Siirry pääsisältöön

Helsinki: kesäilta Suomenlinnnassa

Miniristeily ja iltakävely upeassa merellisessä maisemassa vain bussipiletin hinnalla? Vaikka kesäilta myös mantereella Helsingissä olisi viehättävä, karkaan Kauppatorilta Suomenlinnan lautalle ja astun pian maihin Rantakasarmin (1868-1870) edustalla. En ole varustautunut hienolla piknik-korilla eikä tiedossa ole opastettua kävelyä, jolla oppisin detaljeja Unescon maailmanperintökohteen erikoisuuksista; edessä on vain kuljeskelua, hetken mielijohteesta.
On pitkä aika siitä, kun olen viimeksi käynyt tällä saarella, enkä muista kokeneeni täällä näitä alkukesän hehkeitä  värejä, huimaavan kirkasta vihreää Kirkkopuiston nurmikolla ja puiston lehtipuissa. Väkeä kävelee vastaan, matkalla seuraavalle lautalle. On sen verran myöhä, että saaren iltakävijöiden määrä on ihastuttavan vähäinen - ei mitään turistiruuhkaa tähän aikaan päivästä. Puiston hiljaisuus on lepoa sielulle.
Suomenlinnan kulkuväyliä ei ole tehty korkokenkästeppailuun tai siloiteltu saarten harvoja huoltoautoja ajatellen. Olen todellisella kävelyalueella. Tunnen vuosien saatossa yhä sileämmiksi kuluneiden luonnonkivien muodot kangastossujeni pohjien läpi; oheistuotteena jalkapohjahieronta.
Ohitan asuinkerrostalo Nooakin arkin, sitten viheralueen takaa tulee vastaan "liikennemerkki", joka pyytää kotirauhaa Suomenlinnan asukkaille. Vaikka tämä on kuinka Unescon maailmanperintöluettelon kohde, on Suomenlinna edelleen myös satojen ihmisten koti, joten kotirauhaa on kohteliasta kunnioittaa. Käännyn kukkivan omenapuun luota takaisin.
Seuraava kujavalinta johdattaa minut ohi Suomenlinnan museon, yli Susisaaren sillan ja vanhan merilinnoituksen maailmaan. Sveaborgin eli Viaporin linnoituksen rakentaminen alkoi jo 1700-luvun puolivälissä, Ruotsin puolustuksen vahvistamiseksi. Tiedä häntä, oliko silloiset lujuuslaskelmat tehty raskaiden tykinkuulien varalta, mutta kivilinnoitus tuntuu uskomattoman järeältä, paksuine seinineen. Syvät ikkuna-aukot päästävät valoa sisään, mutta millaista onkaan muurien huoneissa ollut talviaikaan? En uskalla edes kuvitella.
Muurien sisällä retkottaa jättimäisen ankkurin puolikas. Tällaisella mötikällä toki pitää purjelaivan ankkurissa paikallaan, mutta miten ihmeessä moisen jöötin on saanut nostettua tai laskettua lihasvoimin? Huh. Osanottoni laivan miehistölle.
Visiittini kruunaa huumaava syreenien kukkaloisto ja lempeä tuoksu, jonka äärelle voi pysähtyä puistokäytävien varrella. Kuinka taivaallisen kaunis alkukesä onkaan.
Oikealla puolellani näen englantilaisen puiston tunnelmaa ilta-auringon säteiden alla. Tyyni vesi, kookkaat lehtipuut, varjot ihmisen muotoileman lammen pinnalla, penkit veden äärellä.
Kahden tien risteys, polun valinta. Vasemmalle vai oikealle? Kustaanmiekka vai uimaranta kallioiden keskellä? Valitsen vasemman, Kustaanmiekan, jonka muistan kapeana salmena ison aluksen kulkea.
Kuin tilauksesta näen punavalkoisen laivan porhaltavan kohti Kustaanmiekkaa. Kun olen ollut laivassa, on tuntunut huimalta, että iso alus kulkee niinkin läheltä rantaa. Näen ensi kertaa rannalta, kun matkustajalaiva menee saarten ahtaasta välistä vauhtiaan hidastaneena, mutta silti niin määrätietoisesti. Mikäs siinä, kun osaa reitin ja syvyyttä riittää, vaikka väylän leveyttä onkin rajallisesti.
Merilinnoitus kumpuilee nurmipeitteisenä rakennelmana maisemassa. Kustaanmiekan avaruus on täynnä suloista rauhaa, enkä osaa kuvitella valleille väsyneitä sotamiehiä, tuiskua ja tuulta, arkista aherrusta. Suomenlinna on silmissäni tasan vapaa-ajan keidas. Oikeasti tämä on ollut totinen tukikohta ja sotanäyttämö, jossa on kärsitty piirityksistä ja vihollislaivaston pommituksista ihan oikeasti.
Hassusti törmällä töröttävän ketjun takana aukeaa ulappa, uljas maisema. Rautaketju ei estä kulkua yhtään mihinkään, se on kuin hämmentävä muisto jostain kielletystä, rajasta.
Puurappuset johtavat alas rantakallioille, vielä lähemmäs leppeinä loiskivia aaltoja. Unohdan, että olen Helsingissä, vain lyhykäisen matkan päässä ydinkeskustasta.
Kävelen eteenpäin vallipolkua, haen sopivaa paikkaa, johon istahtaa alas syömään vaatimattomia eväitäni, leipää ja hedelmiä. Otan kirjan esille ja nautin lukemisesta satumaisen kauniissa maisemassa. Alempana kallioilla pulikoidaan meressä ja iloitaan porukalla illasta kallioilla. Vähän ajan päästä toinen ryhmä kulkee selkäni takaa ja poseeraa toisilleen tykkien luona. Sotahistoria kohtaa nykypäivän.
Ilta saa, suljen kirjani ja lähden kävelemään takaisin kohti lauttarantaa, ohi aution jalkapallokentän. Saavun Suurelle Linnanpihalle, missä on aukion suunnitelleen Augustin Ehrensvärdin sotilashenkinen hautamuistomerkki. Koristeellisesta silmikkokypärästä ja kilvestä sekä muista tykötarpeista tulee mieleen ritariromantiikka. On helppo unohtaa sotaisat ajat ja romantisoida linnoituksia, vaikka niihin liittyy oikeasti enemmän surua ja tuskaa kuin kauneutta. Rankka historia on tuonut meidät juuri tällaiseen nykypäivään. Nautitaan siis siitä, mitä meillä on nyt.

Kommentit

  1. Näyttää mukavalta retkeily- ja rauhoittumispaikalta lähellä suurkaupungin sykettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä Suomenlinna juuri on, etenkin kun ajoittaa kulkemisensa siellä sopivasti :)

      Poista
  2. Houkuttelevia ja edustavia kuvia. Tuli ihan ikävä Suomenlinnaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la