Tonttuluolaretkellä Leppälahdessa, Jyväskylä

Kartalla lukee ihan selvästi Luolavuori, mutta näinköhän sitä olisi tullut omin päin hoksattua lähteä Leppälahteen luolaa etsimään.? Epäilen, että olisi jäänyt retki tekemättä. Kävi kuitenkin niin hyvä mäihä, että ympäristöluotsikollega Riitta kutsui poppoon porukkaa kotikonnuilleen eli pääsin luolaretkelle peräti paikallisoppaan matkassa!

Täytyy tässä samalla tarkentaa, että Jyväskylän ympäristöluotsit eivät ole sinänsä oppaita (jotka osaisivat ladella ohimennen järisyttävän määrän faktoja historiasta nykypäivään), vaan olemme vapaaehtoisia kanssakulkijan ja -ihmettelijän tapaisia immeisiä, joita voi kysäistä seuraksi lähiretkelle lähiympäristöön. Osa meistä saattaa tunnistaa polun varren kasveja, eläimiä tai tuntea tienoon tarinoita, mutta uskallamme lähteä liikkeelle myös ihan itselle uuteen paikkaan nautiskeluperiaatteella kokeilemaan, mitä kaikkea juuri sillä retkellä tulee vastaan.



Luolavuoriretkitaipaleen alkuun löytää parhaiten kartan avulla. Tämä karttalinkki näyttää paikan, johon voi pysäköidä menopelin. Kääntöpaikan itäreunasta lähtee loivasti ylämäkeen polku, jota seuraamalla pääsee Luolavuoren luolan tykö.

Polkua ei näy maastokartassa, mutta tallaamisen jäljet löytyvät kyllä - ja jos näyttää siltä että kääntöpaikan laidalla on heinikossa kaksi vaihtoehtoa luolapoluksi, valitse vasemmanpuolimmainen. Porukastamme tehtiin tiedusteluretki myös sille toiselle polulta näyttäneelle uralle... Jahka olimme ensin odotelleet aidosti yllätyksenä tulleen sadekuuron laantumista. Itselleni ei ollut tullut mieleenkään ottaa sadekamppeita mukaan, enkä ollut suinkaan ainoa taivaan heleisiin väreihin luottanut kulkija. Onneksi kesäkuurot ovat parhaimmillaan lyhytkestoisia.

Kun pisaroidan putoiluväli oli lupaavasti harventunut, lähdimme matkaan. Polku ylämäkeen ei ole huonojalkaisia ajatellen helpoimmasta päästä - kivikkoa kun riittää - mutta kyllä tänne perheretkellekin uskaltaa lähteä. Ja perheen pienimmän voi aina napata reppuselkään.

Luonnollisesti luolavuorelle oli kavuttava ylämäkeen, mutta matkalla saattoi noukkia polun varresta mustikoita ja muutaman vadelmankin matkantekoa piristämään. Tuohon aikaan puolukat vasta haaveilivat kypsymisestä.

Kangasmaaston mäntyjen keskeltä tuli lyhyen taipaleen jälkeen vastaan komeita sammalein ja jäkälin koristeltuja kallioita. Missäs se Tonttuluola? Jaahas - siis sinne pääsee tuosta matalalla olevasta aukosta?! Ei siis mikään pystypäin käveltävissä oleva kallioholvi, vaan sinne pitäisi ryömiä! Taisi luolatonttu olla pienikokoista sorttia.

Riitta oli opastanut luolakäynnille halukkaita listaamalla varusteiksi kypärän, polvisuojat ja taskulampun. Näytti siltä, että ihan aiheesta.  Olin vähän ihmetellyt niitä polvisuojia (ja autuaasti unohtanut ne),  eivätkä ikivanhat lentopallopolvisuojani olisi silmittömästi ilahtuneet luolaryöminnästä, mutta niinpä syy suojausten tarpeeseen selvisi konkreettisesti. Olin kuitenkin varustautunut pyöräilykypärällä, otsalampulla ja rönttösvaatteilla, joita ei kastuminen tai likaantuminen yhtään hätkäyttäisi.

Lähdin ensimmäisten uskalikkojen joukossa könyämään luolan suuaukosta sisälle. Laskeuduin nelinkontin ja otin ensiryömimiset pitkin luolan lattialle nerokkaasti laitettuja puutikkaita (kyllä, vaakatasossa - ei siis kapuamista!) ja vasta sitten polveni osui lattialla lilluvaan viileään luolaveteen. Ei mitään kirkasta lähdevettä, vaan maan kanssa kosketuksissa ollutta ruskeampaa, vaan ei se mitään. Sitten uskaltauduin nousemaan ylös - kumaraan - ja etenin varovasti luolassa eteenpäin. Kohta meitä olikin luolan uumenissa useampikin seikkailija. Jännää!

Tässä vettä tihkuvassa, jääkauden seurauksena syntyneessä luolassa ei järin houkuttanut ajatus yöpymisestä, sillä kuivaa kohtaa ei katosta ja seinistä tippuvan veden tähden käsi tai jalka tuntunut helpolla tapaavan. Luolassa on onnistuttu kuitenkin aikojen saatossa onnistuttu pitämään tulia ja nuotion lämpö on samalla haurastuttanut seinämiä, mikä voi pahimmillaan aiheuttaa sortumisvaaran. Ei siis uusia tulia tänne, kiitos! Tasku- ja otsalampun loimotus riittäköön.



Luolassa useita vuosia sitten vieraillut Janne Vilkuna oli oppaamme Riitan mukana tuoman lehtileikkeen mukaan sitä mieltä, että Tonttuluola ei ole ollut Isovihan (1713-1721) aikaan piilopirtti, vaan että luolassa on oltu lähinnä lyhyitä aikoja. On kuitenkin mahdollista, että luola on voinut olla käpykaartilaisten piilopaikka toisen maailmansodan aikana. Varmaa tietoa tästä ei ole.

Ilman lamppua en olisi luolassa pahemmin könynnyt juuri suuaukkoa pidemmälle, sillä valoa tihkui peremmälle niin olemattoman vähän, että vaikka silmät tottuvatkin kohtuullisen nopeasti hämärään, ei pimeyteen pysty kuin valo eli lamppu.

Luolassa mahtui parhaimmillaan olemaan rinnakkain, mutta mitä syvemmälle käytävä eteni, sitä kapeammaksi se kävi. Luola saa olla ihan miten iso tai pitkä hyvänsä kapeikkojen jälkeen, mutta minä en rakasta ahtaita paikkoja, joten käännyin suosiolla takaisin.  Luolatonttu saa minun puolestani pitää syvemmälle ulottuvat onkalot ihan omana valtakuntanaan.

Tonttu pääsee varmasti luolasta pystypäin ulos, mutta me pitkäkinttuisemmat (harvinaista tuntea itsensä sellaiseksi!) menimme jälleen kontillemme ja ryömimme luolasta ulos. Hyvä ettei tarvinnut sentään mennä takaperin... Ja jottei tämä kuulostaisi liian extremeltä, luolakönyämisestä selvisi erinomaisesti myös hihattomassa hellemekossa liikkeellä ollut ympäristöluotsi!

Osa ympäristöluotseista otti retken rennommin ja puhtaina sekä kuivina säilynein vaattein eikä lähtenyt rönttöstelemään Tonttuluolan uumeniin. Luolavuoren kallioista kun voi nauttia erinomaisesti näin ulkosallakin pysyen; Kallion lipat tarjoavat suojaa niin sadepisaroilta kuin auringolta ja kivenlohkareilla istuskellen voi viettää mukavan evästauon,

Luolavuorella voi siis nähdä monenlaisia jääkauden jälkimaininkeja. Jännin kokemus on toki se luolaan ryömiminen, mutta eivät nämä reippaasti lohkeilleet kallionjärkäleetkään ihan tavanomaisia ole. Emme tällä retkellä lähteneet kiipeilemään Luolavuoren laelle saakka, mutta näissä maisemissa riittäisi varmasti vielä lisääkin nähtävää! Luolavuori vaikutti myös erinomaiselta marjastusmaastolta.

Sadepilvet olivat jo tyystin väistyneet, kun olimme valmiit lähtemään Tonttuluolalta takaisin autopaikkaa kohti. Auringonvalo siilautui pehmeästi kangasmetsän läpi ja ojensin käteni vielä kerran mustikanvarpua kohti. Vielä tuo ja tuo ja tuo, sitten matkaan. Ja eiköhän ruutupaitani ole kohta taas kuiva... Kun kartalla näkee sanan "luola", kannattaa käydä vilkaisemassa!

Miten löytää luolalle? Jyväskylän suunnasta tultaessa käänny Kanavuoren ABC:lta ysitielle kohti Kuopiota ja muutaman kilometrin päässä tie ylittää avaran Leppäveden. Heti sen jälkeen kääntyy oikealle Leppävedentie, jota ajetaan reilut 5,5 km ja sitten kääntyy oikealle Talsantie. Pysyttele mutkittelevalla Talsantiellä, kunnes loppumatkasta luolareitille johtava tie kääntyy/kaartaa siltä jyrkästi etelään (oikealle) ja saavut kääntöpaikalle, jonka laitaan voi parkata auton tai kaksipyöräisen.  Kartta