Hyvää huomenta teltasta! Kömmittyäni Syvälammen pilvipoutaiseen aamuun oli ensimmäinen huoleni se, olivatko vaelluskenkäni kuivuneet laavun suojissa yön aikana. Ikävä kyllä eivät, joten noudatin kaverilta tullutta vinkkiä: muovipussit jalkaan sukkien päälle ja sitten vasta kengät. Ei kyllä ollut kiva vaihtoehto, mutta ainakin sukat pysyisivät kuivempina ja rakkolaastarit paremmin paikoillaan.
Syvälammen liepeillä mutkitteleva joki oli hiljainen kuin mikä, kun lähdin rinkka selässä jatkamaan matkaa kohti Puolankaa. Näinköhän päivä muuttuisi aurinkoisemmaksi vai ripauttaisiko sadetta?
Ihan alkuun osui vähän ryteikköinen veden ylitys: puron yli oli kaatunut iso puu ja alkuperäinen ylityspaikka oli tainnut jäädä osin sen alle. Muutamaa rankaa pitkin pääsin kuitenkin puron yli kuivin jaloin. Kengäthän olivat jo valmiiksi märät ;)
Alkutaival alkoi kirkastua aurinkoiseksi ja oli kivaa kulkea harjumaastossa, varvikkoisella kuivalla kankaalla. Hiki alkoi kuitenkin pian kihota otsalle, sillä päivä lämpeni hyvää vauhtia ja Syvälammesta täyttämäni vesiputeli lähti kevenemään.
Mikäs sitä oli näin kauniissa maastossa kulkiessa!
Sinisiä maalimerkkejä näkyi polun varressa niin hyvin, ettei karttaa sen puoleen tarvinnut paljoa tutkia. Tälle osuudelle minulla ei tarkkaa karttaa ollutkaan, vaan olin käytännössä reittimerkkien ja Retkipaikan karttasovelluksen varassa.
Moto kävi täällä. Onneksi UKK-reitin polku ja sen ihan välitön ympäristö oli pysynyt koskemattomana.
Sain välillä kavuta myös ylämäkeen, joten hikirätti oli tarpeen. Vaaramaisemia ei ollut puiden takaa helppo kuikuilla.
Kun saavuin pikkutien varteen, oli pakko pysähtyä kunnolla hengähtämään. Aurinko porotti jo sellaisella antaumuksella, että päätin tarkistaa reitin tarkemmin kartasta. Jahas, UKK-reitti jatkui tien yli suoraan eteenpäin...
Mutta mitä jos siirtyisin vähäksi matkaa pikkuteille? Syynä oli yksinkertaisesti kuumuus, vaikka tiesin, että puiden suojissa olisikin varjoisampaa. Olin satavarma siitä, että polulla olisi edessä myös esterataosuuksia.
Niinpä taivalsin ennen Hepokönkään putouksia jonkin matkaa hiekkateitä pitkin. Se ei ollut sittenkään välttämättä fiksu valinta, sillä vaikka väylä oli tasaista, hiekkakankaalla lämpö tiivistyy aika mukavasti auringon paahtaessa, joten juomataukoja oli pidettävä tuhka tiheään. Eivätkä ne metsäjäniksen raadot tiellä olleet mikään hilpeä näky.
Kaipasin varjoon ja suojaan, alta polttavan auringon, ja kuinka tervetullut olisikaan ollut edellisen päivän kaltainen sää eli sateinen päivä, viileämpine lämpötiloineen! Vaan ei auttanut: lämpöä oli reilusti yli +20 astetta.
Siirryin takaisin UKK-reitin polulle ja edessä oli odotettu Hepoköngäs.
Hepokönkään vesiputoukselle tullessa vastassa oli sorastettu ja helppokulkuinen esteetön polku, joka johti könkään vieressä olevalle näköalatasanteelle. Laskin rinkan alas polun viereen, nojalleen kuusta vasten ja pääsin kohta nauttimaan reissureittini toisesta vesiputouskohteesta, joka on yksi Kainuun ykkösnähtävyyksiä - eikä syyttä. Johan putouksella on korkeuttakin parisenkymmentä metriä (korkeustieto vaihtelee 18-24 metrin välillä).
Hykertelin vähän sitäkin, että olipa kiva saapua tänne kävellen, eikä autolla.
Kävin kauhaisemassa vesipullooni tuoreet vedet putouksen alta ja katsomassa, kuinka vesipisarat roiskivat iskeytyessään kalliolta alas kovalla voimalla. Aurinko paahtoi edelleen - kuinka se jaksoikaan? Palasin vielä näköalatasanteen penkille katseleman ja kuuntelemaan putousta, siemailemaan raikasta vettä.
Napattuani rinkan omasta huilipaikastaan nousin polkua putouksen yläpuolelle, missä odotti hieno uudehko kotalaavu huusseineen ja puuvajoineen. Kävijöitä putouksella riitti - koko ajan tuli parkkipaikan suunnasta lisää väkeä. Olin kuullut, että Hepokönkään lähellä olisi kesäkahvilakin, mutta sen sijainnista en tiennyt. Käväisin muutaman sadan metrin päässä P-paikalla katsomassa, mutta kahvilaa ei sieltä näkynyt, enkä viitsinyt lähteä kauemmas etsimään. Ehtisin saada jäätelön sitten myöhemmin, Puolangalle päästyäni.
Söin taatelipatukan Hepokönkään kotalaavulla, täytin vesipulloni Heinijoessa vielä kerran ja rinkka takaisin selkään. Matka jatkukoon!
Laskeuduin kalliolta geopolkua pitkin alas joen varteen. Geopolku on lyhyt ympyräreitti Hepokönkään maastossa ja seuraa vähän matkaa Puolangan suuntaan jatkuvaa UKK-reittiä.
Alhaalla odotti aivan Heinijoen vartta kulkeva viehättävä polku, johon ihastuin todella! Oli mahtavaa kävellä virtaavaa vettä seuraten ja vielä näin lähellä. Tuntui, että saatan olla koko Suomen poikki -kävelyni kauneimmassa paikassa.
Heinijoki teki todella vaikutuksen. Komea vesiputous, jokimaisema, hienot kalliot vieressä ja vastarannalla kivikkorinne, polun vieressä kukkivat vanamot. Yritin unohtaa itikat hetkeksi.
Olin onneton kävellyt alkumatkan gorehousuissa (sadekuurot olivat olleet mahdollisia), mutta Heinijoen vartta talsiessani tuntui, että sulan. Kun vaihdoin housut kevyempiin, keveni samalla myös askel. Kirosin hellettä, joka ei todellakaan ole vaeltajalle armollinen. En ollut hoksannut lyhentää yöunia niin, että olisin lähtenyt liikkeelle jo auringon noustessa, eikä aamulla tullut mieleen jäädä pitämään leiriä Syvälammelle päiväksi ja jatkaa matkaa vasta illemmalla, kun olisi viileämpää.
Heinijoen jäätyä taakse polku jatkui kohtuullisen hyvänä jonkin matkaa, mutta sitten tuli eteen pusikkoisempaa osuutta ylämäkineen ja itikat hyökkäsivät kimppuuni armotta. Ai hyttysmyrkky? Jospa sitten Puolangalta...
UKK-reitin merkinnät tuntuivat loppuvan saavuttuani pusikon läpi metsäautotien päähän. Päätin jatkaa tietä pitkin, vaikka en pystynyt tarkistamaan edes karttasovelluksesta tarkkaa sijaintiani (verkkoyhteys katosi). Todennäköisesti suunta oli jotakuinkin oikea.
Puolisen kilometriä kuljettuani tulin metsäautotien päähän ja katsoin oikealle koivikkoon. Heinikoitunut ura näytti ihan entiseltä polulta. Ja kohta silmiini osui sininen maalimerkki - reitillä oltiin edelleen.
Koivikko vaihtui sekametsäksi ja kapusin vähitellen yhä ylemmäs.
Hakkuut varmistivat, että täältä Äikänvaaran laitamilta näki jälleen kauemmas. Huh hellettä. Edessä oli hyvin hikinen ja helteinen loppumatka Puolangalle. Tutkin jälleen karttaa: jatkaako UKK-reittiä pitkin vai olisiko helpompaa vaihtoehtoa?
Karttasovellus oli paljastanut kivoja korkeuskäyriä UKK-reitin loppuosalle ennen Puolankaa ja nousu Pyssykuljulle näytti lämpötilaan nähden sen verran raskaalta, että päätin jälleen lusmuta. Joo, menetin varmasti hienot maisemat, mutta minusta tuntui, että ei olisi irronnut enää. Niinpä valitsin helpomman reitin Puolangalle.
Kun UKK-reitti kaartoi polttavan kuumalta, tasaiselta hiekkakankaalta oikeaan, minä jatkoin suoraan eteenpäin, ensin Hyrynsalmen tielle ja edelleen Puolangantielle.
Tienvarsikukkaset tekivät parhaansa piristääkseen mieltäni.
Jouduin pitämään huilitaukoja vähän väliä tällä tiepätkälläkin, sillä juomataukoja ei voinut jättää väliin. En halunnut hyytyä tien varteen. Tuntui kuitenkin ihanalta, että edessä ei olisi enää isoja ylämäkiä, vaan se tiukin vaaraosuus oli jäänyt jo taakse ja edessä oli huikea alamäki. Upeita maisemia sain katsella asvaltiltakin.
Ai että olenko eksynyt? Ehei, ihan tarkoituksella täällä :) Enää muutama kilometri siis.
Omakotitalon pihasta oli huikattu vähän aiemmin, että haluaisinko kyydin, mutta olin passannut tarjouksen. Selviäisin Puolangalle omin jaloin.
Raahustin kohti Puolangan keskustaa, mielessäni lähestyvä kauppa ja esimerkiksi viileä kivennäisvesipullo.
Ah, Puolanka!
Ah, Puolanka!
Kun olin käynyt ostamassa kaupasta jätskin, ihanaa kylmää juomaa ja pientä syömistä virtalähteeksi, soitin läheiseen Porokylän majoitukseen, josko siellä olisi huonetta vapaana. Jos ei, edessä olisi telttayö. Mukava peti houkutti jälleen. Samoin valmis aamiainen. Tärppäsi.
Oli ihanaa päästä peseytymään hikisen kävelypäivän jälkeen, mutta ennen kaikkea riemuitsin siitä, että sain riisua muovipussit jaloistani. Seuraavana aamuna vaelluskengät olisivat varmasti kuivat.
Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä
Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan
Vaelluksella Suomen poikki - osa 6: Ukkohallasta Syvälammelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 8: Puolanka - Valkeinen
Moi, mukava seurata vähän harvinaisempiakin vaellusreittejä. Et ole ajatellut ottaa seuraavaa haastetta koko UKK.reitistä?
VastaaPoistaKiitos Kai! Olen pitkien reittien fani, mutta en ole vielä päättänyt, minne päin seuraavaksi :) Siihen vaikuttaa paljon se, milloin järjestyy taas aikaa lähteä reissuun. UKK-reitti on käynyt mielessä.
PoistaSe Hepokönkään kahvila olis ollut kivenheiton päässä siitä parkkipaikalta missä kävit kääntymässä, noin sata metriä asfalttitietä pitkin, mäkeä ylöspäin.
VastaaPoistaKiitos Jarmo! Oli aikamoinen hellepäivä... Ensi kertaa varten tiedänpä nyt kahvilasta!
Poista