 |
| Pällin voimalaitos, Oulujoki |
Kiitin vielä mahtavan majapaikkani eli Utajärven pappilan iloista emäntää Pirkkoa, jonka ansiosta lepotaukoni oli ollut mitä parhain. Tiedän kyllä, mihin majoittua, jos tulen näille main uudelleen!
Lähtiessäni Pirkko vielä tarkisti, että halusinko varmasti kiertää Tervareitistön polulle pidemmän kautta eli kävellä mutkan takaisin keskustaan päin ja koukata sitten polulle. No en todellakaan! Niinpä hän neuvoi minulle Utajärven kirkon takaa menevän oikopolun Tervareitistölle, joka oli pappilastakin vain kivenheiton päässä, mutta joenuoman toisella puolella.
Heipä hei! Kävelin jo kolmatta kertaa kahden päivän aikana Utajärven kirkolle (edellisenä päivänä Kulttuuripolun merkeissä, tänään että pääsin kirkkoon sisällekin) ja seurasin Pirkon neuvoa, jonka mukaan kirkon takaa löytyisi oikotie.
Ja niinhän sieltä löytyikin! Enpä arvannut aikaisemmin käydä tutkimassa joen rantaa kirkon takaa. Tätä kirkon viereistä siltaa ei vielä näkynyt edes karttasovelluksen kartalla, sen verran tuore tapaus silta oli. Kiitos sillan, pääsin joenuoman yli sujuvasti ja vajensin rinkkaselkäistä päivämatkaani "peräti" noin puolitoista kilometriä.
Oulunjokilaakson 100 kilometrin mittainen retkeilyreitti on nimeltään Tervareitistö, jonka päät ovat Utajärven Rokualla ja Oulun Sankivaarassa. Tervareitistö kulkee Utajärvellä useita kilometrejä hauskasti Oulujoen keskellä, kapealla pengersaarella - vai miksi tätä nyt kutsuisi - joka maastokartan mukaan liittyy pitkänä soirona Utajärven keskustan itäpuolella olevaan Putaalansaareen. Reitti on tässä varsin hyvin merkitty ja tolpissa kerrotaan rohkaisevasti myös matkan eteneminen kilometreissä.
Pääsin seuraamaan kilometrimäärän pienenemistä reittitolpissa, mikä sopi minulle varsin hyvin. Lukemat kertoivat samalla ilahduttavasti siitä, että Oulu tuli askel askeleelta lähemmäs.
Mietin siinä rauhallista tahtia askeltaessani, että olivatkohan nuo kivikkoiset rannat myöskin muistoja voimalaitosrakentamisesta? Oulujokilaaksossa alettiin ihan urakalla valjastaa jokea sähköntuotantoon 1940-luvulla ja jokialueella möyri voimalatyömaiden merkeissä myös valtava Marion-kaivinkone, jonka kauha veti vaatimattomat 10 kuutiota. Ei mikään bobcat.
Maisemat olivat mitä kauneimmat, vaikka lehvästön lävitse ei aina joki pilkottanutkaan. Sain astella alkuillassa joenvarren kärrytietä lähes yöpöyksin: vain yksi kännykkään keskittynyt koiranulkoiluttaja lemmikkinsä kanssa oli liikkeellä lisäkseni. Mutta että osasikin olla edelleen niin pahuksen kuuma! Juomapullon keventäminen alkoi hyvin pian sen jälkeen, kun olin lähtenyt liikkeelle.
Pidin ensimmäisen istuvan tauon laavulla, joka sijaitsee viehkoissa rantamaisemissa jokseenkin Merilän kartanon vastarannalla. Laavun lähellä on myös kota, mutta se on lukittu ja ainoastaan varauskäytössä. Ilahduin kovasti siitä, että tällä laavulla oli myös huussi, sillä olin kuullut, että huusseja ei joka taukopaikalla ehkä tulisi vastaan.
Laavulta reitti jatkui pohjoiseen edelleen hyvin suorana. Tätä tietä oli tosi mukava kävellä, ainoana miinuksena ainoastaan kuumuus.
Kun ennen reissua pähkin koko Suomen poikki -retken reittiäni, halusin sisällyttää siihen retkeilyreittejäkin, ei vain teiden tallaamista. Tervareitistöstä ei ollut netissä saatavilla hyvää karttaa (esiteprintti A4-koon karttoina oli aika ylimalkainen), mutta en ollut tutkinut tarkkaa maastokarttaakaan netistä etukäteen.
Nyt tuli yksi päätöksen paikka. Jatkaisinko matkaa Tervareitistön merkittyä polkua oikealle, iltaitikoiden seuraan metsään vai mitä tehdä? Katsoin reittikarttaa vielä kerran. Ja valitsin vasemmalle kaartavan tien. Yksinkertaisesti siksi, että teki mieli päästä rinkan kanssa eteenpäin mahdollisimman helpolla. Yhdellä nettisivulla oli erehdytty mainitsemaan jotain pusikoista tällä pätkällä (okei, pari vuotta aiemmin, mutta...), eikä minua kiinnostanut lähteä niitä etsimään.
Ainakin olisi alla tasainen väylä, todennäköisesti vähemmän hyttysiä ja ainakin pieni oikaisu illan taipaleeseen. Hiki nimittäin virtasi edelleen. Hiekkatietä oli hyvä kävellä!
Saavuin radan varren tienristeykseen ja ihmettelin viittaa hautausmaalle. Täällä jossain? Ainakin on rauhallinen paikka.
Käännyin risteyksestä oikealle ja kävelin maalaistalon nurkilta junaradan yli. Siitä huolimatta, että en ollut maatalousliikennettä.
Aurinko porotti taivaalta edelleen yhtä armottomasti. Se ei välittänyt siitä, että kello oli jo iltakahdeksan. Sain nauttia ihastuttavan tasaisesta maastosta ja maalaismaisemista ennen kuin saavuin valtatien varteen, missä edessä oli piennarkävelyä asvaltin laidassa, seurana vähän vilkkaampi autoliikenne rekkoineen päivineen.
Mitäs sanoivat kilometriviitat? Oulu 50, Muhos 15. Juomatauko. Eteenpäin, lisää asvalttia. Oulu 48, Utajärvi 10. Mihinköhän asti tänään kävelisin?
Käännyin valtatie 22:lta oikealle, Pyhänsyrjäntielle. Kun saavuttaisin Pällin, tavoittaisin samalla myös Tervareitistön uudelleen.
Ylitin jälleen junaradan ja allani oli hiekkatie, seuranani vähitellen alemmas laskeutuvasta auringosta innostuneet itikat. Oli aika tusauttaa hyttysmyrkkyä paljaalle iholle.
Apua! Kyy! Onkohan se elossa?
Kiersin tämän käärmeen kaukaa, varmuuden vuoksi.
Ne neljä seuraavaa tiellä lojunutta kyytä oli jo littanaksi ajettu. Tämän tien nimeksi olisi sopinut paremmin Käärmetie kuin Pyhänsyrjäntie!
Valoa riitti edelleen. Päivän varjot olivat jo pitkät...
Kun saavuin Pällin voimalaitokselle johtavaan risteykseen, kohtasin jälleen Tervareitistön opasteet. Jäisinkö yöksi Pällin laavulle vai jatkaisinko vielä seuraavalle? Kun pidin lepotaukoa, pysähtyi ohiajava auto kohdalleni. Tarvitsenko apua? Olipa oikeasti ystävällistä! Kiitin, mutta kaikki oli hyvin.
Kätkin rinkkani hetkeksi tienvarsipusikkoon ja kävelin ilman lisäpainoa Pällin laavua ja voimalaitosuomaa katsomaan.
Pällin laavu on hienossa paikassa Oulujoen rannalla, mutta näin retkeilijän näkökulmasta sen sijainti ei yöpymistä ajatellen ollut ideaali. Vieressä kun oli parkkipaikka. Huussi oli siisti, mutta laavu sen sijaan oli varustettu lähinnä päiväretkikäyttöön. Jostain syystä nämä polttopuut oli sijoitettu laavun sisälle eikä puuvajan täytteeksi, joten unitila olisi pitänyt raivata puukasan etuosaan.
Ihan hyvä, että en ollut aikonut sittenkään yöpyä tässä.
Toisaalta, olisihan tätä Oulujoen typötyyntä pintaa kelvannut katsella ennen nukahtamista! Että olikin huikean hieno ilta...
Kävin tarkastamassa maisemat voimalaitoksen sillalta. Tervareitistö palasi Oulujoen eteläpuolelle voimalaitoksen vieritse, tehtyään mutkan joen pohjoispuolella.
Palasin takaisin rinkkani luo ja jatkoin matkaa Pyhänsivuntietä pitkin Leppiniemen / Muhoksen suuntaan. Hiekkatiellä ei autoja pölistellyt, enkä nähnyt ihmisiäkään edes talojen pihoilla.
Koivulan kotijuustolan tilamyymälässä olisi ollut kiva käydä eväsostoksilla, mutta en näin myöhään tohtinut mennä kolistelemaan oven taakse; oli jo liki puoliyö. Lehmät liikuskelivat laiskasti laitumella.
Onneksi Tervareitistön opasteet ohjasivat minut pian tieltä sivuun, takaisin kohti Oulujoen rantaa. Lyhyen kävelymatkan jälkeen olin jäkäläpeitteisellä hiekkakankaalla ja saavuin illan määränpäähäni Halinsaaren laavulle. Kello oli noin kahtakymmentä vaille yksi yöllä.
Kerrassaan hieno paikka! Mutta ei huussia. Miinus siitä.
Laavun edessä tulipaikalla oli vielä hiillos, vaikka oli metsäpalovaroitus päällä. Hohhoijaa, oppikaa nyt, että silloin EI saa tehdä avotulta! Olin kuitenkin onnekas, sillä nuotiolla olijat olivat jo poistuneet, mikä takasi hyvän unirauhan tänä tyystin hiljaisena yönä. En silti jaksanut itse edes ajatella iltaruuan kokkaamista, vaan tärkeintä oli pystyttää hyttyssuoja eli teltta yöksi.
Matkani oli edennyt Utajärveltä noin parinkymmenen kilometrin verran. Päätin tyytyä mutustamaan muutaman keksin yöpalaksi, sillä näin myöhällä en enää ollut nälkäinen, vaikka olisikin pitänyt jaksaa tankata enemmän seuraavaa päivää ajatellen.
Hieman huokaisin, kun katsoin karttaa ja aprikoin lämpötiloja.
Laitoin herätyksen aamukuudeksi.
Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä
Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan
Vaelluksella Suomen poikki - osa 6: Ukkohallasta Syvälammelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 7: Syvälammelta Puolangalle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 8: Puolanka-Valkeinen
Vaelluksella Suomen poikki - osa 9: Valkeinen - Utajärvi
Lepopäivän ratoksi: Utajärven kulttuuripolulla
Vaelluksella Suomen poikki - osa 11: Halinsaari-Muhos ja kohti Oulua
Hei, kun itse kohtaan yliajettuja kyykäärmeitä tiellä, testaan aina pitkällä kepillä, ovatko ne elossa. Jos ovat, niin lopetan ne kitumasta. Tuollaisen ison kyyn pään päälle etsisin tiensyrjästä kaarnalevyn, sitten kaarnan ollessa kyyn pään päällä iskisin isolla kivellä. Kyyn sydän on päästä alempana.
VastaaPoistaKiitos kommentista, en itse moista hoksannut. Ja olen aika lailla käärmekammoinen… Mutta hyvä vinkki, jos tulee samanlainen tilanne vielä vastaan.
Poista