Siirry pääsisältöön

Tonttuluolaretkellä Leppälahdessa, Jyväskylä


Kartalla lukee ihan selvästi Luolavuori, mutta näinköhän sitä olisi tullut omin päin hoksattua lähteä Leppälahteen luolaa etsimään.? Epäilen, että olisi jäänyt retki tekemättä. Kävi kuitenkin niin hyvä mäihä, että ympäristöluotsikollega Riitta kutsui poppoon porukkaa kotikonnuilleen eli pääsin luolaretkelle peräti paikallisoppaan matkassa!

Täytyy tässä samalla tarkentaa, että Jyväskylän ympäristöluotsit eivät ole sinänsä oppaita (jotka osaisivat ladella ohimennen järisyttävän määrän faktoja historiasta nykypäivään), vaan olemme vapaaehtoisia kanssakulkijan ja -ihmettelijän tapaisia immeisiä, joita voi kysäistä seuraksi lähiretkelle lähiympäristöön. Osa meistä saattaa tunnistaa polun varren kasveja, eläimiä tai tuntea tienoon tarinoita, mutta uskallamme lähteä liikkeelle myös ihan itselle uuteen paikkaan nautiskeluperiaatteella kokeilemaan, mitä kaikkea juuri sillä retkellä tulee vastaan.



Luolavuoriretkitaipaleen alkuun löytää parhaiten kartan avulla. Tämä karttalinkki näyttää paikan, johon voi pysäköidä menopelin. Kääntöpaikan itäreunasta lähtee loivasti ylämäkeen polku, jota seuraamalla pääsee Luolavuoren luolan tykö.

Polkua ei näy maastokartassa, mutta tallaamisen jäljet löytyvät kyllä - ja jos näyttää siltä että kääntöpaikan laidalla on heinikossa kaksi vaihtoehtoa luolapoluksi, valitse vasemmanpuolimmainen. Porukastamme tehtiin tiedusteluretki myös sille toiselle polulta näyttäneelle uralle... Jahka olimme ensin odotelleet aidosti yllätyksenä tulleen sadekuuron laantumista. Itselleni ei ollut tullut mieleenkään ottaa sadekamppeita mukaan, enkä ollut suinkaan ainoa taivaan heleisiin väreihin luottanut kulkija. Onneksi kesäkuurot ovat parhaimmillaan lyhytkestoisia.


Kun pisaroidan putoiluväli oli lupaavasti harventunut, lähdimme matkaan. Polku ylämäkeen ei ole huonojalkaisia ajatellen helpoimmasta päästä - kivikkoa kun riittää - mutta kyllä tänne perheretkellekin uskaltaa lähteä. Ja perheen pienimmän voi aina napata reppuselkään.

Luonnollisesti luolavuorelle oli kavuttava ylämäkeen, mutta matkalla saattoi noukkia polun varresta mustikoita ja muutaman vadelmankin matkantekoa piristämään. Tuohon aikaan puolukat vasta haaveilivat kypsymisestä.


Kangasmaaston mäntyjen keskeltä tuli lyhyen taipaleen jälkeen vastaan komeita sammalein ja jäkälin koristeltuja kallioita. Missäs se Tonttuluola? Jaahas - siis sinne pääsee tuosta matalalla olevasta aukosta?! Ei siis mikään pystypäin käveltävissä oleva kallioholvi, vaan sinne pitäisi ryömiä! Taisi luolatonttu olla pienikokoista sorttia.

Riitta oli opastanut luolakäynnille halukkaita listaamalla varusteiksi kypärän, polvisuojat ja taskulampun. Näytti siltä, että ihan aiheesta.  Olin vähän ihmetellyt niitä polvisuojia (ja autuaasti unohtanut ne),  eivätkä ikivanhat lentopallopolvisuojani olisi silmittömästi ilahtuneet luolaryöminnästä, mutta niinpä syy suojausten tarpeeseen selvisi konkreettisesti. Olin kuitenkin varustautunut pyöräilykypärällä, otsalampulla ja rönttösvaatteilla, joita ei kastuminen tai likaantuminen yhtään hätkäyttäisi.


Lähdin ensimmäisten uskalikkojen joukossa könyämään luolan suuaukosta sisälle. Laskeuduin nelinkontin ja otin ensiryömimiset pitkin luolan lattialle nerokkaasti laitettuja puutikkaita (kyllä, vaakatasossa - ei siis kapuamista!) ja vasta sitten polveni osui lattialla lilluvaan viileään luolaveteen. Ei mitään kirkasta lähdevettä, vaan maan kanssa kosketuksissa ollutta ruskeampaa, vaan ei se mitään. Sitten uskaltauduin nousemaan ylös - kumaraan - ja etenin varovasti luolassa eteenpäin. Kohta meitä olikin luolan uumenissa useampikin seikkailija. Jännää!


Tässä vettä tihkuvassa, jääkauden seurauksena syntyneessä luolassa ei järin houkuttanut ajatus yöpymisestä, sillä kuivaa kohtaa ei katosta ja seinistä tippuvan veden tähden käsi tai jalka tuntunut helpolla tapaavan. Luolassa on onnistuttu kuitenkin aikojen saatossa onnistuttu pitämään tulia ja nuotion lämpö on samalla haurastuttanut seinämiä, mikä voi pahimmillaan aiheuttaa sortumisvaaran. Ei siis uusia tulia tänne, kiitos! Tasku- ja otsalampun loimotus riittäköön.



Luolassa useita vuosia sitten vieraillut Janne Vilkuna oli oppaamme Riitan mukana tuoman lehtileikkeen mukaan sitä mieltä, että Tonttuluola ei ole ollut Isovihan (1713-1721) aikaan piilopirtti, vaan että luolassa on oltu lähinnä lyhyitä aikoja. On kuitenkin mahdollista, että luola on voinut olla käpykaartilaisten piilopaikka toisen maailmansodan aikana. Varmaa tietoa tästä ei ole.


Ilman lamppua en olisi luolassa pahemmin könynnyt juuri suuaukkoa pidemmälle, sillä valoa tihkui peremmälle niin olemattoman vähän, että vaikka silmät tottuvatkin kohtuullisen nopeasti hämärään, ei pimeyteen pysty kuin valo eli lamppu.

Luolassa mahtui parhaimmillaan olemaan rinnakkain, mutta mitä syvemmälle käytävä eteni, sitä kapeammaksi se kävi. Luola saa olla ihan miten iso tai pitkä hyvänsä kapeikkojen jälkeen, mutta minä en rakasta ahtaita paikkoja, joten käännyin suosiolla takaisin.  Luolatonttu saa minun puolestani pitää syvemmälle ulottuvat onkalot ihan omana valtakuntanaan.



Tonttu pääsee varmasti luolasta pystypäin ulos, mutta me pitkäkinttuisemmat (harvinaista tuntea itsensä sellaiseksi!) menimme jälleen kontillemme ja ryömimme luolasta ulos. Hyvä ettei tarvinnut sentään mennä takaperin... Ja jottei tämä kuulostaisi liian extremeltä, luolakönyämisestä selvisi erinomaisesti myös hihattomassa hellemekossa liikkeellä ollut ympäristöluotsi!


Osa ympäristöluotseista otti retken rennommin ja puhtaina sekä kuivina säilynein vaattein eikä lähtenyt rönttöstelemään Tonttuluolan uumeniin. Luolavuoren kallioista kun voi nauttia erinomaisesti näin ulkosallakin pysyen; Kallion lipat tarjoavat suojaa niin sadepisaroilta kuin auringolta ja kivenlohkareilla istuskellen voi viettää mukavan evästauon,


Luolavuorella voi siis nähdä monenlaisia jääkauden jälkimaininkeja. Jännin kokemus on toki se luolaan ryömiminen, mutta eivät nämä reippaasti lohkeilleet kallionjärkäleetkään ihan tavanomaisia ole. Emme tällä retkellä lähteneet kiipeilemään Luolavuoren laelle saakka, mutta näissä maisemissa riittäisi varmasti vielä lisääkin nähtävää! Luolavuori vaikutti myös erinomaiselta marjastusmaastolta.


Sadepilvet olivat jo tyystin väistyneet, kun olimme valmiit lähtemään Tonttuluolalta takaisin autopaikkaa kohti. Auringonvalo siilautui pehmeästi kangasmetsän läpi ja ojensin käteni vielä kerran mustikanvarpua kohti. Vielä tuo ja tuo ja tuo, sitten matkaan. Ja eiköhän ruutupaitani ole kohta taas kuiva... Kun kartalla näkee sanan "luola", kannattaa käydä vilkaisemassa!

Miten löytää luolalle? Jyväskylän suunnasta tultaessa käänny Kanavuoren ABC:lta ysitielle kohti Kuopiota ja muutaman kilometrin päässä tie ylittää avaran Leppäveden. Heti sen jälkeen kääntyy oikealle Leppävedentie, jota ajetaan reilut 5,5 km ja sitten kääntyy oikealle Talsantie. Pysyttele mutkittelevalla Talsantiellä, kunnes loppumatkasta luolareitille johtava tie kääntyy/kaartaa siltä jyrkästi etelään (oikealle) ja saavut kääntöpaikalle, jonka laitaan voi parkata auton tai kaksipyöräisen.  Kartta

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la