Siirry pääsisältöön

Räsävaaran maisemissa, Koli


Olin jo pari kertaa aiemmin Kolilla ollessani aikonut käydä Räsävaaralla, mutta aina se oli jäänyt tekemättä. Räsävaarahan ei ole Kolin kansallispuiston alueella, vaan ihan "tavallisen" metsän keskellä, muutaman kilometrin päässä Kolin kylästä. Muistin kuulleeni, että siellä on ainakin laavu. Niinpä pakkasin reppuun vähän evästä ja lähdin kävelemään Ukko-Kolilta polkua pitkin kolmisen kilometriä alas Kolin kylälle.


Lumikengät olivat myös mukana, mutta tarkemman kartan puutteessa päätin mennä tietä pitkin niin pitkälle kuin mahdollista, että ehtisin valoisan aikana Ukko-Kolille takaisin. Pikkuteiden auraamisestakaan ei ole aina takeita. Aluksi kävelin kylältä reilun kilometrin kuutostielle johtavaa tietä ja ohitin mitä hauskimman polttopuumökin! Sitten tuli vastaan oikealle osoittava viitta Räsävaaran näkötorni 3,2 km. Niin, näkötorni! Sen olinkin unohtanut.

Pikkutie oli aurauksen jäljiltä ja tuntui vähän tyhmältä roikottaa lumikenkiä käsissä, mutta en ollut älynnyt napata kyytiin remmiä, jolla sitoa lumpparit reppuun. Ja lumikenkiä saattaisi kuitenkin tarvita. Tie kaartoi vasempaan ja sen viereen ilmestyi latu, joka oli jo merkitty Ahmahiihdon tunnuksin (Ahmahiihto on joka vuosi maaliskuun puolivälissä). Ladulla viiletti vain yksi hiihtäjä.


Autojakaan ei tiellä näkynyt, joten sain tallata pikkutietä kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa, katsella täälläkin upeita lumen tai kuuran peittämiä puita. Siellä täällä tien varren puissa näkyi oransseja maalitäpliä. UKK-reitin merkkejä? Ainakin UKK-reitin viitat tulivat vastaan ja reitti kääntyi Räsävaaralle johtavalta tieltä oikealle. Hanki oli reitin kohdalla rikkumaton.


Loiva nousu jyrkkeni aavistuksen ja sitten saavuin risteykseen, josta vasemmalle kääntyi Ahmahiihdon latu, suoraan eteenpäin jatkui aurattu tie ja oikealla näkyi Räsävaaran autio, mutta siisti laavu. Lyhyen matkan päässä rinne jyrkkeni ja näkötornille ohjaava viitta sojotti toki ylöspäin. Tuli viimein aika pistää lumikengät jalkaan. Arvelin, että moottorikelkan ylöspäin johtava ura todennäköisesti veisi sekin näkötornille, mutta eihän sen seuraamisessa olisi ollut lumikenkäin haltijalla mitään itua.


Nousin jyrkähköä rinnettä varovasti lumikengillä ylös, sillä olin normaaliin tapaani jättänyt sauvat autoon. Sauvat helpottavat kulkua, mutta koska pidän myös kameraa matkassa, tykkään siitä että kädet ovat vapaina myös lumikenkäillessä. Joku onneton oli rämpinyt rinnettä alas ilman lumikenkiä ja hänen kahlausjälkensä näkyivät syvinä onkaloina hangessa, mikä ei helpottanut omaa askellustani, mutta sitten älysin siirtyä hänen jäljistään vapaalle hangelle ja kulku oli heti helpompaa, eikä upottanutkaan niin paljoa.

Taivaan sävyt vaihtelivat jatkuvasti. Mitä kaikkia sinisen sävyjä sitä onkaan keksitty!


Kavuttuani ylös hain jo katseellani näkötornia, mutta sitten huomasin että maa nousi edelleen. Lumikuusien seasta ei toisaalta ollut helppoa erottaa näkötornia, tai sitten sen olisi pitänyt nousta todella korkealle puunlatvojen yläpuolelle.


Jäniksen jälkiä riitti, niin puikkelehtimassa kuusien lomitse kuin niiden alta; ainakin yksi oli käynyt ruokailemassa lehtipuun oksilla ja papanoimassa hangelle. Kun katsoin rinteestä Ukko-Kolin suuntaan, oli maisema siellä utuinen; pilviverho peitti sinitaivaan, joka oli jo hetken aikaa ilahuttanut minun taivaltani Räsävaaralla.

Painalsin omia lumikengänjalanjälkiäni puhtaalle hangelle, huokailin Pielisen suuntaan avautuvan talvimaiseman ihanuutta. Ja haravoin jälleen katseellani maisemaa, yrittäen erottaa kuusien välistä jotain tornin rakenteita muistuttavaa.

Sitten minut palkittiin: näkötorni olikin jo hyvin lähellä! Torni oli vaaraviimojen sokerihuurteiseksi kuorruttama ja tiesin heti sen nähtyäni, että näköalat olisivat aikamoiset. Riisuin lumikengät jalastani ja kapusin varovasti (puuaskelmat olivat osin lumiset) jyrkkiä rappusia ylös saakka ja vedin hupun piponi päälle. Tuuli puhalteli poskiani punaisiksi. I love Koli, oli joku raaputtanut huurrelumeen.


Voi mieletön! Räsävaaran näkötornista saa täydellisen 360 asteen näkymän Kolin alueen maisemiin - niin vaaroille, silmänkantamattomiin jatkuviin metsiin kuin Pieliselle. Toisesta Kolin alueen näkötornista Ryläykseltä on toki hieno maisema sieltäkin, mutta Räsävaaran torni vie mielestäni siitä voiton. Ukko-Kolilla ei maisemiin tornia tarvita, mutta sieltäpä ei näe yksiltä jalansijoilta maisemia joka suuntaan.

Valot ja varjot liukuivat maisemassa, pilviverho heittäytyi välillä sankempana hämärtämään näkymää kaukaisuuteen ja alkoi piilotella sinitaivasta. Ei se mitään. Nautin avarasta tilasta, vapauden tunteesta. Koko maailma avautui ympärilläni.


Lähdin käpsyttelemään lumikengillä takaisin laavun suuntaan, mutta koukkasin vielä jyrkänteen reunan kautta. Se kannatti, sillä rikkumattoman hangen keskeltä löytyi pieni kyltti, joka kertoi Eero Järnefeltin maalanneen juuri tältä paikalta guassin Metsälampi vuonna 1895. Luminen maisema oli tietty hiukkasen erinäköinen kuin taulussa, mutta heti alkoi kiinnostaa se alkuperäistyö. Se olisi hauska nähdä!


Paluumatkan riemuja olivat loivasti ja ihanasti alas viettävä tie Räsävaaralta alas sekä pysähdys marjapiirakalle ja teelle Kolin Ryynäsessä. Sain siellä jätettyä repun kyyditettäväksi takaisin Ukko-Kolille, mutta lumikengät kulkivat sinne ylämäkeen kanssani käsissä ja osan matkaa jalassakin. Ihan kiva kuntolenkki siis. Ylämäki, alamäki... Yhtä kaikki, olen yhtä mieltä Räsävaaran torniin lemmenviestin raapustaneen kanssa: I love Koli!

Kommentit

  1. Moi! Räsävaara on jäänyt pikkasen Kolin varjoon. Itse kipusin Räsävaaralle viime kesänä, mutta kamerani sanoi retken alussa kaput, joten en saanut upeista maisemista julkaisukelpoisia kuvia. Mikä tietenkin on vain yksi syy lisää palata joskus paikalle :)
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiina - minulla tyssäsi retken videointi akun pelleilyyn, joten piti tyytymän vain valokuviin ;)

      Odotan itse, että pääsen myös sulan maan aikaan Räsävaaralle!

      Poista
  2. Jopa on upea näkymä tuolta tornista. On ollut hieno retki myös sään suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aika mykistynyt, kun olin kavunnut ylös. Mahtavan hieno paikka.

      Poista
  3. Huikeat maisemat siellä!

    Tuollaiset näköalatornit, joista oikeasti näkee kauas, ovat ihania löytöjä. Usein tornit ovat alimitoitettuja, kun puiden kasvu on rakennusvaiheessa tainnut unohtua. Pelkkä puiden latvojen katselu ei juurikaan sykähdytä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Monesta korkealla olevasta paikasta ei enää näe kauas, kun puut ovat ehtineet kasvaa ja näkymät ovat umpeutuneet - oli näköalatornia tai ei. Keski-Suomessa on muutama hieno korkea torni, jotka ovat niin korkeita että yläilmoista näkee kauas, esimerkiksi Multialla (Kiiskilänmäki), Keuruulla (Himmaanmäki) ja Leivonmäellä (Kuhasenmäki). Räsävaaran maisemat vetävät kyllä niistä voiton...

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la