Siirry pääsisältöön

Mäkrän talviretkellä, Koli

Kolin aamu toi eteeni huikean sinitaivaan ja valkohangen kynttiläkuusineen. Mikä paratiisi, ja juuri sopiva lumikengillä koettavaksi!

Ukko-Kolilla on peräti valmiiksi merkitty lumikenkäilyreitti, mutta emme kääntyneet sille, vaan tassuttelimme aluksi lumikengät kainalossa Ukko-Kolin huipulle. Kansallismaisemaa ihailemaan lähteneet kävelijät ovat tallanneet polut niin koviksi, että lumikenkiä ei hotellin lähitienoon maisemia tutkaileva välttämättä tarvitse. Paitsi jos haluaa poiketa polulta ja nauttia hohtavista hangista vapaakävelijänä!

Pieliselle huipulta avautuva näkymä sykähdytti, kuten aina. En millään pysty kyllästymään tähän avaraan järvimaisemaan, oli kesä tai talvi. Auringon kirkkaus teki kaikesta vielä niin paljon huikeamman näköistä, että mietin koko ajan, onko tämä totta. Ja sitä, miten mahtavaa on saada kokea tällainen sää Kolilla - pieni pakkanen, kevyt puuterilumi, valkopeitteiset puut, sinitaivas.
Entä minne jatkaa matkaa? No tietenkin Mäkrälle (kuvassa tummana erottuva vaara). Lähtiessämme Ukko-Kolin huipulta eteenpäin sonnustauduimme lumikenkiin. Seurasimme rinteillä välillä pätkiä lumikenkäilyreitistä, mutta välillä hypähdimme tekemään omia jälkiämme lumeen.

Purolanaholla pidimme tuumaustauon. Lähteäkö ihan varmasti Mäkrälle, minne nousu on kiitettävän rankka, vai tehdäkö sittenkin kevyempi maastolenkki? Seuralaiseni polvi oikuttelee joskus, mutta kiusaus oli liian kova hänellekin. Emme siis lähteneet oikaisemaan Ikolanahon tulipaikalle, vaan päädyimme jatkamaan matkaa ylös Mäkrälle.

Edelliset lumikenkäilijät olivat tehneet jälkiä (ensisijaisesti) hiihtäjille lanatun leveän uran vasemmalle puolelle, joten siirryimme itsekin sinne, mutkittelemaan metsässä kohti seuraavaa eli Purolanahoa. Purolanaholla melkein avasimme eväspussin. Mutta ei nyt sentään vielä, ei edes suklaata! Aholla sijainneista rakennuksista on vain pieniä jäänteitä jäljellä puiden katveessa.

Sitten alkoi nousu Mäkrälle.
Olemme kerran peräti hiihtäneet Mäkrälle - tai voiko sitä uuvuttavaa haarakäyntiä hiihtämiseksi sanoa? - mutta lumikengillä on tullut sinne noustua pari kertaa aiemmin. Tiesimme edellisiltä retkiltämme, että edessä olisi muun muassa selkää lämmittävä urakka, sisältäähän rinne melkoisen jyrkkää nousua. Joku oli ehättänyt kapuamaan lumikengillä ylös ennen meitä ja reitti näytti niin passelilta, että päädyimme seuraamaan samoja jälkiä. Siitä huolimatta piti muutaman kerran pitää paussia nousuissa ja tunsin, kuinka hiki valui pipon alla.

Vaan kapuamisurakka kannatti: maisemat Mäkrältä ovat mahtavat. Ukko-Koli ja moni muu Kolin vaarajonon nyppylä näkyvät Mäkrältä pohjoiseen ja alhaalla mitä avarinta maisemaa hallitsee Pielinen.
Maisemia kylliksi katseltuamme lampsimme omia polkujamme Mäkrän länsirinteelle suoraan auringonpaisteeseen, joka oli huikean häikäisevää. Lumipeitteiset puut olivat todella kuin sadusta. Kyllä täältä napapiirin eteläpuoleltakin löytyy silmiähivelevän kaunista talvimaisemaa!
Koska rinne oli niin jyrkkä, katsoimme parhaaksi seurata vanhoja jälkiä hieman alemmas ja siellä vastaan tuli vihrein maalimerkein merkitty reitti (kesäreitti Mäkrän polku) joka oli niinikään lumikenkäilijöiden aiemmin tallaama. Kuljimme suorahkoa, lumipeitteisten puiden kattamaa polkua kuin tunnelissa ikään. Olo oli epätodellinen. Voiko tällaista olla? No voi. Kolilla!
Polun ylärinteen puolella kallioiden kyljestä paljastui upeita jääpuikkoja, kuin vuorenpeikkojen irvisteleviä hammasrivejä. Mitähän kaikkea lumen alla onkaan vielä kätkössä?  Lopulta pääsimme tavoitteeseemme, Ikolanahon varaustuvan viereiselle tulipaikalle, johon teimme pienet tulet makkaranpaistoa varten. Jotkut onnettomat nuotioistuskelijat olivat jättäneet tulipaikan ylle käännettävän ritilän liekkien ylle liian pitkäksi aikaa ja ritilä oli palanut jatkuvassa, kovassa kuumuudessa ihan puhki. Niin yksinkertainen asia: kun et paista tai keitä mitään nuotiolla, käännä metalliritilä pois tulenliekkien päältä. Onneksi tuvan ulkoseinustalla oli makkaratikkuja, joten pystyimme paistamaan eväsmakkaramme.
Ikolanaholta palasimme lumikenkäjälkiä pitkin aluksi kohti Purolanahoa, mutta valitsemamme jäljet koukkasivatkin ahon ohi ja olimme pian taasen saman ladun vieressä, jota olimme seuranneet kohti Mäkrää mennessämme. Enää jäljellä oli ylämäkitaival kohti lähtöpaikkaamme Ukko-Kolilla... Lumikenkäily Kolin maastossa ei todellakaan jätä kylmäksi!

Kommentit

  1. Hieno retkipäivä kansallismaisemassa. Minkä verran upotti umpihangessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei upottanut pahasti, mutta sen verran että tuli taajaan pysähdeltyä, vaikka alla olikin kevyt pakkaslumi ;)

      Poista
  2. Moi! Upeita kuvia! Koli on melkein hienompi talvella, kuin kesällä.
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi vaikea sanoa, kumpi vuodenaika kolahtaa enemmän. Itse olen kyllä käynyt täällä useammin talvella, mutta joka kerta on ollut tosi hieno reissu.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…