Rämpimistä ja liukumista Muuramen Isolahdessa

Lainassa liukulumikengät, tai karvapohjasukset – rakkailla etenemisvälineillä tuntuu olevan monta nimeä. Olen tottuneempi lumikenkäkävelijä kuin hiihtäjä, siksi ihka ensimmäinen, lyhyt kokeilu liukulumikengillä edellisenä viikonloppuna jopa jännitti, mutta selvisin. Vieläpä hyvillä mielin.

Lähdimme lauantaina lainakamoilla pienelle metsäretkelle Muuramen Isolahteen, tarkoituksena nauttia hiljaisuudesta ja oppia lisää liukulumikengillä / karvapohjasuksilla liikkumisesta. Auto Isolahden koulun ja luistelukaukalon viereiselle parkkipaikalle, sitten reput selkään ja ohi omakotialueen, kohti metsää.

Hunterin liukulumikengät.

Minulla oli allani 120-senttiset eli pikkuisen muinaisia minisuksia pidemmät suksimet. Pehmeää, upottavaa pakkaslunta riitti yllin kyllin.

Suksenkärjet lipuivat eteenpäin jossain lumen alla. Kun erehdyimme menemään isompien puiden suojista mäntytaimikkoon (latvat killuivat reilusti päidemme yläpuolella, ei siis mitään taimivauvoja), oli hidasteena sekä pusikkoa että ojia ja palasimmekin kohta takaisin väljemmille lumille. Noilla lyhyemmillä töpöttimillä pystyi toki pujottelemaan ahtaammistakin paikoista , mutta etenkin 147 cm pitkät OAC:t kaipasivat väljempää lumiväylää.

Eikä siinä mitään, kyllä minustakin oli kivempi työnnellä itseäni eteenpäin aikuisten kuusten ja mäntyjen seassa kuin oksaviidakossa.

Vähän matkan päästä vastaan tuli kelkalla ajettu ura. Ja sinipäisiksi maalattuja puukeppejä.

Hetkonen, senhän täytyi olla… Keski-Suomen maakuntaura! Nauhakin roikkui puussa! Eli tutussa paikassa oltiin. Olin viimeksi kulkenut jalkapatikassa tästä joskus sulan maan aikaan, kun maasto näytti hiukkasen toisenlaiselta.

Lähdimme seuraamaan kelkkauraa (jonka päälle oli ehtinyt sataa hyvä kerros lunta) ja reitti toi meidät kohta Rummakkolammen viereen. Niinpä hylkäsimme kelkkauran ja suuntasimme upottavaan lumeen, Rummakkolammen jäälle.

Sieltä nousimme taas takaisin maakuntauran väylälle ja hiihtelimme sitä pitkin ensin pohjoiseen, sitten etelään, kunnes saavuimme Rummakkolammen taukopaikalle.

Jyväskylän ulkoilukarttaan Rummakkolammen taukopaikka (joka ei siis ole itse lammen rannassa) on merkitty laavuksi, mutta kyseessä on oikeasti taukokatos, jossa on pöytä penkkeineen. Saattaa olla, että katoksen vieressä on myös tulipaikka, mutta sitä ei lumikinosten alta näkynyt.

OAC:n liukulumikengät (147 cm).

Nostimme liukulumikenkämme nojalleen taukokatosta vasten, kaivoimme repusta termospullon, teekuksat ja evässämpylät ja istahdimme evästauolle. Varalta matkassa ollut makkarapaketti lähtisi kotiin odottamaan seuraavaa retkeä.

Paluumatkalla eteneminen oli huomattavasti sujuvampaa, sillä meillä oli nyt allamme itse suksimamme ura alla ja pieni mäenlaskukin sujui, vieläpä kaatumatta.

Karvapohjasukset ovat hauska tuttavuus! Kovalla lumipohjalla (kuten tien laidassa) ne tuntuvat kyllä luistavan vähän minne sattuu, mutta kun lunta on alla enemmän, on niillä suksittelu leppoisan mukavaa. Ja ehdottoman kivaa vaihtelua latuhiihdolle, kun reitin saa todellakin valita ihan itse!

Oma retkemme oli nyt vain muutaman kilometrin mittainen, mutta hieman jäi nälkä lähteä pidemmällekin retkelle liukulumikengillä. Ihan Jyväskylään asti en olisi kuitenkaan rohjennut lähteä liukulumikengillä vetelemään, vaikka nuo entisen Keski-Suomen maakuntauran vanhat opasteet sinne houkuttelevasti osoittivatkin…