Keski-Suomen maakuntaura: Laajavuori - Ladun Maja

Tuntuu uskomattomalta, ettei maa ole vieläkään kokovalkoinen ja metsät lumen peitossa. On siis käytettävä tilaisuutta hyväksi ja lähdettävä reitille, joka normaalisti olisi ainakin osittain latukoneiden ajelema ja siksi kävelijöiltä kielletty. Taskussa on jälleen kerran muutama sivu mustavalkokopioita Keski-Suomen maakuntauran karttalehdistä (1986), kun lähden liikkeelle. Hauskaa astua maakuntauran vanhan reitin polkuosalle lähes kotiovelta: pisteviiva ohjaa minut Kortepohjan rantamaisemiin Rautpohjanlahdelle ja sieltä Emännäntien ja Korteniityntien kautta Laajavuoreen.
Laajavuoren rinteillä on toki lunta, mutta laskijoita näkyy niukalti - ymmärrettävistä syistä. Alarinteen pulkkamäessä on vilkkaampaa.
Maakuntauran reitti löytyy helposti, sillä se kulkee pitkin Killerin suuntaan menevää kuntopolkua, Laajiksen ja kesäteatterin välistä. Heipä hei karavaanarit - minä aion yrittää eläytyä talviretkitunnelmiin, vaikka väylä onkin aika urbaanin oloinen.
Silmäilen polun varren metsää ja tarkkailen valotolppia, joissa ikivanhoja reittimerkkejä saattaisi olla vielä jäljellä. Muutamasta lyhtypylväästä sinisiä maalitäpliä löytyykin ja yhden kulahtaneen kyltin takaa löytyy jopa Keski-Suomen maakuntauran nauha.
Seuraan kuntopolkua Killerille, kävelen kuplahallien ja ratsutallin ohi. Puro solisee metsästä kuntopolun alle. Kun kuntopolku lähtee nousemaan, on edessä kääntyminen vasempaan, valaisemattomalle väylälle. Metsä on samannäköinen kuin loppusyksyn päivinä.
Vähän edempänä näkyy, että Killerin lähiympäristön metsiä on vähintäänkin harvennettu. Puupinot odottavat noutajaansa ja näiltä nurkilta on turha odottaa minkäänlaisia reittimerkkejä, mutta eipä niitä nyt tarvitakaan. Suuntana on Killerin raviradan nurkkaus Vesangantien varressa, suoraan edessäpäin. Hieman hevosaitausten jälkeen siis. Uljaita ravihevosia tai ratsuja käyskentelee aitojen takana, yksi parivaljakko treenaa raviradalla ja toinen läheisellä hiekkatiellä.
Ihan kuin heinäpaalien pino höyryäisi. Ei voi olla. Kun olen mahtavasti nimetyn Hard Trot Cafe Pollenpotkun kohdalla (se on käsittääkseni lähinnä hevostarvikepuoti), paljastuu että savu tuli heinäpaalien takana piilossa olleesta elävästä tulesta. Kun terästän katsettani, äkkään pihalla myös odottamattomia tepastelijoita: kanoja! Taisivat käydä tulen luona lämmittelemässä...
Seuraan hetken Vesangantien vartta pitkin liukasta polkua, sitten matka käy graffitikoristellun tunnelin kautta kohti Köhniönjärveä. Vastaantuleva tuntematon lenkkeilijäherra ilahduttaa ja toivottaa turvallista matkaa. Kiitos samoin! Poikkean rantaan katsomaan, miten korkealle järven vesi on noussut kohdassa, johon laskee vuolas puro. Koivupoloiset ovat tukevasti jäisen veden ympäröimiä.
Vähän matkan päässä on mielenkiintoinen miniatyyri: metsittynyt yksinäinen linnoitussaari, joka on niin ikään jäiden saartama. Linnanneidot ja ritarit lienevät vällyissä puulinnoituksen uumenissa... Idyllin rikkoo järven toiselta puolelta kantautuva ääni: kahden vaunun taajamajuna Keuruun suunnasta Jyväskylään porhaltaa ohitse.
Rantakaislikon juurelle on syntynyt jäähän hupaisia muotoja. Onhan siinä puolensa, että jää ei ole valkoisen lumen peitossa.
Siirryn kävelytieltä vesirajaan rantapolulle ja pistäydyn avantouimareiden laiturilla ihailemassa viehättävää pientä joulukuusta. Laituri on liukas, mutta jalanjäljistä päätelleen avantouimarit eivät ole lipsahdelleet ennen aikojaan laiturilta veteen. Uimarannalta nousee savua - haa, nuotio! Siellä täytyy pysähtyä hetki.
Jyväskylän seudun avantouimareiden pukukopin naiset saavat miellyttävämmän otteen ovenkahvasta, sillä sitä suojaa soma neulegraffiti. Kuka armahtaisi miesten puolta ja tekisi sinnekin ovenkahvanpäällisen?
Köhniönjärven rannalla on toden totta nuotio, joskin se vetelee viimeisiään. Tulen on tehnyt päiväretkellä oleva perhe, joka on ehtinyt jo paistaa makkaransa ja tekee lähtöä. Harmittelen, että jätin sittenkin makkaran jääkaappiin enkä ottanut sitä evääksi. Jutellessamme paljastuu, että perheen aikuiset ovat joskus patikoineet Keski-Suomen maakuntauraa Hangasjärvelle ja he varoittavat siitä, että Hangasjärven lähellä reitti on kärsinyt. Ilmeisesti yksityinen maanomistaja ei enää halua retkeläisten kulkevan liian läheltä pihaansa. Hyvä tietää, vaikka asian omakohtainen selvittäminen jääkin toiseen reissuun. Tänään valoisaa kulkuaikaa ei riitä niin kauas.
Köhniöltä maakuntauran reitti lähtee radan ylityksen jälkeen Mäyränpolkua pitkin kohti Mäyrämäkeä, edelleen urbaanisti siis. Parin alikulkutunnelin jälkeen päädyn lähelle Kotalammen urheilukenttää ja päätän kiertää sen länsipuolelta.
Huomaan että monien hentojen puiden juurella on valkoisia kylttejä. Lehtensä pudottaneista puuntaimista ei kyllä muuten arvaisikaan, mistä yksilöistä on kyse, joten täällä pitää käydä uudemman kerran kesällä katsomassa puupuistoa.
Paitsi että kun katselen tarkemmin ympärilleni, tajuan osuneeni rhododendronpuistoon! Tai siis alppiruusupuistoon, joka on varmasti huikaiseva näky kukinta-aikaan. Helsingin Sanomat kertoi aamulla että Kaisaniemessä on alppiruusu kukassa. Sellaista tämä outo, leuto sää voi saada aikaan näinkin keskellä talvea.
Katson hieman huolissani alppiruusupensaita ja mietin, ovatko nämä vaaleat osat kukkanuppuja. Jos ovat, niin olkaa hyvät ja peruuttakaa vähän, sillä on todennäköistä että talvi saapuu vielä tännekin.
Kierrän rakennustyömaan aidat ja löydän Kotalammen kulmalta ilmoitustaulun, jolla on lupaavasti Maakuntaura-viitta. Ja vaikka lähellä on liikennemerkkipylväässä toinen plakaatti, joka julistaa että Kävely kielletty (sana "Ladulla" on mustattu), lähden tarpomaan ylämäkeen.
Näin olematonta lumimäärää ei nimittäin yksikään hiihtäjä pysty hyödyntämään. Kävelijänkin on tosin varottava, sillä paikoin tuon millimetrin paksuisen lumikerroksen alla saattaa olla liukasta.
Tarvon siis pitkin valaistua kuntopolkua/ladunpohjaa, joka on kuin valtatie tavallisten retkipolkujen rinnalla. Leveällä väylällä kulkeminen on niin sujuvaa, että on helppo unohtua mietteisiinsä. Puron suora uoma kuitenkin pysähdyttää ja ehdin aprikoida sitä, etteivät mustikanvarvut vain menisi nekin erehtymään vuodenajasta ja luulisi tätä hetkeä jo kevääksi.
Ohitan aukean, jota halkoo suurjännitelinja. Lumikelillä siitä kulkee myös moottorikelkkaura, mutta nyt ei ole törmäysvaaraa. Kun kuulen puron solinaa, astun reitiltä sivuun kurkkaamaan tomusokerimaisen lumen peittämää metsää ja hyväntuulisesti virtaavaa vettä. Vaan kun astun takaisin polulle, syttyvät valot sen varteen. Klo 14.20! Voi hyvänen aika näitä talvipäiviä.
Matka joutuu jo lähelle Soidenlampea. Viitat ovat suloinen sekamelska.. Minun suuntani on Hangasjärvi, minkä vahvistaa myös sinimaalin löytyminen polun varren puista. Huoleton kulkeminen kostautuu sillä hetkellä, kun kuvittelen voivani astella polun laitaa katsomatta tarkasti eteeni. Käytännössä koko leveydeltään jäinen polku iskee ja tömähdän tylysti tantereelle. Eikun ylös vaan ja matka jatkuu.
Soidenlammen rannassa käyn katsomassa hiljaista, jäätynyttä maisemaa. Hämärtyminen on toden totta alkamassa, vaikka vielä näkee kulkea. Kuuntelen rapsahtelevaa jäätä ja katson, kun sen alla liikkuu mykkä aalto ja tummentaa hetkittäin rantajään vaaleaa pintaa muutaman sentin verran. En pidä taukoa Soidenlammen taukopaikalla (siinä voisi tehdä tulet, jos olisi omat polttopuut mukana), vaan jatkan matkaa. Kun valo vähenee, on parempi edetä. Vastaan tulee taas kylttirykelmä, josta valitsen edelleen Hangasjärven suunnan.
Edessä on tukkipinojen reunustama, turkasen liukkaaksi jäätynyt tie, jonka laitoja astelen seuraavaan risteykseen. Siellä opaste osoittaa viimein ihan oikealle metsäpolulle. Kuusikossa on jo hämärähköä, mutta otsalamppua ei tarvitse vielä kaivaa esille. Näinköhän pääsen Sallaajärvelle asti tänään? Polku on kohtalaisen hyvässä kunnossa ja alan jo olla toiveikas, etenkin kun reittiä on helppo seurata.
Kun koittaa seuraava viitoitus (Ladun Maja / Hangasjärvi), jatkan edelleen matkaa oikealle Hangasjärven suuntaan, selvitän liukkaat poikittaispuut suon laidan polulla ja jatkan reippaasti matkaa, kunnes eteen tulee tuttu tilanne: hakkuuaukea. Eikä tästä ota Erkkikään selvää, mistä polku muka kulkee. Eteenpäin tietysti - Taka-Keljon radiomasto kun on takavasemmalla - mutta tiedän että hämärä alkaa tihentyä erittäin pian, eikä etsiskely otsalampun valossa nyt innosta. Nousen mäelle ja etsin tovin polun jatkoa, mutta sitten luovutan ja päätän kääntyä takaisin, Ladun Majan reitille.
Metsäpolku tuo minut takaisin vaeltajan valtatielle, valaistulle kuntoreitille, joka on myös osa Keski-Suomen maakuntauraa. Valoparaati johtaa Ladun Majalle, mihin päivän kulkeminen päättyy. Katsotaan, miten käy sitten kun palaan valoisammalla tuonne hakkuuaukean laitaan etsimään maakuntauran polku-uran jatkoa Sallaajärven (ja edelleen Hangasjärven) suuntaan...

Kommentit

  1. Kyllä ne on alppiruusun nuppuja. Ovathan ne yleensäkin jo odottamassa kevättä, mutta jos tuosta turpoavat, niin huonosti käy. Hieno löytö tuo arboretum. Sinne kannattaa palata kevätkesällä.

    Kauas piti kulkea ennen kuin löysit metsäpolun pään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti pitää käydä katsomassa alppiruusuja kukassa ja niitä puita, kun ovat saaneet lehtensä taas. Oli tosi hauskaa, että sattui reitille! Maakuntauraa saa tosiaan tarpoa aika pitkään, ennen kuin vastaan tulee vähemmän leveitä väyliä.

      Poista
  2. Missä se alppiruusupuisto onkaa? Luin siitä joskus keskisuomalaisesta, mutta en löydä sitä lehtileikettä enää. Haluan sinne nesi kevätkesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppiruusupuistosta kerrotaan lisää Jyväskylän kaupungin sivuilla lisää http://www.jyvaskyla.fi/puistot/puistoja/alppiruusupuisto ja paikka löytyy Mäyrämäen ja Keltinmäen rajamaastosta tämän karttalinkin kautta: http://kartta.jkl.fi/IMS/fi?layers=Opaskartta&cp=6903057,482868&z=1&title=Alppiruusupuisto&language=fin

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit