Utajärven aamu koitti kauniina, mutta helteisenä. Niin, en todellakaan ollut mikään kuuman sään fani, kun oli siirrettävä eteenpäin paitsi jalkoja, myös rinkkaa selässä. Ihan kokonainen lepopäivä (tai oikeastaan puolitoista) oli siksi erityisen ihana ajatus: jaloittelisin sinä aikana vain pienellä alueella Utajärven keskustassa tai sen tuntumassa. Matkani jatkuisi vasta myöhään iltapäivällä seuraavana päivänä.
Utajärven pappila oli aivan taivaallinen lepokeidas vaeltajalle. Sain nukkua kauniissa huoneessa vanhassa päärakennuksessa, jonka vanhimmat osat ovat vuodelta 1763 sekä 1890-luvulta, uusimmat 1950-luvulta. Juhla- ja kokoustilanakin käytetystä pappilasta pidetään hyvää huolta; nytkin oli ulkomaalausremppa menossa. Taloa emännöivä ihana Pirkko Laitinen kattoi pöytään mahtavan aamiaisen. Kuinka monessa paikassa voi muka saada lakkakiisseliä aamupuuron kanssa?
Sain Pirkolta vinkkejä tutustumiskohteiksi. Tuumasin, että turistipäivääni sopi mukavasti Utajärven kulttuuripolun käveleminen, olihan itse pappilakin yksi polun kohteista ja olin siis jo reitillä.
Jätin vaelluskengät tuulettumaan ja lähdin lampsimaan pappilasta feikki-crocseissa, ohuet villasukat vilkkuen. Matka lähellä sijaitsevalle Utajärven vanhalle kirkolle sujui kapean asvalttitien laitaa, tienvarren kukkaisniittyjä ja rakennuksia kurkkien. Ihan tien vieressä oli vielä sitkeästi pystyssä vanha aitta. Naapuritontilla puolestaan oli puolestaan jokin vanha rakennus muuttunut kasaksi purkujätettä. Ehkä siihen nousisi uusi koti.
Pian saavuin Utajärven kirkolle, jollaista en ollut ikinä ennen nähnytkään. Puukirkko oli jotenkin niin suoralinjainen. Esitteen mukaan vuonna 1762 valmistunut kirkko on "yksi Suomen kahdestatoista säilyneestä tukipilarikirkosta". Ahaa, se on siis erikoisuuden selitys. Kulttuuripolun esitteestä ei kuitenkaan selvinnyt, että mikä se tukipilarikirkko on.
Kirkon sisälle en tällä ensikävelyllä päässyt, mutta seuraavana päivänä ovi oli auki ja pääsin silloin kirkkosalin puolelle. Kirkko on viehättävän yksinkertainen; pinkki maali seinien alaosassa kyllä yllätti. Ihailin jykeviä hirsiä, kynttilänjalkoja ja kattokruunuja ja vähän nauratti, kun luin että saarnastuolin tiimalasin jalka saattaa olla kirkon vanhin esine.
Onkohan tämä se kirkon vanhin messinkinen kynttiläkilpi eli vuodelta 1762? Kirkko ei ole museo, joten infoplakaatteja ei ole esineiden viereen kiinnitetty meitä turisteja varten.
Myös kellotapuli edustaa tätä yksinkertaisen tyylikästä arkkitehtuuria.
Kirkon pihapiirissä ovat myös kulttuuripolun virallisen alkupään ensimmäiset kohteet: vanhassa jyvämakasiinissa majaansa pitävä kotiseutumuseo, vanha aitta ja avokatokseen sijoitettu ison porukan soudettava koskivene.
Pääsin käymään täällä kotiseutumuseossakin sisällä vasta seuraavana päivänä - maanantaisin kun museoiden ovet tuppaavat pysymään kiinni. Alakerran esineistö oli sitä perinteistä kotiseutumuseon tavaraa, josta saa eniten irti, kun paikalle sattuu tarinoiden kertojia. Olin onnekas ja sain kuulla suksitarinoita paikalla olleelta rouvalta, kun ihmettelin yhtä seinälle ripustettua suksiparia. Hänen suksensa olivat oman isän tekoa.
Yläkerrassa oli esillä mainio esiliinanäyttely. Enpä ollut aiemmin ajatellutkaan, että tytöt ovat joskus käyttäneet esiliinoja koulussa, suojaamassa vaatteitaan.
Makasiinin puolelle kirkkoa on istutettu hentoinen Toivon puu, jonka sisarpuu kasvaa Tansaniassa. Näinköhän se vielä kasvaa yhtä komeisiin mittoihin kuin tämä kirkon toisella laidalla taivaisiin kurkottava huiman hieno kaksilatvainen petäjä?
Lähdin kävelemään takaisin tulosuuntaani eli kohti Utajärven keskustaa. Kulttuuripolun kohteiksi oli merkitty karttaesitteeseen seuraavina pappila, sitten Hyvinvointitalo ja Utajärven koulu. Nämä kaksi jälkimmäistä eivät minua suuremmalti sykähdyttäneet, olkoonkin että koulurakennus on arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema.
Kävelin koulun pihan halki ja saavuin ruostepintaisen taideteoksen luo. Sanna Koiviston teos Joen laulu sai kunnian olla vuonna 1865 perustetun Utajärven juhlavuoden (150v) taideteos. Teoksesta löytyy metsää, tervatynnyreitä soutavaa venettä ja muuta Utajärven historiaan liittyvää. Hieno!
Seuraavaksi suuntasin etsimään kirjastoa. Matalan rakennuksen edessä oli kukkea Utajärven historiaan viittaava taideteos - jälleen veneteema ja tervatynnyri mukana. Paloaseman viereisen rakennuksen seinässä ei tulosuuntaani näkynyt minkäänlaista tietoa siitä, että kyseessä oli kirjasto (se kerrotaan vain Puolangantien seinustalla!), mutta kävelin rohkeasti sisälle ja vietin tovin suojassa auringon poltteelta lukemassa lehtiä. Aikaa kun oli.
Tulin selanneeksi myös kunnan esitettä. Siitä paljastui, että Utajärvi on Suomen ensimmäinen Reilun kaupan kunta (jo vuodesta 2004) ja myös pyöräilykunta. Pyöräilykunta? Opin, että on olemassa Pyöräilykuntien verkosto, jonka "päämäärä on pyöräilyn ja kävelyn merkittävä lisääminen liikennemuotoina ja arkiliikuntana". Minähän olin siis tismalleen oikeassa paikassa! Hyvä Utajärvi!
Veteraanipatsas kirjaston vastapäätä olisi ollut kulttuuripolun seuraava poikkeamiskohde, mutta sen viereiset penkit olivat janoisten kansalaisten kansoittamat. En tohtinut heitä häiritä.
Siispä rautatieasemalle. Täälläkin asemarakennus on joutunut vetäytymään eläkkeelle varsinaisesta tehtävästään. Toivottavasti jotain käyttäjäkuntaa tällä kauniilla asemarakennuksella edelleen on. Junamatkustajat joutuvat suojautumaan niin sateelta kuin paahteelta pikkuruisessa katoksessa. Kaksikerrosjuna teki pikapysähdyksen, otti kyytiläiset ja jatkoi matkaa. Niin minäkin.
Kävelin Puolangantien vartta pitkin kohti toria ja torimakasiinia. Putaalanjoen uomasta haarautuu sormi tännekin.
Torimakasiini pilkotti Puolangantielle. Nurmikolta löytyi ystävällisesti tyylikäs, katettu levähdyspaikka, sopiva myös tällaisiin hellepäiviin!
Torimakasiinin edessä sijaitsevalle, mainiosti laatoitetulle torille sen sijaan aurinko paahtoi armottomasti, eikä suojaa sen säteiltä ollut tarjolla kuin makasiinin sisällä. Rakennuksen oikeasta päädystä sai kuitenkin helpotusta Tötterökioskista (jätski todellakin maistui!), keskiosasta löytyi miehittämätön infopiste, yläkerrasta kulttuuria ja historiaa esittelevä näyttely.
Alakerran vasemmassa päädyssä pääsi myös tutustumaan paikkakunnan historiaan, seinille ripustettujen vaneritaulujen kautta.
Utajärvelle kävellessäni olinkin miettinyt, mitä paikkakunnasta tuli mieleen. No tietenkin 22-Pistepirkko! En muistanut edes, että Rokuan kansallispuisto sijaitsee Utajärvellä, vaikka olen Rokualla käynyt parikin kertaa. Siksi odotinkin näkeväni juuri pistepirkkojen kuvat muiden paikkakuntaan liittyvien merkkihahmojen joukossa. Hyvä että toiveeni täyttyi! Olisin ollut muutoin äärimmäisen pettynyt.
Utajärvellä syntyi myös mm. runoilija Isa Asp.
Palasin takaisin Puolangantien varteen. Risteyksen toisella puolella, puiston kulmalla, seisoo Roomaripatsas (1985, Risto Saalasti). Roomari tarkoittaa lossimiestä. Oulujoen ylitys onnistuu nykyään sujuvasti siltaa pitkin, mutta ennen sitä oli ylitys hoidettava joko lossilla tai veneellä.
Kulttuuripolun kohteista kauimmaiseksi kartalla oli merkitty Kutukukkula. Kävelyreitti sinne koukkasi Utajärven rannan kautta ja vastaan tuli myös rantautumispaikka. Vain kajakki puuttui. En kyllä olisi jaksanut lähteä tässä iltapäivän helteessä melomaan, vaikka olisin kulkupelin saanutkin; jo rauhallinen kävely auringossa vaati jatkuvaa veden juomista ja varjoon hakeutumista.
Kutukukkulan nimen taustaa voi miettiä kukin ihan tykönään. Itse pidin sitä lähinnä hikikukkulana, sillä vaikka nousu ei ollutkaan mikään hulppea normaalimäkiin verrattuna, oli se Utajärven mittakaavassa merkittävä. Nyt noustiin näköalapaikalle.
Kutukukkulan laella oli selvästi käynyt porukkaa viettämässä iltaa, päätellen nuotion jäänteistä. Kukkulalta voi katsella maisemia niin järven suuntaan kuin keskustan suuntaan; rinteillä kasvavat puut tosin peittävät osan näkymistä. Mutta voi hyvänen aika, kuinka olikin kuuma! Tahtoo seuraavan jäätelön ja lisää kylmää juotavaa!
Käymättä oli vielä yksi kulttuuripolun kohde eli Kivipuisto, niinpä suuntasin sinne. Kivipuisto kun sijaitsee mukavasti kivan leipomokahvilan vieressä...
Kivipuisto on pieni, mutta yllättävän viehättävä! Polku tekee maapallon geologian historiaa valottaen lyhyen kierroksen, jonka aikana pääsee näkemään ja koskettamaan erilaisia kivilajeja. Miten olisi aventuriinikvartsiitti?
Tai erikoisin kaikista, pallograniitti? Ihan mielettömän näköinen!
Tällaista turistina, ennen kuin rinkkaretki kohti Oulua taas jatkuisi.
Utajärven vision mukaan Utajärven kunta luo edellytyksiä onnelliselle elämälle.
- Utajärven kunnan esite 2018 -
Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä
Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan
Vaelluksella Suomen poikki - osa 6: Ukkohallasta Syvälammelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 7: Syvälammelta Puolangalle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 8: Puolanka-Valkeinen
Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan
Vaelluksella Suomen poikki - osa 6: Ukkohallasta Syvälammelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 7: Syvälammelta Puolangalle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 8: Puolanka-Valkeinen
Kommentit
Lähetä kommentti