jääneen jo taakse. Seuraava ei-asvaltin-varressa oleva taukopaikka olisi Kalliuskoski, joka oli merkitty Itä-Suomen retkeily GT-karttaanikin, jonka kartta oli päivän tiennäyttäjäni.


Noin 12 kilometrin asvalttirupeaman jälkeen käännyin isolta tieltä oikealle kohti Kalliuskoskea, joka tuli vastaan reilun puolen kilometrin päässä. Yksi auto. Kalastajien paikka, se kävi selväksi heti: nuori venäläisperhe oli perhokalastamassa virtaavassa vedessä. Laavu näytti siistiltä ja olin kiitollinen huussista. Niitä ei pahemmin tulisi päivän aikana vastaan.


Kalliuskoski kuohui suloisesti. Pesin ensi töikseni naamani vilvoittavassa vedessä, sitten täytin vesipulloni. Ihanaa, kylmää vettä!


Istahdin alas Kalliuskosken kalliolle. Evästauko! Samaa mieltä olivat hyttyset, jotka ihastuivat myös ajatukseen. Oli selvästi aika kokeilla, toimisiko ostamani hyttysmyrkky. Jännityksellä posautin ensimmäiset suihkaukset paljaalle iholle ja jäin seuraamaan, mitä tapahtuisi. Hetken kuluttua itikat olivat tiessään ja sain ihmeekseni syödä eväitäni ihan rauhassa. Mahtavaa! Sehän toimi! Ai tämän takia näitä myrkkyjä käytetään...

Palatessani takaisin Puolangantielle hiekkatien poikki kirmasi pieni metsäjänönen. Moikka!


Kalliuskosken risteyksen lähellä oli paitsi isohko hakkuuaukea, myös Tilansuo-Housusuo-alueesta kertova opastetaulu karttoineen. Pysähdyin hetkeksi opasteiden äärelle, mutta suot eivät olleet osumassa reitilleni. Siispä eteenpäin.


Tienvarsikukkien ykkönen oli alkumatkasta sinikello. Siitäkin lajista tuli vastaan värimuunnos, vähän tällainen albiinoversio.

Tien varrella ei ollut tosiaan tiedossa järin paljon virikkeitä, mutta aikaa oli kosolti, kaikille aisteille ja ajatuksille. Arvelin, että olisin rinkkani luona ehkä puolen yön maissa. Päivän juttu oli lähinnä keskittyä kävelyyn ja ottaa vastaan se, mitä oli tarjolla. Kuten yleensäkin. Retkeilyreittien varrella on kuitenkin todennäköisempää, että vastaan tulee somempia luontokohteita kuin ihan tien varressa.


Oho, astuin jo pois Puolangalta ja samalla Kainuusta! Edessä Pohjois-Pohjanmaa ja Utajärvi. Tosin Utajärven kirkolle oli vielä matkaa reilusti.

Opin, että suorat tiet ovat vihoviimeistä kuljettavaa. Etenkin silloin, kun suora jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Lähestyvän auton ääni kuuluu tosi kaukaa, mutta vie tolkuttomasti aikaa, ennen kuin se on kohdalla. Ehtii ottaa monta askelta.


Mietin: maalaamatonkin talo on todella kaunis!


Pyrin pitämään tauon noin viiden kilometrin välein. Repussa kulki mukana pieni istuinalusta, joten levitin sen vaikkapa pysäkille ja lepuutin hetken kroppaa. Tauon ei tarvinnut olla monen minuutin mittainen, kun se jo antoi virtaa. Tärkeintä oli juoda vettä. Matkassa oli myös pari hedelmäsmoothieta, hedelmiä, keksejä ja muuta pientä, helppoa syötävää. Niin sanottua kunnon ateriaa en ollut uskonut kaipaavani päivän aikana.


Ihanaa. Jo 20 kilsaa takana, kello oli noin viisi iltapäivällä. Olin lähtenyt liikkeelle ennen kahtatoista ja pitänyt vain Kalliuskoskella pidemmän tauon.


En ollut kuitenkaan vielä edes puolivälissä määränpäähäni Valkeiselle. Kuulostelin jalkojani, miltä tuntui kävellä suhteellisen reipasta tahtia, matkan pituus huomioiden. Edelleen hyvältä.

Ei tarvinnut maanitella yhtään, että olkaa kilttejä jalat, jaksakaa vielä, vaikka teitä väsyttää. Ilmoitin vain, että nyt mennään, hyvä hyvä, jatketaan tätä tahtia, kaikki hyvin. Ja matka eteni.


Särkijärven tienoilla tuli vastaan enemmän asutusta ja kauniita maalaistaloja, viljeltyjä peltoja. Itse se järvi eli Särkijärvi oli kauempana tiestä, mutta pilkahdus siitä kuitenkin näkyi. Pidin seuraavan pidemmän tauon, istuskellen maitolaiturilla. Söin hedelmän ja keksejä, join smoothien. Kurimonkoskelle olisi ollut neljä kilometriä matkaa, joten en todellakaan aikonut kurvata sen kautta.

Kartan mukaan lähellä piti olla seurantalo, näinköhän se oli vielä aktiivikäytössä? Kun seurantalo pian näkyi tielle, kapusin sitä katsomaan. Aika oli ajanut tämän rakennuksen ohi, metsittyminen oli pahasti käynnissä. Sääli. Katto kuitenkin näytti ehjältä.


Takana kolmisenkymmentä kilometriä. Voi mutkat, te olette ihania! Oli niin kiva, että en nähnyt kilometritolkulla eteenpäin, vaan sain vähän jännittää, mitä mutkan takaa pilkistäisi...


Vähän matkan päässä tien oikeassa laidassa tuli yllätyksekseni vastaan hautausmaa kappeleineen. Yksi auto oli juuri pysähtynyt hautuumaan parkkipaikalle ja kun pariskunta oli hoitanut kukkien kastelun, kohtasimme kappelin edessä, olinhan valinnut taukopaikakseni kappelin rappuset.

Kuulin parilta tarinaa paitsi Särkijärven alueesta, myös oman retkeni lähtöpisteestä, Raatteen tien päästä. Pariskunta oli useita vuosia sitten ollut mukana traktoriretkellä Raatteen tiellä ja he olivat saaneet mennä traktorisaattueella rajavyöhykkeen yli Venäjän puolelle! Erikoinen saattue oli saanut lämpimän vastaanoton, mitä en ihmetellyt yhtään. Aikamoista porukkaa, kun keksivätkin reissun tehdä! Hyvää illanjatkoa. Matkani jatkui.


Tuulahdus menneestä maailmasta. Heinälato.

Taakseni jäi kyltti: Puolanka 30. Enää jäljellä parikymmentä kilsaa. Näinkin voi joskus ajatella.


Särkijärven jälkeen olin odottanut erityisesti Juorkunaa, vaikka sieltäkin oli vielä matkaa yöpaikkaani. Kartalla Juorkunan kohdalla oli nimittäin ihastuttava jyrkkä mutka, missä kääntyisin lounaaseen kohti Utajärveä, kun olin tähän asti kävellyt länteen. Muistin hämärästi kuulleeni jostain pakinoitsijasta, joka käytti nimimerkkiä Juorkunan Jussi.

Juorkunan entinen kaupparakennus näytti melko autiolta. Istahdin taas alas, huoltotauolle. Rakennuksen vieressä oli komea kartta Kiiminkijoen vesiretkeilyreitistä ja rantaan olisi ollut lyhyt matka, mutta ei tehnyt mieli haalia yhtään ylimääräistä metriä tälle päivälle. Lisäsin toiseen jalkaan rakkolaastarin ja viritin itseni "viimeiselle suoralle".  Enää vähän yli 10 kilometriä, ehkä. Eli vähintään 2 tuntia matkaa jäljellä.

Pitkää suoraa. Metsää. Suota. Pitkää suoraa. Autoja, harvakseltaan. Tekivät poikkeuksetta ystävällisesti tilaa ja kaarsivat kauempaa. Kävelin välillä pientareella, jos se oli kyllin tasainen, ja asvaltilla, jos sepeli sieppasi.


Kun selän taakse jäi Puolanka 50, olin kieltämättä helpottunut! Ja ylpeä itsestäni. Enää ei voinut olla pitkästi jäljellä... Kohta tien oikeassa laidassa näkyi määränpääni eli Valkeisjärven leirintäalueen grillikahvilan mainos, ihanaa!

Viimeisen kilometrin alkaessa jalkani älysivät, että olin miltei perillä... Ja sitten huomasin, että hyytymys alkoi iskeä. 


Kun askeleeni kävivät hitaammiksi, oli helppo pysähtyäkin hetkeksi. Asvaltin laidassa, ajokaistan puolella, kyyhötti tämä sammakko. Vai rupikonnako lie. Yritin vinkata sille, että kannattaisi siirtyä ajoradalta pois, mutta se ei korvaansa lotkauttanut. Tuumasin, että en jaksa jäädä sitä taivuttelemaan. Halusin jo nukkumaan.

Ja niinpä kohta kilahti päivän matkamittarini täyteen. Kello oli jotain 00:20, kun viimein saavuin Valkeisjärven rantaan,  Valkeisen virkistysalueen grillikioskille ja paikansin ennalta sovitusta paikasta rinkkani. Olin tehnyt matkaa hitusen yli 12 tuntia ja kävellyt päivän aikana yli 50 kilometriä.

Reissun aikana ranteessani oli myös lainalaite, Garmin Fenix, joka väitti kävellyksi matkaksi peräti 75 km, mikä ei tietenkään pitänyt paikkaansa. Olin epäillyt jo tätä ennenkin, että kello laski reilusti ylimääräistä mukaan. Fenix nähtävästi nojasikin virransäästömoodissa enemmän askelmittariin kuin gps-mittaukseen. Tajusin vasta nyt, että olisi pitänyt heti päivittää lainaajan (minua pidempi mies) tilalle oma pituuteni jne., että mittaus olisi täsmännyt. Opin taas jotain uutta...

Pystytin teltan ja heti kun laiturille pölähtäneet paikalliset nuoret olivat häipyneet, pulahdin järveen huuhtaisemaan päivän hiet pois kehosta, ennen kuin kömmin telttaan ottamaan ansaitut yöunet.

Herättyäni selviäisi, mitä jalkani olivat oikeasti tästä päiväkävelystä tykänneet.

Joka tapauksessa tuntui, että olin ylittänyt itseni jollain tavalla. Jalkaisin.

Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä
Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan
Vaelluksella Suomen poikki - osa 6: Ukkohallasta Syvälammelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 7: Syvälammelta Puolangalle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 9: Valkeinen - Utajärvi 

Kommentit

  1. Moi! Aikamoisen matkan taivalsit, ja vielä tuota kamalaa tien laitaa. Ehkä oli onnikin, että vaihdoit tutummat monot jalkaan ennen ultramaratoniasi :)
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiina! Juu, oli vähän erilainen päivä... Tuo Puolanka-Utajärvi-osuus hirvitti minua jo etukäteenkin eniten, koska noin pitkä matkanteko tien laitaa ei vaikuttanut alkuunkaan inspiroivalta. Olikin tavallaan onni onnettomuudessa, että Haixit fuskasivat ja kenkäoperaatio tuli jo vaihtoehtona eteen; muutoin en olisi saanut rinkalle tuota arvokasta liftiä ja olisin viettänyt 3 päivää tallaamassa väliä, joka Kenkäkuriirin ansiosta meni vain kahdessa päivässä. Olen Kenkäkuriirille palveluksesta ikuisesti kiitollinen :)
      Plus kyllä vanhoilla tutuilla kengillä oli kiva kävellä jo ihan vaihteen vuoksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti...


Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan, missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa.


Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karjan lihaa, Pelto…