Keski-Suomen maakuntaura: Ladun maja - Ylä-Sallaajärvi

Ladun majalla on valot ja piipusta nousee savua, kun saavun Kolmisoppisen rantaan. Ovi ei kuitenkaan ole auki, kenties siksi että ei ole hiihtokausi tai viikonloppu. Pihalla on kutsuvia viittoja helpomman oloiselle reitille esimerkiksi Muurameen, mutta käännyn silti Hangasjärven suuntaan, jotta pääsen ainakin pätkän Keski-Suomen maakuntauran sitä reittiä eteenpäin. Maakuntauran reittihaara Muuramen suuntaan odottakoon toiseen kertaan.
Kolmisoppisen uimarannalla ei ole tänä tammikuisena aamupäivänä tungosta. Hiekkarannalla olisi hyvinkin tilaa.
Palaan tutuille jäljille, tällä kertaa vain valoisammassa kuin viimeksi - suuntana Hangasjärvi. Näillä main muuten on myös matalia, sinipäisiksi maalattuja reittitolppia, jotka eivät ole (siniväristään huolimatta) maakuntauran opasteita, vaan niillä on merkitty Kolmisoppisen metsäpolun ympyräreitti. Siihen liittyy läheinen opastetaulu, jossa kerrotaan että viereinen koivikko on istutettu vuonna 1968, osana Tulevaisuuden puu -kampanjaa. Seuraavassa tienhaarassa käännyn vasempaan, pois valaistulta kuntopolku/latu-uralta.
Palaan paikkaan, jossa kävin toissapäivänä hämärissä turhautumassa. Kun katsoo taaksepäin, näkee kuinka maakuntauran polku-urasta ei voi erehtyä, vaikka maalimerkkejä ei näy...
...mutta kun suuntaa katseen eteenpäin, pääsee huokaus. Hakkuut! Voi kunpa hakkuutyömailla palautettaisiin retkeilyreitin paikka urakan päätteeksi (tai edes muutama reittimerkki suunnannäyttäjäksi). Entistä polkua on tästä lievästi sanottuna hankala erottaa. Muutaman askeleen verran kyllä, mutta sitten on otettava tarkka katse sekä karttaan että maastoon ja valittava mäeltä piste, jota kohti kulkea. Ilman karttaa oikeaan osuminen olisi tällaisissa maisemissa toivotonta, jos seutu polkuineen ei ole vanhastaan tuttua.
Selvitän tieni hakkuuaukean ylitse melko kohtisuoraan mäen päälle ja tarkkuus palkitaan: vain pienen hakemisen jälkeen erottuu metsän reunasta hieman vasemmalle kaartava polku - ja vahvistuksena välillä pari sinistä muovinauhan pätkää. Kiitos! Seuraan polkua istutuskuusikon vieritse lopulta aukean keskellä olevalle kääntöpaikalle, josta maakuntaura jatkuu tietä pitkin.
Siis kartan mukaan... Joten ilahdun, kuten aina, kun erotan tien varresta maakuntauran nauhan, jonka joku ystävällinen sielu on pelastanut näkösälle. Oikealla reitillä ollaan edelleen.
Helppohan tätä on tallata, sillä nyt ei ole edes liukasta.
Kun vastaan alkaa tulla asutusta (vasemmalla punainen puutalo pihapiireineen),  olen jo lähellä Sallaajärven aarnialuetta, minne johtava polku kääntyy hiekkatieltä oikealle. Jämsään on tästä matkaa 70 kilometriä. Ennen kuusikon alkua polkua reunustavat koivut ja lehtikuuset.

Sallaajärven luonnonsuojelualueella olen käynyt aiemmin luontopolulla, jonka keltatäpläiset merkinnät tulevat pian vastaan. Maakuntauran reitti jatkuu suoraan eteenpäin, alarinteeseen, joten luontopolulle kääntyviä Polku-viittoja ei tarvitse nyt seurata. Polun varrella on uneliasta tuuhean sammalpeitteen peittämää metsää, mutta alempana näkyy myös muutaman vuoden takaisia myrskynkaatoja.
Pian olenkin Sallaajärven aarnialueen luontopolun aloituspisteessä, mistä Keski-Suomen maakuntauran viitta osoittaa oikealle, tutulle polunpätkälle - luontopolku kun palaa lähtöpisteeseen samaa polkua pitkin.
Kuusikko on ihanan hiljainen. Maisema ei ikivihreiden havupuiden alla kauheasti eroa siitä, mitä se olisi keskikesällä. Olen edelleen hämmentynyt siitä, että on tammikuu.
Hetken perästä saavun kaistaleelle, missä taannoin myrsky innostui kaatamaan kosolti puuparkoja. Rungot on jätetty paikalleen, luonnonsuojelualueen hengessä, mikä on tietenkin johtanut siihen että uusi polun pohja alkaa syntyä kiertämään nämä kaatuneet puut.
Siellä täällä pilkottaa tuoreehkoja reittiopasteina toimivia sinivalkoisia nauhoja. Mutta kun saavun polkujen risteykseen, vilkaisen taas karttaa varmistaakseni oikean suunnan - siis tuonne vasempaan, pois luontopolun uralta.

Kun olen ylittänyt hiekkatien, solisee metsäpolun vieressä iloisesti puro, ikään kuin kevättä jo laulaen. Vaan eipä vielä olla niin pitkällä! Puron mukanaan tuoma vesi kosteuttaa hieman myös alarinteeseen johtavaa polkua.
Hakkuuaukean jälkeen ylitän jälleen hiekkatien; olen Ylä-Sallaajärven pohjoispäässä. Maakuntauran opastekyltit on revitty tolpasta irti, mutta sininauha lepattaa merkkinä kulkijalle. Sujahdan punaisen veneen ohi rantapolulle, joka on ensi alkuun mukavan kuiva...
...mutta sitten edessä on vesieste. Ei tosin mahdoton, sillä tämän liki kokonaan veden vallassa olevan puusillan onnistuu hyvin ylittämään kuivin jaloin, kaiteeseen tukeutuen ja riukua pitkin.
Tuossa tuokiossa olen Ylä-Sallaajärven virallisella tulipaikalla, missä voi istuskella järvimaisemissa sekä nuotiopaikan ääressä että oivallisen, penkeillä ja pöydällä varustetun katoksen suojassa. Polttopuuvarastoa täältä ei kuitenkaan löydy. Hämmästyn hivenen, kun äkkään katoksen vierestä pienen kupoliteltan. No, mikäs tammikuussa on telttaillessa! Asukkeja ei kuitenkaan näy missään.
Astelen huoletonna polkua pitkin eteenpäin. Mikäs tässä on kulkiessa, kun edessä on ihan merkitty reitti; sinistä pilkahtaa siellä täällä, oli ura tätä leveämpää mallia tai kapeampaa metsäpolkua.
Juu. Kaikki menee ihan mukavasti, kunnes saavun tähän kannaltani kohtalokkaaseen risteykseen. Kaivan vanhan mustavalkoisen karttakopioni (1986) esille ja katson sitä turkasen huolimattomasti, luullen olevani jo pätkän kauempana. Niinpä tässä ystävällinen neuvo: kun tulet Ylä-Sallaajärven metsäpoluilta tähän paikkaan, käänny OIKEALLE. Ainakin jos mielit jatkaa maakuntauraa pitkin etkä päätyä etsimään jatkopolkua ihan väärästä paikasta, kuten minä...

Ennusmerkkejä, kuten sitä että humauttaa peräjälkeen sekä oikean että vasemman jalkansa polvea myöten uppeluksiin (väärän) puron varressa, pitäisi uskoa ja palata kiltisti edelliselle reittiopasteelle lukemaan karttaa huolellisesti, jos on epävarma. Olen autuaasti unohtanut sen sininauhan, joka (mielestäni hassusti) lepatti hiekkatielle tullessa oikealla. Niinpä jatkan hakkuuaukean reunaa vielä vähän matkaa - kunnes tajuan, missä minun täytyy olla. Huokaus. Viimein päätän luovuttaa maakuntaurailun tältä päivältä ja talsia lähellä näkyvän, Ylä-Sallaajärven rannalla olevan tilan tykö ja sieltä suorinta reittiä Isolahteen. Pääsinpä sentään Jyväskylän metsistä naapurikunnan eli Muuramen puolelle tänään.
Saavun Jaakontietä Ronsuntaipaleentielle ja sovin noutopaikaksi reilun kilometrin päässä olevan Isolahden. Olin ajatellut että ehdin kävellä tänään Rummakkomäen taitse tänne Isolahteen, jonne maakuntauralta on yhdysreitti, mutta karttatoilailuni ansiosta toisin kävi. Rummakko jää toiseen kertaan, mutta pääsinpä sentään omin jaloin Isolahden hienon koulun luo, vaikka reitti olikin eri. Saapa nähdä, minne asti pääsen seuraavalla yrityksellä maakuntauraa pitkin! Tämä päivä taitaa kuulua sarjaan opettavaisia kokemuksia...

Kävelypäivä: 6.1.2014

Kommentit

  1. Kävin tänään hiihtokauden loputtua katsomassa, onko maakuntaurasta Soidinlammen suunnasta käveltävää polkua. Ei ainakaan vielä, näyttää loppuvan lumiseen penkkaan jossain hakkuualueen reunasa. Kartta uran kulusta en ole vielä löytänyt, pitänee soitella myös maakunnan liittoon.
    Ymmärsinköhän oikein, että maakuntaura huolto ja muukin hoito on lopetettu? Muistelin kun olin Pohjois-Pohjanmaan liitossa töissä 99-02, Alueiden käytön osasto "keuhkosi" kovasti näistä pitkistä reiteistä ja urista, joita sitten tehtiin. Onko peräti niin, että kun heti ei tullut suurta käyttäjäryntäystä, moni pitkä ura jäi oman onnensa nojaan? Harmi jos noin on, sillä oikea aika olisi juuri nyt parikymmentä vuotta myöhemmin, nyt kun vaelluksille on kysyntää ja kotiseuduiltakin halutaan löytää alkuperäistä luontoa.
    Pitää yrittää tunkea samasta paikasta uudelleen uralle, asumme vaimoni kanssa Mäyrämäessä, ja olisi vähintäänkin luksusta päästä vaellukselle kotiovelta lähtien.
    Kiitoksia mielenkiintoisista blogikirjoituksista, ja hyvää uutta vaelluskesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kai ja kiitokset! Karttoja entisestä Keski-Suomen maakuntaurasta ei ole käytännössä enää saatavilla. Kyselin niitä itsekin Keski-Suomen liitosta muutama vuosi sitten, mutta eipä sieltä karttasettiä löytynyt enää. Koko reitin kartat (mustavalkoiset A4-printit) löysin lopulta Jyväskylän yliopiston kirjastosta, mistä ne saa nähtäväksi ja paikan päällä kirjastossa kopioitavaksi (tai digikuvattavaksi) tekemällä ensin varastotilauksen.

      Hakkuualueen yli ei taida olla enää selkeää polkua, joten polun jatko löytyy maastosta parhaiten kartan (ja kompassin) avulla. Jahka ne lumipenkat sulavat...

      Keski-Suomen maakuntauraa ei ole kokonaisuutena ylläpidetty vuosikymmeniin, mutta kokemukseni perusteella esimerkiksi Laukaan ja Saarijärven alueella voi vanhaa reittiä seurata edelleen ihan hyvin, vaikkakaan ei välttämättä samalla nimellä, ja sama pätee monin paikoin muuallakin. Huom. Metso-reitti Peurunkaan on käytännössä sama kuin ex-maakuntaura. Vanhaa reittiä pystyy ylipäänsä seuraamaan joko kohtalaisesti, hyvin tai (toisin paikoin) sitkeydellä - kompassikin on ollut välillä tarpeen... Olen tarponut reitistöstä suurimman osan, toivon mukaan tänä kesänä käyn tutkimassa loputkin pätkät :)

      Olen itse miettinyt, että Keski-Suomen maakuntaura oli huimasti aikaansa edellä! Reitin varrella oli sen syntyaikana majapaikkoja paikoin myös sellaisille retkeilijöille, jotka tykkäävät välillä yöpyä sisätiloissa, käydä saunassa ym., ja uskon, että nyt sellaisille palveluja hyvin tarjoaville reiteille löytyisi viimein enemmän kysyntää, sekä koti- että ulkomaisten retkeilijöiden parissa.

      Lisää omista retkistäni maakuntauran poluille löytyy täältä: http://jalan.fi/page3/ks/keskisuomen_maakuntaura.html

      Poista
  2. Kiitos vastauksestasi. Eilen laitoin mailin liittoon, saa nähdä vastaavatko. Tällaiset urat eivät nykyään varmaan minkäänlaista businesta edistä, onko sitten julkisten toimijoiden painottunut pelkästään työpaikkojen luomiseen? Sen sijaan terveyttä ja tietoa kotiseudusta ne lisäävät, mikä kyllä on ihan yhtä arvokasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retkeily/ulkoilureiteillä on iso merkitys paitsi lähellä asuville, myös kauempaa tuleville reittien käyttäjille. Lähiluonnosta saa virtaa arkeen ja oppii uutta, kuten sanoit. Reitit ja hyvin saavutettavat retkeilykohteet voivat parhaimmillaan edistää myös paikallista bisnestä, sillä nimen omaan retkeily voi myös houkutella väkeä paikalle ja näin käyttämään reitin varrella olevia palveluita; se taas voi ainakin osaltaan auttaa joko säilyttämään tai parhaimmillaan jopa luomaan työpaikkoja myös syrjemmällä. Meillä täällä Suomessa retkeilykulttuuri on toki eniten polkujen tallaamista omavaraisesti, omin yöpymisvarustein ja sapuskoin, mutta omilla reissuilla muualla olen itsekin kulkenut maksullisesta majapaikasta toiseen, pysähtynyt tyytyväisenä esimerkiksi teelle ja välipalalle / lounaalle matkan varrella, jolloin selässä on ollut kevyempi kantamus. Esimerkiksi Englannissa on reittejä, joiden varrella paitsi koti- ja ulkomaiset patikoijaturistit ovat alueelle taloudellisesti hyvinkin tärkeitä. Lähiseudun asukit käyttävät samoja polkuja arkiulkoiluun vaikkapa koiran kanssa, joten panostus reitteihin palvelee kaikkia.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit