Mäkrän talviretkellä, Koli

Kolin aamu toi eteeni huikean sinitaivaan ja valkohangen kynttiläkuusineen. Mikä paratiisi, ja juuri sopiva lumikengillä koettavaksi!

Ukko-Kolilla on peräti valmiiksi merkitty lumikenkäilyreitti, mutta emme kääntyneet sille, vaan tassuttelimme aluksi lumikengät kainalossa Ukko-Kolin huipulle. Kansallismaisemaa ihailemaan lähteneet kävelijät ovat tallanneet polut niin koviksi, että lumikenkiä ei hotellin lähitienoon maisemia tutkaileva välttämättä tarvitse. Paitsi jos haluaa poiketa polulta ja nauttia hohtavista hangista vapaakävelijänä!

Pieliselle huipulta avautuva näkymä sykähdytti, kuten aina. En millään pysty kyllästymään tähän avaraan järvimaisemaan, oli kesä tai talvi. Auringon kirkkaus teki kaikesta vielä niin paljon huikeamman näköistä, että mietin koko ajan, onko tämä totta. Ja sitä, miten mahtavaa on saada kokea tällainen sää Kolilla - pieni pakkanen, kevyt puuterilumi, valkopeitteiset puut, sinitaivas.
Entä minne jatkaa matkaa? No tietenkin Mäkrälle (kuvassa tummana erottuva vaara). Lähtiessämme Ukko-Kolin huipulta eteenpäin sonnustauduimme lumikenkiin. Seurasimme rinteillä välillä pätkiä lumikenkäilyreitistä, mutta välillä hypähdimme tekemään omia jälkiämme lumeen.

Purolanaholla pidimme tuumaustauon. Lähteäkö ihan varmasti Mäkrälle, minne nousu on kiitettävän rankka, vai tehdäkö sittenkin kevyempi maastolenkki? Seuralaiseni polvi oikuttelee joskus, mutta kiusaus oli liian kova hänellekin. Emme siis lähteneet oikaisemaan Ikolanahon tulipaikalle, vaan päädyimme jatkamaan matkaa ylös Mäkrälle.

Edelliset lumikenkäilijät olivat tehneet jälkiä (ensisijaisesti) hiihtäjille lanatun leveän uran vasemmalle puolelle, joten siirryimme itsekin sinne, mutkittelemaan metsässä kohti seuraavaa eli Purolanahoa. Purolanaholla melkein avasimme eväspussin. Mutta ei nyt sentään vielä, ei edes suklaata! Aholla sijainneista rakennuksista on vain pieniä jäänteitä jäljellä puiden katveessa.

Sitten alkoi nousu Mäkrälle.
Olemme kerran peräti hiihtäneet Mäkrälle - tai voiko sitä uuvuttavaa haarakäyntiä hiihtämiseksi sanoa? - mutta lumikengillä on tullut sinne noustua pari kertaa aiemmin. Tiesimme edellisiltä retkiltämme, että edessä olisi muun muassa selkää lämmittävä urakka, sisältäähän rinne melkoisen jyrkkää nousua. Joku oli ehättänyt kapuamaan lumikengillä ylös ennen meitä ja reitti näytti niin passelilta, että päädyimme seuraamaan samoja jälkiä. Siitä huolimatta piti muutaman kerran pitää paussia nousuissa ja tunsin, kuinka hiki valui pipon alla.

Vaan kapuamisurakka kannatti: maisemat Mäkrältä ovat mahtavat. Ukko-Koli ja moni muu Kolin vaarajonon nyppylä näkyvät Mäkrältä pohjoiseen ja alhaalla mitä avarinta maisemaa hallitsee Pielinen.
Maisemia kylliksi katseltuamme lampsimme omia polkujamme Mäkrän länsirinteelle suoraan auringonpaisteeseen, joka oli huikean häikäisevää. Lumipeitteiset puut olivat todella kuin sadusta. Kyllä täältä napapiirin eteläpuoleltakin löytyy silmiähivelevän kaunista talvimaisemaa!
Koska rinne oli niin jyrkkä, katsoimme parhaaksi seurata vanhoja jälkiä hieman alemmas ja siellä vastaan tuli vihrein maalimerkein merkitty reitti (kesäreitti Mäkrän polku) joka oli niinikään lumikenkäilijöiden aiemmin tallaama. Kuljimme suorahkoa, lumipeitteisten puiden kattamaa polkua kuin tunnelissa ikään. Olo oli epätodellinen. Voiko tällaista olla? No voi. Kolilla!
Polun ylärinteen puolella kallioiden kyljestä paljastui upeita jääpuikkoja, kuin vuorenpeikkojen irvisteleviä hammasrivejä. Mitähän kaikkea lumen alla onkaan vielä kätkössä?  Lopulta pääsimme tavoitteeseemme, Ikolanahon varaustuvan viereiselle tulipaikalle, johon teimme pienet tulet makkaranpaistoa varten. Jotkut onnettomat nuotioistuskelijat olivat jättäneet tulipaikan ylle käännettävän ritilän liekkien ylle liian pitkäksi aikaa ja ritilä oli palanut jatkuvassa, kovassa kuumuudessa ihan puhki. Niin yksinkertainen asia: kun et paista tai keitä mitään nuotiolla, käännä metalliritilä pois tulenliekkien päältä. Onneksi tuvan ulkoseinustalla oli makkaratikkuja, joten pystyimme paistamaan eväsmakkaramme.
Ikolanaholta palasimme lumikenkäjälkiä pitkin aluksi kohti Purolanahoa, mutta valitsemamme jäljet koukkasivatkin ahon ohi ja olimme pian taasen saman ladun vieressä, jota olimme seuranneet kohti Mäkrää mennessämme. Enää jäljellä oli ylämäkitaival kohti lähtöpaikkaamme Ukko-Kolilla... Lumikenkäily Kolin maastossa ei todellakaan jätä kylmäksi!

Kommentit

  1. Hieno retkipäivä kansallismaisemassa. Minkä verran upotti umpihangessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei upottanut pahasti, mutta sen verran että tuli taajaan pysähdeltyä, vaikka alla olikin kevyt pakkaslumi ;)

      Poista
  2. Moi! Upeita kuvia! Koli on melkein hienompi talvella, kuin kesällä.
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi vaikea sanoa, kumpi vuodenaika kolahtaa enemmän. Itse olen kyllä käynyt täällä useammin talvella, mutta joka kerta on ollut tosi hieno reissu.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit