Vaajakosken Naissaaressa auringonsäteet hivelevät parikymppistä pakkaslunta. Jalan alla lumi narskahtaa kaikuvasti ja tuntuu siltä, että yksikin askel kuuluu pitkän matkan päähän. Kävelen punatiilisen voimalan seinustan Liisanpolkua pitkin Uimalanniemelle, Saltunlahden rantaa kohti. Äsken reippaasti sinne kävellyt nainen palaa pettyneenä takaisin ja harmittelee, että avanto ei olekaan nyt auki. Uimapaikan laitteita vaivaa mitä ilmeisimmin sähkövika, koska pukuhuoneessakaan sähköt eivät toimi.
Palaan hyrisevän voimalan vieritse takaisin Naissaareen ja poikkean parkkipaikalta Eevanpolulle. Aurinkosaaren päiväkodin kohdalla ohitan äidin ja kaksi pientä poikaa, jotka kantavat liukureita. Toinen lapsista on huolissaan, menenkö heidän tielleen pilaamaan mäenlaskun. Kohta äiti huudahtaa kävelytien alapäästä pienemmälle:
"Istu liukurin päälle ja laske mäkeä!", mutta turhautunut nuorimies ei pääse veljensä mallin mukaiseen vauhtiin ennen kuin äiti palaa mäen päälle asettamaan laskijan oikeaan asentoon muovinpalaselle. Onneksi vauhtia sitten piisaa alamäessä!
Käytyäni talvilepoa viettävällä
Wanhan woimalan luona palaan takaisin Naissaaren puolelle kanavaa, kävelysillalla kumisevin askelin. Tuntuu oudolta, kun kanava on umpijäässä ja Vaajakoskea (entistä Haapakoskea) peittää rikkumaton hanki. Kanavan varressa ei kulje kunnon polkua (näen inhokkikylttini
Ei talvikunnossapitoa), mutta pääsen parin ihmisen ja koiran tallomia jalanjälkiä takaisin auratulle kävelytielle ja sieltä alajuoksulle.
Vastarannalla on vene talviparkissa. Hehkeä höyry nousee virtaavasta, jäätymistä vastaan tappelevasta vedestä ja saa unohtamaan yläpuolisen nelostien autovirran. Oletettavasti talvikalastajan kengillä tehdyt jäljet menevät laiturin päähän, mistä voi ihailla näkymää kapeikkoa pitkin iltapäiväauringon kultaamaan etelään. Että talvipolku osaakin olla kaunis!
Valovirkistäytymisen jälkeen menen leppoisaksi toviksi varjoon sisätiloihin, Naissaaren Kahvihuoneen huomaan. Suklaatorttua voisi iloisen emännän mukaan keventää kermavaahdolla, mutta tyydyn sittenkin raskaampaan vaihtoehtoon eli suussasulavaan suklaaherkkuun ilman kermaa...
Ihana pakkasteksti auringonpaisteineen. Minulla Naissaaressa vierailu taitaa jäädä keväämmälle, sitten kun sinne voi pyöräillä ilman että jäätyy. Jyväskylässä on vielä paljon paikkoja jonne aion keväällä ja kesällä tehdä pyöräretken.
VastaaPoistaNiin, ja ihana suklaakakku! Kyllä kannattaa vaeltaa, kun saa noin hyvän palkinnon
VastaaPoista(Suklaakakkua vieläkin muistellen)...Naissaari on Jyväskylän keskustasta tosiaan enempi pyöräretken päässä. Vaajakoskelle voi tietty matkata vaikka bussilla ja tutkia sitten maisemia jalkaisin. Meno-paluureissu kokonaan kävellen vie useamman tunnin.
VastaaPoistaKevään ja sulan maan tullen Naissaaren retkeen voi yhdistää myös kapuamisen ylös viereiselle Kanavuoren luontopolulle, kunhan kalliot eivät ole liian liukkaita kulkea. Sitten kahvilan herkkuja voi ainakin popsia hyvällä omatunnolla!
Samaa mieltä noista talvipoluista. Meillä täällä Hyvinkäällä kuljemme usein aika hyvin tallattuja polkuja. Eilen olivat erityisen kauniita kun aurinko porotti (!) täydeltä terältä ja puhdas hanki kimalteli. Ja lämpötilaero auringossa/varjossa oli suorastaan "käsin kosketeltava":-)
VastaaPoista