Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Kehä Vihreän proto-opasteita testaamassa

Kuva
Kehä Vihreää valaisi Harjun kupeessa huikaisevan kaunis talviaurinko, kun lähdin pienelle testikävelylle tutkailemaan kävelyreitin opasteita. Yhdellä Jyväskylän Kehä Vihreän osuudella testataan tänä talvena (2018-2019) opasteita prototyyppien avulla ja muotoilutyöryhmä toivoo saavansa niistä palautetta myös karttapohjaisen kyselyn avulla. Ensimmäiset testiopasteet sattuivat hyvinkin usein kävelyreitilleni osuvaan paikkaan Pitkäkadun varteen Harjun laidalla, Tanhuantien pään kohdalla. Tänä marraskuisena kävelypäivänä ei maata vielä peittänyt lumi, mutta kirkkaanvihreät opasteet olivat kepeän kuuran peitossa. Isoa "opastepuuta" karttoineen ei voinut olla huomaamatta! Toivon hartaasti, että tämä saa jäädä spraymaalilta rauhaan paremmin kuin Harjun frisbeegolfradan kartta. Tykästyin heti Kehäpuun maisema-aukkoon, jonka läpi voi katsella ja kurkistella niin maisemia, ohikulkijoita kuin kävelyseuralaisiaan. Jos sellaisia sattuu olemaan mukana. Testiopasteessa on