Siirry pääsisältöön

Polku Monacoon

 Gorbion kylän aukion keskellä ylvästelee keväänvihreässä lehtiasussaan jo osin ontto jalava, joka on istutettu vuonna 1713. Käännyn ylös kohti Col de la Madonea mutkittelevalle reitille ja olen kiitollinen vaelluskengistäni polun muuttuessa kiviseksi. Tältä siis tuntuu vaihtaa kotoinen tasamaa oikeaksi ylämäeksi. Jonkin aikaa noustuani alan epäillä, että juomaveteni ei välttämättä riitä koko päivän kulkemiseen tällä syrjempään & reilusti ylös suuntaavalla reitillä näin aurinkoisessa kelissä, enkä kiittele myöskään sitä, että kyydissä ei ole ohutta fleeceä kevyempää pitkähihaista. Käännyn katsomaan taakseni. Alhaalla välkehtii Välimeri. Hyvä on, ei kannata olla typerä, jos varusteet ovat puutteelliset! Siispä takaisin Gorbioon ja sieltä alempana kulkevalle GR51-polulle, jota kulkiessani voin ihailla koko ajan merimaisemaa tarpoessani keväisiä rinteitä.

Rantaviiva on täyteen rakennettu. Lintuperspektiivistä näkyvät nauhana yhteen kasvaneet Menton, Cap Martin ja Roquebrune. GR (Grande Randonnée) 51 seuraa välillä asvaltoitua tietä, kivistä kinttupolkua tai mitä vain siltä väliltä. Muutama pieni seurue on lisäkseni liikkeellä ja vaihdamme kohdatessamme kohteliaasti bonjourit.

Kun polku kohoaa 686 metrin korkuiselle Mont Gros'lle, ei reittimerkkiä aina näy, mutta on sama mitä polku-uraa seuraan, sillä kaikki vievät huipulle. Sieltä aukeaakin huima näkymä - liitovarjojen lähtöpaikkaa peittää vihreä matto, joka näyttää laskeutuvan tyhjyyteen. Siitä vain ilmaan liitovarjon kanssa ja liitelemään Monacon ylle...Yhä uusia liitelijöitä kapuaa raskaan reppunsa kanssa ylös. Popsin evästauolla patonkia ja katselen, kun värikkäät leijailijat lipuvat ohitseni.

Mont Gros on aikanaan kärsinyt metsäpaloista. Alueelle on kyltin mukaan istutettu peräti 23 000 puuta (seetrejä, oliivipuita, pinjoja ym.) tuhoja korvaamaan!

Polku vie jälleen asvaltille. Ylärinteellä laiduntaa pari ruskea-valkoista lehmää, joiden kellot kalkattavat iloisesti. Aasit hamuavat ruohoa toisaalla aidan takana. Pian tie johdattaa minut Monte Carlon golfklubin viheriön halki; yksi lippureikä on siis meren puoleisen rinteen päällä. Ihastelen polun varressa violetteja villiorkideoja, joiden luulin kukkivan vasta toukokuussa. Ennen La Turbien kylää on edessä vielä nousu hienoihin maisemiin Mont de la Bataillelle (620 m).

Kysäisen kukkulalla koirankävelyttäjältä, mitä polkua mennä Monacoon. Saan ystävällisen neuvon parhaasta reitistä rautatieasemalle. Siis tuosta vasemmalle... Laskeudun Via Alpina -reittiin kuuluvaa melko jyrkkää polkua alas kohti kallisneliöistä tornitalokeskittymää. Irtokivet takaavat sen, että jalkoihin on katsottava joka askeleella. Maiseman ihailua varten kannattaa turvallisesti pysähtyä. On hupaisaa, että asutuksen alkaessa polun varrella näkyy jokunen ihan tavallinen talo, vieläpä korjauksen tarpeessa oleva. Kaikki lilliputtivaltion asukit eivät ole miljonäärejä. Porrastettu kävelytiereitti tuo minut mukavasti alas rautatieaseman lähelle. Tulinko tosiaan äsken tuolta ylhäältä?
kävely 10.4.2010

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la