Siirry pääsisältöön

Jyväskylä: Sippulanniemen luontopolku

Sippulanniemen luontopolulle Jyväskylän Ristikivessä pitäisi olla viitoitus Ristikiventien ja Nurmilaukan kulmauksessa olevalta pysäköintipaikalta. Kumollaan ojassa olevan entisen ilmoitustaulun lisäksi silmiini osuu vain parkkipaikan nurkan asvalttiin maalattu keltainen nuoli. Onko tämä se viitoitus? Seuraan nuolta läheiselle kuntopolulle.
Oikeaan osui; kuntopolulla tulee pian vastaan parikin oikealle ohjaavaa luontopolkuviittaa, joten täällä taitaa hyvinkin pärjätä ilman karttaa.
Olen onnekas kun tälle kävelyretkelle sattui näin hieno aurinkoinen päivä! Luonnon värit todella hehkuvat kirkkauttaan. Kuntopolku tuo minut pian Sippulanniemen luontopolun lähtöpaikalle, jonka kartasta näkyy hyvin reitti oikaisupaikkoineen, siltä varalta että ei ole halua tai aikaa kulkea koko neljän kilometrin matkaa. Reitin kulkemiseen suositellaan varattavaksi parisen tuntia.
Metsäpolku kurvaa kuusikkoon, jossa saha ei ole riehunut pitkään aikaan. Kohta huomaan kavunneeni kallion harjalle, mistä on ihan mukava pudotus alas. Märällä kelillä ei kannata mennä liian lähelle kallion reunaa.
Nyt on vielä sienestysaika, joten en malta olla tarkkailematta polun ympäristöä sillä silmällä. Suppilovahveroita ei osu silmiin, mutta lampaankääpiä näkyy yhtäkkiä vaikka kuinka paljon. Vaan ei ole mukana sieniveistä tai keruupussia, joten jätän sienet sammalikkoon.
Kun polku laskeutuu jyrkästi alas, auttaa kulkijaa tarvittaessa ystävällinen kaidepuu. Saavun kuntopolulle ja näen luontopolun viitan, jonka kärki osoittaa oikealle. Samoilta kohdilta taittaa kapea polku metsään...
Kun kuljen lehtien peittämää polkua kohti auringon kajoa, vilkuilen suota oikealla puolellani, rinnettä vasemmallani ja unohdan tyystin keltaiset maalimerkit. Kunnes huomaan, että niitä ei ole. Olen jälleen kerran onnistunut epähuomiossa astumaan viralliselta reitiltä sivuun. Käännyn kannoillani ja palaan takaisin kuntopolulle, jonka sivussa olevaa viittaa olin tulkinnut väärin. Minun olisi pitänyt siis kääntyä kuntopolulle ja oikealle, eikä viitan viereiselle ja tälle (minua) kutsuvammalle metsäpolulle! Pikku moka...
Kuntopolun varrella rastitaulu kertoo vesistöjen umpeenkasvusta. Kun käännyn pitkospuiden päällystämälle polulle, kohtaan entisen Niemijärven, joka on aikojen saatossa kasvanut umpeen ja on nyt lähinnä Niemisuo. Vapaata vettä ei todellakaan pilkota, vaikka hetteikkö onkin vetistä. Olisikohan siellä karpaloita? Valitettavasti en ole liikkeellä kumisaappaissa, joten jää mahdollinen marjasato katsastamatta.
Taustalta kuuluu ajoittain teräviä kloksahduksia, kun golfpallo saa kyytiä viereisellä Sippulanniemen golfkentällä. Suon tienoo oli lähinnä lehtipuita, nyt palaan sekametsän ja golf-kentän puoliskojen yhdyskäytävien jälkeen taas kuusikkoon. Reitin puista kuuset ovat viehkoimpia puita, sillä täällä näkee paljon vanhempaakin kuusikaartia. Oikopolku-viitta yllättää ensin, mutta sitten muistan että sellaisen avulla voisi kurvata vinhemmin takaisin lähtöpaikalle. Minulla ei kuitenkaan ole niin kiire metsästä pois.
Yhtäkkiä huomaan maassa jotain vihreää. Mikä on saanut aikaan sen että kuusen oksien kärkiä on näin paljon keskellä polkua? Ei kai mikään eläin tai ihminenkään olisi riipinyt niitä tuolla tavalla irti? Omituista.
Siirtolohkare on luontopolulta muutaman askeleen verran sivussa, mutta sen luona on yksi polun rasteista, jossa kerrotaan näistä jääkauden merkeistä.
Majamäen korkein kohta on 133 metrissä eli vain seitsemän metriä alempana kuin Jyväskylän keskustan ylle kohoavan Harjun laki. On vaikea kuvitella että olen nyt lähes Harjun korkeudella, sillä tältä nyppylältä ei näe maisemia tiheän puuston lävitse. Puusto ei kuitenkaan vaimenna täysin takaansa puskevaa äänimaisemaa, joka sisältää autoliikenteen huminan lisäksi nyt myös ohiajavan junan vyörynän.
Aurinko kirkastaa kaiken keltaisen vielä kirkkaammaksi. Huomaan miettiväni polulle kantautuvia ääniä, koska usein luontopolulla pääosassa ovat itse luonnon äänet; täällä kuuloaistini on nostanut päällimmäisiksi taustahuminan moottorit ja golfpallojen kilkkeen. Ehkä osaisin keskittyä paremmin lähiluonnon ääniin kevätlaulajien aikaan kuin nyt, kun lintuja on vähemmän lauleskelemassa tai laulelutuulella.
NEXT TEE, seuraava tiiauspaikka. Luontopolun reitti yhtyy jälleen kuntopolkutaipaleeseen, joka väistää hoidettua golfnurmikenttää. Näissä maisemissa on aiemmin ollut peltotilkku, kenties kaskiaho.
Luontopolku poikkeaa jälleen metsään. Kivenlohkareet näyttävät sellaisilta, joita on luonnon sijasta muotoillut ihminen. Näinköhän täällä olisi ollut kivilouhos?
Ja löytyyhän sellainen, opastaulun kera. Suoraseinäiseksi koverrettu aukko kalliossa kertoo että tässä oli joskus kivilouhimo. Louhoksesta saatiin dioriittiia eli gabroa. Jyväskyläläistä dioriittia on käytetty mm. Paasikiven patsaaseen Helsingin Mannerheimintiellä. En usko, että juuri sitä kiveä olisi louhittu tästä, onhan yksin Kuokkalassa ollut louhimoita muuallakin.
Polku mutkittelee vielä metsän halki, kapuaa hitaasti kalliolle. Kiinnitän huomioni hyvin muhkuraiseen mäntyyn ihan polun vieressä. Muut lähimännyt ovat siihen verrattuna hyvin silkoisia, vaikka männyn kaarna ei koskaan olekaan ihan sileää. Enpä ole ennen huomannut mäntyjä tällä tavoin verrata. Kas vain, tulipa taas käytettyä parisen tuntia mukavasti metsämaisemissa!

*Vinkki Sippulanniemen luontopolulle tulijalle, jos alue ei ole tuttu: jos tulet paikalle Ristikiventietä, käänny kuntopolulle Karhunlaukka- ja Nurmilaukka -nimisten katujen välistä, niin luontopolun keltatäplitetty viitoitus tulee sieltä vastaan.

Kommentit

  1. Moni-ilmeistä maastoa sieltä on löytynyt. Hienoa että metsään pääsee myös kaupungin liepeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun päivänvalon aika lyhenee, on kiva että kaupungista löytyy keitaita.

      Poista
  2. Kiertelin kyseisen luontopolun männä sunnuntaina (4.9.2016) ja löysin monin paikoin mustatorvisieniä polun varrelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla! Mietinkin juuri, mistä käydä poimimassa lisää juuri mustatorvisieniä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva