Herajärven kierroksella


Herajärven kierros on Kolin maisemissa kiertävä retkeilyreitti, jonka pituus on 35-40 km - vähän siitä riippuen, kulkeeko suorinta tietä vai poikkeaako reitin varrella myös läheisille maisemapaikoille tai esimerkiksi Pirunkirkkoa tutkimaan. Nostin rinkan selkääni myöhään keskiviikkoiltapäivänä ja läksin matkaan Kolin matkailukeskuksesta auringonpaisteessa.

Kielojen runsaslukuinen kunniavartio tervehti polun varrella alusta alkaen. Mäkränaholla ihastuttivat muutkin alkukesän kukat, joiden ansiosta tämä Ukko-Kolin läheinen aho olisi mitä mainioin piknikpaikka päiväretkelle. Sieltä matka jatkui metsän poikki Ikolanaholle, jolla on vielä (varauskäytössä oleva) tupa pystyssä useista reitin ahoista poiketen. Polku laskeutui alas ja saavutti kosteampaa maaperää Myllykorvessa, ennen kuin lähti taas nousemaan Mörkövaaralle. Ennen Ryläystä oli syytä täyttää vesipullo suon laidan merkitystä lähteestä, jonne ohjasivat komeista, leveistä lankuista tehdyt pitkospuut.

Nousu Ryläykselle oli mukavaa kuntoilua. Taukopaikka sijaitsee suon yläpuolella kalliolla ja kulkijaa odottaa mitä hienoin, peräti ikkunoilla varustettu kota - oiva yöpymispaikka. Siellä oli jo pari majoittujaa paistamassa makkaraa ja turinoinnin lomassa paistui minullekin välipala. Kello oli jo kahdeksan illalla, mutta valoisaa riittää tähän aikaan vuodesta, siispä eteenpäin! Ihailin maisemia Ryläyksen puisesta maisematornista, kävin kurkkaamassa kiviputousta ja siihen näkyvää vastaavanoloista kivikasavalumaa vastapäisellä rinteellä. Sitten alkoi pitkältä tuntuva pätkä kohti Heraniemeä. Välillä polulle pilkotti alhaalta Herajärvi, mutta muutoin polku kulki pitkälti metsän suojissa. Sammakkovaaralta oli hyvin jyrkkä lasku Sammakkouuroon ja sitten taas pikku nousu takaisin ylemmäs.

Heraniementieltä oli vielä edessä nousu Kolinvaaralle, mistä alkoi loiva ja pitkä lasku alas Herajärvelle ja Kiviniemeen, jonka laavulle majoituin yöksi. Vinkki: retkeilijöiden käytössä on vieressä myös sauna - mitä luksusta! Kello oli kuitenkin jo yli yksitoista, joten kävin nautiskellen kirjaimellisesti yöpuulle eli puulavitsalle.

Aamu valkeni tyynenä ja Herajärvi näytti kuin luodulta melontaretkelle...Vaan rinkka taas selkään ja menoksi polkuja pitkin. Kiviniemen retkeilykeskustilalla täytin vesipulloni, astelin perinteisenä säästetyn maalaistalon pihapiirin poikki ja aitojen viertä. Niityt järven rannalla ovat aamusta kauneimmillaan! Sitten edessä oli hauska osuus: Sikosalmen yli pääsee max 3 henkeä kantavalla pikku lautalla, joka vedetään vaijerin avulla veden poikki. Edelliset kulkijat olivat tulleet samasta suunnasta kuin minä, joten ensin vedin lautan omalle puolelleni, sitten lastasin itseni ja rinkan kyytiin ja vedin vastarannalle. Pääsinpä vesille minäkin!

Rantaa reunustavan lehtomaiseman ja osittain myös hakkuualueen poikki polku vei Orivirralle, jossa on aiemmin ollut lautta/kahluupaikka, mutta nyt siinä komeilee uusi silta. Siinä kohdassa polkua sitä ympäröivät maat ovat yksityisiä, eikä viereistä huvilaa saa häiritä, siispä polulta ei saa poiketa. Pian alkoi Kolin kansallispuiston alue ja vastaan tuli Lakkasen perinnepiha rakennuksineen. Komea petäjä tervehti heti pihapiirin reunalla - oikea vanha taata. Lammaskatraan unohdin rupattelun lomassa katsastaa, mutta piha oli kauneimmillaan, kedon kukkia täysi. Lakkasen nyt Metlalta vuokrannut Juurielon väki oli valmistelemassa lauantaina alkavaa leiriä ja lämmitti rannan padassa tiskivettä. Lakkasen pihapiiri on tutustumisen arvoinen, siellä astuu mummolatunnelmiin ja menneeseen aikaan. Talo oli asuttu vielä 1990-luvulle saakka ja hienoa kyllä pihapiiri on säilytetty entisellään rakennuksineen.

Lakkasen jälkeen ranta alkoi jäädä yhä kauemmas, kun polku kohosi vaivihkaa Herajärven ja Pielisen välisen kannaksen puoliväliin. Pitkälampi, nimensä veroinen pitkulainen ja kapea suolampi, oli mukava levähdyspaikka nauttia välipalaa. Lammen päästä, mistä lähtee poikkeamapolku Murhille, on vesiuoma nyt padottu, jotta soinen alue saataisiin aiempaan asuunsa - tosin majavatkin ovat täällä joskus luontaisesti pitäneet patoa.

Jauholanvaaran kallioilla oli pakko pysähtyä istuskelemaan kallioille ja nauttimaan maisemista Herajärvelle, etenkin eteläpäähän. Ohikulkevasta seurueesta huokaistiin, että olisipa heillä niin paljon aikaa, että voisivat tehdä saman, mutta Kolilla oli oltava sovittuun aikaan. Tällä reitillä on kyllä sääli, jos ei ehdi pysähtyä tauolle silloin kun mieli tekee!

Polku kulki mukavasti kallioisessa maastossa. Hieno, luonnontilaiseksi itsekseen palautuva kuusimetsä oli suorastaan myyttisen oloinen. Puusto osaa tavallaan itse harventaa itseään ja Kolilla tykkylumi tekee omia tuhojaan. Teetauon paikka tuli seuraavalla nuotiopaikalla, jonka vieressä pikkuruinen puro solisi ja sanikkaiden takaa tuleva auringon valo teki vihreistä lehdistä taideteoksia. Loppusuora oli koittamassa: Pieni-Mäkrälle ja Mäkrälle nousu. Uuden tuntuinen, vähän tallottu polku-ura nousi tieltä ylös. Pieni-Mäkrältä alas Mäkränuuroon on tosi jyrkät portaat! Kapuaminen uurosta ylös palkitsi vaivan: Mäkrältä Pielisen maisema avautuu upeasti.
Polku Mäkrältä alas Purolanaholle on jyrkähkö ja hitaasti kuljettava, kunnes ura taas levenee ja helpottuu. Oli haikeaa palata Mäkränaholle ja todeta, että kävely on lopuillaan, mutta kieltämättä jalat kiittelivät edessä olevasta levosta. Päätinkin käydä Ukko-Kolin huipulla vasta vietyäni rinkan autolle - ja ah, kuinka askel oli taas kevyt!

Herajärven kierroksen polku on vaativa ja edellyttää kohtuullista kuntoa sekä hyviä jalkineita. Polulla saa usein tarkasti katsoa, mihin jalkansa laittaa - puun juurakoita riittää, samoin kalliota ja kiveä. Sateella voisi olla liukastakin, mutta itselläni oli kelin suhteen hyvä tuuri. Moni patikoija viettää täällä syystäkin pidemmän aikaa kuin pari päivää. Kaksi tai jopa kolme yöpymistä reitin varrella antaisi kivasti väljää sille, että voi poiketa sivupoluille ja muutenkin ottaa leppoisasti, ehkä sitten ensi kerralla varaan enemmän aikaa!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit