Kehä Vihreän proto-opasteita testaamassa


Kehä Vihreää valaisi Harjun kupeessa huikaisevan kaunis talviaurinko, kun lähdin pienelle testikävelylle tutkailemaan kävelyreitin opasteita. Yhdellä Jyväskylän Kehä Vihreän osuudella testataan tänä talvena (2018-2019) opasteita prototyyppien avulla ja muotoilutyöryhmä toivoo saavansa niistä palautetta myös karttapohjaisen kyselyn avulla.

Ensimmäiset testiopasteet sattuivat hyvinkin usein kävelyreitilleni osuvaan paikkaan Pitkäkadun varteen Harjun laidalla, Tanhuantien pään kohdalla.


Tänä marraskuisena kävelypäivänä ei maata vielä peittänyt lumi, mutta kirkkaanvihreät opasteet olivat kepeän kuuran peitossa. Isoa "opastepuuta" karttoineen ei voinut olla huomaamatta! Toivon hartaasti, että tämä saa jäädä spraymaalilta rauhaan paremmin kuin Harjun frisbeegolfradan kartta.


Tykästyin heti Kehäpuun maisema-aukkoon, jonka läpi voi katsella ja kurkistella niin maisemia, ohikulkijoita kuin kävelyseuralaisiaan. Jos sellaisia sattuu olemaan mukana.

Testiopasteessa on linkki palautekyselyyn myös QR-koodina. Hmm, testaus ja palautekysely osuvat talvikuukausille. Kuinka moni haluaa näpytellä puhelimella kommentteja pakkassäässä ulkoilureittiä kulkiessaan? En minä ainakaan. Sormet jäätyvät! Päätin siis ottaa muistiinpanokuvia käsineet kädessä ja vastata kyselyyn vasta jälkikäteen.


Prototyyppiopasteista tutuimmaksi tuli testipätkällä tämä "maapallo-opaste". Tai sillä nimellä minä näitä vihreitä karttapalluroita nyt kutsun... Ensimmäinen maapallo-opaste näkyi hyvin aloituspisteen "opastepuulta", lähtiessäni Harjulta kävelytietä pitkin kohti Sepänaukiota. Pallero oli kiinnitetty hyvin näkyvään paikkaan ja hyvälle korkeudelle, kuten reittiopasteen kuuluukin. Pisteet!

Aloitan kuitenkin pienen narinan: maapallo-opasteen kartta on aika kryptinen, jos ei ole kartan kautta Jyväskylää hahmottava ihminen. Tummanvihreät alueet voi toki paikallinen hoksata Jyväsjärveksi ja Tuomiojärveksi. Ja jos osaa kaupungin kartan tosi hyvin, voi jopa hahmottaa, missä tummanvihreällä katkoviivalla opasteeseen merkitty Kehä oikeasti kulkee. Mutta nyt niuhotan...

Valkoisella opasteeseen lisätty "Kehä Vihreä" -selitysteksti rinkuloineen on sen verran pienikokoinen, että mikäli maapallo-opaste ei satu silmien korkeudelle, tekstiä ei juurikaan joko huomaa tai siitä saa selvää. Pieni ristiriita siis opasteen sisällön ja sen sijoituspaikan välillä.


Kun saavuin Sepänaukiolle, kohtasin taas uudenlaisen opastepylvään. Tässä oli paitsi hauska pyöreä kurkistusluukku (loistavaa ottaa kuvia "minä Kehä Vihreällä"), myös tarinaa Sepänaukiosta. Kiva!

Sitten ne miinukset. Opastepylväs ei ikävä kyllä sijaitse aivan kevyen liikenteen väylän laidassa, vaan väliin on jätetty sen verran tilaa, että ainakaan meikäläisen näkökyky (edes silmälasien kera) ei riitä lukemaan Sepänaukion tarinaa asvaltilta käsin. Tekstin lukeakseen on siis astuttava kävelytieltä nurmikolle (tai lumelle) tai älyttävä ottaa kiikarit mukaan. Jos vähän liioittelen. Ehdotankin seuraaviin opasteversioihin selvästi isompaa fonttikokoa ja/tai sijoittamista lähemmäs kulkuväylää. Esteettömyysmielessä on kiva, että tekstit on mahdollista lukea kulkuväylältä käsin.


Opastemarmatus sikseen... Ihastelin testiopasteen ja kullankeltaisten heinätupsujen takana kohoavia pylväitä, joita peittävät koululaisten mainiot taideteokset.

Entä mikä olisi seuraava suunta? Tietäisinkö sen, jos kulkisin reitillä ilman karttaa? Kevyen liikenteen väylällä eteen tuli risteys.


Maapallo-opaste löytyi vasemmalta, alikulkutunnelin yläpuolelta. Vihreä pallero erottui hyvin vaalealta taustalta. Toisaalta, tiesin kyllä reitin jatkuvan sinne päin... Jos olisin ollut liikkeellä ummikkona, olisin luultavasti joutunut pälyilemään reittiopastetta hetken pidempään, sillä risteyskohdissa on aina hyvä olla opaste. Pääasia kuitenkin on, että opasteelta toiselle on näköyhteys, jos reittiä on ajatus voida seurata ilman karttaa.


Alikulkutunnelia seurasi toinen. Tajusin, että unohdin katsoa, oliko ensimmäisen tunnelin jälkeen myös toisen tunneliaukon yläpuolelle kiinnitetty maapallo-opastetta, että kulkija älyää varmasti kääntyä oikealle! Pöh. Ei pisteitä minulle tarkkaavaisuudesta.

Huomioni sattui nimittäin kiinnittymään enemmän näihin koululaisten tunneleihin taituroimiin lukuisiin mosaiikkeihin, kun nyt satuin olemaan kerrankin liikkeellä päivänvalon aikaan, enkä hämärissä. Aivan mahtavia ovat mosaiikit!


Koska lunta ei ollut vielä maassa, sain katsella kulkeissani myös Jukka Silokunnaksen Green GPS-taideteosta (2018) asvaltin pinnassa. Maalaus maastoutuu nurmikon viereen aika hyvin; vihreän keskelle jää hauskasti mutkitteleva tumma polku.


Vihreän GPS:n kautta pääsee myös aurinkoiselle taukopaikalle, auringonkeltaisen Kolon uumeniin (Elina Ahonen, 2018). Kas, kuinka aurinkoinen sattuikin paistamaan juuri sopivasti!


Jatkoin kävelytietä eteenpäin. Päiväkodin ohitettuani vastaan tuli puisto ja olisi ollut mahdollista kaartaa vasempaan tai oikeaan. Seuraava maapallo-opaste tuli kuitenkin vastaan, mutta kun kohta katsoin Mataraisenpuiston suunnasta takaisin tulosuuntaani, ei Kehä Vihreän reittiopasta osunut silmiini.

Reittiopasteiden sijoittelu ei todellakaan ole helppoa; jos opaste näkyy hyvin yhdestä suunnasta, se ei aina loista silmiin toisesta suunnasta.

Hoksasin myös toisen jutun. Kehä Vihreän opasteiden väriksi on ymmärrettävästi valittu vihreä. Näin talvella, himmeäsävyisen maiseman aikaan, vihreä väri erottuu erittäin hyvin maisemasta. Toisin tulee olemaan keväällä, kun lehdet puhkeavat ja maiseman pääväriksi Kehä Vihreällä tulee, niin, vihreä. Onkohan tässä syy siihen, että maapallo-opasteet ovat niin suurikokoisia?


Mataraisenpuistossa opastepylväs sijaitsi nyt loistavassa paikassa eli pienehköllä fontilla präntättyä tekstiä pääsee lukemaan ihan vierestä. Hyvä juttu! Sehän näissä opasteissa on, että kun tilaa on vähän, on tehtävä kompromisseja. Joko tekstiä mahtuu käytössä olevaan tilaan luvattoman vähän tai sitten tekstikokoa pienennetään, että kaikki haluttu mahtuisi mukaan. En kadehdi muotoilijoiden tehtävää!

Näin päiväkävelyllä en päässyt näkemään sitä, miltä opastepylväs näyttää illalla. Se paljastui vasta seuraavalla kulkukerralla - tämä Mataraisenpuiston teksti on nimittäin valaistu ja luettavissa siis myös pimeällä! Erinomainen oivallus.


Tykästyin yhä enemmän opastepylväiden kurkistusaukkoihin. Pyöreästä "luontoikkunasta" voi kurkistella vaikka Eeronkadun ihanaa Mikron taloa.


Parkkpaikan sijalle luotuun Mataraisenpuistoon ilmestyi syksyllä 2018 uutena Hilda Kozarin Pallopeli-taideteos. Ihan kuin yksi kivipalloista olisi alkanut matkia Kehä Vihreän maapallo-opastetta... Tuossa huurteessahan on melkein kartta!

Illan tullen kivipallojen alla hohtavat valot. Täällä kannattaakin käydä pimeän aikaan!


Joku ehtiväinen oli ennättänyt piirtää Pallopelin puupenkille huurre-enkeleitä.


Seurasin Kehä Vihreän maapallo-opasteita Eeronkatua alas ja käännyin Tuomiojärven rantaa seuraavalle Martti Korpilahden polulle. Väylää pitkin kulkiessani mietin, pitäisikö reitillä olla Kehä Vihreän reittimerkkejä vähän tiheämmässä.

Saavuttuani lentopallokenttien jälkeiseen risteykseen Kehä Vihreän maapallo-opasteita ei näkynyt. Oletukseni oli, että reitti Tourujokea kohti jatkuisi suoraan, joten jatkoin matkaa sinne, enkä kääntynyt oikealle, Taulumäelle. Olisikohan tässä hyvä karttaopasteen paikka?

Retkeilyreiteillä ja luontopoluilla periaate on, että jokaisessa risteyksessä on oltava selkeä reittimerkintä ja suorallakin pätkällä on usein tapana lisätä maalitäplä tai muu pieni reittimerkki säännöllisin väliajoin vahvistamaan kulkijalle, että ollaan edelleen oikealla reitillä. Kulkijaa ajatellen helpoin periaate on, että edelliseltä reittimerkiltä näkee seuraavalle, eikä ole väliä, kumpaan suuntaan kulkee; aina voi tietää pysyvänsä reitillä.


Kun saavuin seuraavaan polkuristeykseen, oli pysähdyttävä hetkeksi Tuomiojärven rantaan, hengittämään kuulasta ilmaa ja nauttimaan laskevan auringon viime säteistä. Mikä ihana päivä!

Selkäni takana Kehä Vihreän opasteet viittasivat oikealle eli Taulumäentien alittavaa tunnelia kohti. Nuoliopasteen jälkeen se seuraava maapallo-opaste oli kyllä sellaisessa paikassa, että mikäli koivut olisivat olleet lehdessä, ei vihreä opaste olisi oksien takaa erottunut. Kiitos paljaiden oksien, ei nyt ollut hätää.


Alitettuani Taulumäentien oli jäljellä enää alamäki Tourujoen rantaan, missä odotti Kehä Vihreän proto-opastereitin viimeinen opastepuu. Opastetestaus suoritettu!

Testikävely paljasti sekä plussia että miinuksia. Prototyypeissä on sekä erinomaisia oivalluksia (rakastan erityisesti kurkistusaukkoja) että kehitettävää (esim. tekstin koko, sijoittaminen väyliin nähden).

Suunnittelutehtävä ei ole ollut helppo. Useita risteyksiä ja erilaisia kulkuväyliä sisältävässä kaupunkiympäristössä on ihan toisenlaista suunnitella reittiopastusta kuin metsien keskellä kulkevilla retkeilyreiteillä, joissa voidaan usein olettaa kulkijan pitävän mukanaan karttaa ja reittimerkinnäksi riittää monesti taajaan toistuva pyöreä maalitäplä puunrungossa, kivessä tai kalliossa, täydennettynä muutamilla tekstiä sisältävillä viitoilla, luontopolun opastetauluilla tai vastaavilla. Maalitäplä ei maksa ihan niin paljon kuin vasiten teetetty, paremmin kestävä metalliopaste!

Esimerkiksi opasteiden väri ja koko on haastava juttu. Vihreä väri ei ole kovin yleinen reittimerkintä- tai opasteväri, hukkuuhan väri usein vihreään ympäristöön. "Maapallo-opasteen" suurella koolla on ehkä haettu parempaa näkyvyyttä, mutta pohdin, että pienempikokoinen Kehä Vihreän symbolimerkki voisi toimia perusreittimerkkinä ihan hyvin, isompien kartta- tai kohdeopastuspisteiden välejä kuljettaessa, kenties tiheämpään sijoiteltuna.

Niinpä. Reittiopastaminen on oma taiteenlajinsa, johon on syntynyt paljon vakiokäytänteitä ja -malleja, mutta aina on kiva keksiä ja löytää niistä uutta. Kehä Vihreän protoista tätä uuttakin löytyi.

Suunnittelijat ovat omien sanojensa mukaan tavoitelleet "perinteisestä opastamisesta poikkeavaa leikillistä ja vihjailevaa tapaa". Hmm. Omaperäisyys ja hauskat yksityiskohdat ovat minulle reiteillä enemmänkin bonusta ja riemastun aina, kun niitä tulee reitin varrella vastaan vaikkapa opastetolpissa tai muina lisäyllätyksinä. Monenmoisia kaupunki- ja luontoreittejä kolunneena sanoisin kuitenkin, että itselleni kaikkein tärkeintä on reittiopasteiden selkeys: hyvien opasteiden avulla on helppo pysyä reitillä (jopa ilman karttaa) ja ne ovat helposti tulkittavissa sekä luettavissa.

Jään jännityksellä odottamaan, millaiset Kehä Vihreän lopulliset opasteet ovat!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi