Jos oikein rohkenee luottaa jalkoihinsa, voi lähteä kokeeksi pidemmälle lenkille, vaikka aurinko hehkuu ja lämpöä riittää parhaimmillaan +23-25 astetta. Ei ihan ideaali sää toteuttaa päähänpisto viiden järven kiertämisestä, mutta minkäs teet. Vesipullo vyötäisille, aurinkorasvaa, pään suojaus, menoksi.Sonnustauduin matkaan aamuyhdeksän jälkeen ja nautin ihastuttavasti melko varjoisasta reitistä Kortesuolta Haukkalan kautta Palokkaan. Tuomiojärvi (n:o 1) jäi siis jo osittain taakse. Keski-Palokan koulun pihassa näkyi olevan vielä lapsuudesta tuttu tammi sekä vaahteroita pystyssä, mutta yhden kiven perusteella päättelin, että pohjoiseen menevä kävelytie oli nyt jokseenkin siinä, missä ennen vanha autotie. Nelostien ja vanhan nelostien väli on siis kaventunut tierempoissa.
Poikkesin pian ihastelemaan ohimennen entisen naapurin komeaksi laitettua pihaa - ja sain kuulla, että kyseistä pihaa oli juuri eilen kuvattu kolme tuntia Ihana piha -ohjelmaan televisioon. Tarkkana ensi keväänä, kun ohjelma tulee ulos! Erityisesti pionit olivat komeimmillaan...
Tarmola, Lintukangas, Puuppola. Kyltin mukaan Jyväskylään 12 km. Pieni Rita-kauppa tarjosi lepohetken ja evästauon - sen pihassa on kahvipöytäkin! Puuppolassa näkee vielä maalaismaisemaa niittyineen ja heinäseipäineen, vaikkapa Korttajärven (n:o 2) rannoilla. Ja siellä tuli vastaan maitotilan kyltti (Heinälä); heti sen jälkeen Puuppolan koulu, jonka vierestä lähti Makkarajoentie vinosti kohti nelostietä ja etelää, eli paluumatka alkoi jo! Tie kantoi tuota nimeä kylteissä, mutta puhelintolpan kyltissä luki hävyttömästi Makkaraojanpolku...aika kapoiselta tuo vesiuoma näytti kulkiessaan tien ali, ei välttämättä mahtuisi kajakilla kovin hyvin sitä pitkin kulkemaan. Mutta olkoon sitten joki, yhdistäähän se nelostien itäpuolisen Lehesjärven Korttajärveen.
Alitin nelostien tunnelia pitkin ja siirryin Matinmäentielle, joka kulki valitettavan kaukana Alvajärvestä (n:o 3), mutta korvauksena siitä alla oli erinomaisessa kunnossa oleva kävelytie. Siellä täällä uusia tai korjattuja vanhoja taloja ja peltoa metsäpätkien välissä. Bussi 27 odotteli syrjäisellä kääntöpaikalla aikataulun mukaista lähtöaikaa. Vesihörppyjä, t-paidan vaihto hihattomasta hihalliseen auringon takia, ja kas: Heikkilä. Ollilan kohdalla muistelin jo purettua Ollilan kartanoa, jonka kuusiaitaa on vieläkin jäljellä kävelytien suojana.
Piilolasta käännyin suorimmalta reitiltä kohti rantaa ja Alvajärven Palokkajärveen (n:o 4) yhdistävää Pappilanjokea. Yksi soutuvene vesillä, useampi rantapenkereillä. Kodin Terra loimotti vastarannalta. Tulin Pappilansillan tuntumaan: vielä on paikallaan suuri mänty, jonka alla oli bussien kääntöpaikka kauan, kauan sitten. Joen rantaa pääsee nyt kulkemaan mukavaa kävelytietä, jota ei ole asvaltoitu (kiitos! hellempi jaloille!); se menee vanhan pappilan ja koulun editse ja tarjolla on myös jokunen levähdyspenkki. Reitin kauneimpia osuuksia, vaikka joen vesi onkin ruskehtavaa!
Palokkajärven rantaa seurasin vielä koulukeskuksenkin editse - sen kohdalla rannassa matonpesupaikka täynnä väkeä. Homevaurioisen koulun vanha urheilukenttänä aiemmin palvellut piha on nyt rakennussarjan täyttämä, ilmeisesti väistötiloja? Tuo noin 30-vuotias koulu ollaan purkamassa ensi vuonna ja uusi tulee tilalle. Uskomatonta. Uutta pytinkiä tällä alueella kyllä riittää muutenkin; kävelin nyt ensi kertaa rannan kävelytietä Saharisentien alapuolelta niin pitkälle kuin pääsi eli Ritoniemen puolelle, missä nousin Hilkantietä kiertämään omarantaisia tontteja. Ritoniemessä oli menossa teiden päällystystöitä ja olin muutenkin hämmennyksissäni Ukonniemen muuttuneesta alueesta, joten tuli hieman "turhaa" lenkkiä, kun toiveikkaana suuntasin taas rantaan, missä kävelytie ikävä kyllä vain koukkasi, eikä jatkanut rantaraittina. Entinen Ukonniemen rantalepikko ja metsä on nyt keskeneräinen omakotialue, johon kohoaa taloa toisensa perään, hienoihin järvimaisemiin.
Luonto alkoi jäädä taakse, kun talsin Seppälän autotiemölyn halki kohti Aholaitaa, mutta onneksi Tuohitien nurkilta löytyi taas rauhaisa asvaltoimaton kävelytie, joka oikaisi suojaisana Vaajakoskentielle. En yhtään ihmettele, että moni pyöräilijä sujahti sitä kautta. Vielä Keskisuomalaisen pytingin takaa kävelysillalle ja moottoritien yli, niin edessä siinsi Jyväsjärvi (n:o 5) ja viimeinen rutistus....Halssila vilkkaine uimarantoineen, kolmen minuutin sadekuuro Rauhalahden voimalan luona, jäätelotötterö Viherlandiasta ja tuuuut-törähdys Suomi-laivasta Äijälänsalmessa, Piesalan lammaskatras kesätöissä Kuokkalan rantaniittyä siistimässä. Tulevatkohan Ylistön lähellä rantaraitin vierustan punaherukat syödyksi, kun vihreistä punaisiksi kypsyvät?
Rullaluistelijat sauvoivat leveästi ja vauhdikkaasti vastaan yhtä tuimin ilmein kuin aiemminkin. Mattilanniemen uimaranta oli täynnä auringonottajia, mölkkyä pelattiin nurmikolla ja minä odotin jo mehutaukoa Aalto-museon kahvilassa, sitten loppusuora kampuksen ja Hippoksen laidoilta kohti kotia - se tuli tehtyä! Taidan kuitenkin jättää seitsemän järven kierroksen tuonnemmaksi. Asvaltti ei ole jaloille yhtä lempeä kuin metsä.
Kommentit
Lähetä kommentti