Siirry pääsisältöön

Mäkrän talviretkellä, Koli

Kolin aamu toi eteeni huikean sinitaivaan ja valkohangen kynttiläkuusineen. Mikä paratiisi, ja juuri sopiva lumikengillä koettavaksi!

Ukko-Kolilla on peräti valmiiksi merkitty lumikenkäilyreitti, mutta emme kääntyneet sille, vaan tassuttelimme aluksi lumikengät kainalossa Ukko-Kolin huipulle. Kansallismaisemaa ihailemaan lähteneet kävelijät ovat tallanneet polut niin koviksi, että lumikenkiä ei hotellin lähitienoon maisemia tutkaileva välttämättä tarvitse. Paitsi jos haluaa poiketa polulta ja nauttia hohtavista hangista vapaakävelijänä!

Pieliselle huipulta avautuva näkymä sykähdytti, kuten aina. En millään pysty kyllästymään tähän avaraan järvimaisemaan, oli kesä tai talvi. Auringon kirkkaus teki kaikesta vielä niin paljon huikeamman näköistä, että mietin koko ajan, onko tämä totta. Ja sitä, miten mahtavaa on saada kokea tällainen sää Kolilla - pieni pakkanen, kevyt puuterilumi, valkopeitteiset puut, sinitaivas.
Entä minne jatkaa matkaa? No tietenkin Mäkrälle (kuvassa tummana erottuva vaara). Lähtiessämme Ukko-Kolin huipulta eteenpäin sonnustauduimme lumikenkiin. Seurasimme rinteillä välillä pätkiä lumikenkäilyreitistä, mutta välillä hypähdimme tekemään omia jälkiämme lumeen.

Purolanaholla pidimme tuumaustauon. Lähteäkö ihan varmasti Mäkrälle, minne nousu on kiitettävän rankka, vai tehdäkö sittenkin kevyempi maastolenkki? Seuralaiseni polvi oikuttelee joskus, mutta kiusaus oli liian kova hänellekin. Emme siis lähteneet oikaisemaan Ikolanahon tulipaikalle, vaan päädyimme jatkamaan matkaa ylös Mäkrälle.

Edelliset lumikenkäilijät olivat tehneet jälkiä (ensisijaisesti) hiihtäjille lanatun leveän uran vasemmalle puolelle, joten siirryimme itsekin sinne, mutkittelemaan metsässä kohti seuraavaa eli Purolanahoa. Purolanaholla melkein avasimme eväspussin. Mutta ei nyt sentään vielä, ei edes suklaata! Aholla sijainneista rakennuksista on vain pieniä jäänteitä jäljellä puiden katveessa.

Sitten alkoi nousu Mäkrälle.
Olemme kerran peräti hiihtäneet Mäkrälle - tai voiko sitä uuvuttavaa haarakäyntiä hiihtämiseksi sanoa? - mutta lumikengillä on tullut sinne noustua pari kertaa aiemmin. Tiesimme edellisiltä retkiltämme, että edessä olisi muun muassa selkää lämmittävä urakka, sisältäähän rinne melkoisen jyrkkää nousua. Joku oli ehättänyt kapuamaan lumikengillä ylös ennen meitä ja reitti näytti niin passelilta, että päädyimme seuraamaan samoja jälkiä. Siitä huolimatta piti muutaman kerran pitää paussia nousuissa ja tunsin, kuinka hiki valui pipon alla.

Vaan kapuamisurakka kannatti: maisemat Mäkrältä ovat mahtavat. Ukko-Koli ja moni muu Kolin vaarajonon nyppylä näkyvät Mäkrältä pohjoiseen ja alhaalla mitä avarinta maisemaa hallitsee Pielinen.
Maisemia kylliksi katseltuamme lampsimme omia polkujamme Mäkrän länsirinteelle suoraan auringonpaisteeseen, joka oli huikean häikäisevää. Lumipeitteiset puut olivat todella kuin sadusta. Kyllä täältä napapiirin eteläpuoleltakin löytyy silmiähivelevän kaunista talvimaisemaa!
Koska rinne oli niin jyrkkä, katsoimme parhaaksi seurata vanhoja jälkiä hieman alemmas ja siellä vastaan tuli vihrein maalimerkein merkitty reitti (kesäreitti Mäkrän polku) joka oli niinikään lumikenkäilijöiden aiemmin tallaama. Kuljimme suorahkoa, lumipeitteisten puiden kattamaa polkua kuin tunnelissa ikään. Olo oli epätodellinen. Voiko tällaista olla? No voi. Kolilla!
Polun ylärinteen puolella kallioiden kyljestä paljastui upeita jääpuikkoja, kuin vuorenpeikkojen irvisteleviä hammasrivejä. Mitähän kaikkea lumen alla onkaan vielä kätkössä?  Lopulta pääsimme tavoitteeseemme, Ikolanahon varaustuvan viereiselle tulipaikalle, johon teimme pienet tulet makkaranpaistoa varten. Jotkut onnettomat nuotioistuskelijat olivat jättäneet tulipaikan ylle käännettävän ritilän liekkien ylle liian pitkäksi aikaa ja ritilä oli palanut jatkuvassa, kovassa kuumuudessa ihan puhki. Niin yksinkertainen asia: kun et paista tai keitä mitään nuotiolla, käännä metalliritilä pois tulenliekkien päältä. Onneksi tuvan ulkoseinustalla oli makkaratikkuja, joten pystyimme paistamaan eväsmakkaramme.
Ikolanaholta palasimme lumikenkäjälkiä pitkin aluksi kohti Purolanahoa, mutta valitsemamme jäljet koukkasivatkin ahon ohi ja olimme pian taasen saman ladun vieressä, jota olimme seuranneet kohti Mäkrää mennessämme. Enää jäljellä oli ylämäkitaival kohti lähtöpaikkaamme Ukko-Kolilla... Lumikenkäily Kolin maastossa ei todellakaan jätä kylmäksi!

Kommentit

  1. Hieno retkipäivä kansallismaisemassa. Minkä verran upotti umpihangessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei upottanut pahasti, mutta sen verran että tuli taajaan pysähdeltyä, vaikka alla olikin kevyt pakkaslumi ;)

      Poista
  2. Oih ja voih, ihanat näkymät!!!

    VastaaPoista
  3. Oih ja voih, ihanat näkymät!!!

    VastaaPoista
  4. Moi! Upeita kuvia! Koli on melkein hienompi talvella, kuin kesällä.
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi vaikea sanoa, kumpi vuodenaika kolahtaa enemmän. Itse olen kyllä käynyt täällä useammin talvella, mutta joka kerta on ollut tosi hieno reissu.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la