Siirry pääsisältöön

Vaelluksella Suomen poikki - osa 7: Syvälammelta Puolangalle


Hyvää huomenta teltasta! Kömmittyäni Syvälammen pilvipoutaiseen aamuun oli ensimmäinen huoleni se, olivatko vaelluskenkäni kuivuneet laavun suojissa yön aikana. Ikävä kyllä eivät, joten noudatin kaverilta tullutta vinkkiä: muovipussit jalkaan sukkien päälle ja sitten vasta kengät. Ei kyllä ollut kiva vaihtoehto, mutta ainakin sukat pysyisivät kuivempina ja rakkolaastarit paremmin paikoillaan.


Syvälammen liepeillä mutkitteleva joki oli hiljainen kuin mikä, kun lähdin rinkka selässä jatkamaan matkaa kohti Puolankaa. Näinköhän päivä muuttuisi aurinkoisemmaksi vai ripauttaisiko sadetta?


Ihan alkuun osui vähän ryteikköinen veden ylitys: puron yli oli kaatunut iso puu ja alkuperäinen ylityspaikka oli tainnut jäädä osin sen alle. Muutamaa rankaa pitkin pääsin kuitenkin puron yli kuivin jaloin. Kengäthän olivat jo valmiiksi märät ;)


Alkutaival alkoi kirkastua aurinkoiseksi ja oli kivaa kulkea harjumaastossa, varvikkoisella kuivalla kankaalla. Hiki alkoi kuitenkin pian kihota otsalle, sillä päivä lämpeni hyvää vauhtia ja Syvälammesta täyttämäni vesiputeli lähti kevenemään.

Mikäs sitä oli näin kauniissa maastossa kulkiessa!



Sinisiä maalimerkkejä näkyi polun varressa niin hyvin, ettei karttaa sen puoleen tarvinnut paljoa tutkia. Tälle osuudelle minulla ei tarkkaa karttaa ollutkaan, vaan olin käytännössä reittimerkkien ja Retkipaikan karttasovelluksen varassa.


Moto kävi täällä. Onneksi UKK-reitin polku ja sen ihan välitön ympäristö oli pysynyt koskemattomana.


Sain välillä kavuta myös ylämäkeen, joten hikirätti oli tarpeen. Vaaramaisemia ei ollut puiden takaa helppo kuikuilla.

Kun saavuin pikkutien varteen, oli pakko pysähtyä kunnolla hengähtämään. Aurinko porotti jo sellaisella antaumuksella, että päätin tarkistaa reitin tarkemmin kartasta. Jahas, UKK-reitti jatkui tien yli suoraan eteenpäin...

Mutta mitä jos siirtyisin vähäksi matkaa pikkuteille? Syynä oli yksinkertaisesti kuumuus, vaikka tiesin, että puiden suojissa olisikin varjoisampaa. Olin satavarma siitä, että polulla olisi edessä myös esterataosuuksia.


Niinpä taivalsin ennen Hepokönkään putouksia jonkin matkaa hiekkateitä pitkin. Se ei ollut sittenkään välttämättä fiksu valinta, sillä vaikka väylä oli tasaista, hiekkakankaalla lämpö tiivistyy aika mukavasti auringon paahtaessa, joten juomataukoja oli pidettävä tuhka tiheään. Eivätkä ne metsäjäniksen raadot tiellä olleet mikään hilpeä näky.

Kaipasin varjoon ja suojaan, alta polttavan auringon, ja kuinka tervetullut olisikaan ollut edellisen päivän kaltainen sää eli sateinen päivä, viileämpine lämpötiloineen! Vaan ei auttanut: lämpöä oli reilusti yli +20 astetta.

Siirryin takaisin UKK-reitin polulle ja edessä oli odotettu Hepoköngäs.


Hepokönkään vesiputoukselle tullessa vastassa oli sorastettu ja helppokulkuinen esteetön polku, joka johti könkään vieressä olevalle näköalatasanteelle. Laskin rinkan alas polun viereen, nojalleen kuusta vasten ja pääsin kohta nauttimaan reissureittini toisesta vesiputouskohteesta, joka on yksi Kainuun ykkösnähtävyyksiä - eikä syyttä. Johan putouksella on korkeuttakin parisenkymmentä metriä (korkeustieto vaihtelee 18-24 metrin välillä).

Hykertelin vähän sitäkin, että olipa kiva saapua tänne kävellen, eikä autolla.


Kävin kauhaisemassa vesipullooni tuoreet vedet putouksen alta ja katsomassa, kuinka vesipisarat roiskivat iskeytyessään kalliolta alas kovalla voimalla. Aurinko paahtoi edelleen - kuinka se jaksoikaan? Palasin vielä näköalatasanteen penkille katseleman ja kuuntelemaan putousta, siemailemaan raikasta vettä.

Napattuani rinkan omasta huilipaikastaan nousin polkua putouksen yläpuolelle, missä odotti hieno uudehko kotalaavu huusseineen ja puuvajoineen. Kävijöitä putouksella riitti - koko ajan tuli parkkipaikan suunnasta lisää väkeä. Olin kuullut, että Hepokönkään lähellä olisi kesäkahvilakin, mutta sen sijainnista en tiennyt. Käväisin muutaman sadan metrin päässä P-paikalla katsomassa, mutta kahvilaa ei sieltä näkynyt, enkä viitsinyt lähteä kauemmas etsimään. Ehtisin saada jäätelön sitten myöhemmin, Puolangalle päästyäni.


Söin taatelipatukan Hepokönkään kotalaavulla, täytin vesipulloni Heinijoessa vielä kerran ja rinkka takaisin selkään. Matka jatkukoon!


Laskeuduin kalliolta geopolkua pitkin alas joen varteen. Geopolku on lyhyt ympyräreitti Hepokönkään maastossa ja seuraa vähän matkaa Puolangan suuntaan jatkuvaa UKK-reittiä.


Alhaalla odotti aivan Heinijoen vartta kulkeva viehättävä polku, johon ihastuin todella! Oli mahtavaa kävellä virtaavaa vettä seuraten ja vielä näin lähellä. Tuntui, että saatan olla koko Suomen poikki -kävelyni kauneimmassa paikassa.


Heinijoki teki todella vaikutuksen. Komea vesiputous, jokimaisema, hienot kalliot vieressä ja vastarannalla kivikkorinne, polun vieressä kukkivat vanamot. Yritin unohtaa itikat hetkeksi.

Olin onneton kävellyt alkumatkan gorehousuissa (sadekuurot olivat olleet mahdollisia), mutta Heinijoen vartta talsiessani tuntui, että sulan. Kun vaihdoin housut kevyempiin, keveni samalla myös askel. Kirosin hellettä, joka ei todellakaan ole vaeltajalle armollinen. En ollut hoksannut lyhentää yöunia niin, että olisin lähtenyt liikkeelle jo auringon noustessa, eikä aamulla tullut mieleen jäädä pitämään leiriä Syvälammelle päiväksi ja jatkaa matkaa vasta illemmalla, kun olisi viileämpää.

Heinijoen jäätyä taakse polku jatkui kohtuullisen hyvänä jonkin matkaa, mutta sitten tuli eteen pusikkoisempaa osuutta ylämäkineen ja itikat hyökkäsivät kimppuuni armotta. Ai hyttysmyrkky? Jospa sitten Puolangalta...

UKK-reitin merkinnät tuntuivat loppuvan saavuttuani pusikon läpi metsäautotien päähän. Päätin jatkaa tietä pitkin, vaikka en pystynyt tarkistamaan edes karttasovelluksesta tarkkaa sijaintiani (verkkoyhteys katosi). Todennäköisesti suunta oli jotakuinkin oikea.


Puolisen kilometriä kuljettuani tulin metsäautotien päähän ja katsoin oikealle koivikkoon. Heinikoitunut ura näytti ihan entiseltä polulta. Ja kohta silmiini osui sininen maalimerkki - reitillä oltiin edelleen.

Koivikko vaihtui sekametsäksi ja  kapusin vähitellen yhä ylemmäs.


Hakkuut varmistivat, että täältä Äikänvaaran laitamilta näki jälleen kauemmas. Huh hellettä. Edessä oli hyvin hikinen ja helteinen loppumatka Puolangalle. Tutkin jälleen karttaa: jatkaako UKK-reittiä pitkin vai olisiko helpompaa vaihtoehtoa?


Karttasovellus oli paljastanut kivoja korkeuskäyriä UKK-reitin loppuosalle ennen Puolankaa ja nousu Pyssykuljulle näytti lämpötilaan nähden sen verran raskaalta, että päätin jälleen lusmuta. Joo, menetin varmasti hienot maisemat, mutta minusta tuntui, että ei olisi irronnut enää. Niinpä valitsin helpomman reitin Puolangalle.

Kun UKK-reitti kaartoi polttavan kuumalta, tasaiselta hiekkakankaalta oikeaan, minä jatkoin suoraan eteenpäin, ensin Hyrynsalmen tielle ja edelleen Puolangantielle.


Tienvarsikukkaset tekivät parhaansa piristääkseen mieltäni.


Jouduin pitämään huilitaukoja vähän väliä tällä tiepätkälläkin, sillä juomataukoja ei voinut jättää väliin. En halunnut hyytyä tien varteen. Tuntui kuitenkin ihanalta, että edessä ei olisi enää isoja ylämäkiä, vaan se tiukin vaaraosuus oli jäänyt jo taakse ja edessä oli huikea alamäki. Upeita maisemia sain katsella asvaltiltakin.


Ai että olenko eksynyt? Ehei, ihan tarkoituksella täällä :) Enää muutama kilometri siis.

Omakotitalon pihasta oli huikattu vähän aiemmin, että haluaisinko kyydin, mutta olin passannut tarjouksen. Selviäisin Puolangalle omin jaloin.


Raahustin kohti Puolangan keskustaa, mielessäni lähestyvä kauppa ja esimerkiksi viileä  kivennäisvesipullo.


Ah, Puolanka!


Ah, Puolanka!

Kun olin käynyt ostamassa kaupasta jätskin, ihanaa kylmää juomaa ja pientä syömistä virtalähteeksi, soitin läheiseen Porokylän majoitukseen, josko siellä olisi huonetta vapaana. Jos ei, edessä olisi telttayö. Mukava peti houkutti jälleen. Samoin valmis aamiainen. Tärppäsi.

Oli ihanaa päästä peseytymään hikisen kävelypäivän jälkeen, mutta ennen kaikkea riemuitsin siitä, että sain riisua muovipussit jaloistani. Seuraavana aamuna vaelluskengät olisivat varmasti kuivat.


Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä
Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan
Vaelluksella Suomen poikki - osa 6: Ukkohallasta Syvälammelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 8: Puolanka - Valkeinen 

Kommentit

  1. Moi, mukava seurata vähän harvinaisempiakin vaellusreittejä. Et ole ajatellut ottaa seuraavaa haastetta koko UKK.reitistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kai! Olen pitkien reittien fani, mutta en ole vielä päättänyt, minne päin seuraavaksi :) Siihen vaikuttaa paljon se, milloin järjestyy taas aikaa lähteä reissuun. UKK-reitti on käynyt mielessä.

      Poista
  2. Se Hepokönkään kahvila olis ollut kivenheiton päässä siitä parkkipaikalta missä kävit kääntymässä, noin sata metriä asfalttitietä pitkin, mäkeä ylöspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jarmo! Oli aikamoinen hellepäivä... Ensi kertaa varten tiedänpä nyt kahvilasta!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la