Pieni syysruskaretki Vara-Lappiin Pihtiputaalle - Harjuntakasen polkuja tallaamassa

Pihtiputaan retkeilypolut ovat olleet minulla valkoinen läiskä kartalla, jossain siellä Keski-Suomen pohjoisimmassa kolkassa. Vaikka Harjuntakasen ja Suurijärven retkeilypolkujen luo ajaakin Jyväskylästä reilut pari tuntia, lähdimme Puttaalle ihan vain päiväretkelle ottamaan ensituntumaa alueen maastoon.

Miksi sinne asti? Olin muutamaa päivää aiemmin kuullut Suurijärven retkeilyreitistön esittelyn maaston loistavasti tuntevalta Sini Malminiemeltä (kts. tunturihullu.fi-blogi), joka veti kesällä 2018 alueella tehtyä Harjuntakasesta maailmankartalle -nimistä retkeilyreitistön esiselvityshanketta. Näyttää lupaavasti siltä, että jatkossa retkeilyolosuhteet tulevat täällä paranemaan.

Suomenselällä ollaan vedenjakaja-alueella ja sen erämaisesta maastosta (jossa viihtyy myös Lapin kasvilajistoa) käytetään ainakin paikallisten suussa jopa Vara-Lappi- ja Köyhän miehen Lappi -nimityksiä. Samaa perua on alueen poikki ennen kulkeneen Lapin sormi -eräreitin nimi.

Jätimme retkiseuralaiseni kanssa auton Yölammen pikkuruisen autiotuvan vieressä olevan metsäautotien kääntöpaikan laitaan. Varsinaista parkkipaikkaa ei Yölammella ole.

Kartaksi otimme mukaan Pihtiputaalta aiemmin nappaamani Pihtiputaan palvelukartan sekä netistä tulostamani tarkemman kartan juuri Yölammen - Harjuntakasen maisemista. Kaiken varalta. Palvelukartan (1:50 000) maastokartasta näkee hyvin reitin, mutta tarkempi maastokarttaprintti on ihan hyvä pitää mukana.

Päiväretkemme alkoi vasta iltapäivällä ja valoisaa aikaa oli noin viiden kilometrin mittaiseen leppoisaan retkeen. Vaihtoehtoina olivat kaksi ympyräreittiä, joista valitsimme eteläisemmän eli Harjuntakasen laavun kautta kiertävän polun. Jotta taukopaikka tulisi vastaan vasta puolivälin jälkeen, oli kiertosuunta vastapäivään. Maalimerkkejä oli luvassa, mutta värikoodien selityksiä ei näkynyt. Kartta oli siis oikeasti tarpeen!

Yölammelta lähdimme siis seuraamaan Peuran polulle osoittavaa reittiviittaa. Polku erottuu ihan hyvin maastosta, mutta siitä näki heti, että tallaajia ei ole ollut ruuhkaksi asti. Vertasin polkua mielessäni Etelä-Konneveden kansallispuiston Kolmen vuoren vaelluksen reittiin, jonka polkupohja on lyhyessä ajassa ehtinyt kulua todella paljon, kiitos kovan kävijämäärän.

Polku käväisi pian suon laidassa, testasin mustikkaa (pakkanen puraissut pehmeäksi), puolukkaa (hyvää!) ja kaarnikkaa (mehevämpi versio kuin etelämpänä Keski-Suomessa). Astellessamme huomasimme, että kulkiessa sai välillä olla tarkkana polulla olevien kivien takia.

Kilometrin päässä vastaan tulivat seuraavat puiset opasteviitat. Peuran polun suuntaan mielivän pitää kääntyä oikealle, mutta me jatkoimme matkaa suoraan eteenpäin. Palautin mieleeni haaveen Peuran polun vaelluksesta Reisjärvelle saakka...

Sitten polku käväisi Raja-Käyräsen rannassa ja kaarsi vasempaan pitkospuita pitkin. Mietimme, että lammen rannan mökkiläinen oli onnistunut valitsemaan itselleen tosi rauhallisen paikan, koska ainakaan kartalla ei autotietä näkynyt.

Ihastelimme avaraa, valoisaa männikköä. Vaikka maasto aavistuksen verran kohosi, ei polulla päässyt hengästymään.

Tuntui aivan mahtavan levolliselta kulkea syyskauniissa metsässä, jossa ei kuulunut muuta kuin askeltemme ja luonnon vähäisiä, tuulen aiheuttamia ääniä. Linnutkin pitivät nokkansa ummessa eivätkä lehahdelleet lähipuskista yllättäen lentoon. No, kävelimme parhaillaan Keski-Suomen laajimmalla hiljaisimmaksi luokitellulla alueella...

Taivaskin tuntui hymyilevän meille. Saimme katsella puunlatvojen yläpuolella paitsi syysauringon säteitä, myös hienoja pilvimuodostelmia, mutta ilman pisaraakaan vettä. Toisaalta, kuivahkolle maastolle olisi varmasti sadekuurokin kelvannut.

Tällä retkeilyalueella liikkuessaan voi muuten helposti tulla käyskennelleeksi peräti kolmen maakunnan alueella. Metsät ovat onneksi rajattomia, joten maastossa kulkiessaan ei edes huomaa, ollaanko nyt Keski-Suomen (Pihtipudas), Pohjois-Pohjanmaan (Reisjärvi) vai Keski-Pohjanmaan (Lestijärvi) puolella.

Peuran polkua pitkin alueelta pääsee jatkamaan matkaa matkaa etelään myös Kinnulan ja Kivijärven maastoihin.

Polultamme haarautui oikealle sinisillä maalimerkeillä merkitty reitti. Mikähän siinä oli kyseessä? Kartoissani ei ollut siitä mitään tietoa. Onko tästä kulkenut Lapin Sormi -eräreitti, Keski-Suomen maakuntauran haara vai jokin muu reitti? Ollapa tietäjä mukana.

Kerrassaan huikaisevan upea mäntykangas jatkui ja mietin, missäköhän se karttaan merkitty imarrekivi oikein oli. Olin onneksi etukäteen sekä nähnyt kuvan kivestä että saanut tietää sen sijaitsevan hieman sivussa juuri tältä polulta. Plus että imarrekivi oli kooltaan niin suuri, että sen huomaisi kyllä.

Kun sitten havaitsin polun vasemmalla puolella tähän saakka näkemiimme kiviin verrattuna isompia kiviä, käväisimme kiertämässä kivenlohkareet. Ei tärpännyt. Siispä oli palattava polulle ja jatkettava vielä vähän matkaa.

Kohta edessämme pilkotti rakkakivikkoa ja sen vasemmalla puolella niin valtava lohkare, että sen täytyi olla imarrekivi.

Kun tunnistin komeasta lohkareesta kasvokuvan, asia varmistui! Vaikka tästä on joku ollut tunnistavinaan erään keskisuomalaisen poliitikon profiilin, tuli pottunokasta itselleni lähinnä mieleen Seitsemän veljestä.

Imarrekivi on kyllä huisin erikoinen siirtolohkare, jännästi osiin haljennut. Se on saattanut olla muinoin palvontapaikka tai vastaava.

Palasimme tulopolkuamme takaisin päin takaisin reitille. Imarrekivi ei itse asiassa juurikaan merkitylle reitille näy, joten kannattaa seurata karttaa tarkoin tai odottaa, että saapuu tähän metsäautotien polunristeykseen, jolta erkanevan, pienillä sinisillä maalitäplillä merkityn polun päästä löytyy imarrekivi helposti. Me vain satuimme innoissamme oikaisemaan kivijahtiin jo ennen tätä ;)

Kapean, keltaisten lehtien valtausyrityksen kohteena olevan metsäautotien pohja jatkui helppokulkuisena kohti Harjuntakasen laavua. Koska reitti oli tässä niin helppo astella, saatoimme tähyillä kauniiden metsämaisemien ja syksyn värien lisäksi myös potentiaalisia sieniesiintymiä. Onnistuin noukkimaan yhden hyväkuntoisen herkkutatin aivan polun vierestä.

Retkitoverini poimi matkaansa vieläkin somemman, madottoman yksilön. Olimme suuresti toivoneet löytävämme suppilovahveroita, mutta niitä ei osunut silmiin missään.

Harjuntakasen laavulle saavuttuamme tuli taas vastaan opasteviittoja, selvästi eri aikakausilta.

Harjuntakasen laavupaikalla on muhkea kapein penkein varustettu kotalaavu, joka sopii  tulisteluun ja eväiden syöntiin. Kotalaavu avautui poispäin järveltä, mutta ehkä siihen sitten paistoi ilta-aurinko. Eivätkä rakennelmat toisaalta olleet ihan rannassa, vaan metsäautotien vieressä.

Kotalaavun vierestä löytyy puuvajan ohella myös siisti huussi sekä pieni "tavallinen" laavu, johon pitkäkoipisemman kulkijan voisi tehdä tiukkaa kömpiä nukkumaan. Tuumasin, että tällaisena tynkäpituisena saattaisin itse mahtua laavuun jopa koko pituudeltani.

Laavupaikalla olisi ollut ihan kunnon polttopuita tulien tekoon, mutta olin varautunut teevesien keittoon risukeittimellä, johon olen edelleen erittäin ihastunut. Vajutin puuvarastoa vain muutaman kuivan lastun verran, sillä muut tulitarpeet eli pienet risut noukin kuivasta lähimaastosta.

Kun teevesi oli kiehunut, rapistelin voipaperipaketin auki. Olin aamulla leiponut karjalanpiirakoita retkievääksi. Retkiseuralaiseni tarjosi teen seuraksi vielä lohivoileipää ja makoisaa puolukkapiirakkaa. Mitä parahin ulkoilmalounas!

Eväät syötyämme kävimme vielä katselemassa rauhaisan Harjuntakasen seesteisiä maisemia. Oli hyvä olla.

Harjuntakasen laavulta jatkoimme matkaa kapeaa metsäautotien pohjaa pitkin. Kun kohtasimme Patakivelle (4.5) ja Muurasjärvelle (9.5) osoittavat viitat, ei polkua siihen suuntaan juuri erottanut. Meidän kulkusuuntaamme polku onneksi näkyi hyvin ja kohta kaarsimme suon laidasta kohti seuraavaa rakkakivikkoa.

Polun ympärillä meitä hemmotteli mitä kaunein syysluonto hienoine värisävyineen. Ai köyhän miehen Lappi? Sopii minulle, sillä tänne ajaa Jyväskylästä vain reilut pari tuntia!

Loppumatka takaisin Yölammelle sujui hyväkuntoista metsäautotietä pitkin, sitä samaa, jota olimme tänne ajaneetkin. Astelimme vielä itse Yölammen rantaan, missä seisoo pikkuruinen autiotupa. Somassa tuvassa ei ole kaminaa tai muuta tulisijaa, joten lämmittävät tulet on tehtävä täällä ulkosalle nuotiokehään. Autiotuvassa on laveria koko leveydeltä, yöpymään mahtunee kaksi (tai ehkä tiiviisti kolme) nukkujaa vieretyksin.

Yölampi oli suloisen kaunis tyyneydessään, siinä syksyn sylissä.

Aivan ihana retkipäivä Puttaalla.

Lämmin suositus Suurijärven retkeilyreitistölle ja Harjuntakasen alueelle!


P.S. Ajo-ohje-vinkki: Yölammen autiotuvan ja ympyräreittipolkujen lähelle mielivän kannattaa kääntyä tieltä 760 Karhukalliontielle ja siltä Yölammentielle.