Yllätysretki Kuhmoisten Linnavuorelle



Olin ajamassa kotiin päin Asikkalan suunnalta ja pysähdyin Kuhmoisissa huoltoasemalle teepaussille. Tuli siinä napattua Jämsän Seutu -paikallislehti eteen ja silmäni osuivat kolumniin, jossa mainittiin lähiseudun luontokohteita. Tajusin, että saatan olla hyvinkin lähellä yhtä jutussa mainittua kohdetta, Kuhmoisten Linnavuorta. Niin olikin: tarkistin Retkipaikan juttuun linkatusta kartasta, että matkaa oli vain vartin ajon verran ja vieläpä kotimatkan varrella. Oli helppo päätös muuttaa kotimatkareittiä pikkiriikkisen verran!


Opasteet Kuhmoisten eli Päijälän linnavuorelle Linnavuorentielle löytyivät helposti ja autokin mahtui hyvin tyhjälle parkkipaikalle. Ei kun kapuamaan ylöspäin. Polku ei ollut järin pitkä, mutta nousua tuli sen verran, että ei päässyt vilu yllättämään. Yksi kuusi oli kaatunut polun poikki, mutta se oli helppo kiertää. Maassa oli vielä hieman valjun näköistä, sillä retkipäivä osui tämän viileähkön kevään toukokuun puolivälin alle.



Siis oikein muinaislinna? Kävin viime kesänä Porvoon Linnamäellä ja jo sen perusteella tiesin olla odottamatta liikoja, eli todennäköisesti kallion laella ei olisi sellaisia rakenteita, mitä tällainen maallikko osaisi tunnistaa muinaislinnan jäänteiksi. Kallioilta löytyi kyllä mustavalkoinen karttapiirros, johon oli merkitty vuorelta tehtyjen löytöjen paikat ja paikkoja, joissa oli ainakin ollut merkittäviä kivikasoja; ehkäpä ne olivat jäänteitä paikalla olleesta linnoituksesta.


Koska en osaa katsoa kiviä ja kallioita arkeologin silmin, päätin tyytyä ihan vain maisemien ja kallioiden katseluun - eiköhän niissä olisi kyllin, kun näin korkealle nyppylälle olin päässyt. Ja niin olikin: kun etenin kallioiden reunaa kohti, alkoi sieltä Saaresjärvi pilkottaa.


Kallioita voi ihan tosissaan katsoa sillä silmällä, että nyt kuljetaan entisen mäkilinnan mailla. Kuhmoisten kotiseutuyhdistyksen oli pystyttänyt hyvän infotaulun vuoren juuren parkkipaikalle ja siinä kerrottiin, että täällä Linnavuorella oli heimosotakaudella 800-1200-luvuilla oltu pakosalla, turvapaikkaa hakemassa. Väki jätti jälkiä: Linnavuorelta on löydetty 1980-luvun kaivauksissa peräti 340 esinettä (muun muassa keihäitä, kirveitä, koruja ja talousesineitä). Itse linnoitus on tiettävästi palanut.


En ollut itse varautunut pienretkelläni evästelemään Linnavuorella, mutta tätä heikkoon kuntoon päässyttä iäkästä pöytä-penkkiyhdistelmää olisi voinut vielä varovasti hyödyntää istumapaikkana...



Kallioilla oli selkeäsanainen varoitus jyrkänteestä, joten lähestyin reuna-alueita varovasti. Aika hienot näkymät, vaikka ihan jyrkänteen laidalle ei turvallisuussyistä uskaltaisikaan astua! Väriäkin maisemaan tulee kesän myötä reilusti lisää...


Kun käväisin kalliojyrkänteen reunalla, odotti sammaleella hätkähdyttävä näky: linnun jalka. Kynsistä päätellen näytti vieläpä siltä, että petolinnun kintusta oli kyse. Mikä lie otus saanut siivekkään saaliikseen? Huh, huh.


Maisemien katselun jälkeen jäi vielä askarruttamaan, miltä kalliot näyttäisivät alhaalta katsottuna ja lähdin hakemaan reittiä alarinteeseen. Kohta törmäsin tähän jännästi kahtia haljenneeseen kiveen. Mikä lie lohkareen halkaissut?

Arvelin, että ihan Saaresjärven rantaan en välttämättä kipittäisi, mutta jospa saisin edes vilauksen jyrkästä kallioseinämästä, jonka päällä olin vastikään maisemia toljotellut.


Linnavuoren kallioseinämien alapuolella on melkoinen määrä kivenlohkareita, joiden välissä ei kulje minkäänlaista polkua. Hyppelin varovasti kiveltä toiselle ja puikkelehdin lohkareiden välistä kuitenkin eteenpäin, koska kivet olivat onnekkaasti kuivia. Märällä kelillä olisin jättänyt hyppelyn suosiolla väliin. Ehkä olisi ollut fiksumpaa tehdä laajempi kaarros sammalmetsän kautta...


Vaan vähä vähältä etenin lähemmäs Linnavuoren jyrkintä seinämää ja järvimaisemakin tuli esiin. Kohta edessä olisi se jyrkänne...


Jihuu, selvisin ehjin nahoin tänne asti! Linnavuoren jyrkistä jyrkin kallioseinämä kertoi hyvin selkeästi sen, että tältä puolelta ei kukaan olisi onnistunut mäkilinnoitukseen hyökkäämään. Tai aikamoinen apina olisi pitänyt olla - ja ylhäältä oli tätä seinämää helppo puolustaa. Linnavuori oli siis mitä oivallisin paikka linnoitukselle.


Pujahtelin jyrkänteen alapuolta samaa lohkarereittiä turvallisesti takaisin sammalkuusikon siimekseen ja nautin vielä hetken tunnelmallisesta metsästä ennen kuin palasin autolle. Kyllä kannatti käydä teekupillisella, vilkaista paikallislehteä, karttaa ja tehdä äkkipäätös yllätysretkestä Päijälän Linnavuoren historiallisiin maisemiin.

Palasin mutkaista pikkutietä pitkin tyytyväisenä takaisin valtaväylälle.

Retkipäivä: 11.5. 2017

Kommentit

Suositut tekstit