Brig O'Turk - Balquhidder, Skotlanti

Kävelyturistin osaani kuuluu päivän alkajaisiksi kyyti Loch Achrayn länsipäästä järven itäpuolelle, läheiseen Brig O'Turkiin. Sillä aikaa kun laukkuni matkaa eteenpäin autokyydillä, on minulla edessä 11 mailin tarpominen Balquhidderiin kevyen päivärepun kanssa. Vaikka Brig O'Turk on tosi pieni paikka, täälläkin saisi ajan kulumaan mukavasti kävelyretkillä ihan lähimaastossa, vaikkapa seuraamalla Trossachsin maisemissa säännöllisesti aikanaan käyneen, mm.  kirjailijana, runoilijana ja taidekriitikkona tunnetun John Ruskinin (1819-1900) jalanjälkiä tai esimerkiksi Mires walk- reitillä (mire = suo). Tai ihan vain kuljeskelemalla Loch Achrayn rantamaisemissa vailla sen kummempaa päämäärää, jos ei sitten innostuisi kapuamaan läheiselle Ben Venuelle, Ben A'anille tai käymään Loch Achraysta lyhyen matkan päässä sijaitsevalla Loch Katrinella, joka innoitti Sir Walter Scottin kirjoittamaan kuuluisan runonsa The Lady of the Lake...

Mutta mitä minä löpisen. Kohti Balquhidderia!

Brig O'Turkista on vain lyhyt, lehtimetsän suojaama matka asvaltoitua pikkutietä pitkin Glen Finglasiin. Ruskinin suojatti John Millais maalasi John Ruskinista siellä muotokuvan, mutta heidän välinsä rikkoutuivat, kun paljastui että Ruskinin Effie-vaimo oli rakastunut muotokuvamaalariin ja lähti tämän matkaan. Muotokuvan syntysijoille olisi vain pieni poikkeama, mutta käännyn P-paikalta ylämäkeen.

Chreag Blairin rinnemetsä peittää ensin näkyvyyden tieltä alas, mutta sitten vastaan tulee kivimuurin reunustama näköalapaikka. Alapuolellani on Glen Finglasin peilityyni vesiallas, jonka eteläpäässä on pato ja pieni vesivoimala. Täältä virtaa vettä parin joen ja Loch Achrayn kautta aina Loch Katrinelle, josta glasgowlaiset saavat juomavetensä.

Ennen kuin saavun avaraan laidunmaastoon, varoitetaan avoimessa portissa, että koirat pidettävä kytkettynä. Kun täällä nyt laiduntaa lampaita ja karjaa, oli alue ennen enemmän saksanhirvien valtakuntaa. Glen Finglasin alueen kuninkaalliset metsästysmaat olivat suosituimmillaan 1300-1700-luvuilla, jolloin täällä oli vielä myös paljon enemmän ikivanhaa metsää. Ja kuulemma rinteillä voi edelleen nähdä saksanhirviä ja muita luonnoneläimiä, kun on tarkkana. Mutta onpa veden pinta alhaalla!

Pysähdyn useammankin kerran hengittämään usvankosteaa ilmaa ja ihan vain katselemaan ympärilleni, avaan tien sulkevan leveän puuportin ja työnnän sen takaisin kiinni. Vuorten rinteet katoavat välillä vesihöyryyn, sitten pilkahtavat taas esiin ja huiputkin erottuvat, edes hetken verran. Jopa Mòine nan Eachin laki pilkahtaa. Maastopyöräilijä polkee vauhdilla ohitseni ja huudahtaa hyvät huomenet mennessään. Ruskeaturkkinen lehmä lajitovereineen ei korviaan lotkauta, mutta tuijottaa vakavilla silmillään, kun kävelen metrin päästä. Sitten vastaan tulee peräti kävelijä ja sitten tien laidan täyttää muutaman auton ryhmä, vieressään pari herraa ja koira. Vuorikävelijöitä vai metsästäjiä? Vaikea sanoa, sillä metsästyskausi on menossa, mutta laukauksia ei kuulu.

Olen kääntynyt pohjoiseen kulkevalle pikkutielle. Vasemmalla puolellani Mòine nan Each leikkii taas piilosta, samoin oikealla puolellani kohoava Benvane (821 m). Karttaan on merkitty muutamia pikku metsiköitä,  mutta ne ovat vähäpuisia viherikköjä. Kitukasvuisia ovat lehtipuut. Vuoristopuroja soljuu tiheään tien alitse kohti laakson pohjalla virtaavaa Allt Gleann nam Meannia.

Pikkutie on vähitellen tuonut minua yhä ylemmäs, ehkä lähemmäs 400 metrin korkeudelle merenpinnasta. Istahdan tien poskeen evästauolle, näköalana juuri kulkemani vuorten välinen laakso. Hotellista ostamani sandwich ei ole kovinkaan kummoinen verrattuna edellispäivän eväisiin aberfoylelaisesta lihakaupasta ja leipomosta, mutta onneksi otin hedelmiäkin matkaan. Kuuma teekin maistuisi, vaan nyt on pärjättävä kylmällä juomalla.

Sitten on aika erota ajokelpoisesta tiestä. Kivipaaden kyljessä lukee: Hill Path to Balquhidder. Ai polku? Missä? No onhan tuossa heinikossa joku näemmä kulkenut, mutta että tuo on ihan polku? Selvä homma. Vaan ei hätäpäivää, sillä näin avarassa maastossa suunnistaminen ei ole vaikeaa, vaikka välillä tulisikin valittua joku lampaiden tekemistä "poluista" sen ihmisjalkojen tekemän sijaan.

Vastaan tulee pitkän pitkä verkkoaita, joka kulkee vuoren rinteeltä toiselle. Siispä edessä lienee taas lammaskatraita. Jälleen uusi variaatio aidan ylittämisestä: näppärä porrastikas, jollaista pitkin määkijät eivät siis osaa omin neuvoin kavuta. Late Lammas selvittäisi kyllä tällaisenkin muutamalla loikalla!

Keli alkaa vähitellen kirkastua ja vetäytyvät usvapilvet paljastavat lisää maisemasta. Reittini kulkee malko suoraan pohjoiseen ja riittää, että kuljen aidan oikealla puolella ja käännyn oikealle ennen Creag Mhòrin (657 m) alapuolella virtaavaa joenpahasta ja selkeän neliskanttisena jo täältä saakka erottuvaa havumetsälänttiä. Ja niinhän siinä käy, että aika ajoin astelen pitkin varsinaista polkua, sitten huomaan seuranneeni lampaiden tallomaa uraa ja palaan taas tallauksille, jotka todennäköisimmin ovat sitä Hill Pathia.

Kuluu vain hetki, kun sinitaivas rävähtää esiin valkoharmaasta höttömerestä ja on kuin koko maiseman ylle vetäistäisiin samalla kerros lisävärejä. Myönnän, että olen erityisen heikkona vuoriin ja avariin rinteisiin, mutta  tämän hetken ja maiseman takia taisin juuri tänne tullakin. Kiitos Skotlanti ja Ylämaat!

Mustanaamaiset, kirjavajalkaiset lampaat seuraavat kulkuani mieluiten etäältä. Aina välillä reittini kulkee niiden mielestä ihan liian läheltä ja ketterät sorkkajalat kirmaavat välittömästi turvallisen matkan päähän.

Käännyn mutkasta oikealle, kiertäen Bealach a' Chonnaidhin rinteen ja valumavesien märkänä pitämä polku takaa kohtalaiset kurat housunlahkeille. Ymmärrän nyt, miksi monet vuorikävelijät pitävät säärystimiä tällaisellakin kelillä. Syksyn pehmeät sävyt takaavat kauniin maiseman, mutta toisaalta, täällä näyttää varmasti mahtavalta jokaisena vuodenaikana. Lopulta polku laskeutuu pikkutielle Ballimoren tilan luona ja jäljellä on enää muutaman kilometrin kävely Balquhidderiin. Järvialueelta tullut eläkeläispariskunta kävelee tovin kanssani yhtä matkaa tietä pitkin; he kysyvät, näinkö saksanhirviä, huomasinko sen ja sen kotkan. Heillä on kummallakin kiikarit kaulassa...

Alamäkeen viettävää tietä on kevyt kulkea. Tien varressa on sekä havu- että lehtimetsää ja niittyjä. Mäntyjen sekaan on istutettu tammen taimia, jotka on suojattu tukevien riukujen kannattelemilla verkkoaidoilla. Alempana laaksossa on niityn laidassa puolimatkan toteemipaalu. Minkähän puolimatkasta on kyse?

Loch Voil kimmeltää tyynenä vuorten välissä, kun saavun Balquhidderin hiljaiseen pikkukylään. Poni popsii rauhallisena heinää niityllä. Tätä voi sanoa enää edes postikorttimaisemaksi, koska näkymä on totta. Seuraavassa tienristeyksessä ravintolan mainos (4 mailin päässä) sanoo: Walkers welcome. Tämä on oikeasti mukavaa seutua! Näin lievästi sanottuna.

Matkalla majatalooni poikkean vielä Balquhidderin kirkkomaalle, mistä löytyvät sankarin ja lainsuojattoman viittaa kantavan Rob Royn maalliset jäännökset; ainakin niin hautakivessä sanotaan. Jotkut uskovat, että Rob Royn viimeinen leposija on toisaalla, mutta ainakin muutamassa teoksessa pidetään Balquhidderiä hänen aitona hautapaikkanaan. Hautakivet kertovat, että samassa haudassa ovat myös Rob Royn vaimo sekä kaksi poikaa.

MacGregor despite them, MacGregor heistä huolimatta... Tämä lisäys on tullut Rob Royn hautakiven yhteyteen vasta vuonna 1981.

Skotlannin reissun kävelyosuus on nyt päätöksessään; jäljellä on enää kotimatka Glasgow'n kautta seuraavana päivänä. Ennen lähtöä tuntui vähän lusmuilulta, että tällä kertaa joku toinen (patikointi- ja pyöräilylomiin erikoistunut Macs Adventure) hoiti yöpymisvaraukset, toimitti minulle reittikartat ja huolehti matkatavaroiden siirtämisestä paikasta toiseen kävelypäivien aikana - niin että osakseni jäi todellakin vain kävellä kevyen pikkurepun kera paikasta toiseen... Mutta olipa mukava reissu, tosi hieno reitti ja kivat majapaikat! Aterioista pakettiin kuuluivat vain aamiaiset eli eväät ja iltasyömiset huolehdin niin ikään itse, käytännössä majapaikasta suositelluissa ruokapaikoissa. Enkä pettynyt! Kävelypainotteisen loman voi siis tehdä myös ns. vähemmällä vaivalla, mutta kyllä tästä jäi kipinä tehdä Skotlannissa joskus pidempikin kävelyreissu. Saapa nähdä, tapahtuuko se sitten palvelupaketin kera vai sittenkin itse kaikki kamppeet kantaen.