Iltaretkeni Jämsän Hiidenmäelle alkoi epäonnisissa merkeissä, sillä huristelin kohti opastetun retken lähtöpaikkaa vähän viime tingassa, enkä edes löytänyt oikeaa lähtöpaikkaa1 Olin napannut netistä väärän osoitteen (mikä selvisi myöhemmin). Älysin kuitenkin googlata osoitetta uudelleen ja uusi yritys tarjosi toista tietoa retken lähtöpaikasta, mutta näin vieraspaikkakuntalaisena en hoksannut, että viereinen lammikko on "uimala". Siinä vaiheessa turvauduin kuitenkin jo hätäapuun eli Retkipaikan karttasovellukseen ja näin Hiidenmäen sijaitsevan Lukkoilantien toisella puolella. Arvelin, että onnistuisin vielä yhyttämään opastetun ryhmän ja pinkaisin menemään.
Hiidenmäen nyppylän editse meni kävelytie ja tien viereisessä kyltissä luki "Hiidennotkon ulkoilureitin rakentaminen", joten en voinut olla pahasti väärässä. Kun vielä osuin mäen ja kävelytien loppupäässä Hiidenmäen opastekyltille, puuttui enää se ryhmä oppaineen.
Sekin ongelma ratkesi, kun kapusin Hiidenmäen päälle - siellä porukka jo oli, katselemassa jylhiltä kallioilta alas ja myöhäisen kevään ansiosta oudon vähäväriseen maisemaan. Yleensä 10.5. ei todellakaan näytä tältä, vaan paljon värikkäämmältä! No, toisaalta: koska puut eivät olleet vielä lehdessä, oli maisemakin paljon avarampi kuin kesän saavuttua. Ehätin kuulemaan vain viimeiset hönkäykset oppaiden kertomasta, sitten ryhmän matka jatkui eteenpäin.
Rautakautinen kalmisto / Lain suojaama muinaisjäännös, luki Museoviraston kyltissä. Tämä paikka on merkitty myös peruskarttaan ja kyseessä on valtakunnallisesti merkittävä muinaisjäännöskohde. Maallikon silmään kaikki muinaisjäännökset eivät tosiaan näytä huikaisevilta, mutta ei tämä mikään tavallinen sammaleiden peittämä kumpare todellakaan ole.
Paikalta tehtyjen esinelöytöjen pohjalta on päätelty, että Hiidenmäen eteläisimmässä osassa oli rautakaudella (500-1150) polttokalmisto, johon haudattiin niin naisia kuin miehiä. Kaivauksissa löytyi luonnollisesti myös luiden jäänteitä, mutta esinelöydöistä paljastui monenlaista, olihan niiden joukossa esimerkiksi koruja ja niiden kappaleita. Kuvia Museoviraston hallussa olevista löydöistä löytyy läheisen Villa Hiidenmäen sivuilta.
Ei, täällä ei saa kaivella tai tonkia yhtään mitään. Paitsi että Hiidenmäen eteläinen puoli on luonnonsuojelualuetta, on muinaisjäännösalue rauhoitettu. Esimerkiksi tulenteko on mäellä kielletty, vaikka jäljistä päätellen jotkut ovat eläviä tulia kallioille viritelleet. Kulkijan on kuitenkin tyydyttävä vain katselemaan ja pohtimaan, kuinka tämä mäki päätyi kalmistoksi. Vesistöillä oli varmasti tärkeä rooli kulkureitteinä ja mäki lienee ollut vaikuttava paikka jo tuolloin, tuhatkunta vuotta sitten.
Noin parikymmenpäinen ryhmä jatkoi matkaa vielä Hiidenmäkeä alas, aivan valtatien viereen, missä Hiidenmäen opaste tarjosi vielä tiivistelmän kohteen tiedoista. Autoliikenne ei meistä piitannut, vaan soljui äänekkäästi eteenpäin; piti todella höristää korvia puhetta kuullakseen!
Polun päästä pääsee kävelytielle, joka johtaa Jyväskyläntien vieritse pykälän pohjoiseen päin ja väylältä pääsee kääntymään Hiidentielle, takaisin kohti Jämsän keskustaa; me kuitenkin käännyimme polun päästä oikealle ja kuljimme Hiidenmäen eteläpuolitse takaisin kohti retken oikeaa lähtöpaikkaa, maauimalan parkkipaikkaa.
Hiidenmäen alapuolelta näki näin kevätoloissa, käytännössä vielä lehdettömien puiden lomitse, loistavasti myös itse kalliot. Voisi kuvitella, että kallioiden edessä ei ole välttämättä kasvanut juuri tällaisia puita reilut tuhat vuotta sitten; kenties kalliot ovat erottuneet jämerinä muutaman komean petäjän takaa? Tästäkin vinkkelistä katsottuna polttokalmisto oli saanut aikamoisen hienon paikan, vainajat melkoisen näköalapaikan viimeiseksi leposijakseen.
Kävely sujui porukalla mukavan rauhallista tahtia - opin uuden sanan marniminen eli hidas kävely - ja samalla rupatellen.
Olisi ollut mahtava kuulla oppaiden tarinat koko retken ajan, mutta oma vikani, mitäs en ollut tismalleen oikeaan aikaan tismalleen oikeassa lähtöpaikassa! Seuraavalla kerralla on oltava tarkempana... Illan iloisina oppaina toimivat Kirsi Koskela (vas.; Maa- ja kotitalousnaiset) ja Sari Jussila (Jämsän seudun luonnonystävät ry.). Opastettu retki oli osallistujille ilmainen ja osa Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ -hanketta.
Koska ehdin nähdä Hiidenmäestä vain osan opastuksen aikana, käännyin kannoillani ja marssin vielä takaisin mäen tykö; olihan siellä saatava kuljeskella vielä ihan omaankin tahtiin. En pitänyt yhtään todennäköisenä, että onnistuisin näkemään luonnonsuojelualueen erikoisuuden, uhanalaisen röyhelökarve-jäkälän, mutta päätin koettaa onneani. Niinpä astuin mäelle vievälle polulle nyt toisesta suunnasta eli pohjoisemmasta päästä.
Kuten arvelinkin, jäkälien ja sammalten tähyily tuotti "vain" esteettisiä elämyksiä - en ole muutenkaan haka tässä biologiaosastossa - mutta sehän ei haitannut. Käävät ovat hauskoja veikkoja ihan näin ulkonäön perusteella. Hupaisa kolmikko!
Yksi sammalkallioilla ja isoilla kivillä kasvavista suosikeistani on kallioimarre, jonka nimen yleensä onnistun muistamaan. Kallioimarteessa on jotain tyylikästä.
Pysähtelin toki katsomaan myös maisemia uudemman kerran, mutta koska maan pinnassa väriloisto oli vähäisempää (sävyjä kyllä riitti, eritoten vihreää ja ruskeaa!), osui silmä jalkojen juuressa enemmän näihin väriläiskiin. Kuin liikennevalot tässä maastossa! Ne ensimmäiset vihreiden lehtien alut hennoissa puissa piristivät myös, mutta eniten nämä ihastuttavat sinivuokot, joita omissa lähimaastoissa en luonnonvaraisena tapaa. Itselleni kesän airuita ovat enemmänkin kevätlinnunherneet ja ketunleivät.
Opastetaulun edessä pysähdyin jälleen. Huomasin, että olen myös jonkin reitin rastilla numero 17. Pienellä googlauksella jälkikäteen selvisi, että kyseessä oli Jämsänjoki virtaa! -hankkeen (2010-2012) aikaansaama opaste ja mitä ilmeisimmin Jämsänjoen varresta löytyisi enemmänkin tuolloin luodun reitin kivoja kohteita pyörä- tai kävelyretkelle. Ikävä kyllä hankkeen nettisivut eivät ole enää pystyssä, joten mahdolliset jatkoretket jokivarressa taitavat jäädä maastosta (toivon mukaan) edelleen löytyvien opasteiden varaan.
Loikkasin tällä toisella paluumatkallani Hiidenmäeltä vielä kerran kävelytieltä sivuun, katsomaan kallioita lähempää. Pystysuorista kallioseinämistä erottui jotain tuherruksia myös punaisella värillä, mutta ikivanhoista kalliomaalauksista ei ole kyse, vaan uudemmista tuotoksista, joiden värit toivon mukaan haalistuvat pikimmiten pois. Nämä kalliot ovat parhaimmillaan sellaisenaan.
Oma retkeni ei ehkä ollut ihan tuolloin 10.5. vietetyn Unelmien liikuntapäivän liikunnallisin, mutta tulipa käytyä samassa paikassa varmuuden vuoksi kahteen kertaan :)
Hiidenmäki on kohteena siitä mainio, että se sijaitsee todellakin ihan Jämsän keskustan tuntumassa (kartta), parkkipaikka löytyy Lukkoilantien varrella sijaitsevan maauimalan vierestä ja polkupyörille parkkitilaa vaikkapa itse mäen vierestä kävelytien laidasta. Hiidenmäelle johtaa polku myös mäen pohjoispuolelta Hiidentieltä, mutta sieltä kautta kuljettaessa on huomioitava piha-alue, jonka kautta ei ole luvallista kulkea. Hiidentien roskakatoksen vierestä löytyy polku, joka ei kulje yksityisen piha-alueen lävitse.
Kommentit
Lähetä kommentti