Siirry pääsisältöön

Itsenäisyyspäiväyöretkellä 2017


Ai että itsenäisyyspäiväyöretkelle? Ei Linnan juhlia telkkarista vaan #metsälinnanjuhlat? Tottahan toki! Konnevetinen Mikko Lemmetti (blogi: Sinisen repun kirous) keksi kutsua koolle porukan Retkipaikkaankin kirjoittavia bloggaajia talvitunnelmaiselle retkelle, yhtenä aatoksena myös testata Savotan Hawu-telttaa & kamiinaa. Koska ajankohta osui itsenäisyyspäivään, tuli tästä tietysti samalla #Suomi100-itsenäisyyspäiväyöretki. 

Pakkasin kamat rinkkaan, kaapaisin valonlähteeksi myrskylyhdyn ja lähdin Rinkkaputki-blogin Annen & Heikin kimppakyydillä Konnevettä. Mukaan hyppäsivät vielä upeita valokuvia ottava Ulla Keituri ja hänen reipas koiransa Kitka.

Perillä Mikon ikiomassa laavuparatiisissa meitä jo odoteltiinkin; teimme matkalla lähiruokamutkan ja poikkesimme Juonolan tilalle hakemaan aimo kimpaleen illaksi tulilla paistettavaa entrecôtea. Turusta asti ajelleet Caj (hutkai.fi-blogi) ja puolisonsa Katja olivat saapuneet paikalle jo yösydännä. Tässä retkessä oli hauskaa se, että jokainen kohtasi aivan uusia ihmisiä: itse olin tavannut aiemmin livenä noin puolet porukasta.


Koska päivänvaloa oli vielä eli enää hetki jäljellä, oli heti askaroitava testitelttamme pystyyn. Mikko oli roudannut teltan kamiinoineen laavulle ja näin isolla porukalla pystytys kävikin sutjakasti. Kevyt ja pikkuruinen kamina sujahti sisälle ja kohta Mikko laski savutorven katon reiästä läpi. Kamina valmiina käyttökuntoon! Koepoltto kertoi kohta, että hyvin palaa ja sisätila alkoi heti lämmetä.

Hawu 4 on tarkoitettu 2-4 immeiselle ja meitä oli käymässä sinne yöunille kolme; kaksi yöretkeläistä oli valinnut nukkua omissa teltoissaan, kaksi taasen laavun suojissa. Minä olin ihan innoissani siitä, että nukahtaessa saisi nauttia lähilämmityslaitteesta.


Pian hämärä alkoi laskeutua, lyhyt talvipäivä vaipua mailleen. Laavulle viritetyt tulet sekä lyhdyt valaisivat mukavasti retkipaikkaamme, kun alkajaisiksi söimme nyyttäriperiaatteella tuomiamme välipalasyömisiä. Mikko on nikkaroinut kivan katoksen laavun edessä olevalle kotakeittiölle, niin että lumisadekaan ei olisi tässä haitannut.

Mikko on myös ansioitunut luolaseikkailija, eikä malta pysyä poissa isommista kallion- tai kivenkoloista. Niinpä vuorossa oli pian lähiretki: isäntämme lähti opastamaan meitä läheisille luolille, jotka oli aluetta tutkiessaan löytänyt.



Hoksasin luolakävelylle lähtiessämme, että hupsista, otsalamppuni oli sittenkin jäänyt kotiin. Myrskylyhtyä en viitsinyt lähteä metsään roikottamaan, joten päätin pärjätä kävelyretkellä ilman omaa valonlähdettä. Lumihämärissä näkee kulkea ihan kohtalaisesti myös vailla valaisinta ja toisten valokeiloista oli luvassa apua hankalampiin paikkoihin.

Ensimmäistä luolaa lähdimme hakemaan viereisestä metsästä, missä tallailimme hieman höttöisessä maassa ja loikkasimme pariin otteeseen iloisesti solisevan metsäpuron ylitse.


Sitten edessämme oli kallioseinämä ja kohta Mikko katosi kapeasta välistä, rohkaisten muita tulemaan perässään. Tila oli sen verran kapea, että sinne ei kannattanut koko porukan kerralla ahtautua - etenkin kun takaisin piti peruuttaa samaa reittiä. En itse ole äärimmäisen ahtaiden paikkojen ystävä, joten tyydyin suosiolla kurkistamaan muiden otsalamppujen valossa luolaa siitä etuosan puolelta.


Sulanderin Heikki kameroineen könysi ihan tyytyväisenä peremmälle. Voi olla, että minäkin uskaltaisin tehdä tutkimusmatkoja jossain luolissa, mutta silloin pitäisi olla myös yllä luolakönyämiskamppeet. Ja matkassa se otsalamppu.


Ensiluolan jälkeen jatkoimme matkaa tietä pitkin toisen kallion juurelle ja siellä meitä odotti lippaluola. Lippaluolat ovat enemmän minun makuuni siinä mielessä, että niissä ei olla ahtaissa onkaloissa, vaan vain mukavasti kalliokatoksen suojissa. Tässä lippaluolassa oli niin reilusti tasaista tilaa, että siihen olisi voinut hyvin oikaista vaikka yöksi.


Herrat tutkivat luolan laitamia tarkemminkin ja pyydystelivät toisiaan kameroiden muistikorteille kallionlohkareiden välistä. Sitten nälkä alkoi vaivata seuruettamme ja suuntasimme kohta takaisin laavu-telttaleiriimme. Ruokaa!

Lemmetin Mikko ei pidä porukoita nälässä.


Retki-isäntämme Mikko opiskeli vastikään eräoppaaksi ja on selvästi sisäistänyt sen, että nälkä ei saa hänen luotsaamillaan retkillä tulla. Se olisikin mahdotonta, sillä olisimme takuuvarmasti tulleet erinomaisesti jo pelkästään Mikon Keittiön herkullisilla muurikkajuureksilla ja mahtavalla loimulohella. No, koska olin tullut entrecôte-pihvit lunastaneeksi, paistoin ne toisella pannulla lisukkeeksi.

Caj nauttimassa #Suomi100-retkiruokaa
Elävillä tulilla valmistettu itsenäisyyspäivän juhla-ateria maistui näin hyvässä seurassa todella erinomaisesti!


Katja & Caj hemmottelivat meitä vielä glögillä ja pikkumakeilla herkuilla, joita jaksoimme popsia enää valitettavan vähän, kun sitä suolaista tuli jo syötyä sen verran runsaasti. Istuimme iltaa laavun suojissa vielä pitkään turinoimassa, kunnes uni alkoi hiipiä silmiin ja tuli aika vetäytyä itse kunkin omalle yöpuulleen.

Kömmimme Annen kanssa ensimmäisinä Hawu-telttaan ja Anne tekaisi nopsasti pienistä koivuklapeista tulet kaminaan. Eikä aikaakaan, niin teltta alkoi mukavasti lämmetä. Se teki hyvää, sillä olimme istuneet pitkään paikallemme laavulla. Nautin suuresti paitsi makuupussista, myös teltan nopeasti lämpenevästä ilmasta. Kamina alkoi kyllä aika pian näyttää hurjalta, sillä metalliosien materiaali on sen verran ohutta, että sekä kamina että savupiippu lämpiävät tosi nopsaan punahehkuisiksi. Tulipesää ei siis kannata ahtaa täyteen, pienemmälläkin tulella tehoa riittää. Kaminan päällä voisi hyvinkin hoitaa myös ruuanlaiton ja teeveden keittämisen.

Ja sitten unta palloon!

Kun aamu koitti, huokaisin syvään. Teltta oli kuitenkin oikein jees (vaikka emme kipinämikkovuoroja pitäneetkään - Mikko ei suostunut venyttämään isännän rooliaan niin pitkälle!) ja untuvamakuupussissa tarkeni hyvin, mutta testiversioni makuualustasysteemistä osoittautui riittämättömäksi.

Olin ottanut antiikkisen Karrimatin päälle toisen solumuovialustan ja täydentänyt sitä lämpöeristemukavuuskokeilu mielessä lampaantaljalla, mutta niinpä vain jäivät yöuneni pätkittäisiksi; heräsin lukuisia kertoja hakemaan parempaa asentoa. Selkäni ei tätä nykyä tykkää kovasta unialustasta, joten ensi kerraksi on mietittävä pehmeämpi ratkaisu. Todennäköisesti kokeilen vielä vanhaa, kesäkäytössä ollut ilmatäytteistä alustaani lampaantaljan & 1-2 solumuovialustan kera.


Nautimme kukin omista eväistä aamiaiset aamutulilla, sitten piti erkaantua ja heittää hyvästit toisiin suuntiin matkaaville. Oli tosi hassua matkata aamupäivällä savuntuoksuisena takaisin Jyväskylään, tehdä pikainen siistiytyminen ja lähteä sitten loppupäiväksi töihin.

Vaan kylläpä oli ikimuistoinen ja aivan huippu itsenäisyyspäiväyöretki, erinomaisessa seurassa! Samalla kun kiitän kanssaretkeläisiä, annan lämpimän suosituksen: aina kannattaa lähteä retkelle ja kokeilla jotain uutta - vaikka sitten itsenäisyyspäivän kunniaksi :)

P.S. Sama retki Mikon sanoin eli Metsälinnanjuhlat. Nyt.
Retkipaikka: Missä olitkaan kun Suomi täytti 100 vuotta - testissä Hawu4 -teltta 
Rinkkaputki: Metsälinnanjuhlat Suomi100 ja testissä Hawu4

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la