Halloween Hike 2020 Kannonkoskella
Halloween Hike -tapahtuma oli kangastellut mielessäni aiemminkin, mutta vasta tänä syksynä onnistuin ottamaan siitä tarpeeksi selvää ja harkitsemaan ilmoittautumista. Halloween Hiken reiteissä oli valinnanvaraa välillä 30-160 kilometriä, kulkumuotona pyöräily, polkujuoksu tai kävely. Suoritusaikaa maastossa oli pyhäinpäivän viikonloppuna enintään perjantai-illasta la-su aamuyölle saakka, mutta pääosin vasta lauantaiaamusta alkaen.
Kysäisin vielä ystävääni matkaan mukaan ja pienen mietinnän jälkeen päädyimme ilmoittautumaan 30 km:n matkalle, näin ensikertalaisina. Tietysti kävellen.
Halloween Hike -startti Kannonkoskella
Halloween Hikessa ei nimittäin kuljeta omia oikaisureittejä poimimassa rasteja, vaan seurataan reittikartalle piirrettyä reittiä ja kartalle merkityissä rastipaikoissa tehdään leimaus puhelimella. Leimaus onnistuu vain, kun sijainti on tismalleen oikea.
Peikon pesällä oli porukkaa sinne saapuessamme, mutta sopu sijaa antoi ja oma rastikuvaushetki tässä pienessä lippaluolassa järjestyi, ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa kakkosrastia kohti.
Tuntui kyllä hassulta kulkea ennalta määriteltyä reittiä, kun tähän saakka olen saanut valita kulkiessani, minkä polun tai tien valitsen matkallani määränpäähän. Huomasimme, että kyllä tähän tarkkaan kartanlukuun saa oikeasti paneutua myös siinä vaiheessa, kun kakkosrastin leimauspiste lähestyi. Ai se onkin tuolla.
Kolmosrastia kohti olikin kurvattava taas asutuksen kautta eli Kannonkosken keskustan tuntumasta. Vanhempaa väkeä tuli kyllä muutama vastaan, mutta että vanhuksia?! 30 indikoi meille tänään edessä olevan taipaleen pituutta.
Pikkutietaipaleen jälkeen ylitimme Piispalan suuntaan johtavan tien ja marssimme linjaa seuraten melko pehmoista kärrypolkua kolmosrastia leimaamaan. Muita kävelijäporukoita ja polkujuoksijoita oli näköpiirissä tässä vaiheessa vielä useita, mutta pian metsäautotielle käännyttyämme väki harveni niin, että muita ei juuri näkynyt vähään aikaan.
Kun tämä väärän vänkyrä koivu osui näköpiiriin, palautui mieleeni taivallukseni Keski-Suomen maakuntauraa pitkin Piispalaan monen vuoden takaa. Silloin ohitin tämän uljaan yksilön myöhään illalla. Mahtavaa, että mutkarunkoinen koivu on edelleen pystyssä! Se on todellinen maisemapuu.
Ihastelimme kuulaan, mutta usvaisen aamupäivän edetessä naavatupsujen koristamia puita ja nautimme hiljaisuudesta ympärillämme. Muistelin, että tämä kivikeko oli jossain kartassa merkitty vanhaksi rajapyykiksi.
Kartanluku oli tässä vaiheessa helppoa (vaikka meinasimmekin kerran epähuomiossa kaartaa toiselle uralle), sillä reitti eteni pitkään melko suorana. Aloimme saavuttaa edellämme ollutta ryhmää. Kohta pitäisi kääntyä vasemmalle nelosrastia etsimään.
Alkumatkan kuiva kulku-ura muuttui sitten reilusti kosteammaksi. Useasti kolotettu kelo tarkkaili yhä hitaammin etenevää Halloween Hike -porukkaa. Askelten sijaa sai katsoa tarkkaan.
Nelosrastin tuntumassa reittiviiva kulki pahimmillaan tällaisessa kuravellissä ja me kävelijätkin (eivät vain pyöräilijät) saimme arvuutella, mistä pääsisi kulkemaan vähimmin kurakylvyin. Onneksi tätä riemua kesti vain hetken ja reittijälki salli meidän kohta kääntyä kuivemmalle väylälle! Tämä ei siis ole maakuntauran nykytila…
Tovin kuluttua useampikin joukkue pysähtyi miettimään polkuhaarassa, mihin suunnata. Mekin epäröimme, valitsimme ensin väärin (emmekä olleet ainoat…) mutta sitten otimme kartan taas tarkempaan syyniin ja palasimme pikkupätkän takaisin päin. Jep, tuonne sittenkin. Pieni välipala oli selvästi tarpeen, että ei tulisi enempiä pummeja!
Reitin varrella ei täällä päin ollut asutusta, mutta pari rakennusta kuitenkin: ohitimme ensin kodan, sitten vastaan tuli Karhukalliolla hieno näkötorni. Totesimme, että meillä ei ole mikään kiire, joten päätimme nakata reput selästä ja kavuta ylös näkötorniin.
Vaikka näkötornista ei tällä usvaisella säällä ollutkaan mikään huikea näköala kaukaisuuteen, oli ympäröivässä, karussa ja upean hiljaisessa syysmaisemassa jotain lumoavaa.
Karhukallion näkötornin rappuset ovat muuten aika jyrkät. Häähninmäen näkötornin portaita voi kulkea huonojalkaisempikin, näitä sen sijaan ei.
Halloween Hiken reitin varrella todella riitti naavan verhoamia puita. Tämä aivan polun viereinen, hieman aavemainen kuusi oli yksi vaikuttavimmista. Tästä olisi ollut aika jännä taivaltaa yöllä Halloween Hiken merkeissä…
Polku muuttui yhä paremmaksi, kun maakuntauran reitti toi meitä lähemmäs Piispalaa. Välillä emme nähneet ketään muita, sitten vastaan pölähti polkujuoksijoita ja pyöräilijöitä, jo paluumatkallaan reitin pohjoiselta kääntöpaikalta.
Ylitimme Sinisen tien ja suuntasimme Öijänniemeen.
Öijänniemessä meitä odotti täydellisen tyyni järvimaisema: kirkas, upea Kivijärvi.
Öijänniemen laavulla pidimme monen muun lailla pienen evästauon. Saapuessamme tulipaikalla savusi vielä nuotiokin. Teki hyvää istahtaa alas ensimmäisen kerran koko matkalla ja syödä eväsleivät, edessä avautuvaa Kivijärvi-maisemaa katsellen.
Öijänniemestä seurasimme polkua aivan Kivjärven tuntumassa, ylitimme taas Sinisen tien ja jatkoimme hiekkarantamaisemissa kohti Piispalaa.
Piispalassa oli noin puolimatkan krouvi: siellä oli ihanasti kahvila avoinna uimahalli-jäähalli-rakennuksen yhteydessä. Kunnon tauko ja kuuma kaakao herkkujen kera antoivat meille lisää virtaa paluumatkaa varten.
Paluureitistä osa kulki tuttua polkua pitkin. Kannonkoskelle oli maakuntauraa pitkin enää 7,5 kilometriä, mutta meidän paluureittimme kiertäisi pidempää kautta.
Halloween Hike -liikennettä molempiin suuntiin näkyi edelleen; meitä kävelijöitä paluumatkalla, mutta yhä useampi pyöräilijä vielä menomatkalla kääntöpaikalleen. Jäljellä olevista valoisista tunneista oli syytä ottaa kaikki irti.
Maakuntauran reitille oli ilmestynyt upouusi kota! Juhanin kota näytti tosi kivalta ja pari Halloween Hike -polkijaa piti siellä ruokataukoa, mutta me emme tohtineet jäädä pitkäksi aikaa huilailemaan.
Moikkasimme taas jo aiemmin kohtaamaamme Minnaa, joka viiletti kohta ohitsemme metsäautotiellä. Meidänkin oli syytä pitää reipasta tahtia, sillä hämärän laskeutuminen oli yhä lähempänä.
Yhä useampia fillaristeja polki meitä vastaan. Taisivat olla niillä pisimmillä matkoilla eli yli 100 kilometrin reiteillä.
Käännyimme toisen joukkueen perässä metsäautotieltä vasemmalle ja pääsimme leimaamaan rastin 13 onnistuneesti. Sitten enää kolme rastileimausta ennen maalia!
Hämärä oli jo todellisuutta, eikä pilkkopimeä ollut enää kaukana. Otsalamppuja kaivettiin esiin ja napsautettiin päälle, heijastimet erottuivat.
Sen verran oli hämärää, että teki jo tiukkaa skannata maastosta polku-uraa. Emmekä olleet suinkaan ainoita epätietoisia, mistä se oikea polku löytyisi. Edessä oli sitten pätkä aikamoista rytöä, mutta taistelimme sen läpi, koska matka seuraavalle tienpohjalle oli onneksi lyhyt. Valokeilat vasemmalla puolellamme kertoivat, että se suora, tismalleen oikea ja helppokulkuinen reitti olikin ollut ihan vieressä.
Ja tulihan se tie sieltä, radan ylityksineen. Leimasimme rastin 14.
Ai niin, kahden hengen tiimillämme oli tosiaan vain yksi otsalamppu; Iitun upouusi ja kuulemma tosi hieno otsalamppu oli vahingossa jäänyt päiväksi huilaamaan yöpaikkaamme. Selvisimme kuitenkin hyvin, sillä valokeilaa riitti hetkittäin näkökentän avuksi muiltakin kulkijoilta ja kun pääsimme taas vieretysten kävelemään metsäautotietä tai vastaavaa, suuntasin oman otsalamppuni valokeilan molempien eteen.
Ylitimme autotien ja lähdimme viimeiselle pimeätaipaleelle, joka oli onneksi melko lyhyt. Pellon kulmalla olleen rastin jälkeen suuntasimme metsäpolulle ja käväisimme sen jälkeen pienteollisuusalueella ennen viimeistä rastileimausta ennen maalia. Etsimme vielä kerran polkua (okei, siitä toisesta otsalampusta olisi ollut apua!) fillaristihalloweenilaisen kanssa; iloksemme viimeinen oikea polku löytyi ja saavuimme tuota pikaa maaliin Kannonkosken koululle.
Olin etukäteen arvioinut, että voisimme hyvässä lykyssä olla perillä jopa iltakuuden maissa ja niin kävikin; noin 30 km:n reitin aikamme jäi alle 8 tunnin. Nappasimme maalista vielä eväspussit matkaan, säntäsimme Kannonkosken Saleen ostamaan lisää iltasapuskaa ja hurautimme sitten väsyneinä, mutta onnellisina takaisin yöpaikkaamme Saarijärven Häkkilään.
Loppuhuili Häkkilässä Koskelan tilalla
Me kolmenkympin tallaajat olimme ennakoineet mahdollista varhaista maastoon lähtöä lauantaiaamulle ja halusimme pian huilaamaan Halloween Hiken jälkeen. Niinpä olimme varanneet koko viikonlopuksi lokoisan yösijan aittamajoituksesta läheltä Pyhä-Häkin kansallispuistoa Saarijärven Häkkilästä, sympaattiselta Koskelan tilalta. Ei tarvinnut sitten ajella aamuvarhaisella / iltapimeällä Jyväskylä-Kannonkoski -väliä.
Koskelan tilan isäntä pitikin aivan mahtavasti huolta siitä, että saimme Halloween Hike -päivän päätteeksi rentoutua oikein kunnolla. Meitä odottivat saapuessamme valmiit tulet pihapiirin viereisellä laavulla – täydellistä, kun olimme ostaneet illaksi makkaraa!
Eikä siinä vielä kaikki: astelimme laavulta vielä kynttilälyhtyjen ja myrskylyhtyjen valaisemaa polkua rentoutumaan taivaallisessa eräsaunassa, jonka pehmoiset löylyt hivelivät niin sielua kuin ruumista. Tunnelmallisesta eräsaunasta pääsi vielä pulahtamaan melkoisen raikkaana virtaavaan Peltojokeen. Minulle riitti yksi pikadippaus Peltojoessa, Iitu rohkeni useammankin. Hyvää teki!
Siitä kelpasikin sitten kellahtaa uinumaan syvää unta aittakamarimme mukaville patjoille.
Eikä siinä vielä kaikkia: ulkoiluhenkistä viikonloppua täydensi vielä sunnuntainen kävely lähitienovilla Pyhäkankaan karsikossa sekä Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Tämä viikonloppu oli siis erinomainen irtiotto arjesta!
P.S.
Kiitos MaastoMahti Halloween Hikesta – tämä eka kerta ei tainnut olla kohdallamme viimeinen 🙂
Kommentit
Lähetä kommentti