Siirry pääsisältöön

Lumikenkäilyä: Iso-Syöte - Teerivaara


Eteläisessä Suomessa on tähän aikaan maaliskuuta paikoin jo lumetonta, mutta Pudasjärven maisemissa lunta riittää vielä mahtavasti! Oli todella ilo saapua puhtaanvalkoisiin maisemiin, pakata reppuun evästä ja laittaa lumikengät jalkaan. Aurinko tosin ujosteli ja piiloutui pilvien taa, mutta eipä tuo menoa haitannut. Lämpötila oli niukin naukin pakkasen puolella, kun lähdimme matkaan Iso-Syötteen huipulta. Aina vähän väliä oli pysähdyttävä ihastelemaan näitä luonnon lumiveistoksia, vaikka raskas tykkylumi onkin taakka puupoloisille.
Näissä maisemissa kelpaa! Jonnekin tuonne alas olimme mekin aikeissa matkata. Iso-Syötteen laskettelurinteillä riemuittiin vauhdin hurmasta sillä aikaa, kun me tutkailimme laskijoiden käyttämien väylien vieressä olevaa metsää, jota pitkin laskeutua hitaasti alemmas. Hetken aikaa olimme seuranneet alas luontokeskukselle meneviä opasteita, mutta pian päätimme valita ihan oman reittimme.
Välillä puiden lomitse suhahti muutama lautailija tai suksiveikkokin, mutta kaikille riitti täällä puiden katveessa tilaa. Askel askeleelta Iso-Syötteen huippu jäi yhä kauemmas ja tasamaa alkoi lähestyä. Sitä mukaa kun saavuimme alemmas, alkoi puiden oksia verhoavan lumen määrä vajentua. Tykkylunta riitti vain ylempään osaan rinteitä.
Lumikenkien riemu on siinä, että niillä voi kulkea lähes mistä tahansa. Lumilaudalla ja suksilla näitä rinteitä alas suihkineet kaverit saivat olla vähän tarkempana siitä, missä tekivät käännöksiä puita väistääkseen; me taasen menimme tasan siitä, mistä huvitti. On hulppeata kulkea maastossa, jossa lunta riittää näin mainiosti.
Laskettelurinteiden alapuolelle päästyämme seurasimme jonkin aikaa niin tietä kuin latu-uraa, kunnes keltaiset maalimerkit johdattivat meidät Syötteen luontokeskukselle, jonka hirsiportti oli saanut päälleen kaksi jättimäistä, etunojan ottanutta lumihahmoa. Lettutauon ja karttojen tutkiskelun jälkeen oli aika päättää, minne jatkaa matkaa.  Syötteen kansallispuiston talvireittien karttaan (1 e) on merkitty luontokeskukselta alkavia lumikenkäilyreittejä pari kappaletta - helppo Annintuvalle suuntaava reitti ja hieman vaativampi Teerivaaran lenkki. Teerivaaraan siis!
Alkumatkasta tosin oli edessä niin tallattu reitti, että lumikenkiä ei polulla kulkemiseen edes tarvinnut. Näinhän se usein on "lumikenkäreiteillä", jos kulkijoita riittää. Lumi tallautuu hyvin nopeasti poluksi, jolla pärjää varsin hyvin ilman lisävarusteita ilman että tulisi humpsahdettua hankeen. Niin kauan kuin polku oli tukeva, kannoimme lumikenkiä ja sauvoja kädessä ja sonnustauduimme lumikenkäilyyn vasta saavuttuamme lähelle Teerivaaran ensimmäisen nyppylän puolella olevaa kotaa.
Metsän laitaa reunusti viivasuora, hakattu linja: kansallispuiston raja. Koska rajalinja näkyi menevän sopivasti kohti Iso-Syötettä, painoin tämän mieleeni mahdollisena paluureittinä takaisin lähtöpaikkaamme kohti.
Itse Teerivaaran kota oli enää muutaman askeleen päässä, hienolla maisemapaikalla. Kodan piipusta nousi lupaavasti hentoinen savu, joten emme olleet ainoat kulkijat näillä main. Kodalta saattoi katsella niin Pikku-Syötteen kuin Iso-Syötteen rinteitä turvallisen matkan päästä. Ainoa moottorin ääni, joka tänne kantautui, oli kodalle kääntymään tulossa ollut moottorikelkka.
Metsäsuksilla liikkeellä ollut kaksikko lopetteli evästaukoaan, kun astuimme kotaan sisälle. Mikä hieno kahdeksankulmainen kota! Katosta roikkui niin himmeliä, vanhoja suksia kuin muuta hauskaa. Istahdimme siistin taukopaikan penkille, mukavasti porontaljan päälle. Kyllä kelpasi ottaa termospullo esille ja kääriä eväsleivät paperista. Olisipa vielä älytty ottaa makkaraa mukaan.
Vaan ei tänne tultu vain taukoja pitämään... Matka jatkui edelleen, Teerivaaran jälkimmäiselle ja jyrkemmälle nyppylälle. Lyhyemmän kiekan (3.2 km) valitsija olisi voinut kääntyä pian kodan jälkeen jo takaisin, mutta me laskeuduimme ensin alas suolle ja kapusimme siitä mukavan jyrkkää kalliorinnettä ylös. Kyllä, siinä tuli lämmin, ja kieltämättä oli pakko ottaa hengähdystaukoja välillä. Teerivaaran kierros käytti meidät ensin korkeimmalla kohdalla ja sitten saavuimme taas maisemakalliolle, josta näki puiden yli kaukaisuuteen. Kyllä täällä tilaa riittää.
Sitten koitti paluumatkan aika. Aivan, tuollahan vastapäätä se lähtöpaikkakin näkyy eli Iso-Syötteen huippu... Välissä enää Teerivaaran toinen nyppylä, jonka kautta tulimme tänne, sitten alamäki kansallispuiston rajalinjaa pitkin tasamaalle ja sen jälkeen tuo kiva pikku nousu nousu takaisin yläilmoihin. Ei muuta kuin menoksi!

Kommentit

  1. Olipa ihana katsoa kunnon lumikerroksia. Kolmepäiväisellä Turun reissulla ehdin jo unohtaa, että Jyväskylässäkin on hieman lunta, kun Turussa lakaisivat jo ahkerasti katuja hiekasta. En tykkää tästä epämääräisestä loska-ajasta. Noissa maisemissa sielu varmasti lepää ja kroppakin nauttii liikunnasta mukavassa miljöössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ehdottomasti sielu lepää tuolla. Noihin maisemiin olisin jäänyt mielelläni pidemmäksikin aikaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la