Haukanniemen hangilla

Osmankäämi - vai siivetön kolibri?
Sunnuntai-iltapäivänä aion kävellä Haukanniemen polkuja, mutta huomaankin kääntyväni Rautpohjanlahden jäälle. Kortepohjan viereisellä Tuomiojärven lahdella risteilee tiheässä niin polkuja kuin jalan-, tassun- ja käpälänjälkivanoja. Järviruoko vaikuttaa lahden vallitsevalta talvikasvilta, mutta siellä täällä töröttää vielä ainakin osin ruskeaan samettinuttuun verhoutuneita pötkylöitä, joiden päällystakki ei ole vielä täysin kuoriutunut pois. Vaaleanruskeat hahtuvat hangella saattavat näyttää koirankarvakasoilta, mutta hötön levittäjä onkin sulkasatoinen osmankäämi.
Hiihtäjä lähestyy verkkaan, auringon lämmöstä nautiskellen. Muiden kävelijöiden vaimeaa keskustelua kantautuu jäälle Haukanniemestä, mutta yhtäkkiä saan ihmetellä myös Laajavuoren ämyreistä kaikuvaa kuulutusta - sanoiko miesääni 29 metriä? Arvatenkin mäkihyppyä, eikä ilmeisesti aikuisia suurmäessä.
Koirat nauttivat olostaan. Vauhdikas Topi-koira kirmaa riemuissaan tervehtimään minuakin; Haukanniemen päässä saan arviokäynnin mustalta labradorinnoutajalta. Emäntä kutsuu sen saman tien pois ja tarmokas haukku palaa koirakaverinsa luo jatkamaan kisailua.
 Haukanniemen pohjoispäästä aurinko ei ole päässyt sulattamaan oksien lumikuorrutuksia, joten täällä saa vielä katsella lumen valkoisella rajaamia lepän- ja koivunoksia. Kapuan jäältä takaisin kiinteälle maaperälle.
Häikäisevä auringonvalo kimaltaa nuorten koivujen keskellä. Mitä kautta palata takaisin Kortesuota kohti? Koukkaan vasemmalle nuotiopaikan suuntaan; vastaan tuleva kävelijä on huolissaan, etten uppoa hankeen, kun väistän häntä kapealla polulla. Ei hätää. Ja tietä tekemällä voi saada iloisen hymyn!

Kommentit

Suositut tekstit