Elokuun lopun ilta, kello yli yhdeksän. Odotan liikennevalojen vaihtumista lehmuksen alla enkä huomaa kepeää tihkusadetta, ennen kuin astun oksien suojasta Mannerheimintien poikki. Aleksanterinkatu on hiljentynyt, jalankulkijoita liikkuu harvakseltaan. Tuomiokirkko hehkuu pimentynyttä taivasta vasten ylimaallisen valkoisena. Café Engelistä olisi hieno näkymä sitä katsella - nyt kun se on vielä auki, ennen korttelin rakennusten remontin alkua.
Sofiankadulla tutkimme Helsingin kaupunginmuseon myymälän ikkunoita. Muutama turisti ottaa valokuvaa vanhasta puhelinkopista, muinaisjäänteestä meille kännykän orjille. Kadun eteläpäässä pyöreäpäisillä luonnonkivillä on asteltava taiten; samaan aikaan ei voi huolettomasti tuijottaa viereisen ravintolan ikkunoista sisään, ettei jalka lipsahda. On melko lämmin ilta ja ravintoloiden ovet ovat muutenkin kutsuvasti auki; valaistus on tunnelmallinen ja tuntuu, kuin olisi ulkomailla. Ehkä arkiympyröihin nähden olenkin.
Espan puistossa on pakko ihastella Kappelia suloisine ikkunoineen, jälleen kerran. Mahtavaa, että rakennusta ei ole purettu jossain repimisvimmassa ja korvattu kömpelöllä laatikolla.
Käännymme Kasarmikadulle ja jatkamme sieltä kohti Korkeavuorenkatua, jota seuraamme ohi Johanneksen kirkon, kunnes vaihdamme puolta ennen Tarkk'ampujankatua ja lähdemme palaamaan pohjoisemmaksi. On hyvä aika flaneerata ja silmäillä, mitä näkyy yläpuolelta siintävistä valaistuista huoneista alas kadulle. Harrastaa näyteikkunakommentointia, nauraa kimallevaatteille, ihmetellä kuinka pienet sisustusroinaliikkeet oikein elävät, pöyristellä kiinteistövälittäjän lappusista asuntojen hintoja, ilahtua Hankkijan lippiksistä ja Valmet- tai Massey Fergusonin t-paidoista vaatepuodin ikkunassa. Pysähtyä oranssin Fiat 600:n viereen ja sanoa ihan tosissaan, että se ON tilava perheauto, johon mahtuu hyvin viisi ihmistä ja pari rinkkaa. Muistella käyntejä Café Succes'n jättikorvapuustien äärellä. Oliko kauppa, jossa nyt myydään leipomotuotteita makeasta suolaiseen, mutta joka viime vuonna oli suklaaparatiisi loistavine konvehteineen, sama huoneisto jossa Marketta Sadri aikoinaan piti valokuvagalleriaa ja otti minusta kuvan? Siis ennen kuin siirtyi pitämään vain jo edesmennyttä Cafe Cameraa Museokadulle (sen seuraaja nykyään Cafe Photo).
Pienistä sadepisaroista ajoittain kostuneet pinnat toivat häivähdyksen syksyä. Päiväsaikaan keskusta tuntui olevan vain pelkkää hälyä. Iltakävely teki kaupungista kauniimman ja tuli levollinen olo.
Sofiankadulla tutkimme Helsingin kaupunginmuseon myymälän ikkunoita. Muutama turisti ottaa valokuvaa vanhasta puhelinkopista, muinaisjäänteestä meille kännykän orjille. Kadun eteläpäässä pyöreäpäisillä luonnonkivillä on asteltava taiten; samaan aikaan ei voi huolettomasti tuijottaa viereisen ravintolan ikkunoista sisään, ettei jalka lipsahda. On melko lämmin ilta ja ravintoloiden ovet ovat muutenkin kutsuvasti auki; valaistus on tunnelmallinen ja tuntuu, kuin olisi ulkomailla. Ehkä arkiympyröihin nähden olenkin.
Espan puistossa on pakko ihastella Kappelia suloisine ikkunoineen, jälleen kerran. Mahtavaa, että rakennusta ei ole purettu jossain repimisvimmassa ja korvattu kömpelöllä laatikolla.
Käännymme Kasarmikadulle ja jatkamme sieltä kohti Korkeavuorenkatua, jota seuraamme ohi Johanneksen kirkon, kunnes vaihdamme puolta ennen Tarkk'ampujankatua ja lähdemme palaamaan pohjoisemmaksi. On hyvä aika flaneerata ja silmäillä, mitä näkyy yläpuolelta siintävistä valaistuista huoneista alas kadulle. Harrastaa näyteikkunakommentointia, nauraa kimallevaatteille, ihmetellä kuinka pienet sisustusroinaliikkeet oikein elävät, pöyristellä kiinteistövälittäjän lappusista asuntojen hintoja, ilahtua Hankkijan lippiksistä ja Valmet- tai Massey Fergusonin t-paidoista vaatepuodin ikkunassa. Pysähtyä oranssin Fiat 600:n viereen ja sanoa ihan tosissaan, että se ON tilava perheauto, johon mahtuu hyvin viisi ihmistä ja pari rinkkaa. Muistella käyntejä Café Succes'n jättikorvapuustien äärellä. Oliko kauppa, jossa nyt myydään leipomotuotteita makeasta suolaiseen, mutta joka viime vuonna oli suklaaparatiisi loistavine konvehteineen, sama huoneisto jossa Marketta Sadri aikoinaan piti valokuvagalleriaa ja otti minusta kuvan? Siis ennen kuin siirtyi pitämään vain jo edesmennyttä Cafe Cameraa Museokadulle (sen seuraaja nykyään Cafe Photo).
Pienistä sadepisaroista ajoittain kostuneet pinnat toivat häivähdyksen syksyä. Päiväsaikaan keskusta tuntui olevan vain pelkkää hälyä. Iltakävely teki kaupungista kauniimman ja tuli levollinen olo.
Kommentit
Lähetä kommentti