Helsinki: lasten taidepuisto Elämän Kukka

Satunnainen kävelijä kohtaa joskus satumaisia asioita aivan yllättäen, mutta tällä kertaa saan valita ystävän esittämästä kolmesta vaihtoehdosta yhden kohteen.  "Luvatonta" taidetta puistossa kuulostaa lupaavimmalta!

Saavumme Korppaanpuiston kulmaukseen, mistä poikkeamme ensin soman valkoisen pergolan siimekseen. Pergolan edessä on purona jatkuva lammikko, joka ei juuri nyt herätä ehdi herättää runollisia ajatuksia, mutta ehkä joskus toiste. Emme poikkea viljelypalstojen puolelle, vaan jatkamme matkaa etelään, kohti Pikku Huopalahden pohjukkaa.

Tilkanniitty on keidas talojen välissä, vihreää tilaa, jossa mahtuu oleskelemaan. Viheralueen keskellä koköttää punainen rakennus, jonka luona kohtaamme hyvin isojalkaisen kiviherran. Leikkipuisto Viirin hiljainen vartija vai Väinämöisen serkkupoika?

Joku nuori leikkijä on jättänyt pirtsakan värisen muovimoponsa leikkipuistorakennuksen pihamaalle. Hassut tolpat loivan montun reunoilla, kivilohkareiden tykönä eivät ensin herätä mitään ajatuksia, mutta sitten epävirallinen kävelyoppaamme kertoo, mistä on kyse. Se on tietenkin kuiva suihkulähde, johon virtaa vettä vain silloin kun tolppiin sijoitetut suihkut kytketään päälle.

Leikkituvan pihasta astumme viheriälle nurmelle, mistä alkaa löytyä yllätyksiä, lasten taidepuisto Elämän Kukan taideteoksia. Tämä musta-valkojalkateräinen istuskelija on Koivis - puun vartija, jonka ovat tehneet Jan-Erik Andersson ja Erkki Pitkäranta. Punainen, pyöreäikkunainen minimaja sulkee suojiinsa sisällään kasvavan koivun. Toisen puolen putki-ikkunasta on pakko kurkistaa sisälle.

Nurmikosta pistää myös esiin kaksi jalkapohjaa. Kukas täällä piileksii? Ja samoin ilman kenkiä? No, tietenkin on mukavampi oleskella nurtsilla avojaloin.

Kulttuuriemme jälkiä... Jalanjälkiä, kädenjälkiä. Sanna Karlsson-Sutisnan kädenjäljet pistävät levollisina esiin maasta. Tämä teos olisi varmasti kuin kotonaan myös hiekkarannalla, mutta ehkä tässä sittenkin!

Sanna Karlsson-Sutisnan työtä on myös tämä yhden lapsen istuttava Aurinkokeinu, jota suojelevat kaksi pientä puista enkeliä. Ilkivaltainen siipirikko on ikävä kyllä iskenyt heistä toiseen.

Hienoja puisia toteemihahmoja on lisää muutaman askeleen päässä ja niitä voi paitsi koputella ja tunnustella, myös kilistellä.

Suloiset eläinhahmot leikittelevät seuraavassa pysähdyspaikassamme. Eläinten seurassa voi leikkiä vaikka majaa palkkien muodostamassa katottomassa teltassa. Vyötiäinen on selvästi laskenut liukua yhdestä majakeitaan nurkasta alas, ennen kuin on lähtenyt jatkamaan matkaansa nurmimattoa pitkin.

Äiti Maan yllä paistaa aurinko. Tai kuu. Sanna Karlsson-Sutisnan veistämään puiston porttiin kuuluvat myös isä ja koira.

Selän takana puisto, edessä Pikku Huopalahden hieman vinksahtaneita rantataloja. Vesi virtaa hitaasti alas portaita, jotka eivät ole oikeasti kalaportaat, mutta kuulemma jokunen niistä on silti innostunut kokeilemaan vesirappusia ylävirtaan.

Muotoon leikattu puu on kuin elävä kummeli veden äärellä. Tai vihreämekkoinen nainen, joka katsoo kaihoisasti kaukaisuuteen, odottaen armaansa palaavan kaukomatkoiltaan takaisin kotiin.

Ennakkopuheista huolimatta puiston taideteokset eivät olleet sittenkään luvattomia, mutta yhtä kaikki iloisia löytöjä, kosketeltavaa taidetta ilman lukkoja ja vitriinejä. Ystävä oli osunut tänne äskettäin Hyvä kasvaa Helsingissä -kävelyopastukselle ja laittoi hyvän kiertämään :)