Lumettomalla luontopolulla Laajavuoressa, Jyväskylä

Laajavuoren lumitalvi ei ole vielä ottanut alkaakseen kuin ensilumen ladun verran, siispä on nauttiminen vielä vihreistä maisemista. Ja auringosta! Siispä metsään käy tiemme.
Laajavuoren luontopolun aloituspiste ei ole Laajiksen parkkipaikan vieressä, vaan polun aloituspisteen löytääkseen on maltettava kävellä metsän siimeksessä kulkevaa kävelytietä muutamia satoja metrejä pohjoiseen, Vuorilammen suuntaan. Tällä hetkellä hieman kärsineen näköinen luontopolun opastetaulu löytyy kohtuullisen helposti, vaikka itse luontopolulle ei nyt selkeitä opasteita Laajiksen pihasta olekaan.
Keltaiset maalitäplät johdattavat polulle, jonka lähituntumassa saa alkumatkasta tarkastella myös metsänhoitotöiden jälkiä, kunnes vähitellen läheisen autotien äänet alkavat hiipua.
Polku on askelista toki jonkin verran kulunut ja kuusten juurien sekä kivien lomassa askeltaessa saa välillä olla tarkkana, mutta muuten sitä on helppo seurata. Maalimerkit ja keltakärkiset "Polku" -viitat ohjaavat kyllä eteenpäin turvallisesti.
Aurinko puskee välillä varjoisan metsän suojiin valoaan - harvinaista herkkua marraskuussa - ja suorastaan häikäisee säteineen. Kun polku kiertää mäen päälle, saa puiden välistä kurkistaa hyvinkin avaraa metsämaisemaa, eikä tässä uskoisi, että nyt ollaan vain muutaman kilometrin päässä Jyväskylästä. Niin korpimaisemaksi tätä voisi helposti luulla - ei talon taloa tai aukeaa osu silmiin.
Laajavuoren maaston korkeimmat nyppylät sivusta kiertävällä polulla ei ole pahempaa ruuhkaa. Pari maastopyöräilijää työntää fillareitaan sivupolkua pitkin ylöspäin, mutta vain muutama muu kävelijä lampsuttelee lisäksemme samalla reitillä. Ah, hiljaisuus.
Polun viereisissä, välillä jyrkissäkin rinteissä viihtyvät sankat sammalmatot, joille tekisi mieli kellahtaa.
Kallioisia kohtia reitille ei satu kuin muutama, joten täältä ei taitane luolia löytyä kuin pienien metsätonttujen koluttaviksi. Mutta mitäs tuossa on?
Hämmästyttävää kyllä, on varjoisan metsän ja kallion suojassa säilynyt valumavesistä muodostunutta, ohueksi liuskaksi jähmettynyttä jäätä, vaikka on pitkään ollut niin lämmintä. Toivottavasti tämä on enne siitä, että oikea talvi vielä tulee ja luonto saa valkoisen, kylmän vaipan ylleen.
Polku kiertää Laajavuoren rinteiden taakse, jotka kohta aukeina ja paljaina kohoavat vasemmalla puolellamme. Takarinteiden väliin jää metsikkö, jonka kohdalla luontopolun opastetaulu on kuin saarella. Jolle vievä vaatimaton puusilta eli pitkospuuviritelmä on hyhmäisen veden alla. Punaruskea väri kohmeisten, laonneiden heinien keskellä on hämmentävä näky. Aivan liian kirkas sävy tähän vuodenaikaan?
Ei nyt sentään. Taivaan kirkas sini kuitenkin virkistää silmiä enemmän tänä lyhyen päivänvalonautinnon vuodenaikana. Kävelemme aution laskettelurinteen halki.
Polun varresta näkee, mikä kasvi on vallalla Laajavuoren laskettelurinteillä kesäaikaan, sillä lupiinien siemenpalkoja riittää maassa vaikka kuinka. Siniset kukinnot ovat vaihtuneet valkoisiin huurrekukkiin.
Metsäpolku kiemurtelee hetken, sitten se kääntyy seuraamaan laskettelurinteiden linjausta ja alamme matkata kohti sivistystä. Vastaan tulee pieni suoalue, suojeltu räme. Täältä on varmasti käyty mahdolliset karpalot jo keräämässä, siispä emme jää niitä etsimään. Pitkospuut tuntuvat jo hieman liukkailta jalan alla, joten niillä on kuljettava rauhallista tahtia, ettei tule sivuluisua.
Sitten esiin sukeltaa jälleen iltapäiväauringon lumoava valo, joka tuikkii suloisesti kuusimetsän lävitse. Tässä unohtuu marraskuu, koko tämä vuodenaika, unohtuu pimeys. On vain hetki metsässä, vihreys ja pehmeänä lankeava valo. Jo tämän takia kannatti lähteä polulle.
Sitten aurinko katoaa puiden taakse ja matka jatkuu alaspäin. Jälleen on oltava tarkkana polulla risteilevien juurien vuoksi, kun kävelemme liki 10 000 vuotta vanhojen Yoldiameren rantakivikoiden halki yhä alemmas.  Lopulta polku saapuu laskettelurinteen reunaan, jota seuraten matkaamme kohti aidattua karavaanarialuetta sekä Laajiksen ravintola-hostellirakennusta.  Noin neljän kilometrin luontopolku tarjosi metsäluontoelämyksen ohella nyt myös tuiki tervetullutta valohoitoa.

Kommentit

  1. Ihan samannäköistä rantakivikkoa löytyy Kuopiostakin Puijon ja Neulamäen rinteiltä.
    Tuo ohut jää on kuin lasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita rantakivikoita on kyllä hämmästyttävän monessa paikassa. Myös esimerkiksi Sumiaisten Laulavan mörön polun varressa.

      Se jää oli huippuhienon näköistä!

      Poista
  2. Kiitos jälleen, pitääpä laittaa polku muistiin. Olemme suunnitelleet ystäväni kanssa metsäretkiä ja tämä sopii listaan. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit