Jalkaisin

Elokuun lopun ilta, kello yli yhdeksän. Odotan liikennevalojen vaihtumista lehmuksen alla enkä huomaa kepeää tihkusadetta, ennen kuin astun oksien suojasta Mannerheimintien poikki. Aleksanterinkatu on hiljentynyt, jalankulkijoita liikkuu harvakseltaan. Tuomiokirkko hehkuu pimentynyttä taivasta vasten ylimaallisen valkoisena. Café Engelistä olisi hieno näkymä sitä katsella - nyt kun se on vielä auki, ennen korttelin rakennusten remontin alkua. Sofiankadulla tutkimme Helsingin kaupunginmuseon myymälän ikkunoita. Muutama turisti ottaa valokuvaa vanhasta puhelinkopista, muinaisjäänteestä meille kännykän orjille. Kadun eteläpäässä pyöreäpäisillä luonnonkivillä on asteltava taiten; samaan aikaan ei voi huolettomasti tuijottaa viereisen ravintolan ikkunoista sisään, ettei jalka lipsahda. On melko lämmin ilta ja ravintoloiden ovet ovat muutenkin kutsuvasti auki; valaistus on tunnelmallinen ja tuntuu, kuin olisi ulkomailla. Ehkä arkiympyröihin nähden olenkin. Espan puistossa on pakko ihastella ...

Jos reppuun pakkaa vain välttämättömimmän, se ei paina paljon mitään. Vähän evästä, vaatetta, melontaliivi kiinni repun päälle. Vaelluskengät vielä jalkaan pitkästä aikaa, niin passaa kulkea sekä päällystettyä että hiekkatietä. Jäin bussista Konginkankaalla ja siirryin apostolinkyytiin. Matilanvirrantien laitaa kulki noin kilometrin matkan peräti kävelytie, sitten oli siirryttävä piennarkulkijaksi toiselle puolelle asvalttitietä. Kun autoja harvakseltaan suhahti vastaan, väistin asvaltilta valkoisen viivan vasemmalle puolelle - se asvaltin 10-15 cm kaistale ei olisi jättänyt paljoa suojaa minun ja auton väliin. Seitsemän kilometriä melko suoraa tietä Sumiaisten suuntaan; kiintopisteinä soma punainen tupa, jossa valkoiset salmiakkikuviolla koristellut ikkunaluukut (auki; siispä mökissä oli asukas), mäet ja notkelmat, sinapinkeltainen maalaistalo navettoineen tienposkessa. Jo kaukaa erotin punaisen takin - se toinen jalankulkija. Muassaan emännällä Uuno, utelias beagle, kolmatta vuo...

Tilapäinen elämänpiirin muutos teki kävelemisestä lähinnä pihapiiritouhua, lukuunottamatta hetkittäisiä sivuaskelia. Nettiyhteyttäkään ei ollut käytettävissä, siispä kävelyt vaikenivat verkosta. Tänä kesänä olen liikkunut enemmän melanvetojen voimalla kuin jalan. Otan haparoivia askeleita kaupunkiarkeen. Jalat kuljettavat kuitenkin vielä sinne sun tänne, onneksi. On mielenkiintoista kulkea moottoritta reittiä, jota on aiemmin mennyt aivan liian nopeasti.