Siirry pääsisältöön

Aberfoyle - Brig O'Turk, Skotlanti

Aberfoylen aamu on uneliaan hiljainen. Autoja surahtelee välillä pääkadun halki, mutta ne ikään kuin unohtuvat; liikkeellä on enemmän jalankulkijoita. Kylän halki kulkeva Forth-joki on niin tyyni ja kapea, etten meinaa uskoa sen virtaavan aina Pohjanmereen saakka. Utu peittää kylän yläpuolella olevan Craigmoren huipun.  Hankin vielä eväät, sitten lähden kapuamaan mäkeä ylös ja astun kiviportailta polulle. Polkujen risteyksessä on pidettävä  tuumaustauko (opasteita kun ei ole) ja suunnan varmistuksen jälkeen valitsen oikeanpuoleisen haaran.
Päällystetty, saniaisten ja kellastuvien lehtipuiden ympäröimä kävely/pyörätie tuo minut purolle ja pyöräilyreitin (7) merkki vahvistaa, että olen oikealla tiellä. Polun varrella on majan tapaisia rakennelmia ja ryömintäputkia. Seikkailupuisto? Usva leijuu metsän yllä, eikä pieniä tai isompia seikkailijoita näy eikä kuulu.
Asvalttipolku muuttuu hiekkatieksi ja lähtee kohoamaan ylemmäs, ruskan väreissä ilottelevien saniaisten välistä. Pistäydyin ennen Aberfoylesta lähtöä turisti-infossa ja siellä oli oivallinen kohokartta, josta näki konkreettisesti, mistä koillisen-lounaan linjalla vinosti Skotlannin halki kulkeva rajasiirroslinja eli Highland Boundary Fault kulkee. Rajasiirroslinja erottaa toisistaan Ylämaat ja Alamaat (keskisen ja eteläisen Skotlannin). Kun lämpö takin sisällä alkaa nousta, tuumaan että nyt viimeistään taidan olla Ylämaiden puolella.
Yhtäkkiä kuulen vasemmalla puolella olevien korkeiden kuusten joukosta kiljahduksia. Siellä näyttää olevan myös jotain rakennelmia puiden runkojen ympärillä. Ja vaijeri - aika huimaa vauhtia metsässä otetaankin kyytiä. Aberfoylessa on kuin onkin ihan oikea seikkailupuisto Go Ape, jonka alueella voi seikkailla yläilmoissa yhdellä Britannian pisimmistä köysiliukuradoista. Minä jatkan matkaa maan kamaralla.
Jossain alempana kohisee rinnettä alas vuoristopuro. Syksyinen lehtimetsä on kuin sadusta ja nauliudun toviksi paikalleni. Tammi on kieltämättä komea puu. Harmi että se ei kasva kotikontujen metsissä luonnonvaraisena!
Hieman ylempää löytyy sivupolku, jota pitkin pääsen katsomaan sitä, minkä äsken vain kuulin kohinana. Vesiputous lisää paikan tenhoa. Tänne voisi vaikka jäädä... Siitäkin huolimatta, että alkaa hissukseen pisaroida, vaan onneksi ei rankasti.

Matkani jatkuu metsäautotietä, joka nousee edelleen loivasti ylämäkeen. Havumetsän jälkeen tulee vastaan aukkopaikka:  hakkuualue varoituskyltteineen. "Sorry - this trail is closed due to tree felling operations". Aika hiljainen metsätyömaa, sillä metsäkoneiden ääntä ei kuulu... Seuraa erittäin tarkka kartantutkimishetki. Päätän tulkita, että saan jatkaa matkaa suoraan, koska "sulkutiedote" oli vasemmalle johtavan uran vieressä ja suoraan kulkevan metsätien varressa on vain varoituksia, ei ehdotonta kulkukieltoa. Tie muuttuu liejuiseksi, mutta ei se mitään.
Vielä puolen päivän jälkeenkin metsässä leijuu usva ja on äänetön tunnelma, vaikka ihan hiirenhiljaista ei oikeasti olekaan. Jokunen lintu visertelee, välillä kauempaa kantautuu moottorin hurinaa, sitten kuulen jälleen lähinnä takkini kahinaa ja askelteni ääntä.
Naavapartaiset männyt kertovat omaa tarinaansa siitä, kuinka puhdasta ilma täällä on. Taivallan tänäänkin sekä Loch Lomond & The Trossachs  -kansallispuiston että sen sisällä olevan Queen Elizabeth Forest Parkin alueella. Skotlannissa kansallispuisto ei tarkoita samaa kuin meillä; kansallispuistoon kuuluva alue koostuu pitkälti yksityismaista, eikä hakkuitakaan ole kielletty. Loch Lomond & The Trossachs-kansallispuiston alueella asuu yli 15 000 ihmistä - sekin kertonee jotain. Täällä kansallispuistojen lavea tehtävä on suojella niin maaseutua, luontoa kuin kulttuuriperintöä.
Kanervankukat eivät enää hehku kirkkaimmissa väreissään, violetti on taipunut maanläheisempään sävyyn. Vasemmalle puolelleni jää Duke's Pass ja  ohitan pienen lammen, Lochan Reoidhten, ennen kuin saavun puomille ja polkujen risteykseen.
Nyt löytyy ihan karttakuvan kanssa tieto, että punaisella merkitylle alueelle (jolta juuri tulin) ei olisi ollut asiaa metsätöiden vuoksi. No, metsätöistä kertoivat vain tukkipinot välillä liejuisen tien varressa,  joten vaaran paikkaa ei todellakaan ollut. Säästyinpä turhalta kiertotieltä. Eipä ole Suomessa tullut törmättyä vastaaviin kieltolappuihin.
Metsäautotie kaartaa seuraavaksi alas Loch Drunkielle. Tämä kolmen järven kautta kulkeva Forest Drive -tie avattiin vuonna 1977 sen kunniaksi, että kuningatar Elisabet II oli ollut tuolloin hallitsijana 25 vuotta.Väistän pari kertaa ohi ajavia autoja pientareelle. Kapea tie on merkitty ihan opastein autoille yksisuuntaiseksi - fiksu ratkaisu, koska levennyksiäkään ei juuri ole.
Loch Drunkie ei sitten ole saanut nimeään mistään viskitarinasta, vaan se pohjautuu gaelinkieliseen Loch Drongaidh -nimeen, joka tarkoittaa 'järveä harjanteiden välissä'. Istahdan järven rantaan evästauolle. Parinkymmenen metrin päässä pariskunta pystyttää telttaa ja kohta myös avolaavun tapaista nuotiopaikan eteen. Mäntyyn on kiinnitetty lappu, joka muistuttaa Skotlannin "jokamiehenoikeuksista" ja siitä, että tässä saa telttailla vapaasti. Mutta muista haudata vessajätöksesi, älä vaurioita tai kaada puita ja vie roskat mukanasi.
Kun nousen ylös rantakiveltä, aurinko tulee lumoavasti esiin rinnekuusikon takaa. Palaan metsätielle kevein askelin.
 Havupuiden vastapainoksi tietä reunustavat myös upeat, syksystä innostuneet lehtipuut.
Mutta kannattaa katsoa paitsi eteenpäin, myös sivuilleen. Kun jatkan matkaa metsätietä pitkin, puhkeaa Loch Drunkien ylle sateenkaari. Mikäs tässä on kulkiessa! Tie kaartaa järven toiselle laidalle, mistä löytyy toinen taukopaikka, karttoja ja opasteita lyhyille poluille Loch Drunkien maisemissa sekä siisti wc-rakennus. Oma karttani kertoo, että loppumatka Brig O'Turkiin kulkee käytännössä tätä samaa pikkutietä ja loivasti alamäkeen, joten helppo reitti on edessä.
Välillä aurinko menee pilveen, mutta Ben Ledi tulee jälleen esiin. Siispä Loch Venachar on jälleen lähellä. Järven rantaniityllä ei nyt laidunna lehmiä, joten portit ovat auki ihan luvallisesti. Sitten aurinko tulee jälleen esiin ja kuljen ajatuksissani ohi maatilan, koska unohdan katsoa karttaa.
Syynä on se, että häikäistyn vasempaan kaartavan tien takaa kohoavasta näkymästä. Ei voi olla totta! Loch Achray, Ben A'an, metsät ja sinivalkoinen taivas! Ihan mieletön näky. Kävelen vielä tovin eteenpäin, kunnes älyän ottaa kartan taskusta ja tajuan, että minun olisi pitänyt kääntyä maatilan kohdalta vastakkaiseen suuntaan. Maisemaihastelun jälkeen käännyn takaisin, avaan maatilan portin ja sujahdan possuaitauksen vierestä Black Water-joen rantatielle. Vanhan kivisillan ylitettyäni poikkean The Byre Inn -pubissa, tassuttelen virallisen määränpääni eli Brig O'Turkin kyläpahasen ympäri ja käyn aikani kuluksi vielä teehuoneessa kupposella, mutta en malta enää jäädä odottamaan sovittua autokyytiä majapaikkaan. Koska Loch Achrayn toiseen päähän on vain muutama kilometri, rimpautan kyytiperuutuksen ja lähden taas kävelemään.
Loch Achrayn rantamaisemissa on nimittäin nautinto kävellä, vaikka aurinko onkin taas ehtinyt mennä pilveen. Ben A'an loimottaa edelleen vastarannalla, mistä voi poimia myös muutamia rakennuksia, kuten kivikirkon ja epäilyttävästi linnaa muistuttavan rakennuksen. Tigh Mor rakennettiin kuitenkin alun perinkin The Trossachs -hotelliksi.
Oma yösijani löytyy tätä vaatimattomammasta pytingistä, mutta silläpä on nimikkolehmät. Onkohan tämä nyt sitten Fenella, Fiona, Kyle vai Katrine? Hyviä unia joka tapauksessa.

Kommentit

  1. Paikoin maisema voisi olla vaikka Suomesta, mutta nuo suuret lehtipuut ja taustan vuoret muistuttavat paikasta. Mukava kulkea virtuaalisesti mukanasi. Näyttää olevan kävelijän toivepaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - hyvin kotoisalta näytti monin paikoin! Mutta sitten edessä kohoaa vuori jos toinenkin... Skotlannissa on maisemia on joka lähtöön ja reittejä vaikka kuinka, lyhyistä pitkiin, helpoista vaativiin. Hauskaa on sekin, että kävelyturistit huomioidaan Skotlannissa ja eteläisessä naapurissaan ihan oikeasti.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la