Salamajärven kansallispuistossa: Metsäperäläisen taival

Salamajärven kansallispuisto sijaitsee pohjoisen Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan rajamaastossa, Kivijärven, Kinnulan ja Perhon kuntien alueella. Ihan loppumatka puistoon on pikkutietä, jonka varteen voisi lisätä vielä "vahvistukseksi" opastekyltin tai pari, mutta onneksi painoin mieleeni loppumatkan kartan jo ennen lähtöä ja osuin kerralla oikeaan. Kuulemma navigaattorit eivät kuulemma vielä aina löydä tänne, joten kartta voi olla joskus helpompi apuri. Vietin hetken luontotuvalla, tutkailin karttoja ja saatuani reittivinkkejä lainasin laminoidun kartan kävelylle. Tosi hyvä idea tuo lainakartta lähipoluille!

Salamajärvellä on useita erimittaisia polkuja tarvottavaksi. Tähän hetkeen Metsäperäläisen taival (6,2 km) tuntui sopivan pituiselta reitiltä, lisäksi tuntui kivalta ajatukselta kävellä Ison Koirajärven ympäri, eli ei tarvitsisi seurata samoja jälkiä takaisin. Kävelin luontotuvalta Ison Koirajärven ja Pienen Koirajärven välistä kannasta pitkin telttailualueelle, jolta löytyi myös suojaisa, kotamainen tulipaikka. Sopiva paikka kaivaa repusta sadetakki pienen sadekuuron ajaksi.

Kansallispuistoon saapui samoihin aikoihin bussilastillinen ulkomaalaisia nuoria, jotka pystyttivät salamannopeasti telttansa. Selvästi ties kuinka monetta kertaa - no, ehkä sade pisti pikkuisen lisää vauhtia touhuun.

Lähdin itse seuraamaan vihreällä värillä merkittyä Metsäperäläisen polkua helppokulkuiseen kangasmaastoon, joka suorastaan pursusi mustikoita. Iloinen yllätys, sillä mustikoihin ei tänä vuonna ollutkaan monessa paikassa  tullut törmättyä.

Kohta edessä oli kivikkoisempaa rantamaastoa, jossa tuli ihan erämaafiilis. Etenkin kun polulla ja sen ympäristössä vallitsi suloinen hiljaisuus. Vain hissukseen hupulle tipahtelevat sadepisarat pitivät pienen pientä ääntä.

Polkukin muuttui hieman "karheammaksi" jalkojen alla. Luonto on päällystänyt polun kestävin kivilaatoin, jotka eivät muodosta ihan sileää kulkuväylää, mutta liukastumisen pelkoa ei rauhallisella kulkutahdilla ole. Sadekuuro loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Hiiliniemen kohdalla käännyin muutaman askeleen sivuun ja menin viettämään evästaukoa tulipaikalla, tosin nuotiotta. Kaivoin pienen kiikarini repun taskusta ja seurasin hetken aikaa läheisen saaren lähellä uiskentelevaa lintupoikuetta. Taisi olla ensimmäinen kerta, että näin kuikkaperheen pienokaisia! Eväsleivistä vapautui onneksi pieni tyhjä pussi, johon noukin edellisten kävijöiden "unohtaman" tyhjän pataruokapussin ja sinappiputkilon, nyt pois vietäviksi. Hohoi, olkaapa kilttejä ja viekää aina itse omat roskanne pois, täällä ei ole jätehuoltoa!

Niemen kärjessä keikisteli pari komeaa mäntyä, joista toinen oli jo hyvää vauhtia kelottunut ja kuoriutui kaarnastaan. Oksista kuuluu varmasti hyvät huminat kovalla tuulella.

Jatkoin matkaa kangasmaastossa, popsin edelleen mustikoita ja ihastelin kukkimisensa aloittaneita kanervia, hengitin hyväätekevää ilmaa. Kun aurinko mönki taas esiin, maasto muuttui kosteammaksi ja pitkokset johdattivat suopursukaistaleen yli.

Ja voi näitä mustikoita! Astelin eteenpäin kartta oikeassa kädessä ja vasemmalla noukin herkkumustikoita polun varresta.

Iso Koirajärvi väikkyi vieressä, pilvet heijastuivat veden tyyneen pintaan. Rauha. Kun polku kääntyi rannasta hetkeksi vähän kauemmas, teki ura pienen mutkan, sillä muutama puu oli myrskyssä kopsahtanut tantereeseen ja moottorisahaa oli jo tarvittu väylän avaamiseen. Onneksi vain pienellä alalla.

Pahkahongankankaalla oli vastassa tosi hieno kotalaavu, jonka peränurkkaan oli joltakulta lapsikulkijalta unohtunut pieni pehmoeläin, vaaleanruskea-valkoinen pupu. Ettei vain Aleksi, joka oli 27.7. kirjoittanut vieraskirjaan isoin kirjaimin: OLI KOTI-IKÄVÄ!!!!!!... Rannassa laavun edustalla lekotteli lukemassa / onkeaan tutkimassa pariskunta, jota moikkasin, mutta en saanut sanaakaan vastaukseksi parista yrityksestä huolimatta. Hoksasin vasta lähdettyäni eteenpäin, että luultavasti meiltä puuttui yhteinen kieli ja englanninkielinen tervehdys olisi kenties herättänyt enemmän vastakaikua.

Metsäperäläisen polku kulkee kerrassaan viehättävissä maisemissa. Karuissa, kivikkoisissa rannoissa on jotain puoleensavetävää. Ystävällistä kyllä, myös itikat ja paarmat pysyttelivät poissa ja sain nauttia kulkemisesta shorteissa ja t-paidassa, vailla jatkuvaa tarvetta hutkia pikkusiivekkäitä tiehensä.

Seuraavalla suopätkällä suopursut ja pensaat puskivat jo pitkoksille, mutta pian olin taas komeiden mäntyjen keskellä. Takaani kuului askelia ja vierasta kieltä. Telttailevat nuoret olivat selvästi lähteneet lenkille, sillä myös vastaani alkoi tulla Ison Koirajärven kiertäjiä pienissä ryhmissä. Hekin olivat hoksanneet mahtavan kävelykelin.

Lähellä Koirasalmen luontotupaa rantakivikkoa putkahti taas esiin. Ainakin tämän retken perusteella Salamajärven kansallispuisto eroaa karuudessaan aika lailla esimerkiksi Saarijärven Pyhä-Häkin maisemista. Ennen poislähtöä kävin vielä paitsi palauttamassa luontotuvalta lainaamani polkukartan, myös ostamassa omaksi alueen retkeilykartan, sillä tänne tekee ehdottomasti mieli tulla uudestaan tutustumaan myös muihin reitteihin. Kerrassaan hieno retkikohde!