Lumikenkäretkellä Rummakon patikkareitillä, Toivakka

Lauantaiaamu oli jo pitkällä, aurinko pilkotti lupaavasti. Äkkilähtöretken aika, mutta minne? Miten olisi Rummakon patikkareitti Toivakassa? Keitin termariin teevedet, pakkasin repun, täydensin eväät ja nappasin vielä matkalla kyytiin Minnan, joka oli samana aamuna kysellyt Keski-Suomen Outdoor Siskojen Facebook-ryhmässä retkiseuraa. Tapasimme tällä retkellä ihan ensimmäistä kertaa.

Ajoimme Toivakan Ruuhimäelle metsämaisemiin, missä tämän vuoden toistaiseksi lämpimin päivä ei ollut vielä tehnyt lumesta liian raskasta lumikenkäilyyn. Rummakon patikkareitillä oli sekä vanhoja lumikenkien painaumia että kovaksi jähmettyneitä kengänjälkiä ja ihan aluksi päätimme kokeilla, pärjäisikö retken jopa ilman lumikenkiä.

Käväisimme Ala-Rummakon rannassa toteamassa, että eipä onnistuisi; ne kovettuneet kengänjäljet johtivat vain jäälle saakka. Siispä noudimme lumikengät autolta ja aloitimme polun alusta. Nuoliopaste osoitti lammen rannasta vasemmalle.

Nautimme hiljaisesta maisemasta ja lähdimme kapuamaan ylös kallioista rinnettä, seuraten edellisen lumikenkäilijän jälkiä ja reittiä merkitseviä punapäisiä keppejä. Jyrkimmässä kohdassa avittajana on myös kevyt köysikaide.

Mäen päällä männyn kyljestä erottui pieni kuvio. Kelosydän! Polku haarautui kahdeksi ja käännyimme vasemmalle seuraamaan myötäpäivään kulkevaa reittiä.

Lumikengistä oli todellakin iloa, sillä edellisen kenkäilijän kovettuneissa kuoppapainanteissa ei olisi ollut niin kiva tallustaa. Lumppareilla pystyimme askeltamaan missä mielimme. Tasaisella hangella oli toki kivempi kulkea. Huomasimme kuitenkin, että plussakeli teki lumesta jo tahmaisempaa ja aika usein piti potkaista lumikenkien pohjiin tarttunutta lunta pois. Onneksi ei kuitenkaan ollut vielä ihan pahin tarralumikeli.

Pienten notkelmien jälkeen reitti kapusi jälleen ylemmäs ja saavuimme korkeammalle. Näköalapaikkaa vartioi yksinäinen kelo.

Kelopuista voi löytyä tarkemmalla katsomisella aina vaikka mitä. Tämä yksilö oli jännästi sivusta halki.

Liekö lumen alla hakkuuaukea tai ei, mahdollisti se joka tapauksessa maisemat kaukaisuuteen. Ilman näkötornia ei täältä 360 asteen maisemia irtoa, mutta kivasti tulee tunne siitä, että ollaan korkealla! Heinälamminvuoren korkein kohta yli 180 metrin korkeudessa tulee vastaan vain jos kiertää ihan koko patikkareitin, mutta me tyydyimme tähän maisemasiemaukseen ja laskeuduimme sitten pykälän takaisin päin.

Lähdimme nimittäin jatkamaan matkaa oikoreittiä, joka ystävällisesti oli merkitty sekä opastetauluihin että maastoon. Seurasimme sinipäisiä puukeppejä, joiden vieressä oli edelleen myös vanhempia lumikengän jälkiä ja eritoten jänöjussien käpälänjälkiä. Entä olikohan tuossa kulkenut ilves?

Reittimerkinnät

Neulaset täplittivät hankea. Missä seuraava reittitolppa? Tämän reitin merkinnöissä ei ole käytetty maalitäpliä puissa, vaan pelkästään lyhyehköjä reittimerkkikeppejä. Sulan maan aikaan polku erottuu hyvin, mutta näin lumiseen aikaan huomasin miettiväni, että jokunen lisämerkintä eli maalitäplä silmän korkeudelle puihin parantaisi reitin näkyvyyttä maastossa.

Ei se mitään, sillä lumikengillä pystyimme joka tapauksessa menemään juuri sieltä, mistä huvitti. Eivätkä matkat olleet tällä reitillä pitkiä.

Kohti laavua

Oikaisimme suorinta tietä Ylä-Rummakolle. Lammen toiselta puolelta olevalta laavulta nousi hento savujuova: laavulla oli jo joku.

Asteltuamme lammen valkoista hankea pitkin laavulle laitoimme lumikengät huilaamaan. Aika kahvi- ja teekupposen ja muiden eväiden.

Laavulle aiemmin saapunut savolaismiesten parivaljakko oli ehättänyt tehdä nuotion ja vaikka se ei ollut vielä lähelläkään hiillosta, paistoin silti makkarani.

Oli ihana istua nauttimassa tästä talvipäivästä juuri täällä, höpötellä hetki nuotiotulen vieressä, kevättalven kirkkaan auringon kiillottaessa hillittyjen tuulilumiraitojen hankea.

Heitimme hyvästit laavuyöpyjille ja lähdimme läpsyttelemään lumikengillä Ylä-Rummakon ylitse.

Vastarannalla palasimme merkitylle reitille, joka nosti meidät vielä kerran kumpuileviin mäkimaisemiin. Rummakon patikkareitillä on kivasti vaihtelevuutta. Nyt emme tosin voineet päätellä, miten helppo- tai vaikeakulkuinen jossain jalkojemme alla ollut polku oli, koska lumi tasoitti kulkupinnan.

Aurinko vilkutteli valojaan puunrunkojen lomasta. Huomasimme pian lähtöpaikan lammen eli Ala-Rummakon jalkojemme juuressa, kalliorinteen alla. Mutta ihan oikeasti, olimmeko jo tutussa polkuristeyksessä? Pakkohan se oli uskoa, kun ne alkumatkan köysikaiteet tulivat rinteessä vastaan.

Lumikenkäretkeltä saunaan

Ympyrälenkin jälkeen palasimme samaa lumikenkäjälkeä takaisin autolle. Ja sitten hurautimme Hankasalmelle: retkipäivän lopuksi palkitsimme itsemme avoimen savusaunaillan saunomisella Revontulessa. Ei ollenkaan hassumpi yhdistelmä, lumikenkä- ja saunaretki, ja nyt oli bonuksena vielä uusi retkeilijätuttavuus. Tällaisiakin äkkilähtölähiretkiä voi tehdä tavallisena talvilauantaipäivänä!

Rummakon patikkareitti

Lähtöpaikka ja pysäköinti: Ajo maantieltä 618 Tauluntielle, jolta 1,5 km päästä kääntyy Ranta-Kankaistentie, jota ajetaan noin 500 m pienelle P-paikalle. Kartta Rummakon patikkareitin lähtöpaikkaan

Rummakon patikkareitti (punaiset reittimerkit) kiertää yhteensä 4,5 kilometrin lenkin Ruuhimäen vaihtelevassa maastossa. Oikopolun lyhentämä reitti (oikaisu: siniset reittimerkit) on noin 3 km pitkä. Ranta-Kankaistentien parkkipaikalla voi retken aluksi tehdä repussa tulipaikalle mukaan kannettavaksi polttopuut. Lisätietoja: Toivakan ulkoilureitit.