Lumopolun ja Kirkkopuiston valoissa 2016, Jyväskylä

Valon kaupunki Jyväskylä on nykyään myös valon valokuvauksen kaupunki. Ainakin sen perusteella kuinka ahkerasti me valojen perässä kulkijat tallensimme valon ihmeitä, esille tuomia asioita, varjoja ja leikkiä pimeyden keskellä kulkeissamme eilen, kun Valon kaupungin vuoden 2016 tapahtuma alkoi.

Kävin itse Valon kaupungin aloitusillan tapahtumista kahdessa: Könkkölässä Valon polulla, joka sijoittui osaan alueella pysyvästi olevaa Lumopolkua ja tietenkin piipahdin myös Jyväskylän keskustassa Kirkkopuistossa.

Saavuimme Könkkölään hämärän laskeutuessa. Juuri silloin, kun sinne tuntuivat sännänneen kaikki muutkin. Pysäköintipaikalle virtasi autoja, lukuisia kävelijöitä kulki Killerin ohi Könkkölään menevän Vesangantien pientareita. Siinä Killerjärven ja Ruokkeentien välillä kun ei ole kevyen liikenteen väylää. En ollutkaan ikinä nähnyt tuolla pätkällä yhtä runsasta jalankulkijamäärää!

Sininen hämärä ei estänyt kulkemista, vaikka sähköisiä valonlähteitä ei ollut Könkkölän päärakennukselta rantaan johtavan tien varressa. Elävät tulet viitoittivat tietä Lumopolun alkuun ja itse Valon polun reitille. Metsäpolun varrelta hohti kynttilänvalon ohella myös jännittäviä muotoja. Valorinkulat maalasivat maahan taikasienten lakkeja ja oksille näkymättömien käsien värikkäitä rannerenkaita.

Kun astuimme kynttilöiden ja valaisemalle kiemuraisen kuhmuraiselle (ja välillä lankkujen helpottamalle) metsäpolulle, huomasimme olevamme oikeasti jonossa. Jatkuva virta isompia ja pienempiä kulkijoita tuli takaamme ja kun pysähdyimme hetkeksi polulta sivuun, piti vartoa tovi, ennen kuin "liikennevirtaan" oli helppo pujahtaa. En ole ikinä ennen jonottanut metsäpolulle...

Metsäpolulta reitti toi meidät kelmeän siniseksi valaistulle hirsisaunalle, jonka penkillä pääsi kokeilemaan vesiksylofonin äänimaailmaa. Siihenkin liittyivät tietenkin eriväriset valot purnukoissa.

Rantalentisverkko se vasta hohtikin VALOA! Verkon takaapäin tullessa kirjoitus näytti hieman kryptiseltä, mutta toiselta puolelta teksti aukeni.

Köhniönjärvi oli satumaisen kaunis tyyneydessään. Valon polku oli saanut mitä hienoimman sään osakseen. Jos polkutapahtuma olisi ollut vasta myöhemmin illalla säkkipimeän aikaan, olisi tässä saanut tiirailla myös tähtitaivasta mahtavasti, koska katuvalot eivät häikäisseet maisemaa.

Erilaisia valo- ja kynttiläviritelmiä oli sijoitettu ympäriinsä, somasti myös pienen lammikon rannalle. Kaikkein hauskin oli kuitenkin sinisen valon valaisema psykedeelinen heinäpaalisohvanurkkaus telkkariruutuineen. Erityisesti lapset tykkäsivät käydä istahtamassa heinäsohvalle. Ja kamerat räpsähtelivät joka suunnasta...

Viereisellä kodalla oli mahdollisuus paistaa makkaraa iltapalaksi ja istahtaa lämmittelemään. Pieni myyntipiste saunan vieressä pelasti ne, joille tuli yllättäen välipalan tarve.

Kavutessamme mäkeä rannasta ylös tuli vielä mieleen kuulemamme kauhistunut kommentti Valon polun alkupäästä. Sieltä nimittäin kääntyi ainakin pari ihmistä takaisin, koska tunnelmavalaistun polun pituus arvelutti! Reitin alussa oli esillä Lumo-polun tekstiä, jossa mainitaan sen reitin pituus 2,4 kilometriä.Tämän iltainen Valon polku ei kuitenkaan seurannut koko Lumo-polun reittiä, vaan vain alkuosaa ja oli ihan kenen hyvänsä metsäpolkujen kuhmuroita sietävän kuljettavissa oleva lyhyt tunnelmapolku.

Seuraavaksi suuntasimme keskustaan pupujahtiin.

Kirkkopuistossa ei ollut ainoastaan puputeoksia, vaan myös Samuli Alosen ja Kari Alosen valoveistoksia, joissa leikittelevät eri värit. Olen tylsä, mutta pidän eniten tästä "värittömästä" valopallosta.
En tällä kertaa pääse Tourujoen varteen katsomaan satojen valoteosten virtaamista pimenevässä illassa vettä pitkin perjantai-iltana 23.9., mutta nämä metallipallot toivat heti mieleen teoksia Tourujoen valohämystä viime vuodelta.

Ja sitten ne jättiläispuput! Australialainen taiteilija Amanda Parer on tehnyt aivan huippusöpöjä valkoisia pupuja, joita katsellessaan ei tule valitettavasti ensimmäisenä mieleen se, että australialaiset voivat katsoa näitä mantereensa otuksia samalla inhokkeina tunkelijoina, viekkaana vieraslajina. Jänöjussit asettuivat Australiaan vasta 1800-luvun puolivälissä, ensimmäisten matkattua sinne laivojen kyydissä. Australian maatalous kiroaa pitkäkorvia, jotka ovat maanviljelijöille todellinen riesa. Nälkäinen sellainen.

Olin ennalta aprikoinut, näinköhän jättiläispupuista tulisi mieleen Wallace & Gromit-animaatioelokuvan Kanin kirous öisin liikkuva pupupeto, mutta ehei, nämä valkoiset pitkäkorvat hohtivat hiljaisen tuulen suhinan kera vain lempeää valoa. Ja niitä oli lupa käydä halaamassa, jos vain oli varovainen. Eli hellästi.

Millaistahan on viettää pitkää viikonloppua keskisuomalaisella nurmikolla? Porkkanapusseja tai muita herkkuja niille ei ole evääksi annettu, toivottavasti selviävät hyvissä voimissa pyhien yli. Jospa jättipupujen vartioijat antavat niille salaa pupuruokaa. Etteivät Kirkkopuiston istutukset ole vain vaarassa?

No, luotetaan nyt näihin jättipupuihin edes yhden viikonlopun verran. Huikea näky nämä otukset todella olivat ja liikkeellä oli vielä yhdeksän aikoihin runsaasti väkeä. Haalaripukuiset opiskelijat olivat tuoneet mukanaan myös musiikkia nurmikkoplänteille; tällä kertaa ei valoteoksiin liittynyt musiikkia.

Ennen kotiin paluuta kävimme vielä moikkaamassa pronssivenettä, joka on parkkeerattu taidemusen eteen Kauppakadulle. Olen niin tykästynyt siihen! Jatkossa vene saa myöhemmin parikseen isokokoisen airon kaupungin keskustaan.