Kävellen Suomen halki 33: Sipola-Rantsila
Sitten reppu taas selkään ja varovaisin askelin liikkeelle. Eihän se kävely vieläkään kivutonta ollut, mutta tiesin, että rakkojalkani tottuisivat kävelyyn ja ottamani puolikas burana hoitaisi loput.
Alkumatka Sipolasta eteenpäin kohti Rantsilaa sujui tuttua väylää eli nelostietä pitkin. Nelostien varressa harrastetaan myös mittauksia monenmoisilla antureilla, kameroilla tai millä lie. Olisikohan tässä sääkamera?
Ohitin Sipolan kylätalon, sitten autioituneen entisen huoltoaseman, jonka mittareiden vieressä kasvoi jo pusikkoakin, eikä vain heinää.
Keräläntien maalaismaisemiin
Käännyin nelostieltä Keräläntielle ja asvaltti jalkojeni alla muuttui kohta soratieksi. Aivan vähän matkan päässä vieressä virtasi Siikajoki ja siinä samassa olinkin Hyttikoskella.
Astuin hetkeksi sivuun Keräläntieltä ja nousin Hyttikosken sillalle katselemaan leveää kosken uomaa.
Kyllä virtaava vesi on aina niin kaunista!
Oli aika pitää lepotauko. Istahdin alas Hyttikosken sillan viereen ja mietin, olikohan tien toisella puolella aivan upealla paikalla sijaitseva Hyttikosken lava vielä toiminnassa tanssipaikkana. Kotiin palattuani googlaus paljasti, että eipä ole, vaan tanssilava on siirtynyt yksityisomistukseen.
Keräläntie seurailee Siikajokea, mutta vaikka kartalta näytti, että voisin nauttia jokimaisemista, Siikajoki pysytteli pääosin piilossa peltojen, metsien, maatilojen sun muiden takana.
Soratien kävely oli kuitenkin leppoisan mukavaa kauniissa maalaismaisemissa.
Toisaalta mietin, että vaikka reitin varrelle osui useita maatiloja, ohitin myös selvästi autioita tai hyvin vähällä käytöllä olevia rakennuksia. Lehmälaidun piristi taas päivää!
Päivä oli lämmin ja juomataukoja pidettävä riittävän tiuhaan. Hiljaisen tien varteen oli helppo istahtaakin tauolle. Kun kohdalle tuli entisen seurantalon tai koulun tapainen punamultamaalattu rakennus, astahdin tieltä sivuun ja istuin alas pitämään eväs- ja jalkahuoltotaukoa. Olin juuri vetänyt kengät takaisin jalkaani, kun kohdalle osui pyöräilijäseurue, äiti lasten kanssa. He olivat liikkeellä Siikalatvan pyöräsuunnistuksen 2020 merkeissä – ja olihan siinä puun juurella rastimerkki! Keräläntietä oli varmasti kiva myös pyöräillä, eikä vain kävellä.
Soratie vaihtui asvalttiin, joka oli aikojen saatossa vähän halkeillut. Tietä reunustivat edelleen pellot, niityt ja metsät, mutta rakennuskanta alkoi tihentyä. Maatilojen jälkeen oli yhä useampia omakotitaloja.
Ja näkyihän se Siikajoki taas, edes hetken verran….Mietin, että jokivarsi on varmasti mahtava paikka asua.
Joen toiselta puoleltakin kuului jo liikenteen ääntä, sillä Siikajoen molemmin puolin kulkee tie. Omalla puolellani Siikajokea tie oli kyllä itselleni mielekkäämpi kulkea, sillä Keräläntielle on ripoteltu mutkia huomattavasti enemmän kuin joen toisella puolta suorempana kulkevalle Jylhänrannantielle.
Pihlajat kukkivat upeasti pellon laidalla. Syreenipensaat olivat puolestaan vasta varovaisesti aloittamassa kukkimistaan erään autiolta näyttävän talon pihalla.
Vähitellen alkoi kuulua yhä enemmän autojen, myös raskaamman liikenteen ääniä. Kartta kertoi, että nelostie hiipi yhä lähemmäs omaa kulkureittiäni. Rantsila lähestyi mukavasti.
Rantsila!
Kohta olinkin jo Rantsilan keskustassa.
Kylänraitti oli viehättävä!
Poikkesin siitä vielä katsomaan kirkkoa ja kellotapulia lähempää.
Kirkolla käynti kannatti, sillä puistosta löytyi Christfried Gananderin patsas. Herra oli minulle kaikin puolin uusi tuttavuus, joten opin taas uutta. Ganander (1741-1790) toimi Rantsilan kappalaisena ja rakennutti Rantsilan kirkon 1785. Patsaan jalustassa kerrottiin, että Ganander oli myös ”suomen kielen ja suomalaisen uskonto- ja kansankulttuurin tutkimuksen uranuurtaja. Kansanperinteen kerääjä. Kansanvalistaja ja kirjailija.”
Kun olin tovin käyskennellyt Rantsilan keskustassa,
ihastellut lehmäveistosta Meijerin Petin (joka näytti tosi houkuttelevalta majapaikalta) pihassa
ja käynyt vielä kerran katsomassa Siikajokimaisemaa, kaipasin kahvilaa. K-kaupasta minut ystävällisesti neuvottiin Hannan kahvilaan,
missä juhlistin tämän neljän päivän kävelyretken päätöstä limsalla ja jäätelöllä. Sitten olikin jäljellä enää eväiden osto bussimatkaa varten ja pysäkin etsintä.
Lasiseinäinen bussikatos nelostien varressa ei heltynyt antamaan yhtään varjoa auringolta, mutta kohta tukaluus päättyi ja nousin Jyväskylään menevään linja-autoon. Nähtävästi edessä olisi kenkäostoksilla käynti ennen seuraavaa #suomenhalki-retkeäni. Ainakin sitten, kun rakkotuska olisi hellittänyt riittävästi…
Parasta / mielenkiintoisinta
- Villa Rosenbergin aamiainen
- Keräläntien varren viehättävät maisemat
- Rantsilan kirkonkylä kaikkineen, eritoten kirkon seutu
- Jäätelö Hannan kahvilassa!
Kävelypäivä
- 15.6.2020
Kommentit
Lähetä kommentti