Valon kaupungissa 2015

Valon kaupunki, Jyväskylässä jo kymmenettä kertaa järjestetty tapahtuma alkoi osaltani jo illan hämärtymisen aikaan, vaikka valo onkin pilkkopimeässä parhaimmillaan. Kun syyspäivän luonnonvalo sammui taivaalta, oli aika sytyttää valoja vasiten, tekemään tästäkin illasta erityinen, vapauttaa valoja pimeyteen.

Taidemuseolla kurkkasin kirkkaanvalkoiseen, mustin huonekaluin kalustettuun huoneeseen (johon ei ennakkotiedoista poiketen saanutkaan astua kokemaan tilaa sisältä), sitten kävelin Kauppakatua Kirkkopuistosta ylöspäin. Kirkkopuiston kioskin kohdilla katsoin lastenvaatekauppa Kimperiltä vapautuneen liikehuoneiston akkunoista sisään ja näin valaistun tilan, jonka ikkunassa ihmisenpuolikkaat olivat kahvilapöydän ääressä.

Sitten ohitin Rosson kynttilälyhdyin valaistun ulkoterassin, rapistellen kulkiessani kadun laitaan kovassa tuulessa pölähtäneitä kellanruskeita puunlehtiä. Myrsky riepotteli myös Jyväskylää, pyöritti syksyn jälkiä ilmassa ja laittoi ne laskeutumaan ties minne.

 

Ylempänä Kauppakadulla odotti valaistu sanataide. Runoilija Suvi Vallin teksti oli heijastettu Kauppakatu 2:n keltaiseen seinään. Arvoituksellinen teksti - mitä on kaksoispisteen jälkeen? Mitä on odotettavissa matkalla? Se on vain arvuuttelua, sitä ei voi tietää. Voi luulla, mutta ei voi tietää. En minäkään tiennyt, mitä oli odotettavissa iltakävelylläni.

Minne sitten? Lounaispuistoon, missä olin missannut täysin yhden Kaupunkerroin-tapahtuman teoksen kesällä! Jussi Riihelä oli sijoittanut mustavalkoisen maalauksensa Lounaispuiston lavan viereisen, vinokattoisen pikkurakennuksen seiniin. Hauska kontrasti isokokoisempaan lavaan ja maalaus toi mieleen saman tekijän työn Kankaalta.

Koska tiesin, että Kaupunkikertoimen muuntamot piti valaistaman Valon kaupungin kunniaksi, kävelin seuraavaksi Vapaudenkatua pitkin takaisin kohti keskustaa ja koukkasin Kaupungintalon (Kunnallistalon) takapihalle Anna Ruthin  maalaaman muuntamokopin tykö. Mustalle taustalle maalattu peruna oli ehkä hieman räikeästi valaistu pimeyden keskellä; pidän siitä enemmän päivänvalossa. Osa teoksesta jäi kuitenkin valaisematta.

 

Palasin takaisin Vapaudenkadulle ja astuin Kirkkopuistoon ihailemaan Kunnallistalon valaistusta ja liehakkaasti lepattavia sinivalkoisia Jyväskylä-lippuja. Myrskytyyli piti lippujen liikkeestä hyvää huolta.

Kirkkopuiston jatkuvasti lehtiään tiputtelevien puiden välissä oli valoteos, jonka tulkitsin olevan Jonna Jantusen SuperBOW. Puna-viher-valkoisten "kampojen" takana oli kimalteleva kiitorata kohti kaupungintaloa, mutta valoheijastukset eivät osuneet siihen aivan täysillä. Valorykelmä pimeydessä. Bow tarkoittaa mm. jousta. En keksinyt, mikä bow-sanan merkitys tähän olisi osunut, mutta ehkä sillä ei ole väliä.

Olin nähnyt keskiviikkoiltana, kun Soneran talon seinään, Alvar Aallon suunnitteleman Valtiontalon naapuriin oli ripustettu Päivästä päivään - valoteoksen sanoja. Valitettavasti myrskytuuli oli tehnyt tälle Merja Puustisen  ja Andy Bestin valoteokselle tepposensa ja sen keskeinen osa puuttui seinältä; vain seitsemän kuolemansyntiä killuivat paikoillaan. Vaan koska niitä ei ollut valaistu, ei teksteistä saanut kyllin hyvin selvää. Tosi harmi!

Niinpä jatkoin matkaani kohti Tourujokea, pysähtyen seuraavan kerran hotellin Cumuluksen luona. Kari Alosen teos Energialähde erottui edukseen Niklas Mattilan valaisemana paikassa, joka normaalisti jää tyystin huomiotta, sillä harva kaupunkilainen kulkee hotellin Vapaudenkadun puoleiselle sisäänkäynnille Väinönkadulta. Alosen valokivet ovat kyllä mainioita. Niistä tulee yhtäältä mieleen curling, mutta toisaalta ajattelen ulkoavaruutta... Sininen valo sopii näihin aatoksiin!

Matkallani kohti Tourujokea pysähdyin vielä yhdeltä sivulta valaistun Jukka Silokunnaan muuntamon luo. Jos nyt eivät ilta/yöautoilijat sitä huomanneet, niin oma vikansa!

Sitten liityin Tourujoelle vaeltavien joukkoon. Sillat näyttivät olevan jo täpösen täynnä, kun saavuin joelle kahdeksan pintaan. Ei ollut toivoakaan siitä, että olisin voinut saada oivan paikan keskustan puoleiselta rannalta ja nähdä koko Valo virtaa-tapahtuman! Valoköynnökset heijastuivat upeasti joen pintaan. Kuulin kauempaa kuulutuksen, joka arvattavasti julisti tapahtuman avatuksi ja kohta ensimmäiset lyhdyt lähtisivät lipumaan pitkin jokea...

Siirryin Tourujoen toiselle puolelle ja laskeuduin penkerettä alas. Joskohan tuonne asti uskaltaisi... Vasen jalka astui kivelle, oikea lehtikasan päälle ja välittömästi takaisin. Jaahas, se lehtikasa olikin Tourujoessa ja lenkkarini siis läpimärkä! Sen siitä saa, kun pimeässä hortoilee! Mutta ei se mitään. Lukemattomia käsintehtyjä lyhtyjä lipui vähitellen jokea pitkin alavirtaan, jäi hyörimään pyörteissä ja osa ohjautui omalle puolelleni jokea tuulen voimasta. Mahtavaa kyllä, myrskytuuli ei yltänyt Tourujoen laaksoon, vaan liekit pysyivät hengissä. Lumpeenkukka-lyhty vangitsi katseeni. Kuinka huikaisevan kaunis!

Lyhtyjä tuntui tulevan loputtomasti ylävirran puolelta, joki täyttyi lumoavista valontuojista ja vaikka ei ollutkaan aivan hiljaista, jotenkin tuntui siltä, että olisi. Silmät hakeutuivat pimeyden keskellä loistaviin lyhtyihin ja oli helppo unohtaa, että olin Jyväskylän keskustan tuntumassa. Elävien tulien luomaa tunnelmaa ei voi jäljitellä, eivätkä kuvat voi sitä välittää; Valon kaupunki täytyy kokea paikan päällä.

Valo tuo iloa. Kun lähdin kävelemään takaisin kohti keskustaa, olin kiitollinen siitä, että olin päässyt jälleen kokemaan osan tästä valotapahtumasta. Tänä vuonna ohjelmassa ei ollut ihan yhtä huikeita koko tapahtuman kestäviä teoksia kuin muutamana aiempana vuonna (muistan vieläkin Kari Kolan uskomattomia valoteoksia Valon katedraali- ja Joen varjot -töitä kaiholla...), mutta pienemmätkin jutut voivat koskettaa. Valon kaupunki on todella Jyväskylän syksyn valoisin tapahtuma.