Siirry pääsisältöön

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa


Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti...


Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan, missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa.


Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karjan lihaa, Peltolan Blue -juustoa, äitin hilloa) täytetyt patongit ja kylmäpuristettua valkoherukka-vadelmamehua (kahvitermareita emme yön yli retkellä halunneet kantaa). Nautiskelimme ihanista mauista, täytimme arviointilomakkeet ja pohdimme, että kyllä tällaiset herkut maistuisivat toistekin. Ostan mielelläni retkelle jotain tuoretta paikallista syötävää, jos vain tiedän, miten ja mistä sitä löytyy.

Sitten tuli aika lähteä itse Kolmen vuoren vaellus -reitille, joka alkaa Vuori-Kalajan laavulta. Rengasreitin pituus laavulta aloitettuna on 14 km, mutta käytännössä se alkaa Vuori-Kalajan parkkipaikalta ja mittaa tulee yhteensä 16 kilometriä.


Vuori-Kalajan lammen jälkeen saavuimme nopsasti Kitulammen rantaan, jonka takana kohoaa Kalajanvuori. Kitulammelta erkanee myös Kalajanvuoren huipulle nouseva Kalajankierroksen reitti (4,6 km). Me lähdimme päinvastaiseen suuntaan.


Kahdeksan hengen porukkamme suuntasi vaellusreitille muutaman tunnin alkuperäisestä ajatuksesta myöhemmin, mutta hyvällä fiiliksellä. Sää oli ilahduttavasti viileämpää kuin aiempina, helteisinä päivinä.

Tässä rutikuivassa maastossa kulkiessa ihmetytti kyllä vielä enemmän, miten muutamat retkeilijät olivat Vuori-Kalajan laavulla tehneet tulet sekä puolikodan että rannan tulipaikkaan. Olin huomauttanut tulentekijöille mahdollisimman kohteliaasti metsäpalovaarasta, mutta kohta minulle tultiin sanomaan, että Pohjois-Savossa ei varoitus ole voimassa, olivat katsoneet netistä. No, Etelä-Konneveden kansallispuisto on kahden maakunnan alueella. Me uskoimme Keski-Suomessa voimassa olevaa varoitusta, jonka aiheellisuudesta ei ollut epäilystä: riitti, että katsoi ruskeankeltaiseksi paahtunutta sammalpeitettä.


Reittiohjeessa suositellaan kävelemään Kolmen vuoren vaellusreitti vastapäivään, niinpä se oli meidänkin suuntamme. Meillä oli edessä lauantainen taivallus tällä vaativaksi kuvatulla reitillä hieman yli puoleen väliin, mistä olimme varanneet yöpaikaksemme Majaniemen varaustuvan. Heti alkumatkasta huomasimme, että korkeusvaihteluita olisi edessä tässä kallioisessa maastossa. Reitti seurasi vähän matkaa myös yksityistietä, mutta palasi pian takaisin metsäpoluille.


Hienot, lähes pystysuorat kalliot kohosivat polun vasemmalla puolella saapuessamme Enonlahteen ja kohta olimme rantakallioiden päällä. Samalla tiesimme, että kohta olisi tauon paikka. Keskilahdessa Konneveden rannalta löytyy tulipaikka, huussi ja melojille laituri. Oli kiva laskea rinkat selästä maahan, hengähtää hetki penkillä istuskellen ja pitää evästauko kauniissa rantamaisemissa, joissa kesämökit ovat harvinaisuus.


Retkiseuralaisinamme olivat myös tänä vuonna erityisen runsaslukuiset itikat, jotka pyrkivät iholle sekä taukoa pitäessä että kävellessä. Tuuli olisi ollut tervetullutta, mutta kun polku kaarsi järven rannasta takaisin metsään, ei ollut apua edes pienestä tuulenvireestä. Eläköön pitkät hihat ja lakki!


Heti kun edessä oli vähänkin ylämäkeä, mietin että jokohan tämä alkaa olla Loukkuvuoren rinnettä. Se oli edessä vasta yksityistien ylittämisen jälkeen. Loukkuvuorelle noustessa sai paikoin katsoa jalkoihinsa tarkkaan. Rinnettä ylös kohoavalla uralla näkyi jo kulumista, kun kulkijat ovat hakeneet helpompia jalansijoja.


Loukkuvuoren laella tasasimme hieman hengitystä. Männynlatvojen lomitse oli mahdollista tähytä järvimaisemiin, mutta erityistä näköalapaikkaa Loukkuvuorella ei Kolmen vuoren vaelluksen varrella ole. Vuoren juurella päilyy pitkulainen Loukkulampi, jonka päästä Kolmen vuoren vaelluksen reitti yhtyy 2,8 kilometrin pituiseen Loukkuvuoren lenkkiin. Loukkuvuoren rengasreitti on ajateltu patikointireitiksi niille, jotka rantautuvat Enonrantaan ja polun varrelle on karttaan merkitty näköalapaikka.


Loukkulammen tienovilla edessä oli yksi reitin rajuimmin kuluneista osista. Erittäin suureen suosioon lyhyessä ajassa noussut Etelä-Konneveden kansallispuisto perustettiin vuonna 2014 ja tämä reitti oli silloin upouusi. Oli rajua nähdä, miten nopeasti polun pohja oli jo ehtinyt kulua ja puiden juuret tulla esiin. Sitä se suosio teettää. Tällaiset kulumat aiheuttavat ylläpitäjälle päänvaivaa: mitä tehdä? Pitäisikö tällaiset paikat kestävöittää (ja miten), koska kulkijoita on enemmän kuin maasto luonnostaan kestää? Metsähallituksella on hämmästyttävän niukasti varoja reittien huoltoon ja rakenteiden ylläpitoon, ottaen huomioon retkeilyn ja erityisesti kansallispuistojen suosion kasvu.



Loukkuvuoren polku erkani omasta reitistämme vasemmalle, mutta me jatkoimme matkaa kohti Louhulahden kauniita, kallioisia ja kivikkoisia rantamaisemia. Kirkasta Konnevettä katsellessani mietin, että olisipa ihana päästä järvelle melomaan. Alun perin mekin olimme harkinneet melomista, mutta kyselin vuokrakalustoa liian myöhään: kaikille ei olisi kajakkia ollut enää vapaana.

Polun poikki oli kaatunut rannan suunnasta yksi koivu ja muutama haapa, joiden yli taituroimme kukin omalla tyylillämme. Pysähdyimme katselemaan järvimaisemaa ja katsoimme kelloa. Olisimme Majaniemessä vasta iltakahdeksan kieppeillä, johtuen erityisesti lähtömme viivästyksestä. Pientä väsymystä oli ilmassa, mutta myös odotusta: Majaniemen varustukseen kuului myös sauna!

Majaniemen varaustuvalle johtava polku on sen verran hentoinen, että sen huomatakseen sai olla tarkkana. Tuvalle ei ole viitoitusta, sillä se on tosiaankin tarkoitettu vain varauksen tehneiden ja maksaneiden käyttöön.


Ihanaa, Majaniemi! Sillä aikaa kun rantasauna lämpesi, söimme venelaiturilla iltapalaa, läiskimme hyttysiä ja relasimme. Vesillä ei näkynyt ketään. Sauna ja uinti rentouttivat mahtavasti ja oli ihana käydä lopulta unille. Kahdeksan hengen porukastamme suurin osa nukkui varaustuvassa (petipaikkoja on sisällä kerrossängyissä 4+2), kaksi teltassa ja minä sujahdin hyttysiltä parhaaseen mahdolliseen suojaan eli rankiseen. Siellä eivät hyttyset haittaa ja ilma vaihtuu. Kuikkien huudot kajahtelivat komeasti ja sain nauttia esteettömästi muidenkin lintujen lauluesityksistä Ennen kaikkea oli mukavaa, että 100% poutasääennusteesta poikennut kevyt sade loppui ennen uniaikaa...

Aamuherätykseni ei ollut niin riemullinen kuin olisi pitänyt, sillä ilmatäytteinen makuualustani oli vajunut osin yön aikana, mutta olin silti herännyt vain kerran yön aikana. Pitääpä tutkia mahdollinen alustan paikkaustarve.


Poutasää salli sunnuntain puuroaamiaisen nauttimisen venelaiturilla, missä saimme vilkutella ohi ajaneelle järviristeilyalukselle, jonka kyydissä pääsee myös tutustumaan Etelä-Konneveden kansallispuiston vesistöön. Sitten pitikin jo alkaa siivota paikkoja ja pakata rinkat paluumatkaa varten. Lukitsimme tuvan ja saunan, sitten menoksi uuteen aurinkoiseen päivään.


Majaniemen jälkeen Kolmen vaelluksen vaellus kulkee hyvän matkaa aivan rannan tuntumassa.


Onko tuolla kauempana se meidän yöpaikka Majaniemi? Kyllä!


Pidimme pienen tauon Enonrannan kodalla, joka on häkellyttävän hieno! Tällaista kotadesignia en ollut ennen nähnytkään. Kodan sivujen lasi-ikkunat tekevät rakennuksesta huikean valoisan. Enonrannassa on myös tukeva venelaituri ja täältä tosiaan pääsee aloittamaan Loukkuvuoren patikointireitin. Aika hienosti on osattu ajatella patikointipoluille pääsyä vesitse saapuvan näkökulmasta.


Rengasreittiä oli jäänyt meillä sunnuntaille arviolta kuuden kilometrin verran. Pähkimme jo etukäteen, miten vaativa tämä loppuosa olisi, mutta olihan se selvää, että ylä-alamäkitreeniä oli vielä jäljellä. Ja niitä hienoja kalliomaisemia!

Muita kulkijoita ei ymmärrettävästi tullut vastaan kuin muutama, kuljimmehan suositeltuun kiertosuuntaan.




Sitten lopulta alkoi päätepiste Vuori-Kalaja lähestyä ja sen myötä edessä oli viimeinen kunnon ylämäki eli Kalajanvuori, vaikka emme laelle tällä rundilla nousseetkaan. Kaikki olivat sitä mieltä, että meille riittäisi Kalajanvuoren maiseman katselu alempaa.


Niinpä menimme kiltisti Kolmen vuoren vaelluksen ihan sitä virallista reittiä loppuun asti eli kiersimme Vuori-Kalajan itäpuolelta takaisin kotalaavun tuntumaan. Sieltä vastarannalta sai sitä paitsi parhaan mahdollisen näkymän Kalajanvuoren komeille kallioille.'

Kolmen vuoren vaellus on korkeusvaihteluiltaan haastavammasta päästä keskisuomalaisissa kansallispuistoissa ja reittiluokitus (vaativa) piti paikkansa.  Reitti on tehty hienosti vaihtelevaan maastoon. Paitsi korkeuseroja, matkan varrelle osuu myös tasaista pätkää, kuivaa kangasta, männikköä, peikkometsähenkistä kuusikkoa, lehtomaisemaa, kallioita ja jopa vähän suota. Polulle mahtuu niin haastavampia osuuksia (kalliot, kivet, juuret) kuin helppoa taivallettavaa. Meistä useimmat olivat liikkeellä vaelluskengillä, mutta lenkkareilla kulkeneet pärjäsivät myös reitillä hyvin. 


Täytyy sanoa, että olipa hieno reissu! Itselleni tämä kimpparetki oli kivaa vaihtelua, koska normaalisti käyn yön yli -retkillä yksin. Emme olleet tällä kaveriporukalla käyneet aiemmin retkeilemässä, mutta kävi selväksi, että uusia yhteisiä luontoretkiä sovitaan toistekin :)

P.S. Saapa nähdä, minkälainen hyttyskesä tästä tulee, kun joka  paikassa tuntuu niitä inisijöitä poikkeuksellisen paljon riittävän. Kun lopulta kotona riivin retken jälkeen yltäni merinovillaisen pitkähihaisen t-paidan, en ollut uskoa silmiäni, kun katsoin eritoten olkapäitäni ja yläselkää paikoista, joita rinkka ei ollut suojannut. Tehokkaasti oli iho tikattu neuloksen läpi, sillä jo silmämääräisesti ihollani näkyi satoja pieniä hyttysenpistoja. No, ne pikkuruiset punaiset täplät hävisivät muutamassa päivässä. En halua vieläkään siirtyä Offin käyttäjäksi...

Kommentit

  1. Loma alkoi ja tiedossa on varmasti joku viikko retkeilyä! Pääsin fiiliksiin jo kuvistasi! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tillariina ja mitä mahtavimpia retkiä! Kaikkoan itsekin kohta loman alkaessa vähäksi aikaa metsien keskelle tarpomaan. Samalla alkaa ainakin osittainen digipaasto, kun kompuutteri jää kotiin. Blogi viettää siksi myös lähiviikot kesälomaa :)

      Poista
  2. Voi mitä maisemia! Näyttää ehdottomasti käymisen arvoiselta paikalta, ja reitti kuulostaa just hyvältä parin päivän minivaellukselle. (Miksei yhdenkin, jos lähtee varhain, mutta ehkä yöpyminen mahdollistaa kuitenkin syvemmän kokemuksen kohteesta.)

    Mutta noi metsäpalovaroituksista huolimatta tulia tekevät tyypit jaksaa kyllä ihmetyttää ja ärsyttää ja joskus suoranaisesti raivostuttaa. Olen useampaan kertaan kohdannut tulipaikoilla vastaavia tapauksia, ja joskus porukka on ollut niin hyökkäyskannalla kuuluttamassa omista oikeuksistaan tehdä tulet, että olen itse kokenut parhaaksi poistua tappelun tieltä. On vaikea käsittää, miten jotkut voivat olla niin itsekkäitä, että kokevat oman makkaranpaistonsa tärkeämmäksi kuin kaikkien muiden turvallisuuden ja koko metsän säilymisen retkeilykelpoisena! >:(

    Haha, tulipa nyt pitkä ränttäys... ja mä kun olin aikeissa vaan kommentoida lyhyesti, että tosi kiva retkikertomus, tätä oli hauska lukea, ja hyvää juhannusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu! Tulenteko ja makkaranpaisto on monelle niin odotettu asia retkellä, että silloin ei aina edes ajattele mahdollisia rajoituksia, ja/tai saattaa ajatella että ei niistä omista retkitulista mitään vaaraa ole.

      Etelä-Konneveden haaste on metsäpalorajoitusten osalta se, että puisto tosiaan on kahden maakunnan alueella, joissa voi olla eri tilanne rajoitusten osalta, kuten nytkin oli ilmeisesti asian laita. Maakuntaraja ei kuitenkaan näy maastossa, joten vastuu jää vielä enemmän kulkijoille itselleen: onko oikeasti turvallista tehdä tulet?

      Poista
  3. Moi Upe! Hieno tuo Enonrannan kota. Tuollaisia soisi olevan enemmänkin. Olen myös retkilläni törmännyt siihen, ettei polkuja ja pitkoksia enää pidetä kunnossa. Se on kyllä harmi!
    Oliko sinulla ne korkeavartiset vaelluskengät, eli toimivatko tuossa maastossa?
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiina! Enonrannassa on kyllä superhieno kota (niin valoisa!) ja Etelä-Konneveden kansallispuistossa on muutenkin hienot rakenteet. Se Vuori-Kalajan kota paanuineen on hurjan kaunis. Metsähallituksen niukat varat johtavat nyt jo siihen, että pitkoksia pahimmillaan puretaan pois syrjäisemmiltä paikoilta, jotta rahat riittävät suosituimpien kohteiden ylläpitoon. Se tuntuu kurjalta, kun samaan aikaan retkeilyn suosio vain kasvaa, kun luonnon terveysvaikutuksetkin ymmärretään yhä paremmin. Eduskunnassa on päättäjiä, jotka voivat vaikuttaa Metsähallituksen kohteiden ylläpitovaroihin...

      Esimerkiksi Etelä-Konneveden kansallispuiston kävijämäärät ovat ylittäneet roimasti odotukset, siitä se jo näin nopeasti näkyvä kuluminen johtuu. Siellä tullaan tekemään kunnostustöitä, kuulin ihan varmalta taholta :)

      Olin tuolla retkellä liikkeellä testissä olevilla Haixeilla (Nepal Pro) ja kengät olivat oikein passelit, erityisesti polun hankalimmissa paikoissa. Sitä korkeampaa vartta ei huomannut. Ei tarvinnut pelätä nilkan muljahtamista, ihoon ei jäänyt minkäänlaisia hankausjälkiä, saati tullut rakkoja, mikä oli hyvä merkki, ajatellen lähestyvää pidempää vaellustani. Saapa nähdä, jatkuuko sama positiivinen kokemus, kun rinkassa on rapeasti enemmän painoa ja matkaa reilusti enemmän... Toivottavasti!

      Poista
  4. Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Mitä luulet, menisikö reitti hyvin kuudessa tunnissa, kuten kuvauksessa kerrotaan? Haaveena olisi päiväretki tuolla reitillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että reittikuvaus matka-aika-arvioineen on luotettava, kun liikutaan keveillä päiväretkivarusteilla. Reitillä tuli sunnuntaina vastaan muutama kepeäjalkainen kulkija, jotka olivat takuuvarmasti päiväretkellä. Me olimme tarkoituksella liikkeellä leppoisalla tahdilla ja yöpymiskamppein, siksi astelimmekin hitaammin.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…