Siirry pääsisältöön

Vuoksenniskalta kirkolle

Aurinko kirkastuttaa maiseman niin upeaksi, että silmiä häikäisee sisällä saakka. Tilapäinen ulkonaliikkumiskielto estää nyt kävelylenkit, niinpä palautan mieleeni viime sunnuntain Imatralla. 

Vuoksenniskan halki kulkiessa tuntuu hieman surulliselta katsoa useita tyhjiksi jääneitä liikehuoneistojen ikkunoita. Imatran kaupunkikuva on hajanainen, sillä kaupungilla ei ole yhtä ainoaa keskustaa, vaan useita pienempiä; aiemmin näitä keskustoja olivat Imatrankoski, Tainionkoski ja Vuoksenniska, kunnes Tainionkoski käytännössä taantui asuinalueeksi ja sen syrjäytti uusia rakennuksia ja kauppoja houkutellut Mansikkala. Vuoksenniska on vielä hengissä, eikä toivottavasti annakaan periksi. On sinänsä kumma, että moni täysin väestömäärältään elinkelpoinen kaupunginosa/kylä/kuntakeskus kuihtuu vain siksi, että väki autoilee ennemmin kuin käyttää kävelyetäisyydellä olevia palveluita. 
 Vuoksenniskan ylpeys on Imatran ainoa elokuvateatteri Bio Vuoksi (1954, Märta Blomstedt, Matti Lampén), joka oli pitkään tyhjänä ja ilkivallan kourissa. Kerran kapusin itsekin kurkistamaan teatterikiinteistöä sisäpuolelta ja tuntui kurjalta nähdä suuri komea filmiprojektori maahan kaadettuna. Perinteikäs talo Torikadulla sai kuitenkin suojelijoita, korjausprojektin ja siitä tuli lopulta jälleen tyylikäs elokuvateatteri. Hienoa että vanha valomainoskin korjattiin!

Jatkan matkaani Vuoksenniskantien vartta eteenpäin. Täällä ei ole varistettu turhaan sepeliä kävelyteille, joten potkuri toimii mainiosti kulkupelinä - yksi, kaksi, kolme potkurihavaintoa! Metsän reunaa seurailevalta kävelytieltä on sitten poikettava pykälä oikealle Ruokolahdentien varteen, missä käyn kääntymässä Alvar Aallon suunnitteleman Kolmen ristin kirkon (1957) luona.

Lumi ja jää ovat tehneet vangitsevia luomuksia räystäille (tai niiden puutteessa) ja tajuan huomioni kiintyvän niihin miltei rakennusta enemmän.

Vuoksenniskan kirkko pitää ilahduttavasti ovensa auki vierailijoille päivittäin klo 10-15, ei vain jumalanpalveluksen aikaan. Oven pielessä on hauska pieni kyltti "Olen sisällä" ja siihen on Pekka-suntio raapustanut nimensä. Kurkistan sisälle valkoiseen kirkkosaliin, joka vaikuttaa levolliselta ja jotenkin kodikkaalta.
Jotain sinistä on muutamassa kohdassa valunut ulkoseinille, liekö kuparikatto luovuttanut väriainetta? Kävelen aurattua väylää tarkoituksenani kiertää kirkko kokonaan, mutta aurauskoneen käyttäjältä on loppunut into kesken kaiken; edessä on umpikuja. Siis täyskäännös.
Seinän pielessä lojuvat katkenneet jääpuikot kuin yhtäkkiä vaiennetut, hylätyt urkupillit.

Kommentit

  1. Alimmainen kuva on viehättävä. Katsoin sitä hetken ennen kuin luin mitä olet kirjoittanut siitä, enkä osannut päätellä, mitä oikeastaan olen katsomassa. Modernia taidetta. :)

    Anna

    VastaaPoista
  2. Jäästä syntyy mitä hienointa taidetta, ilman ihmiskäsien kosketusta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva