Siirry pääsisältöön

Cotswold Way: Wood Stanway - Cleeve Hill



Aamulla Wood Stanwayn maatilalla herättyäni jännitti. Oliko nilkka kunnossa? Olin illalla mennyt B&B-majapaikassani portaita alakertaan ja kiitos pimeän käytävän, en ollut huomannut viimeistä rappusta, vaan tössähdin alas ikävästi, oikean nilkan päälle. Onneksi kokolattiamatto pehmensi kaatumista. Huojennukseni oli aamulla suuri, sillä joko nilkka oli kestänyt hetkellisen vääntymisen muutenkin tai sitten kylmävesihaude oli ensiapuna auttanut, ja matka saattoi jatkua.


Sunnuntaipäivä lupasi jälleen lämmintä ja kaunista säätä, niinpä lähdin matkaan suoraan shortsimittaisilla lahkeilla ja lyhythihaisessa merino-t-paidassa. Suuntasin maatilarakennusten, hevos- ja lammaslaidunten vieritse jälleen ylämäkeen, missä kannatti pysähtyä katsomaan taakseen. Maisema oli niin kaunis!


Polku kävi koukkaamassa hassun tuntuisen mutkan Upper Conscomben tuntumassa, kenties siksi, että alempana rinteellä oleva polku ei ollut kaikille sallittu. Muutamia maastopyöräilijöitä kiiti vastaan huimaa vauhtia, kunnes polku koukkasi kapeampana jälleen alamäkeen. Niityn halki kulkevalla polulla puolestaan kohtasin aidosti isojen kantamusten kanssa liikkeellä olevan neljän nuoren neidon ryhmän. He taisivatkin olla telttojen kanssa liikkeellä, eivätkä sisämajoitusretkeilemässä, kuten minä. En kyllä käsittänyt, miksi rinkat oli sadesuojattu, sillä pisaraakaan ei ollut taivaalta luvassa.

Kävellessäni niittyä yhä alemmas huomasin, että aidan takana oli melkoinen jono maastopyöräilijöitä polkemassa hitaasti ylämäkeen. Ihme kyllä, heitä tuntui riittävän. Ja riittävän. Tajusin, että Cotswold Wayn reitti kulki tismalleen samaa uraa kuin pyöräilijöiden... Toisaalta hyvä puoli oli se, että fillaristit sotkivat piinallisen pitkää mäkeä ylöspäin, kun minun suuntani oli väylää alaspäin. Jos tilanne olisi ollut toisin päin, olisin takuuvarmasti joutunut odottelemaan, että kaikki pyöräilijät syöksyvät mäen ensin alas.


Ennen kuin lähdin varovasti kävelemään jotakuinkin kärrytien levyistä, epätasaista ratsu/kävelypolkua alamäkeen, pyörittelin vielä mielessäni käsittämätöntä lukua. Parikin pyöräilijää oli jo ehtinyt huikata, että heitä on "vain tuhat"... Siis oikeasti, 1000!


 Kyseessä oli Hell of the North Cotswolds -pyöräilytapahtuma, joka järjestettiin jo 33. kertaa. Itse asiassa heitä oli liki 1200, joten voin rehellisesti sanoa, että en ollut ikinä nähnyt niin montaa pyöräilijää niin lyhyessä ajassa. Aina välillä pysähdyin ja väistin sitkeitä polkijoita uran sivuun. Ihanaa sakkia olivat, sillä hyvin moni tervehti minua iloisesti. Vastaan kävelleet rinkkaselkäiset retkeilijät moikkasivat myös, mutta jatkoivat vakavan näköisinä taivallustaan pitkän ylämäen päälle.


Fillaristisuman jälkeen pysähdyin jäätelölle tammen katveeseen entisen Hailes Abbey -luostarin puutarhassa. Vaikka paikka ei ole ihan mikä tahansa - raunioiden tarina ulottuu aina 1200-luvulle -  jätin piletin luostarin museoon ostamatta ja aistin historiaa vain maisemasta.

Cornwallin jaarli Richard joutui merellä hengenvaaraan lokakuussa 1242 ja vannoi perustavansa luostarin, jos pelastuu. Richardin veli  kuningas Henrik III antoi Richardille lupauksen pitämiseksi Hailesin kartanon. Kartanosta tuli Hailes Abbey, sistersiläisluostari, jolle Richardin poika puolestaan Edmund antoi pikarin, jossa sanottiin olevan Kristuksen verta. Tämä reliikki veti paikalle runsaasti pyhiinvaeltajia aina siihen saakka, kunnes katolisen kirkon kanssa välirikon tehnyt Henrik VIII lakkautti luostaritoiminnan. Hailes Abbey sitkitteli luostarina vuoteen 1539 saakka.


Hailesin luostarilta seurasin parin mailin verran osin vehreää, osin autotietä seurailevaa reittiä Winchcombeen ja hain turisti-infosta alkajaisiksi leiman Cotswold Way-passiini ja kurkkasin viereisen aidan takana olevaa jalkapuuta. Siinä oli seitsemän reikää! Tarina kertoo, että jalkapuun reikämäärissä oli huomioitu eräs yksijalkainen mies...

Winchcombe on kävelijöiden erityissuosiossa oleva paikkakunta: sanotaanpa sitä Cotswoldsin kävelypääkaupungiksi.
Winchcombe welcomes walkers
Cotswoldsin kolmipäiväinen kävelyfestivaali pidetään Winchcombessa toukokuussa, Winchcombessa risteävät Cotswold Way ja Gloucestershire Way, joiden lisäksi paikkakunnalla on hyvä verkosto vapaasti kuljettavia kävelypolkuja (paitsi että tuntuu aina järkyttävältä ajatella, että "public footpath" on Englannissa merkitty erikseen, kun jokamiehen oikeuksia ei ole...) ja paikkakunnalla toimii erittäin aktiivinen kävelijäyhdistys. Huomasin, että vapaaehtoisten vetämä, ilmainen kävelykierros oli ehtinyt alkaa yli puoli tuntia aiemmin, niinpä katsastin vanhaa pikkukaupunkia omin neuvoin ja hakeuduin lounasteelle viehättävälle teehuoneelle, joka sijaitsi tismalleen Cotswold Way-reitin varrella, Winchcombe Antiques Center-antiikkiliikkeen alakerrassa.


Teeltä lähdettyäni olin kahden vaiheilla siitä, käydäkö viereisessä Sudeleyn linnassa vai ei. Olin kävellyt jo pienen matkaa linnaa kohti ja tähysin pikkutieltä Winchcomben kirkon suuntaan, kun linnaa ei millään ilveellä kulkusuunnastani erottunut; vastaan tuli vain massiivinen porttirakennus ja sen jälkeen edessä olisi ollut vielä pitkä ajotie. Matkaa linnalle olisi ollut kylältä noin kilometri, mutta en ole erityinen linnafani ja lisäksi oli selvää, että linnaan ja sen puutarhoihin tutustuminen menisi helposti useita tunteja. Niinpä käännyin takaisin ja jatkoin Cotswold Wayn seuraamista. Maisemat riittäkööt, ja olihan tiedossa kohtsillään rapsakan, pitkän ylämäen päällä muinaisempaa historiaa.



Sitä paitsi erotin jonkin matkaa ylämäkeen kavuttuani Sudeleyn linnan maisemasta, joten tulihan sekin nähtyä. Vihreät, laiduneläinten kaluamat niityt ja rypsi- tai rapsipellot (en ole oppinut erottamaan edes läheltä, kumpi tuo keltakukkainen kasvi on) ja oratuomet pitivät maiseman väreissä, sillä useimmat lehtipuut olivat vasta puhkeamassa lehteen.


Moni muukin oli nauttimassa kerrassaan ihastuttavasta sunnuntaipäivästä jalkaisin. Kolmikko edelläni piti tasaista tahtia; he olivat pitäneet omien eväidensä syöntitauon Winchcombessa puistonpenkillä, kun minä istuin teehuoneella siemailemassa teetäni posliinikupista. Puun varjoon pysähtyneet kävelijät sen sijaan ottivat rennosti; he nauttivat lepopäivästä ruohikolla, kirjojaan lukien.


Ylämäki niityiltä metsäpolun suojiin oli pitkä, mutta kukkulan (300 m meren pinnasta) päällä odotti palkinto: Belas Knap Long Barrow, yksi parhaiten säilyneistä vanhoista hautapaikoista Cotswoldsin alueella. Hautakumpu rakennettiin ilmeisesti noin 3000 eaa. ja siihen kuuluu kivestä tehtyä hautakammioita. Kummun pohjoispäässä on valeovi, joka ei johda minnekään. Hautakammioiden sisäänkäynnit ovatkin kummun pitkillä sivuilla sekä eteläisessä päässä. Kurkistin pariin kammioon sisälle; ne olivat matalia, ladottujen kivien reunustamia pieniä huoneita. Hautakumpu restauroitiin 1930-1931.


Belas Knapin jälkeen niittyä ylittäessäni tuli ensimmäistä kertaa tunne, että äänimaailmassa on jotain outoa. Syy selvisi katsomalla ylöspäin: suurjännitelinjan tolppien lähitienovilla särisi voimakkaasti ja kun menin linjan alitse, särinä oli erittäin epämiellyttävää. Sähköallergikolle tuo paikka olisi varmasti ollut kammottava.


Niityn jälkeen oli edessä jyrkkä laskeutuminen alas Padcombe Bottomiin ja samalla kun pysähdyin moikkaamaan ensimmäistä näkemääni polun varrella kukkivaa kevätesikkoa, otin kävelysauvani esille keventämään alamäkikulkua. Ympäröivä metsä oli pääosin paljasta ja avaraa, mutta laakson pohjalla vihersi jo mukavasti, etenkin virtaavan veden ympärillä.


Kartan korkeuskäyrät kertoivat, että matka jatkuisi laaksosta taas ylämäkeen. Auringon ja ylämäen tuottama lämpö tuntui selässä, aurinkorasva suojasi naamaa ja käsivarsia palamiselta. Polku vei maatilan pihattojen välitse kohti Postlip Hallia, joka näkyi parhaiten vähän kauempaa, sillä lähemmäs tultuani kartano jäi kivimuurin taakse. Pysähdyin tien viereen syömään eväsleivän ja huilasin. Pian olisi edessä Cotswoldsin korkeimmalle kukkulalle nousu.

Tutkin tauolla karttaa, mutta lykkäsin sen takaisin taskuuni. Postlip Hallin tiluksien kautta kulkevan polun varressa oli kyllä Cotswold Wayn opasteita, mutta oli siellä muitakin reittimerkkejä, ja tallinpihan jälkeen kurvasin vahingossa liikaa vasemmalle. Kun CW-viittaa ei seuraavassa risteyskohdassa enää tullutkaan vastaan, otin kartan esiin ja huomasin, että olin kävellyt vähän matkaa ohi. Ei päivää ilman sössimistä... No, se pikkutie, jolla seisoin, johti suoraan Cotswold Wayn reitille, joten harha-askelten määrä oli tällä kertaa erittäin vähäinen.


Askeltaessani ylämäkeen alkoi jo tulla jano, niinpä piti siemaista välillä vesihuikkaa. Tien viereen kiinnitetty banneri viestitti, että kohta pitäisi taas varoa fillaristeja, joita saattaisi singahdella vastaan - heillä kun oli alamäki edessä. Kävelin jälleen polkua, jolle pyöräilijöillä ei normaalisti ole asiaa, mutta koska reitistä oli pitänyt saada helvetillinen, oli Cleeve Hillin halki kulkeva reitti poikkeuksellisesti avattu heillekin täksi päiväksi. Olin erittäin kiitollinen siitä, että vauhdikkaita kaksipyöräisiä osui kanssani polulle samaan aikaan vain parisenkymmentä, eikä sitä tuhannen pään laumaa!


Cleeve Hill on Cotswoldsin korkein huippu, 317 metriä. Sellainen nyppylä onkin oiva paikka golfkentälle, eikös! Ainakin raikasta tuulta riittää...  Koska reittikarttani ei näyttänyt tarkkaan, missä yösijani Cleeve Hillillä sijaitsee, hain sijaintineuvot golfkentän kuppilasta. Sieltä neuvottiin toki mahdollisimman lyhyt reitti perille, mutta koska sää oli niin hieno, päätin tarpoa Cleeve Hilliä pidemmälle - olinhan jo valmiiksi yläilmoissa - ja keventää näin seuraavan aamun kävelyurakkaa, kun jyrkin ylämäkinousu jäisi siitä pois.

Maisemat Cleeve Hilliltä ovat kyllä huikean laajat. Alhaalla on laajalle levinnyt Cheltenhamin kaupunki lähikylineen, ympärillä peltotilkkuja ja laidunmaata, kauempaa erottuvat kukkulat parhaimmillaan aina Walesiin saakka.



Seurasin Cotswold Wayn opasteita aina virallisella korkeimmalla kohdalla olevalle laatalle ja vielä siitäkin eteenpäin. Cleeve Hillillä on  myös mm. vanha louhos ja linnoituksen jäänteitä, mutta useimmat kukkulalla kulkijat olivat vain nauttimassa maisemista. Tuuli puhalsi välillä hyvinkin navakasti, mutta auringon lämpö riitti pitämään kintutkin viluttomina. Jatkoin matkaa vielä Cleeve Cloudin ohi, kunnes laskeuduin polkua alas ja suuntasin Cleeve Hillin alapuoliseen rinteeseen, mistä majapaikkani pian löytyi. Olin onnekkaasti guesthousen ainoa asiakas ja sain siitä hyvästä parhaan huoneen - kyllä kelpasi!


Tällä kertaa ei tarvinnut raahustaa toista mailia ruokapaikkaan asti, sillä se löytyi muutaman sadan metrin päästä. Sunnuntain kunniaksi nautin lähimmässä The Rising Sun -pubissa illalliseksi Sunday Roastin. En vieläkään ymmärrä Yorkshire Puddingia, mutta tottahan sekin täyttää vatsaa ja imaisee mukavasti kastiketta, josta tämä muutoin mauton paistinkaverikakkunen saa makua. Palanpainikkeeksi otin leppoisaa Cotswold Lion Breweryn "Best in Show"-bitteriä ("malty, blackcurrant, hint of honey"), joka sekin maistui päivän päätteeksi. Panimon nimessä oleva leijona ei muuten viittaa isoon kissaeläimeen, vaan vanhaan paikalliseen Cotswold Lions -lammasrotuun, jonka villa kasvoi hyvin pitkäksi. Villantuotanto oli alueen vaurauden taustalla pitkään ja 1100-luvulla Cotswoldin villaa pidettiin maan parhaana.

Aterian jälkeen lähdin laskemaan lampaita mukavaan majapaikkaani, jonne pääsin hetkessä guesthousen omistajan neuvomaa oikopolkua pitkin. Riittäisikö aurinkoa ja lämpöä vielä huomiselle?

Kävelypäivä: 9.4.2017

Kommentit

  1. Kiitos tästä postauksesta - ihan kuin olisin ollut paikan päällä! Juttusi lisäävät valtavasti kävelyintoa, haluan päästä brittipoluille ja tein eilen ja tänään kunnon retket hyisessä Helsingissä. Toivottovasti säät suosivat sinua edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna :) Viime päivien lämpötilalukemissa ja sääolosuhteissa olen muistellut kovasti jo noita kerran tänä keväänä kokemiani lämpimämpiä kävelysäitä; eiköhän niitä pian saada tännekin!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la