Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle

Venäläisahon laavu olikin erinomainen yöpaikka! Yöllä olin herännyt sattumoisin auringonnousua ihailemaan, sen jälkeen havahduin vasta valoisammalla, kun lämpö jo tulvi laavuun asti. On viheliäistä toivoa viileämpää säätä keskellä kesää, mutta siitä minä haaveilin...

Ukkohallaan oli matkaa Venäläisahon laavulta opasteiden mukaan 32 kilometriä. Oli aika selvää, että pääsisin Ukkohallaan vasta seuraavana päivänä.

Lähdin laavulta seuraamaan retkeilyreitin opasteita, ensimmäisenä piristysmaisemana oikealla vastaan tullut tyyni Lahnalampi, kera Lahnajoen ja suomaisemien. Tämän alkumatkan tallasin pölisevää hiekkatietä, joka vaihtui hetkeksi sepelipäällysteiseksi (mitä inhoan kävellä), mutta onneksi sepeliä ei kestänut loputtomiin.

Reitti kääntyi sekä karttani että opasteen mukaan pian oikealle, mutta ajattelin jättää Saarivaaran kiekan väliin.

Sen sijaan päätin nerokkaasti "oikaista" toista kautta. Niinpä jatkoin hiekkatien taivaltamista aina metsäautotien kääntöpaikalle, missä löysin maassa lojuvan hiihtoreitin viitan. Hakkuuaukon vierestä. Niin, eihän täällä tarvinnut polkuja ollakaan, kun kyseessä oli kartankin mukaan hiihtoreitti. Ei tuo varmaan minkään hiihtäjän kallo kuitenkaan ollut...

Minulla ei ollut tältä alueelta tarkkaa paperikarttaa matkassa, joten laitoin puhelimesta akkua säästävän lentokonetilan pois ja avasin Retkipaikan karttasovelluksen. Tarvittaessa voisin katsoa tarkemman reitin tähtäimessäni olevalle Kirkaslammen laavulle karttasovelluksesta.

Hiihtoreitti kulki kartan mukaan Kortejärven höttöistä laitaa, minä lähdin aluksi kuivemman maaston puolelle. Seurasin jonkin matkan päästä rannasta Kortejärven itäpuolta ja kohtasin myöhemmin suolta hiihtoreitin uran.

Jibii, taas maariankämmekkä! Tällä kertaa vähän komeamman värisenä kuin tienvarsikämmekät. Sen verran höttöistä suo oli, että siirryin pian märältä suouralta taasen oikealle, kuivemmalle maalle.

Suon laidassa pysähdyin kuuntelemaan yhden linnun ääntä. Piti alkaa katsella maastoa tarkemmin:  siellä se kökötti puun latvassa. Ei ollut mitään käsitystä, mikä tipu se oli. (Näin jälkikäteen olen arvannut kuvan perusteella ehkä valkoviklo. Tai sitten joku muu.)

Kun aloin sitten katsoa karttasovelluksesta, missä kohtaa olin menossa, koitti hetki, jolloin olin verkon katvealueella. Tuumasin, että onneksi olin painanut puhelimesta karttaa mieleeni - ja toisaalta matka Saarijärven aarnialueen poluille oli lyhyt, enkä uskonut, että polun yhyttäminen olisi vaikeaa. Eli tästä suon yli umpimetsään, polkua etsimään.

Vaan kohta nettiyhteys palasi ja paikansin itseni tismalleen. Piti vähän korjata kurssia, etten astelisi polusta ohi.  Jossain kohtaa polku tulisi väistämättä vastaan. Ja niinhän siinä kävi.

Vähän siinä mutisin keskenäni, että tulipa valittua rämpimisreitti päivän alkuun. Ehkä vähän sitä vaelluksen tuntua. Polkuja pitkin olisin päässyt helpommalla. Mutta toisaalta, löytyi se sinisillä maalimerkeillä merkitty reitti näinkin... Ja olin onnellinen päästyäni taas helppokulkuiselle metsäpolulle, joka johti minut upean Kirkaslammen rantamaisemissa sijaitsevalle laavulle.

Kirkaslammen laavu oli sekin tosi mukavan oloinen. Tosin tilapäisesti asuttu: laavulla pesivä pikkulintu ei yhtään ilahtunut, kun pysähdyin tauolle. Niinpä jätin kunnioittavan välin ja huokaisin helpotuksesta, että en ollut pyrkinyt majoittumaan tähän yöksi.

Siisti laavu oli huollettu vieraskirjan mukaan 8.6., muita merkintöjä oli tälle vuodelle kertynyt vihkoseen vain kymmenkunta.

Laskeuduin harjanteelta alas itse Kirkaslammelle. Ja niinpä se vain osoittautui erittäin kirkasvetiseksi! Tuntui kyllä tosi huimalta, kun tajusin seisovani suohötön päällä ja vain kymmenien senttimetrien päässä oli vedellä syvyttä varmaan metrin verran. Kurkotin hyvin rauhallisesti täyttöä vesipullooni ja vetäydyin taaksepäin. Ei huvittanut alkaa pomppimaan!

Saarijärven hienon aarnialueen ympäri kulkee retkeilyreitti, jonka varrella on muutama tulipaikka, tulistelutupa ja Saarijärven keskellä myös saaressa myös vanha Jääkäripirtti. Alueelle kunnostetun Jääkärin polun varrella saa paitsi ihailla aarnimetsän rauhaa (ja läiskiä sekä hyttysiä että paarmoja, jos osuu paikalle lämpimällä säällä kuten minä), myös oppia jääkäriliikkeestä.

Enpä ollut aiemmin tiennyt, että Hallassa toimi jääkärivärväyksen itäisen etappitien keskus. Vuosina 1915-1917 jääkärien etappireittiä käyttivät kansallisen heräämisen kokeneet nuoret matkallaan Kainuun kautta Ruotsiin ja edelleen Saksaan. Suomen itsenäisyyteen tähtäävä toiminta ei luonnollisesti ollut venäläishallinnolle mieleen, joten korpipolut olivat tarpeen. Suomalaiset vapaaehtoiset hakeutuivat Saksaan sotilaskoulutukseen salaisen värväystoiminnan tuloksena, tavoitteenaan valmistautua aseelliseen irtautumiseen Venäjän keisarikunnasta.


Venäjän vallankumous ehti kuitenkin väliin, joten Suomen itsenäistyminen tapahtuikin toisin kuin jääkärit olivat arvioineet.

Hallan merkkihenkilöitä jääkärien kannalta oli erityisesti Hallan Akka eli Lici Heikkinen (1865-1928), joka pyöritti etappitaloa reitillä ja ruokki ja majoitti kulkijat. Taulussa lukee että Heikkisen talossa oleili jopa toistasataa miestä!

Saavuin polkua pitkin seuraavaan taukopaikkaani eli Löytöjoelle, joka hämmästytti minut tyystin. Löytöjoki on isännöinyt niin terva- kuin tärpättitehdasta. Somassa päivätuvassa (joka näytti ihan vastikään laitetulta) ei ole tulisijaa, mutta siellä voi hyvin istahtaa alas vaikka nauttimaan eväitä.  Alueen lukuisissa infotauluissa selitetään muun muassa tervanpoltto retorttiuunilla. Välineistä jotain ymmärtävä voi tarkastella niitäkin läheltä. Enpä tiennyt aiemmin sitäkään, että tärpätti on tislaustuote. Aina oppii!

Hallan Akan vastaparina on tietenkin ollut Hallan Ukko eli Johan Alfred Heikkinen (1863-1938), joka ehti tehdä elämänsä aikana vaikka mitä. Kuten toimia poroisäntänä, liikemiehenä ja kansanedustajana. Heikkinen möi alueelta tukkeja ja pyöritti tervatehdasta ja sattumoisin tuki jääkäriliikettä.

Näinköhän Löytöjokea pitkin on uitettu tukkejakin?

Reittini jatkui Löytöjoen toiselle puolelle, missä olisi ollut tarjolla mukavan näköinen laavu ruokailukatoksineen. Ei nyt sentään näin pian levolle! Täytin jälleen vesipulloni, huuhtelin naamani Löytöjoen raikkaassa vedessä ja lähdin jatkamaan matkaa. Ja kas, moikkasin ensimmäisiä vastaantulijoitakin.

Löytöjoen laavulta Saarijärven aarnialueen parkkipaikalle johtavalla polulla oli jo aiemmin kohtaamieni kaatuneiden puiden lisäksi lisää merkkejä siitä, millainen talvi Hyrynsalmella oli ollut. Lumi oli painanut monin paikoin latvuksia ja katkonut puita, ikävä kyllä myös polkujen yli. Ja oli kai siellä joukossa muutakin kuin lumen katkomaa. Esterataharjoituksia siis riitti.

Retkeilyalueen parkkipaikalla seisoi vain yksi auto. Pysähdyin lukemaan opasteista lisää Jääkärien polusta, sitten matkani jatkui hiekkatietä pitkin kohti isompaa tietä. Pahuksen kuuma! Kun saavuin Hallantien risteykseen, etsin ensi töikseni varjoisan paikan puun alta. Taatelipatukka antoi energiaa, vesi helpotti muuten vain. Mutta matka jatkuisi seuraavatkin kilometrit auringon paahteessa.

Risteyksestä olisi ollut aika lyhyt matka Jääkärien muistomerkille, mutta käännyin oikealle ja suuntasin suoraan Ukkohallaa kohti. Sain pitää pitkään soratien kokonaan itselläni, eikä ylittämälläni junaradallakaan ollut tungosta. Vasta kun olin kääntynyt tieltä vasemmalle, näin seuraavan kiinnostavan elävän olennon (itikoita ja paarmoja EI lasketa). Poro näytti siltä kuin se olisi tahtonut minun seuraavan sitä. Sopi minulle.

Päivän ensimmäiset (ja ainoat) liikkuvat autot kuuluivat pyyhältävän vauhdilla sillä taakseni jääneellä tiellä. Minä ja poro saimme pitää tämän tien itsellämme, kunnes käännyin itse jälleen oikealle, fillarireitin merkkejä seuraten. "Hallan patikkareitti" ei selvästi ollut opasteidenlaittajan suosiossa, vaan reitti taisi sittenkin olla ajateltu lähinnä pyöräilijöille ja hiihtäjille.

Mikäs pyöräilijöiden on hiekkateitä ajellessa, mutta kun tämäkin osuus oli käsittääkseni sitä pyöräilyreittiä... Tiedä häntä, ehkä heinikoitunut polku ei sitkeimpiä MTB-polkijoita haittaa tai edes hidasta. Tai kaipa nuo reitin poikki kaatuneet puut vähän jarruttavat menoa.

Vesipulloni alkoivat vedellä viimeisiään ja odotin innolla seuraavaa puroa. Olin sitkitellyt pitkään lyhythihaisessa, mutta kun pysähdyin metsässä virtaavan veden äärelle vesipulloa täyttämään, oli ihan pakko kiskoa pitkähihainen ylle, niin suurin joukoin hyttyset lensivät kimppuuni. Olisiko sittenkin pitänyt hankkia hyttysmyrkkyä? Jospa sitten Ukkohallasta, olisinhan siellä jo seuraavana päivänä!

Ei ollut puhettakaan, että olisin voinut pitää kunnon huilitaukoa paikallani, kiitos minusta hurmioituneiden hyönteisten. Kuivassa kangasmaaston hakkuuaukea oli kuuma kuin mikä ja sille metsästä saapuessani ilahutin paikallisia paarmoja erityisen paljon. Häipykää jo, häiriköt! Lähimaastosta kantautui metsäkoneen ääni.

Onneksi matkaa Kattilavaaran kodalle ei ollut ötökkähyökkäysareenoilta pitkälti. Sitä kuuluisaa valoisaa aikaa olisi vielä riittänyt tarpomiseen edelleen, mutta olin jo ihan tööt - lämpö oli tehnyt tehtävänsä. Päätin tarkistaa aluksi kodan hyttystilanteen. Jos itikoita olisi liikaa, pystyttäisin teltan. Jos ei, nukkuisin kodassa.

Ystävällistä kyllä, inisijöitä oli vain pari - siis sisäleiri tällä kertaa.

Huussiin mahtui onneksi pujahtamaan juuri ja juuri. Ei tullut metsurivarusteita mukaan, toivottavasti joku on jo ehtinyt raivata tuon nuoren petäjän!

Kota ei sijainnut järven rannassa, mutta vain vähän ennen kotaa olin ohittanut puron. Keräsin aluksi voimia ottamalla nokoset kodan penkillä, sitten vedennoutovoimia saatuani kävelin täyttämään juomapulloni purolla. Ihanaa, kylmää vettä! Seuraavana päivänä olisi huolehdittava nestetasapainosta paremmin.

Vähitellen vesi ja keksit saivat palautettua oloani normaalimmaksi ja aloin kaivaa rinkasta ruuanlaittokamoja esiin. Retkipadan aika. Ja yhden uuden rakkolaastarin.

Ulkoa kuului ääniä. Lieköhän joku muukin tulossa kodalle? Nousin penkiltä ja avasin kodan oven. Eivät olleet porot sisään pyrkimässä, vaan jatkoivat matkaa polkua eteenpäin.

Mittailin silmilläni kotaa kiertäviä penkkejä. Enköhän saisi nukuttua myös yöni penkillä (kuten oli jo tullut otettua nokoset), vaikka peti kovin leveä olisikaan.

Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä
Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan