Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti...

Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan, missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa.

Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karjan lihaa, Peltolan Blue -juustoa, äitin hilloa) täytetyt patongit ja kylmäpuristettua valkoherukka-vadelmamehua (kahvitermareita emme yön yli retkellä halunneet kantaa). Nautiskelimme ihanista mauista, täytimme arviointilomakkeet ja pohdimme, että kyllä tällaiset herkut maistuisivat toistekin. Ostan mielelläni retkelle jotain tuoretta paikallista syötävää, jos vain tiedän, miten ja mistä sitä löytyy.

Sitten tuli aika lähteä itse Kolmen vuoren vaellus -reitille, joka alkaa Vuori-Kalajan laavulta. Rengasreitin pituus laavulta aloitettuna on 14 km, mutta käytännössä se alkaa Vuori-Kalajan parkkipaikalta ja mittaa tulee yhteensä 16 kilometriä.

Vuori-Kalajan lammen jälkeen saavuimme nopsasti Kitulammen rantaan, jonka takana kohoaa Kalajanvuori. Kitulammelta erkanee myös Kalajanvuoren huipulle nouseva Kalajankierroksen reitti (4,6 km). Me lähdimme päinvastaiseen suuntaan.

Kahdeksan hengen porukkamme suuntasi vaellusreitille muutaman tunnin alkuperäisestä ajatuksesta myöhemmin, mutta hyvällä fiiliksellä. Sää oli ilahduttavasti viileämpää kuin aiempina, helteisinä päivinä.

Tässä rutikuivassa maastossa kulkiessa ihmetytti kyllä vielä enemmän, miten muutamat retkeilijät olivat Vuori-Kalajan laavulla tehneet tulet sekä puolikodan että rannan tulipaikkaan. Olin huomauttanut tulentekijöille mahdollisimman kohteliaasti metsäpalovaarasta, mutta kohta minulle tultiin sanomaan, että Pohjois-Savossa ei varoitus ole voimassa, olivat katsoneet netistä. No, Etelä-Konneveden kansallispuisto on kahden maakunnan alueella. Me uskoimme Keski-Suomessa voimassa olevaa varoitusta, jonka aiheellisuudesta ei ollut epäilystä: riitti, että katsoi ruskeankeltaiseksi paahtunutta sammalpeitettä.

Reittiohjeessa suositellaan kävelemään Kolmen vuoren vaellusreitti vastapäivään, niinpä se oli meidänkin suuntamme. Meillä oli edessä lauantainen taivallus tällä vaativaksi kuvatulla reitillä hieman yli puoleen väliin, mistä olimme varanneet yöpaikaksemme Majaniemen varaustuvan. Heti alkumatkasta huomasimme, että korkeusvaihteluita olisi edessä tässä kallioisessa maastossa. Reitti seurasi vähän matkaa myös yksityistietä, mutta palasi pian takaisin metsäpoluille.

Hienot, lähes pystysuorat kalliot kohosivat polun vasemmalla puolella saapuessamme Enonlahteen ja kohta olimme rantakallioiden päällä. Samalla tiesimme, että kohta olisi tauon paikka. Keskilahdessa Konneveden rannalta löytyy tulipaikka, huussi ja melojille laituri. Oli kiva laskea rinkat selästä maahan, hengähtää hetki penkillä istuskellen ja pitää evästauko kauniissa rantamaisemissa, joissa kesämökit ovat harvinaisuus.

Retkiseuralaisinamme olivat myös tänä vuonna erityisen runsaslukuiset itikat, jotka pyrkivät iholle sekä taukoa pitäessä että kävellessä. Tuuli olisi ollut tervetullutta, mutta kun polku kaarsi järven rannasta takaisin metsään, ei ollut apua edes pienestä tuulenvireestä. Eläköön pitkät hihat ja lakki!

Heti kun edessä oli vähänkin ylämäkeä, mietin että jokohan tämä alkaa olla Loukkuvuoren rinnettä. Se oli edessä vasta yksityistien ylittämisen jälkeen. Loukkuvuorelle noustessa sai paikoin katsoa jalkoihinsa tarkkaan. Rinnettä ylös kohoavalla uralla näkyi jo kulumista, kun kulkijat ovat hakeneet helpompia jalansijoja.

Loukkuvuoren laella tasasimme hieman hengitystä. Männynlatvojen lomitse oli mahdollista tähytä järvimaisemiin, mutta erityistä näköalapaikkaa Loukkuvuorella ei Kolmen vuoren vaelluksen varrella ole. Vuoren juurella päilyy pitkulainen Loukkulampi, jonka päästä Kolmen vuoren vaelluksen reitti yhtyy 2,8 kilometrin pituiseen Loukkuvuoren lenkkiin. Loukkuvuoren rengasreitti on ajateltu patikointireitiksi niille, jotka rantautuvat Enonrantaan ja polun varrelle on karttaan merkitty näköalapaikka.

Loukkulammen tienovilla edessä oli yksi reitin rajuimmin kuluneista osista. Erittäin suureen suosioon lyhyessä ajassa noussut Etelä-Konneveden kansallispuisto perustettiin vuonna 2014 ja tämä reitti oli silloin upouusi. Oli rajua nähdä, miten nopeasti polun pohja oli jo ehtinyt kulua ja puiden juuret tulla esiin. Sitä se suosio teettää. Tällaiset kulumat aiheuttavat ylläpitäjälle päänvaivaa: mitä tehdä? Pitäisikö tällaiset paikat kestävöittää (ja miten), koska kulkijoita on enemmän kuin maasto luonnostaan kestää? Metsähallituksella on hämmästyttävän niukasti varoja reittien huoltoon ja rakenteiden ylläpitoon, ottaen huomioon retkeilyn ja erityisesti kansallispuistojen suosion kasvu.

Loukkuvuoren polku erkani omasta reitistämme vasemmalle, mutta me jatkoimme matkaa kohti Louhulahden kauniita, kallioisia ja kivikkoisia rantamaisemia. Kirkasta Konnevettä katsellessani mietin, että olisipa ihana päästä järvelle melomaan. Alun perin mekin olimme harkinneet melomista, mutta kyselin vuokrakalustoa liian myöhään: kaikille ei olisi kajakkia ollut enää vapaana.

Polun poikki oli kaatunut rannan suunnasta yksi koivu ja muutama haapa, joiden yli taituroimme kukin omalla tyylillämme. Pysähdyimme katselemaan järvimaisemaa ja katsoimme kelloa. Olisimme Majaniemessä vasta iltakahdeksan kieppeillä, johtuen erityisesti lähtömme viivästyksestä. Pientä väsymystä oli ilmassa, mutta myös odotusta: Majaniemen varustukseen kuului myös sauna!

Majaniemen varaustuvalle johtava polku on sen verran hentoinen, että sen huomatakseen sai olla tarkkana. Tuvalle ei ole viitoitusta, sillä se on tosiaankin tarkoitettu vain varauksen tehneiden ja maksaneiden käyttöön.

Ihanaa, Majaniemi! Sillä aikaa kun rantasauna lämpesi, söimme venelaiturilla iltapalaa, läiskimme hyttysiä ja relasimme. Vesillä ei näkynyt ketään. Sauna ja uinti rentouttivat mahtavasti ja oli ihana käydä lopulta unille. Kahdeksan hengen porukastamme suurin osa nukkui varaustuvassa (petipaikkoja on sisällä kerrossängyissä 4+2), kaksi teltassa ja minä sujahdin hyttysiltä parhaaseen mahdolliseen suojaan eli rankiseen. Siellä eivät hyttyset haittaa ja ilma vaihtuu. Kuikkien huudot kajahtelivat komeasti ja sain nauttia esteettömästi muidenkin lintujen lauluesityksistä Ennen kaikkea oli mukavaa, että 100% poutasääennusteesta poikennut kevyt sade loppui ennen uniaikaa...

Aamuherätykseni ei ollut niin riemullinen kuin olisi pitänyt, sillä ilmatäytteinen makuualustani oli vajunut osin yön aikana, mutta olin silti herännyt vain kerran yön aikana. Pitääpä tutkia mahdollinen alustan paikkaustarve.

Poutasää salli sunnuntain puuroaamiaisen nauttimisen venelaiturilla, missä saimme vilkutella ohi ajaneelle järviristeilyalukselle, jonka kyydissä pääsee myös tutustumaan Etelä-Konneveden kansallispuiston vesistöön. Sitten pitikin jo alkaa siivota paikkoja ja pakata rinkat paluumatkaa varten. Lukitsimme tuvan ja saunan, sitten menoksi uuteen aurinkoiseen päivään.

Majaniemen jälkeen Kolmen vaelluksen vaellus kulkee hyvän matkaa aivan rannan tuntumassa.

Onko tuolla kauempana se meidän yöpaikka Majaniemi? Kyllä!

Pidimme pienen tauon Enonrannan kodalla, joka on häkellyttävän hieno! Tällaista kotadesignia en ollut ennen nähnytkään. Kodan sivujen lasi-ikkunat tekevät rakennuksesta huikean valoisan. Enonrannassa on myös tukeva venelaituri ja täältä tosiaan pääsee aloittamaan Loukkuvuoren patikointireitin. Aika hienosti on osattu ajatella patikointipoluille pääsyä vesitse saapuvan näkökulmasta.

Rengasreittiä oli jäänyt meillä sunnuntaille arviolta kuuden kilometrin verran. Pähkimme jo etukäteen, miten vaativa tämä loppuosa olisi, mutta olihan se selvää, että ylä-alamäkitreeniä oli vielä jäljellä. Ja niitä hienoja kalliomaisemia!

Muita kulkijoita ei ymmärrettävästi tullut vastaan kuin muutama, kuljimmehan suositeltuun kiertosuuntaan.

Sitten lopulta alkoi päätepiste Vuori-Kalaja lähestyä ja sen myötä edessä oli viimeinen kunnon ylämäki eli Kalajanvuori, vaikka emme laelle tällä rundilla nousseetkaan. Kaikki olivat sitä mieltä, että meille riittäisi Kalajanvuoren maiseman katselu alempaa.

Niinpä menimme kiltisti Kolmen vuoren vaelluksen ihan sitä virallista reittiä loppuun asti eli kiersimme Vuori-Kalajan itäpuolelta takaisin kotalaavun tuntumaan. Sieltä vastarannalta sai sitä paitsi parhaan mahdollisen näkymän Kalajanvuoren komeille kallioille.'

Kolmen vuoren vaellus on korkeusvaihteluiltaan haastavammasta päästä keskisuomalaisissa kansallispuistoissa ja reittiluokitus (vaativa) piti paikkansa.  Reitti on tehty hienosti vaihtelevaan maastoon. Paitsi korkeuseroja, matkan varrelle osuu myös tasaista pätkää, kuivaa kangasta, männikköä, peikkometsähenkistä kuusikkoa, lehtomaisemaa, kallioita ja jopa vähän suota. Polulle mahtuu niin haastavampia osuuksia (kalliot, kivet, juuret) kuin helppoa taivallettavaa. Meistä useimmat olivat liikkeellä vaelluskengillä, mutta lenkkareilla kulkeneet pärjäsivät myös reitillä hyvin. 

Täytyy sanoa, että olipa hieno reissu! Itselleni tämä kimpparetki oli kivaa vaihtelua, koska normaalisti käyn yön yli -retkillä yksin. Emme olleet tällä kaveriporukalla käyneet aiemmin retkeilemässä, mutta kävi selväksi, että uusia yhteisiä luontoretkiä sovitaan toistekin :)

P.S. Saapa nähdä, minkälainen hyttyskesä tästä tulee, kun joka  paikassa tuntuu niitä inisijöitä poikkeuksellisen paljon riittävän. Kun lopulta kotona riivin retken jälkeen yltäni merinovillaisen pitkähihaisen t-paidan, en ollut uskoa silmiäni, kun katsoin eritoten olkapäitäni ja yläselkää paikoista, joita rinkka ei ollut suojannut. Tehokkaasti oli iho tikattu neuloksen läpi, sillä jo silmämääräisesti ihollani näkyi satoja pieniä hyttysenpistoja. No, ne pikkuruiset punaiset täplät hävisivät muutamassa päivässä. En halua vieläkään siirtyä Offin käyttäjäksi...