Puijon pakkasessa, Kuopio

Pakkaspäivä Kuopiossa. Alkoi heti tehdä mieli Puijon maisemiin - on niin harvoin tilaisuutta nauttia aurinkoisesta, kirpsakasta talvikelistä tässä kaupungissa. Koska onnekkaasti tuli vastaan Kuopion kaupungin infopiste torin alla ja sieltä löytyi Puijon ulkoilukartta avuksi, ajaa päräytimme jyrkkää mäkeä ylös ja käännyimme ennen näkötornia rinteestä oikealle ja pysäytimme Antikkalan P-paikalle. Liikkeellä näytti olevan ainoastaan hiihtoväkeä, mutta elättelimme toivoa, että karttaan merkitty kahden kilometrin pituinen Konttilan kierto -niminen reitti olisi mahdollista kulkea myös talvisäässä jalkaisin.
Lumiset kuuset poseerasivat valloittavasti auringossa. Jospa vaikka auringonsäteet sulattaisivat vähän lunta oksilta, etteivät oksapoloiset napsahtelisi lumikuorman alla poikki.
Antikkalasta reitti lähti aurattua tietä pitkin kohti Konttilaa. Metsien välissä olevasta aukosta näkyi pilkahdus Kallavedestä. Tässä kelpo pakkasessa ei kyllä tehnyt yhtään mieli istahtaa erittäin viileän näköiselle penkille maisemia pällistelemään, vaan tyydyimme pikku pysähdykseen.
Luontopolun tyyliin sopivasti tienposkessa tuli vastaan opastetaulu, jossa kerrottiin lisätietoja Konttilasta. Samassa paikassa oli myös tilaa muutamalle autolle, sillä Konttilan pihassa ei saa pysäköidä. Oli ilouutinen, että kahvilan luvattiin olevan auki!
Auringonsäteet leikittelivät lumen sivelemässä kuusikossa ja valaisivat milloin kirkkaammin, milloin himmeämmin. Lumi tarrautuu näissä oloissa oksiin ja puunrunkoihin hyvinkin jämäkästi. Ja kun lunta on riittävän paljon, tykkylumen paino saa oksat tai latvat taipumaan ja napsahtelemaan poikki.
Tämän retken aikana ei onneksi vielä ollut edellämainitusta syystä langetettu hiihtokielto päällä Puijolla. Lukuisat hiihtäjät viilettivät vauhdikkaasti leveitä latu-uria myöten, pakkasesta piittaamatta. Aloimme jo olla Konttilan pihapiirissä, niittyjen keskivaiheilla.

Astelimme jyhkeää koivukujaa pitkin kohti Konttilan pihaa. Aivan tien vieressä oli talvinen taideteos, lumiveistos. Arvoituksellinen hahmo.

Luontopolkuopasteen mukaan Konttilan tilan rakennusten vanhimmat osat ovat peräisin peräti 1770-luvulta. Torppa tunnettiin aiemmin Kokonmäkenä, mutta koska asukkaina oli 1900-luvun alkupuolelta saakka Konttisia, vakiintui uudeksi nimeksi Konttila. Poikkesimme aitassa kurkkaamassa luonnosta kertovia opastetauluja, navetan päädyssä ihmettelemässä, mistä kukon kiekuna kuului (vastaus: pörheiden lampaiden takaa). Ja olihan siellä hevonenkin. Täältä taidetaan käydä joskus rekiajelulla!
Viivähdimme tovin Konttilan tuvassa ulkoilukahviossa, jossa palveltiin tällä kertaa englanniksi. Kaakao lämmitti ja makea piiras maistui tunnelmallisessa tilassa, sitten taas nuttua niskaan ja ulos. Toivottavasti polku jatkuu eikä jää latujen alle... Lähdimme toiveikkaina kohti metsän reunaa. Vaan siellä näytti olevan vain latu-uria! Voipi olla, että polut tunteva olisi osannut loikata oikeasta kohdasta metsään ja löytää Konttilan kierron jatkon, mutta me emme tohtineet hypellä liikaa latujen liepeillä. Latukävely kun on kiellettyä. Siispä käännyimme takaisin ja palasimme Konttilasta takaisin Antikkalaan.
Ei kuitenkaan tehnyt mieli hypätä vieläkään autoon tässä taivaallisen kauniissa säässä. Yksi ystävällinen hiihtäjä vinkkasi, mistä löytyy Antikkalan P-paikan suunnasta Puijon tornille johtava polku ja pääsimme sille latu-uria tallomatta. Torni kurkisti auringon kultaamana kuusipuiden lomasta. Seuraavaksi maisemia ihailemaan!
Ennen kuin astuimme Puijon tornin ovesta sisään, tuli pysähdys. Hetkonen! Vaikka olen Puijon tornilla useita kertoja käynytkin, en ole koskaan aiemmin huomannut tätä taideteosta tornin sisäänkäynnin yläpuolella. Sain hetken aikaa katsoa teosta tarkemmin, ennen kuin hoksasin, mikä siinä on mitäkin. Mutta valaistumisen hetki onneksi koitti. Mäkihyppääjä -pronssireliefillä (Irma Mattila, 1986) kunnioitetaan Matti Pietikäistä, joka voitti - ensimmäisenä suomalaisena - mäkihypyn MM-kultaa Falunin kisoissa vuonna 1954.
Hurautimme hissillä yläilmoihin ihailemaan pakkaspäivän maisemia kahvilan näköalatasanteelta. Keliolosuhteiden vuoksi ei ulkoilmatasanteelle tällä kertaa päässyt, vaan eipä tuo haitannut; siellä olisi takuulla ollut melko vilpoista. Kuopion keskusta näytti tornista katsottuna niin pieneltä, Puijon alueen metsät taasen näyttivät niin suurilta!
Havumetsää Puijolla riittää kyllä silmänkantamattomiin. Golfkentän valkoisten länttien ohella puiden välistä pystyi juuri ja juuri erottamaan myös Konttilan, joskin se alkaa jäädä puunlatvojen katveeseen. Tätäkin lumimaisemaa katsellessa tulee kuitenkin ajateltua aina myös kesää, onhan Kallavesi tuolla lumi- ja jääkannen alla. Aloinkin heti haaveilla melontaretkistä!

Oivallisesti on Puijon tornista avautuvista maisemista sanansa asettanut Anja Karttunen, jonka viehkosta runosta (mualiskuu 2010) tässä ote:
Kahtele raahassa
elä silimiäs siästä
näkymiä näitä
muistostas piästä.

Se luonto minkä niät,
on Luojan luomoo,
Kaekki on kohallaan
ja sen kyllä huomoo.

Kommentit

  1. Upeita on maisemat ja pitääpä laittaa tuo reittikin muistiin. Kuvat laittoivat miettimään, että olettekohan olleet reippailemassa samana päivänä kuin mekin (joulun jälkeen 27.-28.12.). Ainakin auringonpaiste ja valo näyttävät samalta. Eikä mekään päästy sään vuoksi ulkoilmatasanteelle. Satumainen talvimaailma näissä kuvissa. Tuollaisissa maisemissa tulee aina mieleen, kuinka hienoa olisi lennättää joku ulkomaalainen, talvea tuntematon keskelle valkoista ihmemaata.
    Karttusen sanat kolahtavat kyllä noissa maisemissa.

    VastaaPoista
  2. Puijon ja Kuopion maisemat ovat esittäytyneet edukseen kauniina päivänä.
    ps.talvisen rekiajelun lisäksi Konttilassa saa kesäkelillä kiesikyytiä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit