Aberfoyle - Brig O'Turk, Skotlanti

Aberfoylen aamu on uneliaan hiljainen. Autoja surahtelee välillä pääkadun halki, mutta ne ikään kuin unohtuvat; liikkeellä on enemmän jalankulkijoita. Kylän halki kulkeva Forth-joki on niin tyyni ja kapea, etten meinaa uskoa sen virtaavan aina Pohjanmereen saakka. Utu peittää kylän yläpuolella olevan Craigmoren huipun.  Hankin vielä eväät, sitten lähden kapuamaan mäkeä ylös ja astun kiviportailta polulle. Polkujen risteyksessä on pidettävä  tuumaustauko (opasteita kun ei ole) ja suunnan varmistuksen jälkeen valitsen oikeanpuoleisen haaran.

Päällystetty, saniaisten ja kellastuvien lehtipuiden ympäröimä kävely/pyörätie tuo minut purolle ja pyöräilyreitin (7) merkki vahvistaa, että olen oikealla tiellä. Polun varrella on majan tapaisia rakennelmia ja ryömintäputkia. Seikkailupuisto? Usva leijuu metsän yllä, eikä pieniä tai isompia seikkailijoita näy eikä kuulu.

Asvalttipolku muuttuu hiekkatieksi ja lähtee kohoamaan ylemmäs, ruskan väreissä ilottelevien saniaisten välistä. Pistäydyin ennen Aberfoylesta lähtöä turisti-infossa ja siellä oli oivallinen kohokartta, josta näki konkreettisesti, mistä koillisen-lounaan linjalla vinosti Skotlannin halki kulkeva rajasiirroslinja eli Highland Boundary Fault kulkee. Rajasiirroslinja erottaa toisistaan Ylämaat ja Alamaat (keskisen ja eteläisen Skotlannin). Kun lämpö takin sisällä alkaa nousta, tuumaan että nyt viimeistään taidan olla Ylämaiden puolella.

Yhtäkkiä kuulen vasemmalla puolella olevien korkeiden kuusten joukosta kiljahduksia. Siellä näyttää olevan myös jotain rakennelmia puiden runkojen ympärillä. Ja vaijeri - aika huimaa vauhtia metsässä otetaankin kyytiä. Aberfoylessa on kuin onkin ihan oikea seikkailupuisto Go Ape, jonka alueella voi seikkailla yläilmoissa yhdellä Britannian pisimmistä köysiliukuradoista. Minä jatkan matkaa maan kamaralla.

Jossain alempana kohisee rinnettä alas vuoristopuro. Syksyinen lehtimetsä on kuin sadusta ja nauliudun toviksi paikalleni. Tammi on kieltämättä komea puu. Harmi että se ei kasva kotikontujen metsissä luonnonvaraisena!

Hieman ylempää löytyy sivupolku, jota pitkin pääsen katsomaan sitä, minkä äsken vain kuulin kohinana. Vesiputous lisää paikan tenhoa. Tänne voisi vaikka jäädä... Siitäkin huolimatta, että alkaa hissukseen pisaroida, vaan onneksi ei rankasti.

Matkani jatkuu metsäautotietä, joka nousee edelleen loivasti ylämäkeen. Havumetsän jälkeen tulee vastaan aukkopaikka:  hakkuualue varoituskyltteineen. "Sorry - this trail is closed due to tree felling operations". Aika hiljainen metsätyömaa, sillä metsäkoneiden ääntä ei kuulu... Seuraa erittäin tarkka kartantutkimishetki. Päätän tulkita, että saan jatkaa matkaa suoraan, koska "sulkutiedote" oli vasemmalle johtavan uran vieressä ja suoraan kulkevan metsätien varressa on vain varoituksia, ei ehdotonta kulkukieltoa. Tie muuttuu liejuiseksi, mutta ei se mitään.

Vielä puolen päivän jälkeenkin metsässä leijuu usva ja on äänetön tunnelma, vaikka ihan hiirenhiljaista ei oikeasti olekaan. Jokunen lintu visertelee, välillä kauempaa kantautuu moottorin hurinaa, sitten kuulen jälleen lähinnä takkini kahinaa ja askelteni ääntä.

Naavapartaiset männyt kertovat omaa tarinaansa siitä, kuinka puhdasta ilma täällä on. Taivallan tänäänkin sekä Loch Lomond & The Trossachs  -kansallispuiston että sen sisällä olevan Queen Elizabeth Forest Parkin alueella. Skotlannissa kansallispuisto ei tarkoita samaa kuin meillä; kansallispuistoon kuuluva alue koostuu pitkälti yksityismaista, eikä hakkuitakaan ole kielletty. Loch Lomond & The Trossachs-kansallispuiston alueella asuu yli 15 000 ihmistä - sekin kertonee jotain. Täällä kansallispuistojen lavea tehtävä on suojella niin maaseutua, luontoa kuin kulttuuriperintöä.

Kanervankukat eivät enää hehku kirkkaimmissa väreissään, violetti on taipunut maanläheisempään sävyyn. Vasemmalle puolelleni jää Duke's Pass ja  ohitan pienen lammen, Lochan Reoidhten, ennen kuin saavun puomille ja polkujen risteykseen.

Nyt löytyy ihan karttakuvan kanssa tieto, että punaisella merkitylle alueelle (jolta juuri tulin) ei olisi ollut asiaa metsätöiden vuoksi. No, metsätöistä kertoivat vain tukkipinot välillä liejuisen tien varressa,  joten vaaran paikkaa ei todellakaan ollut. Säästyinpä turhalta kiertotieltä. Eipä ole Suomessa tullut törmättyä vastaaviin kieltolappuihin.

Metsäautotie kaartaa seuraavaksi alas Loch Drunkielle. Tämä kolmen järven kautta kulkeva Forest Drive -tie avattiin vuonna 1977 sen kunniaksi, että kuningatar Elisabet II oli ollut tuolloin hallitsijana 25 vuotta.Väistän pari kertaa ohi ajavia autoja pientareelle. Kapea tie on merkitty ihan opastein autoille yksisuuntaiseksi - fiksu ratkaisu, koska levennyksiäkään ei juuri ole.

Loch Drunkie ei sitten ole saanut nimeään mistään viskitarinasta, vaan se pohjautuu gaelinkieliseen Loch Drongaidh -nimeen, joka tarkoittaa 'järveä harjanteiden välissä'. Istahdan järven rantaan evästauolle. Parinkymmenen metrin päässä pariskunta pystyttää telttaa ja kohta myös avolaavun tapaista nuotiopaikan eteen. Mäntyyn on kiinnitetty lappu, joka muistuttaa Skotlannin "jokamiehenoikeuksista" ja siitä, että tässä saa telttailla vapaasti. Mutta muista haudata vessajätöksesi, älä vaurioita tai kaada puita ja vie roskat mukanasi.

Kun nousen ylös rantakiveltä, aurinko tulee lumoavasti esiin rinnekuusikon takaa. Palaan metsätielle kevein askelin.

 Havupuiden vastapainoksi tietä reunustavat myös upeat, syksystä innostuneet lehtipuut.

Mutta kannattaa katsoa paitsi eteenpäin, myös sivuilleen. Kun jatkan matkaa metsätietä pitkin, puhkeaa Loch Drunkien ylle sateenkaari. Mikäs tässä on kulkiessa! Tie kaartaa järven toiselle laidalle, mistä löytyy toinen taukopaikka, karttoja ja opasteita lyhyille poluille Loch Drunkien maisemissa sekä siisti wc-rakennus. Oma karttani kertoo, että loppumatka Brig O'Turkiin kulkee käytännössä tätä samaa pikkutietä ja loivasti alamäkeen, joten helppo reitti on edessä.

Välillä aurinko menee pilveen, mutta Ben Ledi tulee jälleen esiin. Siispä Loch Venachar on jälleen lähellä. Järven rantaniityllä ei nyt laidunna lehmiä, joten portit ovat auki ihan luvallisesti. Sitten aurinko tulee jälleen esiin ja kuljen ajatuksissani ohi maatilan, koska unohdan katsoa karttaa.

Syynä on se, että häikäistyn vasempaan kaartavan tien takaa kohoavasta näkymästä. Ei voi olla totta! Loch Achray, Ben A'an, metsät ja sinivalkoinen taivas! Ihan mieletön näky. Kävelen vielä tovin eteenpäin, kunnes älyän ottaa kartan taskusta ja tajuan, että minun olisi pitänyt kääntyä maatilan kohdalta vastakkaiseen suuntaan. Maisemaihastelun jälkeen käännyn takaisin, avaan maatilan portin ja sujahdan possuaitauksen vierestä Black Water-joen rantatielle. Vanhan kivisillan ylitettyäni poikkean The Byre Inn -pubissa, tassuttelen virallisen määränpääni eli Brig O'Turkin kyläpahasen ympäri ja käyn aikani kuluksi vielä teehuoneessa kupposella, mutta en malta enää jäädä odottamaan sovittua autokyytiä majapaikkaan. Koska Loch Achrayn toiseen päähän on vain muutama kilometri, rimpautan kyytiperuutuksen ja lähden taas kävelemään.

Loch Achrayn rantamaisemissa on nimittäin nautinto kävellä, vaikka aurinko onkin taas ehtinyt mennä pilveen. Ben A'an loimottaa edelleen vastarannalla, mistä voi poimia myös muutamia rakennuksia, kuten kivikirkon ja epäilyttävästi linnaa muistuttavan rakennuksen. Tigh Mor rakennettiin kuitenkin alun perinkin The Trossachs -hotelliksi.

Oma yösijani löytyy tätä vaatimattomammasta pytingistä, mutta silläpä on nimikkolehmät. Onkohan tämä nyt sitten Fenella, Fiona, Kyle vai Katrine? Hyviä unia joka tapauksessa.