Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle

Heräsin reissun toisena aamuna Teerisen laavun "kotamökistä" hyvin nukutun yön jälkeen vasta kahdeksalta ja tein ensi töikseni pienet tulet aamiaista varten.  Lämpötila oli mukavan alhainen, +8-10 asteen paikkeilla. Erinomaista päivän kävelyä ajatellen. Retkiaamiaiseni on pääsääntöisesti puuroa ja teetä, nyt lisukkeena oli vielä ohraleipää juuston kera. Nautin aamupalani rauhassa, eihän ollut mikään kiire.

Kostamukseen ja sieltä takaisin ajavien autojen ääni kuului hetkittäin Teeriselle asti, mutta linnunlaulu kajahti onneksi korviini lähempää, kun olin täyttämässä vesipullojani järven rannassa. Entä mikäs tuo valkoinen kukka on... Ruohokanukka?

Sitten muistin laavun edessä olevan tulipaikan roskaisuuden. Tulipaikalla oli aiempien kävijöiden jäljiltä foliota sun muuta nuotiossa ja sen ympäristössä. Kävin noukkimassa roskat maasta ja vein ne kotamökin ulkopuolella olevaan roskikseen. Ei paras ratkaisu, sillä laavujen roskiksia (jotka ovat muutenkin harvinaisia) tyhjennetään harvoin - omat roskansahan pitäisi jokaisen viedä mukanaan pois! -  mutta en lähtenyt sullomaan irtoroskia rinkkaani. Jäipähän edes tulipaikka siistimmäksi.

Lähdin laavupaikalta seuraamaan keltaisin maalimerkein merkittyä polkua, jonka varrella oli jäänteitä vanhoista juoksuhaudoista ja konekivääriasemista. Kohta olin jälleen Raatteen tien varressa, Raatteen Portin nurkilla.

Olin jättämässä taakse tällä hetkellä niin leppoisan Raatteentien, mutta muistin edelleen edellisenä päivänä Talvisotamuseossa näkemäni kuvat tiestä ajalta, jolloin tietä ei peittänyt ainoastaan lumi, vaan sillä lojui panssarivaunuja, aseita, hevosia, sotilaita. Loputtomiin. Vapaudella on hintansa. Loin viimeisen vilkaisun Talvisodan monumenttiin ja sen panssariesteitä muistuttaviin kiviin.

Suomussalmelle kilometrejä 22, tietä pitkin. Via Karelia, kertoi ruskeapohjainen kyltti. Tämä tie oli asvaltoitu, mikä ikävä kyllä tarkoitti sitä, että minun oli käveltävä joko asvaltilla tai olemattoman pientareen vasemmalla puolella. Sopi vain toivoa, että valkoisen viivan tuolla puolen olisi melko tasaista.

Kokkojärven ja Teerisen välinen uoma oli peilityyni, kun pysähdyin sillalle.

Sade oli toistaiseksi väistynyt ja sää tuntui sellaiselta sopivan lämpimältä, niin että tarkenin jo kävellä jo lyhythihaisessa. Maariankämmekät juhlivat paikoin edelleen pientareilla, mutta myös kissankelloryppäitä tuli vastaan. Ja ennen kaikkea useampia autoja kuin Raatteentiellä. 

Haukilan entisen koulun kohdalla (siinä toimii nykyään Portin Majatalo) huomasin tien varressa myös katetun opastaulun, jossa kerrottiin Haukilan koulun luontopolusta. Päivälle oli luvassa sen verran käveltävää, että päätin jättää luontopolulle poikkeamisen väliin.

Haukila oli sekin talvisodan taistelupaikkoja, olihan täällä silloin Haukilan motti. Näillä seuduilla olisi varmasti hurjaa kulkea oppaan kanssa kuulemassa kertomuksia sodan ajalta. Toisaalta, jutut olisivat varmasti sellaisia kauhutarinoita todellisista tapahtumista, että niiden jälkeen voisivat yöunet häiriintyä pahemminkin.

Kohta Kuhmontie toi minut seuraavalle talvisodan uhreja kunnioittavalle muistomerkille. Tämäkään ei kuvannut sotilasta, vaan veistoksessa seisoo madonnamainen naishahmo, jota kiertää teksti (oletan, että ukrainaksi).  Ehkä siinä lukee sama teksti kuin Ukrainalaisen muistomerkin jalustassa eli Ukraina rukoilee kaatuneiden sielujen puolesta.

Istahdin tauolle muistomerkin taakse. Ukrainalaiset sotilaat olivat tulleet Suomeen puna-armeijan 44. divisioonan menestyksekkäinä taistelijoina, mutta Suomen ankarat talviolosuhteet tekivät talvisodasta heille odotettua haastavamman. Olin Raatteen Portin museon näyttelyssä lukenut, että ukrainalaissotilaat eivät olisi halunneet taistella suomalaisia vastaan, mutta käsky kävi. Ja uhreja tuli. Paljon.

Tuntui jotenkin sovinnolliselta, että saman tien varrella oli muistomerkkejä eri puolilla taistelleille sotilaille.

Suomalaisia menehtyi Raatteen tien seudun taisteluissa selkeästi vastapuolta vähemmän. Kaksi heistä sai oman muistomerkin Kuomanjoen partaalle. Astuin tien oikeaan laitaan, missä luonnonkiveen kiinnitetyn laatan tekstissä kunnioitetaan mänttäläisiä aseveljiä (Sulo Aaltonen 26.12.1939 ja Erkki Huttunen 4.1.1940).

Laskin rinkan maahan ja laskeuduin sillan vierestä alemmas, virtaavan Kuomanjoen ääreen. Oli aika täyttää vesipullo puhtaalla vedellä, sillä päivä tuntui koko ajan lämpenevän. 

Seurasin hetken ajan vedessä pelehtivän sorsan touhuja. Lintu pulahteli välillä uimaan, nousi sammaleiselle kivelle, pyrähti ilmaan, laskeutui sitten jälleen veteen.

Saavuin sitten Kuhmontien ja Juntusrannantien risteykseen. Jatkaisinko suoraan eteenpäin vai kääntyisinkö risteyksestä vasemmalle, kävelemään Suomussalmen keskustaan Haukiperän eteläpuolitse?

Risteyksen kohdalla mainostettiin Kiantajärven risteilyjä. Mihinköhän aikaan niitä oli tarjolla? Kaivoin puhelimen taskusta ja huomasin, että laiva lähtisi kolmelta Kiantajärvelle. Ja matkaa oli jäljellä vielä... ihan reilusti. Näinköhän ehtisin paatin kyytiin? Vain jos pitäisin reipasta tahtia ja vain minimaalisia taukoja.

Valitsin kaiken varalta aavistuksen lyhyemmältä vaikuttavan Kuhmontien. Niin että jos vaikka pääsisin laivan kyytiin, vaikka en sitä todennäköisenä pitänyt. Kiire ei pidemmillä kävelymatkoilla ole hyvä kaveri.

Ei myöskään olematon piennar, jos on pitkään käveltävä vasen jalka oikeaa alempana. Useimmat vastaantulevat autoilijat onneksi väistivät ystävällisesti ja reilusti tilaa antaen. Vain pari kuljettajaa pyyhkäisi satasen rajoitusalueella vastaan niin, että pysyi tiukasti keskiviivan sisäpuolella eikä väistänyt, vaikka muita autoja ei tullut vastaan. Joka tapauksessa oli oltava tarkkana, kuunneltava takaa päin tulevaa liikennettä ja katsottava vastaantulijoita, oltava valmiina väistämään reilusti tarvittaessa. Kerran väistin suosiolla ojan puolelle, kun vastaan tuli rekka ja kuulin että auto lähestyi samaan aikaan takaa päin.

Pieni sadekuuro käväisi paikalla, mutta oli ohi miltei ennen kuin olin ehtinyt pukea goretex-takin päälleni. Sitä mukaa kun aurinko alkoi paistaa yhä lämpimämmin, alkoivat mustat gorehousut tuntua yhä läkähdyttävämmiltä. Jospa vaihtaisin ne jossain vaiheessa kevyempiin retkihousuihini... Enkä vasta jossain vaiheessa, vaan nyt. Heti. Ah, ihana tunne.

Järvimaisemia ei tällä Kuhmontien osuudella ollut pahemmin tarjolla. Pihlajalammen tienoilla tupasvillojen valkoiset tupsut huojuivat vienosti tuulessa. Istahdin maahan juomatauolle tienhaaraan, mutta nousin kohta pystyyn, kun traktori kääntyi samaiselle pikkutielle.

Kuljettaja huomasi karttani ja tiedusteli, tarvitsenko apua. (En tarvinnut, kiitos). Siitä sukeutuikin sitten mielenkiintoinen keskustelu muun muassa säästä, maataloudesta, kuivuuden vaikutuksista, pitkistä työpäivistä, niukasta toimeentulosta. Lähdin jatkamaan matkaa vasta, kun viljelijän taakse kääntyi Kuhmontieltä toinen traktori. Aika heidänkin jatkaa töitä.

Lämpötila oli auringossa noussut jo sen verran, että odotin innolla Suomussalmen T-risteystä. Rinkan kantaminen lämpimässä säässä ei ole niitä leppeimpiä juttuja, kun tuntuu että selkä sulaa ja otsalta saa pyyhkiä hikeä koko ajan. Oli taas jano. Vietin vesipullotuokion ennen kuin nousin lähemmäksi Liekkipatsasta, Suomussalmen taistelujen päämuistomerkkiä. Alvar Aallon suunnittelema teos muistuttaa virallisen selityksen mukaan "kolonnia" (mikä se lieneekään). Minä näin siinä lähinnä jonkinlaisen puusta veistetyn kiväärin.

Kävelin alikulkutunnelin kautta tien T-risteyksen toiselle puolelle, missä oli siisti huussi. Kilttiä, ajatellen sitäkin, että vieressä oli myös bussipysäkk.! En kuitenkaan jäänyt kumipyöräkyytiä odottelemaan, vaan lähdin tallaamaan päivän viimeisiä kilometrejä kohti Ämmänsaarta, Suomussalmen keskustaa.

Siinä välissä oli vielä vesistön ylitys, auringossa välkehtivän sillan vieritse. Oikealla puolellani aukeni Kiantajärvi, vasemmalla pitkulainen Haukiperä.

Seuraavasta risteyksestä olikin jo kääntyminen päivän määränpäähäni. Ihanaa! Saisin rinkan pois selästä...

Jano iski jälleen ja join viimeiset vesipisarat juomapullostani. Kun näkyviin tuli ensimmäinen huoltoasema kahviloineen, astelin määrätietoisesti tiskille ostamaan jäätelön. Sen voimalla jaksaisin ihan vihoviimeisen pätkän. Kun katsoin kelloa, näin että Kianta-laiva oli juuri lähtenyt vesille. Jos olisin lähtenyt aamulla liikkeelle puoli tuntia aiemmin, olisin ehtinyt kyytiin. Aamuhitauteni ansiosta jäi siis välistä käynti risteilyllä ja poikkeaminen Ilmari Kiannon Turjanlinnassa. Noh, toisen kerran sitten. Tätäkään reissua varten ei tullut tehtyä tarkkoja aikataulusuunnitelmia ja pengottua etukäteen, mitä kaikkea reitin varrelle saattaisi osua. Se jäisi enemmänkin sattuman varaan.



Kun saavuin lähemmäksi Suomussalmen keskustaa, ohjasi kävelytie minut autojen valtaväylältä sivuun ja huomasin astelevani poispäin Kiantajärven rannasta. Tien oikealla puolelta puolelta pilkotti soma hirsitsasouna. Olisiko se peräti auki? Ehei. Lukossa.

Turha sitä oli jäädä itkemään. Itkijänainen tehköön sen puolestani.

Kävelin viimeiset sadat metrit Kiannon Kuohut -hotelliin, jossa odotti sinne yhdeksi yönseuduksi odottamaan & talteen jättämäni nyssäkkä - ja kirjauduin jälleen sisämajoitukseen yöksi. Polku eteenpäin kun lähtisi seuraavana aamuna siitä majapaikan edestä...

Myönnän, ei ihan normivaellussettiä Suomessa, mutta olin päättänyt käyttää tällä Suomen poikki -retkelläni myös reitin varrelle osuvia majoituspalveluita, silloin kun niitä sattuisi sopivasti kohdalle. Kyseessä oli kuitenkin lomareissu! Toki rinkassa kulki myös teltta niitä öitä varten, jolloin muita unipaikkavaihtoehtoja ei ollut tarjolla.

Majoituttuani ja hetken huilattuani kävelin vielä Suomussalmen satamaan, missä Kianta-laiva valmistautui seuraavalle risteilylle. Kyseessä oli tilausristeily, joten en voinut kinuta mukaan... Mutta tulipa edes nähtyä tämä paatti liikenteessä.

Matkaa oli taittunut kahden ensimmäisen päivän aikana reilut 40 kilometriä. Hotellihuoneen hintaan kuului myös pääsy kylpyläpuolelle, joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja lähdin lilluttelemaan kroppaani lämpimissä sisävesissä.

Seuraavana päivänä siirtyisin mukavuuksien ääreltä ihan oikealle retkeilyreitille, joka alkoi liki hotellin pihasta.

Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle