Siirry pääsisältöön

Jänislahteen ja takaisin


Jos reppuun pakkaa vain välttämättömimmän, se ei paina paljon mitään. Vähän evästä, vaatetta, melontaliivi kiinni repun päälle. Vaelluskengät vielä jalkaan pitkästä aikaa, niin passaa kulkea sekä päällystettyä että hiekkatietä.

Jäin bussista Konginkankaalla ja siirryin apostolinkyytiin. Matilanvirrantien laitaa kulki noin kilometrin matkan peräti kävelytie, sitten oli siirryttävä piennarkulkijaksi toiselle puolelle asvalttitietä. Kun autoja harvakseltaan suhahti vastaan, väistin asvaltilta valkoisen viivan vasemmalle puolelle - se asvaltin 10-15 cm kaistale ei olisi jättänyt paljoa suojaa minun ja auton väliin. Seitsemän kilometriä melko suoraa tietä Sumiaisten suuntaan; kiintopisteinä soma punainen tupa, jossa valkoiset salmiakkikuviolla koristellut ikkunaluukut (auki; siispä mökissä oli asukas), mäet ja notkelmat, sinapinkeltainen maalaistalo navettoineen tienposkessa.

Jo kaukaa erotin punaisen takin - se toinen jalankulkija. Muassaan emännällä Uuno, utelias beagle, kolmatta vuotta päivähoidossa jo kuulemma. Uuno jäi tapittamaan minua tien poskeen, eikä suostunut siirtymään emännän kanssa pihaan, ennen kuin olimme tehneet tuttavuutta.

Riihilahti-Iitsalon tienviitan saavutettuani olin näköalapaikalla: eritoten Sumiaisten suuntaan aukeaa tältä korkealta mäeltä avara näkymä. Ja mikä ihaninta, mäen juurelta sain jo kääntyä seuraamaan seitsemän kilometrin viittaa soratielle, joka auton kyydissä tuntuu kuoppaiselta ja epätasaiselta, mutta jalan alla vakaalta.

Jänislahdentie on vaatimaton soratie, tienvarret metsää, hakkuuaukeaa, metsittyneitä peltoja, vasta loppupäässä pilkottaa järveä. Jo tien alkupäässä tulee taidemuistuma, kun näen Kulmalan viitan: siellä asustaa tekstiilitaiteilija Riitta Hytönen-Pasanen, joka ei enää ikävä kyllä pidä kesänäyttelyitä. Muistan vieläkin upeat työt navetan galleriassa, kuinka valo siivilöityi oranssien lankojen lävitse. Tila on ollut saman suvun hallussa 1500-luvulta saakka!

Myrävuoreen menijää olisi helppo neuvoa, mistä kääntyä. Tämä partasuu veikkonen on hyvä maamerkki, siitä vaan oikealle.
Popsin ohikulkeissani tien laidan punaherukkapensaasta (huom, ei kenenkään pihapiirissä!) maukkaita marjoja. Helppo noukkia koura täyteen kulkuevästä, jossa ei näillä liikennemäärillä voi olla järin suuria annoksia raskasmetalleja.

Kun soratietä oli riittävästi takana, käännyin vielä pienelle hiekkatielle pariksi kilometriksi, sitten jäljellä polku rantaan ja edessä siinti Keitele. Vene vesille ja airot aaltoihin, jalat lepoon ja kädet töihin! Rannalta kaikuivat kohta huudot: Topii! Topiiii! Ei kai se vaalea noutaja ollut lähtenyt perään? Ei ainakaan kuulunut tai näkynyt koirapoloa vedessä tai rantakivillä.

Paluumatka samaa reittiä Jänislahdesta Konginkankaalle tuntuikin eilen jo lyhyemmältä, kuten aina kävellessä. Mitä tutumpi reitti, sen sujuvampi.

Onnistuin säikäyttämään heti alkumatkasta pari teertä lentoon puskasta tömistelylläni, mutta komea vihreä mato jatkoi notkeaa kulkuaan Jänislahdentien poikki minusta piittaamatta. Koska kuljin nyt toista laitaa kuin mennessä, onnistuin huomaamaan uuttakin. Kulmalan risteyksen läheltä havaitsin paikan, missä oli selvästi ollut aiemmin talo; rehottavien puskien seassa kukki vielä jokunen sitkeä perenna. Ollapa muutama lammas kesätöihin sille tilkulle, niin sieltä paljastuisi varmasti tulevina vuosina komeita kukkapenkkejä!

Punaherukkapensasta osasin jo odottaa (nam!), mutta kun pysähdyin Matilanvirrantiellä juomatauolle, huomasin vieressä upeat vadelmapuskat, joissa vierähti herkutellessa vartti. Onneksi bussin lähtöön oli hyvää aikaa, eikä tarvinnut kiirehtiä ja jättää marjoja putoilemaan omia aikojaan. Ja mukava olla jalan liikkeellä oikeasti. Tuumivatko sitä myös ne neljä kurkea, jotka Konginkankaan pelloilla astelivat?

Kävellen pääsee perille, kun vain on aikaa.

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva