Siirry pääsisältöön

Urpolan luontopolku, Mikkeli

Urpolan luonnonsuojelualue Mikkelissä on mahtavasti todella lähellä keskustaa, vain noin puolentoista kilometrin kävelymatkan päässä torilta. Mikkelin keskustasta pääsee hyvin suoraa ja helppoa reittiä suoraan Urpolan luontokeskukselle, esimerkiksi kävelemällä torilta korttelin verran etelään Maaherrankatua, sitten oikealle Vilhonkatua urheilupuiston jalkapallokenttien luo, minkä jälkeen käännytään montun aitaamattoman futiskentän jälkeen vasemmalle Brahenkadulle. Siitä voi seurata suoraa väylää luontokeskukselle. Matkan varrella jää oikealle kasarmialue jalkaväkimuseoineen (ja kivan kuuloinen museokahvila Vanha Kassu, auki ma-pe 9-15). Viitostien kävelysillan jälkeen ollaankin jo Urpolassa ja luontokeskus opasteineen tulee vastaan vajaan puolen kilometrin päässä oikealla.
Urpolan luontokeskus on viehkossa pinkissä mökissä, Urpolan kartanon pihapiirissä. Luontokeskus on avoinna kesä-elokuussa joka päivä, toukokuussa vain arkisin. Olin itse liikkeellä sunnuntai-iltana, joten sisäänpääsy ei tietenkään onnistunut. Ikkunasta tiirailemalla selvisi, että luontokeskuksesta olisi voinut mm. lainata luontopolun kartan.
Luontokeskuksen pihassa oli hämmentävän tarkka, yksinkertainen ajannäyttäjä. Kivinen aurinkokello ei ollut mennyt sekaisin edes kesäajasta.

Koska polkukarttaa ei ollut saatavilla, selvitin luontopolun sijainnin ulko-opasteista. Varsinainen luontopolku ei ala heti luontokeskukselta, vaan sille pääsee seuraamalla Selännekatua edelleen eteenpäin. Olisin siis voinut jatkaa keskustasta tullessani matkaa samaa katua suoraan eteenpäin polun lähtöpaikkaan. Itse Urpolanjokilaakson luonnonsuojelualue kattaa kuitenkin myös jo viereiseltä Urpolanlammelta alkavan alueen.
Poikkesin ennen luontopolulle lähtöä vielä viereisen Urpolan kartanon (peräisin arviolta 1800-luvun puolivälistä, nyt tilauskäytössä mm. perhejuhliin) "takapihan" puolella eli Urpolanlammen rannalla.
Lampea kiertää ulkoilureitti, jonka huomasi heti olevan lenkkeilijöiden suosiossa. Viitan mukaan pidempiäkin reittivaihtoehtoja oli tarjolla ja mietin hetken, kiertäisinkö pidempää kautta luontopolun aloituspisteeseen, mutta koska seutu ei ollut tuttua ja karttana oli vain kännykkäkuva opastetaulusta, oli parasta astella yksinkertaisinta väylää lähtöpaikkaan.
Urpolan jokimaisema näytti jo heti alkuun viehättävän maalaukselliselta, vaikka vehreydestä olikin keväisessä lehtomaisemassa vasta aavistus. Vaan ehkä juuri siksi.
Palasin siis lähtöruutuihin eli Selännekadun erikoiselle, laatoin päällystetylle jalkakäytävälle ja jatkoin matkaa vielä muutaman sata metriä etelään päin, missä odotti samanlainen opastetaulu kuin luontokeskuksella. Vihdoin polulle.
Urpolan luontopolku ei ole hurjan pitkä; punaisella viivalla karttaan merkitty reitti on yhteen suuntaan kuljettuna arviolta alle kilometrin pituinen. Polulta pääsee siirtymään lyhyen tieosuuden kautta helposti myös Mikkelipuiston järvimaisemiin.
Kauniisti kuvitetuissa opastetauluissa kerrotaan polun varren luonnosta. Kuvissa olevien kukkasten tunnistuksen aika ei tosin ole vielä, vaan vasta kesän puolella. Lähikadun talot piiloutunevat keskikesällä puiden lehvästöjen taakse.
Etenkin alkumatkasta sitä tulee katsottua opasteviittoja, etenkin kun edessä on selvästi polun risteys. Luontopolun oikealle ohjaava viitta oli nyysitty, mutta tolppa oli sentään vielä jäljellä.
Minua lyhyempien kulkijain silmänkorkeudella rappusten kaiteessa oli selkeä opaste: saukkoja! Tai ainakin yksi. Olisi kyllä kiva onnistua näkemään saukko edes kerran elämässä, mutta näinköhän...
Polun oikealla puolella kohosivat kalliot, jotka on helppo ohittaa huomaamatta, kun katse kiintyy enemmän polun vasemmalla puolella hiljalleen virtaavaan veteen. Tyynessä illassa kuului satunnaista liverrystä ja vähän matkan päästä vaimeaa kohinaa.
Niin, vaimeaa! Tuossa tuokiossa liki tyyneltä vaikuttanut vesi yltyi mekkaloimaan oikein kunnolla ja ryöpsähti kohisevana kuohuna alas pitkin kivikkoista uomaa.
Täytyy myöntää, että en osannut näin viehkoa koskimaisemaa Urpolanjokilaakson suojelualueelta edes odottaa! Kosken kuohut ja äänimaailma ovat minua aina viehättäneet; siinä on niin jytisevä luonnonvoima pelissä. Kevätillan tunnelmalliset värit vielä sekaan, niin jopa on kaunista.
Maahan upotettu säätöpyörä kertoi, että täällä on ollut enemmänkin ihmisten tekemiä virityksiä; joessa oli kotitarvemyllyjä. Urpolanjoki oli entiseltä nimeltään Myllyjoki.
Joen rantamilla on muutamia kunnostettuja, punamultamaalattuja rakennuksia jäänteinä alueen myllyhistoriasta, kuten myllärin tupa ja sauna. Nuotiopaikka sijaitsee rakennusten liepeillä, mutta siellä ei ole avointa polttopuuvarastoa makkaratulien tekoon, vaan tulitarpeet pitää tuoda mukanaan itse tai hankkia luontokeskuksen oppailta. Ilta-aikaan retkitulet järjestyvät siis vain ottamalla kotoa polttopuut matkaan.
Koskikuohuen laimentuessa polun varsi näytti enemmän luonnontilaiselta, kaatuneita puita myöten. Vaan saukko-pahalainen pysytteli piilossa. Muutenkin eläimistön edustajien havainnointi jäi lintujen lauluun, ja selvisin siitä yhtä kehnolla tuloksella kuin aina: jotkut siivekkäät siellä somasti lauleskelivat, mutta nimeäminen jäi haaveeksi.
Mutta ei se mitään, vaikkei lintulajeja tunnista. Luontopolku oli kerrassaan ihastuttava keidas ja siellä mieli rauhoittui - jopa tulevan viikon touhut saattoi unohtaa käyskennellessään tässä jokilaaksossa, joka on ikään kuin unohtunut tänne keskustan tuntumaan. Lehtomaiseman värit ja tunnelmat elävät vuoden ympäri. Vuokkoryppäitä ei sattunut tulemaan vastaan, mutta muutama idänsinililja kukki polun varressa.
Villi herukkapensas valmistautui kesään arasti esiin tulevilla kukinnoillaan. Minä kapusin jokilaaksosta ylös katumaisemiin ja valmistauduin palaamaan takaisin ihmisten ilmoille. Jos Mikkelissä kaipaa hetken irtautumista hälinästä, suunnaksi sopii erinomaisesti Urpolan luontopolku.

Kommentit

  1. Kiitos! Pitääpä laittaa muistiin tämäkin polku. Mahtavaa jos tosiaan onnistuisi näkemään ihan saukkojakin! Hieman vehreämpään aikaan polku olisi varmasti todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Urpolan luontopolku kesää kohti mennessä varmasti vain komistuu. Oma viehätyksensä on tässä vasta heräämässä olevassa luonnossa.

      Poista
  2. Urpolasta tulee mieleen, että kävin siellä katsomassa kaloja kalanviljelylaitoksella. Taisi olla 60-lukua :) Muuten ei maisema ole muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalanviljelyslaitos! Eipä arvaisi kun nykyistä maisemaa katsoo :)

      Poista
  3. Luontopolut ovat kiinnostavia kuljettavia. Tämänkin varrella paljon nähtävää.
    Saukon olen tavannut ja harmitellut, kun käy kalastamassa samoilla vesillä kanssani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi kiva, että tuo luontopolku on niin lähellä keskustaa, samoin kuin Jyväskylän Tourujoen vartta kulkeva luontopolku. Se on tosi kaunis etenkin alkukesästä. Jospa sielläkin pääsee joskus ihailemaan koskimaisemaa...

      Poista
  4. http://tassujen.blogspot.fi/2015/05/ota-koppi.html

    VastaaPoista
  5. Hieno juttu, paljon kuvia ja asias. Panitko merkille ne järviruokokasvit kanjonin päällä? Kanjoniksi tuota kutsun ja historia on alkanut kiinnostaa. Vesihän sen uoman on tehnyt, mutta sitä ennen vettä on täytynyt olla ainakin 10 m korkeammalla. Ei kai matalan veden kasvit muuten olisi mäellä metsässä? Korkeusero Urpolanlammesta Saimaaseen on muistaakseni 13 metriä. Se on paljon noin pienelle matkalle. Tässä olisikin projektia: etsiä muita paikkoja, joissa löytyy vastaavaa kasvustoa. Ensiksi selvitettävä kasvin nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi on monin paikoin ollut tosi korkealla ennen muinoin - siitä on jälkiä valtavasti maastossa, eri muodoissa. Hyvää kasvustometsästystä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la