Siirry pääsisältöön

Cotswold Way: Painswick - Dursley


Painswick oli minulle mukava paussipaikka, josta lähdin jatkamaan matkaa vasta kahden yön jälkeen. Huilipäivänä otin rennosti, kävin ystäväpariskunnan kanssa läheisessä Prinknash Bird and Deer Parkissa (jossa oli myös poroja, vaikka luulin ensin, että näin väärin!), kuljeskelin Painswickin kapeilla kaduilla ja istahdin teekuppilaan nauttimaan kannullisen teetä. Moneskohan se jo oli tällä reissulla?


Siispä palasin Cotswold Waylle hyvin levänneenä. Reitti kulkee aivan Painswickin keskustan kautta, mistä oli siis helppo jatkaa matkaa. Piti vain valita oikea ilmansuunta eli etelään!


Heti kylän kujilta sivuun asteltuani tuli vastaan paitsi kukkiva omenapuu, myös Cotswold Wayn merkkihenkilöön liittyvä  muistomerkki. Tony Drake, MBE (1923-2012) oli saanut oman muistotolpan sen kunniaksi, että hän uurasti 60 vuotta Ramblers' Associationin ja kävelypolkujen hyväksi. Drakella oli päärooli Cotswold Way -reitin luomisessa. Ilman Tony Drakea en siis olisi tässä!


Maatilan niittyjen poikki kulkiessani kohtasin Bibin ja Elizabethin, jotka olivat niinikään kävelemässä koko reittiä yhdellä reissulla. Bibi oli patikoimassa ensimmäistä kertaa, mutta Elizabeth luetteli hurjan määrän pitkiä reittejä, jotka oli jo ehtinyt taivaltaa. Ja uusia oli jo mielessä. Hatunnosto!


Maitland Woodissa polun varressa oli selvästi käyty rankaretkellä. Ei tosin näyttänyt siltä, että olisi kerätty polttopuuta (jollei tämä ole paikallinen tapa siivota maasto ja kuivattaa rangat polttopuuksi!); ennemminkin tuli mieleen majanrakennustalkoot.

Kohta kuulin kuivien lehtien kahinaa puiden takaa. Kauriita, taas! Osoitin vasemmalle ja Bibi sekä Elizabeth ehtivät juuri ja juuri nähdä sirot olennot, ennen kuin ne katosivat mäennyppylän taa. Ohitimme maatilan, jonka pihapiirissä ankkaparvi piti mekkalaa.

Kuljimme yhtä matkaa jonkin aikaa, mutta kuten näillä reiteillä on tapana, jokainen saa kävellä tismalleen omaan tahtiinsa.  Haresfield Beaconin kukkulalla oli laatta, joka kertoi paikkaa käytetyn kolmiomittaukseen, mutta myös kumpuja, jotka kertoivat siellä olleen aikanaan linnoituksen. Kaukaisuudesta erottui Severn Bridge! Katselimme avaria maisemia vielä yhdessä, mutta sitten tiemme erkanivat, kun pidin maisemapaikalla lyhyemmän tauon.


Standish Woodissa tuli jälleen vastaan ihania sinikellolehtoja, kun matka taittui pitkin varkaiden väylää, Thieves Lanea. Näinköhän siellä oli oikeasti kulkenut rosvoja? Kun saavuin lähemmäs Randwickia, julisti National Trustin puinen opastaulu polun varressa, että olenkin Randwick Woodissa, jota kartassa ei mainittu lainkaan. Asutusta alueella oli ollut vaatimattomat 5000 vuotta ja Randwickin metsän alueella kuljin aivan vanhojen hautakumpujen vieritse. Metsästä löytyy sekä suuri pitkulainen hautakumpu että pari pronssikautista, pientä ja pyöreää.


Kun laskeuduin talojen vierestä niityille ja alas laaksoon, olisi reitin kummankin puolen ollut houkutuksia tarjolla. Lännessä Stonehouse, idässä Stroud, vaan reitti kulki ystävällisesti todella niiden välimaastosta. Päätin jo ylempänä rinteessä, että en poikkea kumpaankaan. Oli paljon kivempaa kävellä pitkin hiljaisia väyliä. Ja törmätä vaikkapa vanhaan tammeen, joka oli yhä pystyssä, vaikka sen läpi kulki iso tunneli. Jätin kuitenkin mönkimättä tammen uumeniin.

Stroudwater Canalille saavuttuani piti valita, kumpaa Cotswold Wayn haaraa seuraisin. Kartalle oli nimittäin merkitty kaksi reittiviivaa, joista kumpikin oli osa virallista reittiä. Pysähdyin vähävetisen kanavan ylittävälle sillalle ja tuumin hetken. Oikea vai vasen? Valitsin oikean - sen, joka meni suoraan, ja sattui olemaan myös pikkuisen lyhyempi. Kas kun valintani osui siihen... Maisemat olisivat ehkä olleet paremmat pidempää kautta kulkiessa, mutta hienoja kukkulamaisemia riitti muutenkin.

Kävelin taas huoletonna eteenpäin ja se kostautui sen verran, että en huomannut niityn laitaan johtavaa polkua ja unohduin asvaltille. Ehkä kaihosin liikaa teekupillista... Jota ei herunut, sillä King's Stanleyn pubi oli kiinni. Korvasin epäonnen ostamalla sandwichin kylän kaupasta ja nauttimalla evääni penkillä niityn laidalla.


Palasin eväsistunnon jälkeen suorinta tietä takaisin viralliselle reitille kapeita polkuja pitkin. Middleyardin jälkeen täytyi odottaa pieni hetki, että hommissa ollut traktori ajoi toiseen päähän niittyä, jotta en häirinnyt - reitti kun kulki tismalleen niityn halki. En ollut moisen kokoluokan masiinaa ennen nähnytkään. Rehua kai siinä oli syntymässä...

Nousu Middleyardista Penn Hillille oli lyhyt, mutta jyrkkä. En saanut yhtään myötätuntoa aidan takana laiduntavalta hevoselta.


Cotswold Way kulki Stanley Woodin kautta, välillä metsän uumenissa, toisinaan niityn laitaan poiketen. Läheisen maatilan possut vilkaisivat minua uteliaina, mutta jatkoivat sitten kaikessa rauhassa oman tonttinsa tonkimista. Lehmät eivät kiinnostuneet minusta yhtään sen enempää.


Metsikössä oli hiljaista ja rauhallista; vain muutamia kävelijöitä oli lisäkseni liikkeellä. Sain rauhassa nauttia isoina mättäinä kukkivista valkovuokoista ja sinikelloista sekä bongata paikoin myös kevätesikoita. Mikä ihana kevät!


Taivaalla liiteli jotain. Liitovarjo. Ai niitä on kaksi, kolme! Saavuin Coaley Peakin laella sijaitsevalle seuraavalle pitkälle hautakummulle, Nymphsfield Long Barrow'lle, johon myös oli erittäin kauan sitten haudattu useita vainajia. Hautakummusta on löydetty ainakin seitsemäntoista vainajan jäänteet.


Coaley Peakin kukkulalla kuljeskeli ja istuskeli liitovarjoilijoiden lisäksi muutakin väkeä. Koiranulkoiluttajia, lapsiperheitä, eväidensä syöjiä. Kyllä näitä maisemia kelpasikin katsella! Mikä taianomainen vihreä valo! Mahtoi noita peltotilkkuja olla hauskaa katsella myös ilmasta leijuen!


Frocester Hilliltä laskeuduttuani tuli polulla vastaan yksinkertainen puutolppa, jonka metallilaatan tekstin pysähdyin lukemaan. Tällaisia muistolaattoja näkee useammin penkeissä, joita omaiset ovat lahjoittaneet paikassa viihtyneen muistoksi ja kulkijain levoksi. Kenneth Smith jätti jälkeensä rakkautta. Ja arvatenkin maalahjoituksen.



Teekupponen olisi irronnut kävelemällä alle kilometrin päähän Uleyn kylään, mutta päätin tarpoa teetauoitta suoraan kohti määränpäätäni Dursleyta. Välissämme oli enää muutama maili ja nyppylä. Sekä nopea laskeutuminen Hodgecombe Farmin viereeen yli kahdestasadasta metristä että välitön nousu Cam Long Downin huipulle (220 m) tuntuivat hieman rankoilta, mutta onneksi Cam Long Down palkitsi esikkomerellä. Ja sen jälkeen oli edessä enää kevyttä tallaamista avarissa maisemissa.


Cam Long Down on nimensä mukaisesti pitkä kukkula, jonka polveilevalla huipulla polku kulkee loivassa kaaressa kohti lounasta. Rinteiltä näkee erittäin kauas Severn Estuarylle ja sen yli. Minä himoitsin sitä teekupillista, jota en ollut päivällä saanut, ja jatkoin maisemarinteeltä matkaa ripeästi alamäkeen. Dursley näkyi jo!


Matka alas kukkulalta oli viheriä ja kevyt; polku laskeutui lempeästi niityille ja suuntasi suoraan Dursleyn kaupunkiin, jossa pikkukaupat olivat juuri sulkeneet ovensa, olihan kello jo yli viisi iltapäivällä. Ei siis ollut mahdollisuutta hakea leimaa Cotswold Wayn passiin turisti-infosta.

Vaan ihastuttavaa kyllä, oma yösijani oli niin hyvin reitin varrella, että minun tarvitsi poiketa Cotswold Wayltä vain muutama kymmenen metriä. Underhill House B&B:n emäntä toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi ja ohjasi minut aivan upeaan huoneeseen talon yläkertaan. Vedenkeitin! Teetä! Keksejä! Kirjahylly! Suloinen kylpyhuone! Äh, vain yksi yö täällä...

Kommentit

  1. Onpa taas kiva seurata kulkuasi britteinmaalla. Tein joskus päiväreissun Walesin puolella Wye Valley Walkia pitkin ja siltä reissulta jäi mieleen utuisesta ilmasta aavemaisena ilmestyvä Severn Bridge. Toki silta oli siellä paljon lähempänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Nellu! Severn Bridgelle on tosiaan vielä Cotswold Waylta jonkin verran matkaa, mutta onneksi sen erotti kukkuloilta paljain silmin.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la